Haaveena vauva 2022

Paljon onnea @Selis , @sinnae ja @Leppis- tämän viikon plussista Ihana plussa-aalto! Kertokaa teidän oloista ennen plussaa, mua aina kiinnostaa tämä

Minä luulen uuden kierron alkavan tiistaina tai keskiviikkona. Oon ollut niin kiukkuinen ja munasarjojen kohdalla on jomotusta. Ei mitään kohdun tuikkauksia taikka repäisykipuja joita oli viime keväänä epäonnisessa plussakierrossa. Mutta tällä hetkellä ajatus negakierrosta ei ahdista, elämässä on paljon kivoja juttuja tällä hetkellä, niin aika ei kulu vain raskaudesta haaveillen. Parin viikon päästä on myös lääkäri lapsettomuusasioihin liittyen. Pikkuhiljaa eteenpäin.
Kiitos @Lili_86 ❤

Mitään selkeää nimenomaan raskausoireiksi todettavaa ei ole ollut. Kaikki menisi mulla menkkoja edeltäviksi oireiksi. Isoin merkki itselleni oli se, kun vuoto ei alkanut niin kuin edellisissä kierroissa. Luteaali kun on ollut vain dpo 7-10. Oireet: alavatsalla tuntui painetta ja jomottelua ensimmäisen kerran jo dpo 3-4. Dpo 8 lähtien kova paineen tunne, jonkin verran jomottelua ja tuikkimista alavatsa/munasarjat, vessahädän tunnetta, kova turvotus, ilmavaivoja. 😅

Kiitos ja samoin onnea @Leppis- 😍
 
  • Tykkää
Reactions: Tiutau13
Oi kun monta plussaa, onnea ja jarrusukkia kaikille plussanneille! 😊

Täällä menkat loppui ja oli aika lyhyet. Ajattelin ajoissa aloitella oviksen tikutuksen ja tulikin jo nyt hyvin haalea haamu. Ehkä ovis on tulossa ajoissa.
 
@kANaNdA paha sanoa, ei kai kovin luotettavia tutkimuksia ainakaan oo vielä voitu tehdä. Sikiön epämuodostumia on raportoitu ainakin k-rokotteiden ottaneiden kesken normaalia enemmän. Se että raskaana vai ennen ottaneet, en tiedä. Mulla on kaksi piikkiä, viimeisin otettu 2kk sitten ja nyt sit tämä. En kykene stressaamaan mahdollisista sivuvaikutuksista alkioon ennenkuin r-testi näyttää posia - ihan liian monta epätoivottua muuttujaa tässä sopassa nyt kyllä 😵💫

Ja sitten iloisempiin asioihin: Isosti onnea @sinnae Ja @Leppis- !! ❤Aivan parhaita plussia satelee, myös muille plussanneille suuresti onnea!😍❤
Ajoittuuko LA johonkin lokakuun puoleen väliin vai ootteko tarkemmin vielä kattoneet? 😍 lokakuu on best syntymäkuukausi, terveisin lokakuinen itse 😉
 
  • Tykkää
Reactions: kANaNdA ja sinnae
Onnea plussanneille:) plussa-aaltoa nyt enteilee ❤❤

Tsemppiä koronaa sairastaville ❤ Toivottavasti pääsette helpolla eikä sekoita kiertoja yms.. :)

Viime yönä iski jälleen hikipuuska, alaselkä ollut kipeä :( myös päätä särkee ja hikoiluttaa :/ vuoto ei ole vielä alkanut.Ehkäpä kierrot alkaa nyt pidentymään :/
 
vierailija
@kANaNdA paha sanoa, ei kai kovin luotettavia tutkimuksia ainakaan oo vielä voitu tehdä. Sikiön epämuodostumia on raportoitu ainakin k-rokotteiden ottaneiden kesken normaalia enemmän. Se että raskaana vai ennen ottaneet, en tiedä. Mulla on kaksi piikkiä, viimeisin otettu 2kk sitten ja nyt sit tämä. En kykene stressaamaan mahdollisista sivuvaikutuksista alkioon ennenkuin r-testi näyttää posia - ihan liian monta epätoivottua muuttujaa tässä sopassa nyt kyllä ‍

