Haaveena vauva 2023

DPO 7 kuulumiset;

Tosiaan aloitettiin tallettelu kaksi päivää ennen ovis plussaa, ja varmisteltiin vielä samana päivänä, sekä ovis plussan jälkeisenäkin päivänä.

Nyt DPO 7, ja ihan normaalit tuntemukset ja olot. Ei mitään normaalista poikkeavaa, ainoastaan pieniä nippailuja munasarjoissa mutta vain pieniä ja harvakseltaan. Ei pieniäkään vuotoja, ei mitään erikoista. Viikon vaihteessa pitäisi alkaa menkkojen tehdä tuloaan. Vaan olispa hienoa, jos ei tekisikään. Tosin, usko onnistumiseen tämän yli 7 vuoden aktiivisen yrittämisen jälkeen on aika nollissa.

Palaan ilmoittelemaan kuulumisia myöhemmin tällä viikolla, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, en malta olla testaamatta DPO 11-12 pidemmälle.
 
Aloitin vasta sunnuntaina testaamaan, mutta en usko että ovis olis ollut aiemmin. Eilen oli puhdas nega. Ja koko ajan on limat lisääntynyt. Toivotaan, että plussa tulis sitten yllättäen
En malttanut olla testaamatta nyt illalla kun "oireet" lisääntynyt koko päivän: hento viiva näkyvissä, jee😄 eiköhän siis to-la oo plussa!
 
Koska aloitatte oviksen testauksen? Kauhea kun tuntuu et ei olevinaan osaisi enää mitään 😅 lääkäri sanoi hoidon suunnittelukäynnillä mulle et aloita vaikka kp11, mut musta olis nii kiva aloittaa jo 😅 mitähän se on nyt kp7? Ja siis tasan tarkkaan tiedän et ovis suurimmalla todennäköisyydellä on viikon päästä ti tai ke ja 99% todennäköisyydellä ma-to välillä sillä viikolla. Mut jotenkin on vaan nii malttamaton olo 😅
 
Hei! Minäkin voisin täältä taustalta huudella, vaikka tositoimissa yritys ei vielä olekaan. Ketjua olen lukenut alusta asti ja tuttujakin nimiä täällä näkyy. Meillä puolivuotias esikoinen ivf-hoidoilla. Kierrot ei ole vielä kunnolla käynnistyneet. Ehkäisyä ei kuitenkaan ole käytössä ja toive pienellä ikäerolla toinen lapsi. Luulen kuitenkin että ilman hoitoja ei mitään tapahdu. Alkionsiirtoon pääsee muistaakseni aikaisintaan kun vuosi synnytyksestä ja imetys lopetettu, mutta ajattelin tulla mukaan kun kuitenkin koko ajan lueskelen ja haluttaa reagoida muiden viesteihin ja voihan ihmekin käydä! Ja toisaalta kuukaudet menee äkkiä ja jos kaikki ok niin sitten varmaan voi soitella klinikalle ja kysellä miten edetään.

Tsemppiä kaikille eri vaiheisiin
Aivan ihanaa kuulla @minttuni että teilläkin jo nyytti siellä ja toinen haaveissa 😍 muistan sinut myös aiemmasta, ja kävin jälkikäteen kurkkimassa, että olitkin plussannut, mutta ihanaa kuulla että kaikki meni hyvin loppuun saakka 💕 tuntuu että vasta kävin täällä lukemassa kuulumisianne, mutta niin se aika vaan vierii jos teilläkin jo vauvavuosi puolessa ☺
 
  • Rakkaus
Reactions: minttuni
Koska aloitatte oviksen testauksen? Kauhea kun tuntuu et ei olevinaan osaisi enää mitään lääkäri sanoi hoidon suunnittelukäynnillä mulle et aloita vaikka kp11, mut musta olis nii kiva aloittaa jo mitähän se on nyt kp7? Ja siis tasan tarkkaan tiedän et ovis suurimmalla todennäköisyydellä on viikon päästä ti tai ke ja 99% todennäköisyydellä ma-to välillä sillä viikolla. Mut jotenkin on vaan nii malttamaton olo
Mulle kirjattiin hoitopäiväkirjaan, että testaus alkaa kp8, koska mulla on lyhyt kierto (23-25). Itse nuukana kuitenkin testasin vasta kp10 alkaen, kun kuitenkin yli vuoden testaamisella ovis on joka kerran ollut kp11 tai 12. Käytetään siis klinikan ohjeella vaaleanpunaisia CB testiä ja näin täsmänä niitä on mennyt kahdessa viimekierrossa yhteensä 5 kpl. Oletan, että kymmenen testin paketti riittää vielä kahdelle kierrolle.
 
