Haaveena vauva 2024

Farmaseutti sanoi, että tämä Acon liukkari on OK (ei siis siittiöitä vahingoittava), mutta onko jollain muulla kokemuksia tai tietoa tämän käytöstä ja raskaaksi tulemisesta? On vesipohjainen. Sopii vaan siis itselle parhaiten, kaiken maailman herkkyyksien vuoksi, ja meni pitkään ennen kuin päädyin tätä kokeilemaan joten nyt ei enää tekisi mieli vaihtaa pois tästä, kun vihdoin hyvä löytynyt. https://www.yliopistonapteekki.fi/aco-intim-caring-glide-50-ml-89876

Ja toinen juttu; miten olette päätyneet testaamaan ovulaatiota tiettyyn klo aikaan päivästä - netissä lukee sikin sokin että milloin aamu on parempi, milloin ilta. Jossain lukee, että kunhan testaat suht samaan aikaan vuorokaudesta. Onko ilta aamua parempi, tai toisinpäin?
Testasin aamulla ja kun rupee ovis olemaan lähellä niin aamu +ilta. 😅👌
 
Jääkö kellään muulla oviksessa lima sellaseksi voidemaiseksi eikä muutu kirkkaksi venyväksi? Mulla nyt tässä ja edellisessä kierrossa jääny voidemaisemmaksi, vaikka testi näyttää plussaa. Myös turvotuksen ja alavatsakivun perusteella sanoisin, että olen oviksen bongannut, mutta nuo limat ihmetyttää. Aiemmissa kierroissa (2 kiertoa pillereiden lopetuksen jälkeen) oli se kirkkaampi lima havaittavissa.

Sovittiin miehen kaa, että yritetään fiiliksem mukaan puuhastella edes joka toinen päivä vielä tulevalla viikolla, jos ovis ei jostain syystä vielä tapahtunutkaan
 
Ei tästä taida tulla mitään, meillä kun ei ole seksiä. Tietty yk2 vasta menossa, mutta onhan tämä nyt turhauttavaa 😣
Yritä tässä nyt sitten "ohjeiden mukaan" joka toinen päivä harrastaa, että siittiöt pysyy hyvänä tai testailla ovulaatiopäivät kohdilleen, kun miestä ei vain kiinnosta, ei jaksa eikä syty. Ei ovulaation aikaan, ei muulloinkaan. Viime kerrasta on reilu 3 viikkoa.
Mitä teen.. Puhuttu on ja yritetty piristää eri keinoin, hetken eli viikon tai kaksi jaksoi panostaa. Kateellisena kuuntelen muiden seksihelletarinoita ja yrittämisen ihanuutta, kun samaan aikaan meillä on ikitalvi makuuhuoneessa. Kuopus sai alkunsa yk 5 tai 6, kun osui se "vain kerran kuussa" -kerta kohdalleen. Turhauttavaa ja ärsyttävää 😣
Ja sekin vielä että, kun mies haluaa lapsen, en tiedä kuvitteleeko hän mun olevan neitsyt Maria 😂😂 Ihana, kun saan tänne purkaa oloani!
Tsemppiä kaikille kierron eri vaiheisiin ❤
 
Jääkö kellään muulla oviksessa lima sellaseksi voidemaiseksi eikä muutu kirkkaksi venyväksi? Mulla nyt tässä ja edellisessä kierrossa jääny voidemaisemmaksi, vaikka testi näyttää plussaa. Myös turvotuksen ja alavatsakivun perusteella sanoisin, että olen oviksen bongannut, mutta nuo limat ihmetyttää. Aiemmissa kierroissa (2 kiertoa pillereiden lopetuksen jälkeen) oli se kirkkaampi lima havaittavissa.

Sovittiin miehen kaa, että yritetään fiiliksem mukaan puuhastella edes joka toinen päivä vielä tulevalla viikolla, jos ovis ei jostain syystä vielä tapahtunutkaan
Just samaa asiaa mietin tänään! Ovisplussan sain pe-la keskiyöllä. Enimmäkseen ollut nyt kosteusvoidemaista, välillä ollut aavistuksen venyvää tässä parin päivän sisällä. Mutta ei semmosia the ovislimoja mitä viime kierrossa. Esikoista yrittäessä muistan aina limat bonganneeni samaan aikaan kun ovisplussa, joten nyt hämmentää kun ei ole limoja ollut.
 