Ja sitten iloisempiin asioihin: Isosti onnea @sinnae Ja @Leppis- !! Aivan parhaita plussia satelee, myös muille plussanneille suuresti onnea!
Ajoittuuko LA johonkin lokakuun puoleen väliin vai ootteko tarkemmin vielä kattoneet? lokakuu on best syntymäkuukausi, terveisin lokakuinen itse
Tiutau13, mistä luit tuosta koronarokotteen ja epämuodostumien mahdollisesta yhteydestä? Mikä raportti? Itse olen lueskellut ihan päinvastaista. Tässä tietoa lisää, sivun alaosassa ehkä hyödyllisiä lähteitä. Uudempia tutkimuksia varmasti löytyy vielä lisääkin. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01290
 
Ihana plussien aalto täällä meneillään! 😍 Onnea @sinnae ja @Leppis- ❤

Odottavan aika on pitkä. Täällä kummallista öisin vessassa ramppaamista ja höperöin mielikuvitus keksi jo vaikka mitä sillon keskellä yötä. Todellisuus löi kyllä aamulla kun katsoi kalenteria, ei yhtään mitään mahdollisuutta mihinkään oireisiin tässä kohtaa. Eiköhän vaan ole tullut juotua illalla liikaa liian myöhään.
 
  • Tykkää
Reactions: sinnae
vierailija
@kANaNdA paha sanoa, ei kai kovin luotettavia tutkimuksia ainakaan oo vielä voitu tehdä. Sikiön epämuodostumia on raportoitu ainakin k-rokotteiden ottaneiden kesken normaalia enemmän. Se että raskaana vai ennen ottaneet, en tiedä. Mulla on kaksi piikkiä, viimeisin otettu 2kk sitten ja nyt sit tämä. En kykene stressaamaan mahdollisista sivuvaikutuksista alkioon ennenkuin r-testi näyttää posia - ihan liian monta epätoivottua muuttujaa tässä sopassa nyt kyllä ‍

Ja sitten iloisempiin asioihin: Isosti onnea @sinnae Ja @Leppis- !! Aivan parhaita plussia satelee, myös muille plussanneille suuresti onnea!
Ajoittuuko LA johonkin lokakuun puoleen väliin vai ootteko tarkemmin vielä kattoneet? lokakuu on best syntymäkuukausi, terveisin lokakuinen itse
Mulla la olisi nyt arviolta 26.10. jos kaikki menee hyvin. Esikoinenkin on lokakuinen. 👍
 
  • Rakkaus
Reactions: Tiutau13
Onnea hirmuisesti plussanneille 😍
Täällä oli korona viimekierrossa, ja se kierto jäikin tosi lyhyeksi ja ovulaatio oli tosi aikaisin. Tämä kierto näyttää nyt tulevan pitemmäksi. Nyt on kp 13 ja ovistestit vahvistumassa, luulen että aamulla se on mahdollisesti plussa. Finnit on räjähtänyt jo nyt leukaan, vaikka yleensä ne tulee vasta ennen menkkoja..
 
Kiitos onnitteluista ja kovasti plussatuulia kaikille! ❤ Pysyn täällä mukana ainakin vielä vähän aikaa, on niin hirveän aikaista.

Jos liuskatestien kanssa saa arvailla oviksen ajankohtaa, niin aika jännää on raskaustestienkin kanssa. Tänään dpo 13 ja testasin aamupissasta huvikseni Sofin (ylempi) ja Pregcheckin. https://aijaa.com/btuyo0
PC:llä sentään tuli selkeä viiva mutta Sofilla lähinnä viivan paikka eli on jopa haaleampi kuin dpo 11 illalla tehty testi. Säästelen CB:n viikkodigiä vielä, jos saisin siihen suoraan 2-3 vkoa.
 