Meillä oli vihdoin lapsettomuuspolin käyti ja ei sen kummempia syitä lapsettomuuteen löytynyt. Munasolureservikin oli kuulemma todella hyvä tähän ikään, laadusta nyt ei tietty takeita. Tehtiin myös ylläri aukiolotutkimuskin saman tien kun oli sopiva kierron aika siihen. Tulipahan sekin selvitettyä että rännit on auki. Suosittelen kyllä lämpimästi kipulääkkeiden ottoa jos joku siihen menee jopa suunnitellusti. Itse operaatio ei ollut paha mutta sen jälkeen tuli todella heikko olo kun kohtu alkoi supistelemaan suolavettä pois.

Seuraavasta kierrosta sovittiinkin jo heti inssi pestyillä kavereilla ja mun pitää piikitellä jotain lääkettä ennen sitä. Hieman kyllä toivoisin että inssin "uhka" saisi jotain aikaiseksi jo tässä kierrossa kun lääkäri sanoi että yleensä jo aukiolotutkimuksen huuhtelu näyttäisi parantavan mahiksia. Ainakin juuri ollut kemiallinenkin lupaili hyvää.
Onpa hienoa, että etenee noin nopeasti! Inssi ei mulla ainakaan käynyt yhtään kipeää, oli oikeastaan poikkeuksellisen kivuton, kun yleensä on aina niin tuskaa noilla endopesillä. Saanko udella, olitteko te nyt julkisen puolen vai yksityisen kautta liikkeellä? Ihmettelen lähinnä miten paljon vaihtelee ohjeet ja toimintanopeus. Tsemppiä inssin odotukseen!
 
  • Tykkää
Reactions: Millis86
Mulle kirjattiin hoitopäiväkirjaan, että testaus alkaa kp8, koska mulla on lyhyt kierto (23-25). Itse nuukana kuitenkin testasin vasta kp10 alkaen, kun kuitenkin yli vuoden testaamisella ovis on joka kerran ollut kp11 tai 12. Käytetään siis klinikan ohjeella vaaleanpunaisia CB testiä ja näin täsmänä niitä on mennyt kahdessa viimekierrossa yhteensä 5 kpl. Oletan, että kymmenen testin paketti riittää vielä kahdelle kierrolle.
Mä testaan siis aina alkuun pregchekin liuskatesteillä ja sillä pystyn sit tavallaan minimoimaan sen ajan mitä tarvii testata niillä digeillä 😊 pelkillä digeillä en kyl raskisi minäkään testata montaa päivää.

Edit. Ja siis noi letrotjan ne on mitkä saa mun tekee mielen aloittaa testauksen aiemmin. Kun en voi tietää et toimiiko ne samalla tavalla kuin ennen raskautta. Mulla on muutenkin ollut vasta niin muutamat menkat et tää "uusi" kierto on vielä osittain mysteeri
 
Viimeksi muokattu:
Onpa hienoa, että etenee noin nopeasti! Inssi ei mulla ainakaan käynyt yhtään kipeää, oli oikeastaan poikkeuksellisen kivuton, kun yleensä on aina niin tuskaa noilla endopesillä. Saanko udella, olitteko te nyt julkisen puolen vai yksityisen kautta liikkeellä? Ihmettelen lähinnä miten paljon vaihtelee ohjeet ja toimintanopeus. Tsemppiä inssin odotukseen!
Julkisella. Olin itsekin hieman hämmentynyt tästä tahdista, mutta hyvä vaan että ei aikailla sen enempää. Kiva kuulla että inssi ei sen pahempi operaatio ole. 😊 Jännittää muuten vaan koko homma ajoituksineen ja sen lääkkeen pistämisen kanssa, mutta eiköhän hyvillä ohjeilla siitä selvitä!
 