  • Tykkää
Reactions: ireh
Hei vaan kaikille!
Ihana ketju ja tsemppiä kaikille yrittäjille! <3
Yritetään ensimmäistä yhteistä vauvaa, elokuussa on ensikäynti lapsettumuushoitoihin, sillä miehellä on ollut vasektomia vuodesta 2019.
Eli normaalikautta emme voi onnistua ollenkaan eikä purku ole myöskään ihanteellinen siitä syystä, että olemme molemmat +40v.

Itselläni on jo kaksi lasta edellisestä liitosta. 2010 sekä 2011 syntyneet murut.
Katsotaan miten meidän käy... :)
 
@pikkuhaave tsemppiä letrokiertoon ❤

@Cara-mel tiedän tunteen josta puhut ja ei haluaisi yhtään seksitöntä kiertoa ettei mene "hukkaan"
Meillä oli joskus muumimuki tekniikka käytössä, mikä helpotti miehen paineita. Yleensä seksiä oli normaalisti ja hyvin ovulaation jälkeen, mutta sitä ennen oli hänellä aika paljon suorituspaineita.

Toki toinen vaihtoehto on yrittää olla painostamatta ja rento, mutta tämän taidon opetteluun minulla on mennyt noin yk 100 😅
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku 5/14, km 9/14, rk 4/23
@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Samppa40 ★ 01/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@Charppaliini ★ 10/22 ★ 3.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@zatzat ★ 05/23 ★ 1.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★

17.7.2023 maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@hermoilija_ kp 37/23-27
@pikkuhaave kp 31/38
@meinaas kp 24/28-34
@esparsetti kp 23/30
@ireh kp 20/28-30
@Haavejuttu kp 16/24
@Myrtti85 kp 15/?
@Samppa40 kp 13/25
@syksynsävel_ kp 12/27-30
@Cherrymint kp 12/24-27
@Päivänsäde84 kp 10/25-28
@Cara-mel kp 9/24-27
@Karvakorvat kp 3/?
@heltsuli kp 3/28

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@Mamiks DPO 8
@haaveillen DPO 8
@ireh DPO 2
@Haavejuttu DPO 1


★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
 
Viimeksi muokattu:
Menkat alkoi eilen. Kamalat kivut, mutta vuodon runsastumista vielä odottelen. Tämä yrityskierto jäi yritykseksi. On vain niin pettynyt ja masentunut olo, kun ei vieläkään meidän vuoro onnistua. 😭
Koitan keskittyä nyt nauttimaan kesästä ja lomasta, joka on vielä edessä päin ja vähän vähemmän palstailua.

@haaveillen voit poistaa mut kierto- ja piinalistalta.

Tsemppiä kaikille ja hyvää loppukesää! 🌞
 
Jääkö kellään muulla oviksessa lima sellaseksi voidemaiseksi eikä muutu kirkkaksi venyväksi? Mulla nyt tässä ja edellisessä kierrossa jääny voidemaisemmaksi, vaikka testi näyttää plussaa. Myös turvotuksen ja alavatsakivun perusteella sanoisin, että olen oviksen bongannut, mutta nuo limat ihmetyttää. Aiemmissa kierroissa (2 kiertoa pillereiden lopetuksen jälkeen) oli se kirkkaampi lima havaittavissa.

Sovittiin miehen kaa, että yritetään fiiliksem mukaan puuhastella edes joka toinen päivä vielä tulevalla viikolla, jos ovis ei jostain syystä vielä tapahtunutkaan
Mulla vain tosi harvoin kirkasta & venyvää, en sitä bongannut plussakierrossakaan 😊
 
  • Tykkää
Reactions: ireh
Oletteko saaneet Pregcheckiin viivanpaikkoja? Tänään vasta dpo 8 eli testasin kyllä ihan liian aikaisin, mutta olin näkevinäni jonkun viivanpaikan/haamujen esiäidin. 😅 En oo ikinä testannut näin aikaisin, mutta oireiden perusteella teki mieli ja testi tietysti poltteli kaapissa. 😂
 
