Miten voi olla näin päivistä sekasin!
Tänään on lauantai ei maanantai
Noh menköön vuorotyön piikkiin
Maanantaina siis puheluaika et viel saa kerää rohkeutta.
Pitäs varmaa laittaa paperille ylös että muistaa sanoa kaiken mitä haluaa sanoa...
Tsemppiä ja plussa tuulia ihan jokaiselle
Katselin aamulla pientä vauvaa tääl töissä ja olin ihan myyty.
Toivottavasti saan oman vauvan vielä syliin
Nyt täytyy avautua sen verran, että kun tää yrittäminen on ollut varsin pitkä prosessi niin toisaalta oon kauheen surullinen, pettynyt ja epätoivo valtaa mieleni monesti. Toisaalta oon hurjan tyytyväinen ja onnellinen omassa elämässäni muuten.
Välillä mietin, että oonko ihan sekasin tai ollaanko me ihan sekasin..?
Meillä on 16v ja 13vuotiaat lapset.
Nämä on jo ihan itsestään toimivia ja hirmu ihania
Mekin ollaan vielä "nuoria" vaikka joskus musta tuntuu että oon todella vanha sielu.
Pitäskö elää ja suunnitella jo sitä aikaa kun nämä aikuistuu ja lentää pesästä ja me jäädään isännän kanssa kaksin?
Me juteltiin tästä just kotona, ja mies sano ettei se osaa edes kuvitella millaista meidän elämä olisi ilman et tääl ois joku huollettava .
Ja tottahan tuo on, me ollaan oltu teineistä saakka yhdessä. Nyt 18v, eli yli puolet mun elämästä...
Kolmannen lapsen kaipuu on silti käsin kosketeltava.
Samaan aikaan olen ihan tyytyväinen näin, mutta samaan aikaan on hirmuinen toive ja haave sydämessä.
Ehkä vähän ristiriitaista, mutta tässä vuoden yrittämisen jälkeen on tavallaan ollut pakko katsoa peiliin ja kysyä onks tää nyt niin paha? Ja vähän ehkä lohduttaa myös itseään sillä, että valitettavasti ei kaikki mene niiku toiveissa on....
Onko kellään toisella tämmösiä sekavia ja risteileviä fiiliksiä?