Saa nähdä mitä tästä kierrosta tulee. Eilen oli sitä outoa pientä vuotoa, miestä en saanu hommiin ja ovistestit ei ole tulleet, ei ainakaan täysin putkeen mene tämä kierto. Jos ovis oli eilen, niin en usko enää ehtivän siihen puuhailemalla tänään.
Toivottavasti oli limakalvoilta se vuoto siis
 
@Tiukuna anna mennä vaan jo, jos haluat. Ei siitä haittaa oo, kunhan muistat että on vielä aikaiset kiertopäivät niin ei tuu stressiä 😄 suhtaudu aikaiseen ovistestailuun vaikka tieteellisenä tutkimuksena 😁😁

@Oliivi3 ihania kuulumisia, ihanaa loppuraskautta sinne 😍😍

@Wintersun tsemiä oviksen metsästykseen ja eggislimojen analysoimiseen, se on kyllä yks savotta sekin 😄❤

Tervetuloa uudet ( ja ) vanhat tyypit! ❤ plussatuulia meille kaikille!😁🙏
 
Koska aloitatte oviksen testauksen? Kauhea kun tuntuu et ei olevinaan osaisi enää mitään lääkäri sanoi hoidon suunnittelukäynnillä mulle et aloita vaikka kp11, mut musta olis nii kiva aloittaa jo mitähän se on nyt kp7? Ja siis tasan tarkkaan tiedän et ovis suurimmalla todennäköisyydellä on viikon päästä ti tai ke ja 99% todennäköisyydellä ma-to välillä sillä viikolla. Mut jotenkin on vaan nii malttamaton olo
Mä aloitan kp7-8 😁
 
  • Tykkää
Reactions: Tiutau13 ja Tiukuna
@Wintersun näin minäkin muistelen että samoihin aikoihin plussattiin ☺👍
@minttuni tuohon mitä @Wintersun kin totesi, niin samaa ajattelin itsekin, että minulla itsellänikin on läheinen ystävä, jolla ensimmäinen lapsi pitkän yrityksen jälkeen ivf-hoidoilla alkunsa saanut, mutta reilun vuoden sisässä tuosta sitten spontaanisti ilman yrittämistäkään ystäväni raskautui ja nyt heillä kaksi pikkuista melko lyhyellä aikajänteellä tämän vuoksi 💕 joten näitä lyllä tapahtuu, toivotaan että teillekin! Onneksi kuitenkin myös hoidoilla sitten mahdollista se toinen saada, jos tälläistä ihmettä ei tapahdu 😇

tästä mieleeni tulikin, että ystäväni on pohtinut sitä, että haluaisi kolmannenkin lapsen. Heillä on alkioita pakastimessa, mutta onko niin, että eivät silti hoitoihin enää pääsisi, kun julkisella ovat ja nyt 2 lasta heillä Jo on? Onko jollain tietoa että onko se sitten vain alkioiden suhteen joko lahjoitus tai tuhoaminen?

omaa napaa sen verran, että ennen 1. Yritystä itsellä oli mirena-kierukka eikä 6 vuoteen ollut menkkoja tullut. Meni useampi kk että kierto tasoittui kierukan poiston jlk. Saattoi viivyttää myös plussausta. Nyton kyleena ja kierto on tullut viimeisen 1/2v säännöllisesti, joten hieman jännittää voisiko siis tärpätä toisella kerralla nyt nopeamminkin 🫢 vähän ajatus jopa jännittää, koska tuntuisi luonnolliselta taas tottua ajatukseeneikä vain laakista onnistua. Samaan aikaan tosin ristiriitaiset ajatukset, sillä itse olen ainoa lapsi vanhempien sekundäärisen lapsettomuuden vuoksi, joka takaraivossamietityttää, että voiko meillekin käydä silti niin…
 