  • Tykkää
Reactions: Mamiks
Oletteko saaneet Pregcheckiin viivanpaikkoja? Tänään vasta dpo 8 eli testasin kyllä ihan liian aikaisin, mutta olin näkevinäni jonkun viivanpaikan/haamujen esiäidin. En oo ikinä testannut näin aikaisin, mutta oireiden perusteella teki mieli ja testi tietysti poltteli kaapissa.
Semmosen kiiltävän valkoisen viivanpaikan kyllä. Mutten koskaan sellaista, jossa olisi yhtään väriä mukana. Sormet ristiin ja vahvistumisia!
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukakkonen24
vierailija
Kirjottelin tästä avauksen, mutta en saanut vastauksia niin ajattelin laitta myös tänne toivottavasti on ok 🫶🏼

Nyt tulee sellanen avautumistyyppinen, en odota mitään ”oikeita” vastauksia ja tiedän koska niitä on mahdollista saada. Vaan odotan kokemuksia.
Raskautumisesta siis. Taustana se, että kierto ekaa kertaa ikinä sekaisin Koronan takia, eli viime kierron menkat alkoi jo 14 päivää edellisistä. Ja nyt niistä 11 päivän päästä oli kaksi keskeytettyä yhdyntää saman päivän aikana. Yhdynnöistä nyt 6 päivää ja viimeyönä oli ihan hirvee olo, tuntu et tulee oksennus ja kesti useita tunteja, en kuitenkaan oksentanut(pelkään). Nyt tänään jotenkin ”limainen” olo, siis nenässä ja kurkussa. Olisinko vaan tulossa johonkin tautiin? Vai onko tää nyt joku kiinnittymisjuttu? Help me!
 
Oletteko saaneet Pregcheckiin viivanpaikkoja? Tänään vasta dpo 8 eli testasin kyllä ihan liian aikaisin, mutta olin näkevinäni jonkun viivanpaikan/haamujen esiäidin. 😅 En oo ikinä testannut näin aikaisin, mutta oireiden perusteella teki mieli ja testi tietysti poltteli kaapissa. 😂
Mä saan pc llä välillä harmaita viivanpaikkoja.

Itse testasin myös tänään dpo8 mutta ei näkyny mitään.
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukakkonen24
Kirjottelin tästä avauksen, mutta en saanut vastauksia niin ajattelin laitta myös tänne toivottavasti on ok 🫶

Nyt tulee sellanen avautumistyyppinen, en odota mitään ”oikeita” vastauksia ja tiedän koska niitä on mahdollista saada. Vaan odotan kokemuksia.
Raskautumisesta siis. Taustana se, että kierto ekaa kertaa ikinä sekaisin Koronan takia, eli viime kierron menkat alkoi jo 14 päivää edellisistä. Ja nyt niistä 11 päivän päästä oli kaksi keskeytettyä yhdyntää saman päivän aikana. Yhdynnöistä nyt 6 päivää ja viimeyönä oli ihan hirvee olo, tuntu et tulee oksennus ja kesti useita tunteja, en kuitenkaan oksentanut(pelkään). Nyt tänään jotenkin ”limainen” olo, siis nenässä ja kurkussa. Olisinko vaan tulossa johonkin tautiin? Vai onko tää nyt joku kiinnittymisjuttu? Help me!
Kumpikin mahdollista. Keskeytetty yhdyntä ei ole ehkäisy, joten raskauden mahdollisuus on. Mutta toki voi myös jotain tautiakin olla.

Omaa napaa. Ovislimoja en tosiaan bongannut, vaikka testi positiivinen. Talletteluja testin perusteella dpo -3, dpo -1 ja dpo 0. Erikoista tässä kierrossa on, ettei tosiaan niitä ovislimoja ole tullut ja voidemainen vv jatkuu. Tosi märkänä paikat koko ajan, saa pikkuhousunsuojaa käyttää vaikkei normaalisti ole tarvetta. Kyllä on piinaavat pari viikkoa tiedossa 😶
 