  • Tykkää
Reactions: eeveon ja Wintersun
@Wintersun näin minäkin muistelen että samoihin aikoihin plussattiin
@minttuni tuohon mitä @Wintersun kin totesi, niin samaa ajattelin itsekin, että minulla itsellänikin on läheinen ystävä, jolla ensimmäinen lapsi pitkän yrityksen jälkeen ivf-hoidoilla alkunsa saanut, mutta reilun vuoden sisässä tuosta sitten spontaanisti ilman yrittämistäkään ystäväni raskautui ja nyt heillä kaksi pikkuista melko lyhyellä aikajänteellä tämän vuoksi joten näitä lyllä tapahtuu, toivotaan että teillekin! Onneksi kuitenkin myös hoidoilla sitten mahdollista se toinen saada, jos tälläistä ihmettä ei tapahdu

tästä mieleeni tulikin, että ystäväni on pohtinut sitä, että haluaisi kolmannenkin lapsen. Heillä on alkioita pakastimessa, mutta onko niin, että eivät silti hoitoihin enää pääsisi, kun julkisella ovat ja nyt 2 lasta heillä Jo on? Onko jollain tietoa että onko se sitten vain alkioiden suhteen joko lahjoitus tai tuhoaminen?

omaa napaa sen verran, että ennen 1. Yritystä itsellä oli mirena-kierukka eikä 6 vuoteen ollut menkkoja tullut. Meni useampi kk että kierto tasoittui kierukan poiston jlk. Saattoi viivyttää myös plussausta. Nyton kyleena ja kierto on tullut viimeisen 1/2v säännöllisesti, joten hieman jännittää voisiko siis tärpätä toisella kerralla nyt nopeamminkin 🫢 vähän ajatus jopa jännittää, koska tuntuisi luonnolliselta taas tottua ajatukseeneikä vain laakista onnistua. Samaan aikaan tosin ristiriitaiset ajatukset, sillä itse olen ainoa lapsi vanhempien sekundäärisen lapsettomuuden vuoksi, joka takaraivossamietityttää, että voiko meillekin käydä silti niin…
Mulla oli myös Mirena-kierukka, joka poistettiin tammikuussa. Ei ollut kierukan aikaan menkkoja ja pohdin, mahtaisko vaikuttaa pidempäänkin. Ainakaan vielä ei ole säännöllistä kiertoa, mutta voi olla, ettei mulla ennenkään varsinaisesti ole ollut. Vaikka toisaalta hormonikierukalla on paikallinen vaikutus ja ei välttämättä estä ovulaatiotakaan. Kiinnostavaa kyllä, miten sulla menee nyt Kyleenan jälkeen 😊
 
vierailija
Koska aloitatte oviksen testauksen? Kauhea kun tuntuu et ei olevinaan osaisi enää mitään lääkäri sanoi hoidon suunnittelukäynnillä mulle et aloita vaikka kp11, mut musta olis nii kiva aloittaa jo mitähän se on nyt kp7? Ja siis tasan tarkkaan tiedän et ovis suurimmalla todennäköisyydellä on viikon päästä ti tai ke ja 99% todennäköisyydellä ma-to välillä sillä viikolla. Mut jotenkin on vaan nii malttamaton olo
Aloitin viimeksi testaamaan kp11 ja luulin saaneeni ovisplussan kp12. Myöhemmin selvisi, että se olikin raskausplussa ja olin ollut raskaana kp8 lähtien.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Mulla oli myös Mirena-kierukka, joka poistettiin tammikuussa. Ei ollut kierukan aikaan menkkoja ja pohdin, mahtaisko vaikuttaa pidempäänkin. Ainakaan vielä ei ole säännöllistä kiertoa, mutta voi olla, ettei mulla ennenkään varsinaisesti ole ollut. Vaikka toisaalta hormonikierukalla on paikallinen vaikutus ja ei välttämättä estä ovulaatiotakaan. Kiinnostavaa kyllä, miten sulla menee nyt Kyleenan jälkeen
Minäpä raportoin sitten miten käy!
Sinulla on kyllä mennyt tosi kauan kierron Tasoittumisen kanssa 😯 minulla ei myskään koskaan ennen kierukkaa ollut säännöllinen kierto, mutta ilmeisesti ikä korjasi asian kun kierukan jälkeen sitten tasoittui 🤷🏼‍♀️ Vaikka onkin paikallinen vaikutus kierukalla, niin kyllähän näitä kuulee tosiaan, että hirmu yksilöllistä sitten lopulta on, miten se oma hormonitasapaino tasoittuu kun ulkoisen hormonin vaikutus lakkaa.
itsellä siis poistettiin viimeksi elokuussa kierukka ja elo-,syys- ja lokakuussa vuodot heitti aivan häränpyllyä, mutta sitten jo marras ja joulukuussa alkoi olla tunnistettavat kierrot, suunnilleen samoihin aikoihin vuodot tulivat.
 