Oletteko saaneet Pregcheckiin viivanpaikkoja? Tänään vasta dpo 8 eli testasin kyllä ihan liian aikaisin, mutta olin näkevinäni jonkun viivanpaikan/haamujen esiäidin. En oo ikinä testannut näin aikaisin, mutta oireiden perusteella teki mieli ja testi tietysti poltteli kaapissa.
jep, viivanpaikkoja on tullut. Tai sitten ne on ollu jotain kiinnittymisyrityksiä, kuka tietää… Mutta näissä ketjuissa välillä on ollut puhetta viivanpaikoista, ja PC (niinkuin moni muukin merkki) on antanut aika räikeitäkin viivanpaikkoja välillä 🧐
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukakkonen24
jep, viivanpaikkoja on tullut. Tai sitten ne on ollu jotain kiinnittymisyrityksiä, kuka tietää… Mutta näissä ketjuissa välillä on ollut puhetta viivanpaikoista, ja PC (niinkuin moni muukin merkki) on antanut aika räikeitäkin viivanpaikkoja välillä
Joo, ärsyttäviä kyllä noi viivanpaikat 😩 Paras olis kun nyt jaksais pari päivää odotella ennenkö testaa uudestaan, mutta saa nähdä miten käy kun testejä olis jo lisää kaapissa odottelemassa 😅
 
  • Tykkää
Reactions: haaveillen
Arvostan päättäväisyyttä ken pystyy tuohon Itsellä ei onnistu ei millään
Hahha siis ei mullakaan nyt kyllä oikein onnistu 😂 En tajua miten viime raskaudessa testasin vasta dpo 13! Nyt oon ihan sekaisin ja olisin varmaan testannut heti ovulaation jälkeen, mutta sentään maltoin tähän dpo 8 😅 mieskin pitää mua ihan hulluna!
Aiotko sä testata taas huomenna? 😊
 
Taas alkaa kipuja oleen, mutta ovistesti ei anna kun haaleista haaleimman viivan. Ei nyt oo kun KP12, että onhn tässä mahis se vielä saada. Ja toki yritetään jos vaikka ei vaan testi onnistuis syystä x. Jotenkin jo etukäteen ahdistun siitä, etten edes ovuloi. Mulla on endometrioosi ja se kummittelee tuolla takaraivossa ihan jatkuvasti, jotenkin tosi pessimistinen olotila. 😔

Milloin ootte saanut ovisplussan testiin, ja minkä pituinen kierto? Tietty oviskin voi vaihdella ja kierto venyä, mutta sellain keskimäärin - noudatteleeko netin taulukoita?
 
Onpa täällä juttua riittänyt ja paljon tapahtunut!
Itellä on ollu tosi kiireinen alkukesä ja koko tämä keskustelu ja lapsi asia oikeastaan jäi. Sanoin vaan puolisolle toukokuun lopussa että katellaan sitten kesän jälkeen kun on saanut rauhassa lomailla ja levätä. Että kesäkuu jäi sitten vielä kokonaan ilman yritystä, mutta nyt on sitten jännät paikat kun yritys alkoi nyt viikonloppuna kp 12 kohdalla. Tämä nyt jää varmaan tämän kierron ainoaksi kun oon itse reissussa koko tämän viikon. Ovista en oo tikuttanut ollenkaan, ja luulen että se ei oo vielä ollut mutta 🤷‍♀️ parin viikon päästä selviää että miten käy. Onhan tää jännittävää kyllä.
 
Taas alkaa kipuja oleen, mutta ovistesti ei anna kun haaleista haaleimman viivan. Ei nyt oo kun KP12, että onhn tässä mahis se vielä saada. Ja toki yritetään jos vaikka ei vaan testi onnistuis syystä x. Jotenkin jo etukäteen ahdistun siitä, etten edes ovuloi. Mulla on endometrioosi ja se kummittelee tuolla takaraivossa ihan jatkuvasti, jotenkin tosi pessimistinen olotila.

Milloin ootte saanut ovisplussan testiin, ja minkä pituinen kierto? Tietty oviskin voi vaihdella ja kierto venyä, mutta sellain keskimäärin - noudatteleeko netin taulukoita?
Mä oon tikutellut nyt 7 kierron ajan ovista, ja ovisplussa on tullut vaihdellen välillä kp13-kp16, kierto on ollut 24-28päivää.

Mitä ovistestejä käytät? Niissäkin on isoja eroja. Toivotaan että bongaat plussan, tuo on kurjaa jos sitä ei saa kiinni kun tulee vaikka mitä ajatuksia 😕 Toisaalta luulisi että tuo kehon oviskiputuntemuskin kertois, että jotain kyllä tapahtuu? 🧐
 
  • Tykkää
Reactions: syksynsävel_

Yhteistyössä