  • Tykkää
Reactions: eeveon
@Tiukuna aloita vaan oviksen metsästys, testilabra tulille :D

@Wintersun kiitos, voihan se olla että ihme käy, yritän pitää jalat kuitenkin maassa. Ja tosiaan @hemuliina90 omat alkiot siirretään, vaikka sattuiski tulemaan luomuna lisää lapsia välissä.

Eilen löysin käyttämättömän cb:n digiraskaustestin. Päiväys oli mennyt ja mietin ääneen, että tarviikohan tämmösiä lähiaikoina. Niin mies oli sitä mieltä, että tarvii 😆
 
Koska aloitatte oviksen testauksen? Kauhea kun tuntuu et ei olevinaan osaisi enää mitään lääkäri sanoi hoidon suunnittelukäynnillä mulle et aloita vaikka kp11, mut musta olis nii kiva aloittaa jo mitähän se on nyt kp7? Ja siis tasan tarkkaan tiedän et ovis suurimmalla todennäköisyydellä on viikon päästä ti tai ke ja 99% todennäköisyydellä ma-to välillä sillä viikolla. Mut jotenkin on vaan nii malttamaton olo
Kp 12 yleensä kun ovis tulee kp 14-16. Alkuun aloitin aiemmin kun en tiennyt paljonko voi vaihdella. Välillä tainnut käyttää vain kaksikin liuskaa, kun en jaksanu aloittaa ajoissa ja liuskat oli vähissä. 😄
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna
Tervetuloa uusille:) ja kiva että @minttuni olet taas mukana ❤Eihän sitä tiedä vaikka luomu plussa yllättäisi nyt kun jo yksi lapsi tullut hoidoilla 💕

Kp14 ja en kyllä yhtään tiedä mitä kropassa tapahtuu tai tapahtuuko mitään 🙄 Ovis limat uupui, plussa testissä kp11, rinnat ei ole kipeytynyt niin kuin yleensä joka kierto tässä vaiheessa. Ennen plussaa oli kovinkin liukkaat olot.Finnejä puski ennen ovista ja nyt taas.
 
Mä tarkkailen näitä ovistuntemuksia ja liuskoja: aamulla taisi olla plussa, koska äsken jo haaleampi viiva. Oletetaan siis, että huomenna on dpo 0. Testaan vielä aamulla varulta, mutta nännit on myös jo kipeät, että uskon ovisplussan olleen aamulla.
Joku teistä kyseli, että milloin aloitatte yleensä testaamaan ovista, niin ekoja kiertoja mitä testasin niin aloitin kp9 mutta nyt taisi olla kp12.
 
Menkkakivut jatkuneet ja olo taas kun herätetyllä karhulla.. en edes halua testata, viikonloppuna juhliin niin voisi nyt tulla ennen sitä.
Vieläkin pähkäilen aloitanko uudestaan pistoshoidot onko siinä enää järkeä, kaapissa jäänyt kaksi
 
Voisin liittyä mukaan keskusteluun. Täällä kohta 32v neljän lapsen äiti, joka haaveilee viidennestä pienestä. Meillä 7, 5, 3 ja 1 vuotiaat lapset ennestään ❤ Ehkäisyä ei ole ollut käytössä ollenkaan synnytyksen jälkeen. Kuukautiset tullut kolme kertaa, mutta tämä on eka kierto kun olisi mitään mahiksia edes olla tullut raskaaksi koska hommailut ei oo ajoittunut oikeille kohdille 🤭 Ovis ollut viikonloppuna ja nyt jännäillään pari viikkoa 😵
 

Yhteistyössä