Fimean sivuilta näitä tilastoja olen seurannut 😀 kylläpä kirvoitti heti monen (vierailijan, jännä!) mieltä kun uskaltaa epäillä koronarokotteiden turvallisuutta. Asiasta on kuitenkin turha spekuloida täällä keskustelupalstalla joten jokainen päättäköön itse mitä/mihin luottaa ja uskoo mitä iso-K:hon tulee!😅 Rakkautta ja rauhaa ❤🙏 tänään vielä viralliseen testiin, mutta eiköhän tää oo selvä. En maista enkä haista MITÄÄN , muuten oireet pysyy hanskassa 😁

@sinnae ihana nähdä vahva r-testitulos! Nuo sofit taitaa olla joo vähän susia, mullakin niitä kaapissa..😵💫
 
  • Tykkää
Reactions: sinnae
Onnea @Leppis- ja @sinnae 😍

@Lili_86 mulla oli dpo 10alkuillasta vähän ällö olo ja kun yön tunteina ajelin kotiapäin (matka kesti 2h) niin ihmettelin miten hitossa mua väsyttää näin paljon 😱. Dpo 11 päivällä tuli töissä repäsykipu ja näitä mulla vaan kun oon raskaana. Sit väsytti vaan jotenki päivällä koko ajan. Sanoin illalla miehelle et nyt haetaan testi ja kasin jälkeen tuli haalea mutta aivan selvä plussa.

Ja koronasta: mähän sairastuin 14.1 koronaan, oli aika kipeä ja yhteensä 9pvä pois töistä. Sain kuitenkin heti koronan jälkeen plussan että meillä ei ainakaan vaikuttanut raskautumiseen. Mulla alkoi menkat samaan aikaan kun sain positiivisen pikatestistä ja oviksen mennessä olin jo parantunut.
 
Fimean sivuilta näitä tilastoja olen seurannut kylläpä kirvoitti heti monen (vierailijan, jännä!) mieltä kun uskaltaa epäillä koronarokotteiden turvallisuutta. Asiasta on kuitenkin turha spekuloida täällä keskustelupalstalla joten jokainen päättäköön itse mitä/mihin luottaa ja uskoo mitä iso-K:hon tulee! Rakkautta ja rauhaa tänään vielä viralliseen testiin, mutta eiköhän tää oo selvä. En maista enkä haista MITÄÄN , muuten oireet pysyy hanskassa

@sinnae ihana nähdä vahva r-testitulos! Nuo sofit taitaa olla joo vähän susia, mullakin niitä kaapissa..‍
Muista sinkki, c ja d vitskut 👍 Sinkki hupenee kehosta, kun alkaa taistelee viruksia vastaan. Siitä syystä ainakin makuaisti lähtee. Joten reilummin näitä kahta ekaa mainitsemaani useasti päivässä 👍 Muuten en ota kantaa, vähänkään kun poikkeava mielipide niin melkein sitä roviolle joutuu 😂 Muiden mieleipide ei onneksi omaani vaikuta ☺🌸☺

Raskauskeijun sivuilta siis tilannut itse liuskatestej
, mitäköhän merkkiä ne mahtaa olla ? Onko luotettavia, herkkyys 10.
 
  • Rakkaus
Reactions: Tiutau13
Tuntuu että vuoto alkaa ihan just, tuttuja menkkakipuja ja naama kukkii. Ääh, taitaa imetys ja lyhyt luteaali estää raskautumisen :( En kuitenkaa haluais tämän takia imetystä lopettaa, joten lienee realistisempaa haaveilla vuoden -23 vauvasta :)
 
Vihdoinkin ollaan piinaviikolla! perjantaina olis dpo9, en usko että pidempään maltan olla testaamatta 😂 Sanokaa vaikka mitä, mutta mä oon nyt niiiiin malttamaton etten vaan pysty. Millä te saatte ajatukset pois tästä kaikesta? Vai jospa mä nyt hehkutan tätä yritystä, ja rauhoitun jos/kun mennään kohta seuraavaa? 🌸
 
Pakko tulla avautumaan, kun on niin ihmeellinen kierto menossa…
Tänään siis menossa kp 32/28-34. Alkukierrosta sain hymynaaman ovistestiin kp 11. Jatkoin kuitenkin tikuttamista, ajatuksena katsoa koko kierto läpi.. noh hymynaama pärähti uudelleen kp 18 ja sitten taas negaa. Nyt vielä hymynaama kp 28, 29 ja 30. Nyt taas negaa 😵💫 raskaustestejä oon pari tehnyt, viimeksi tolloin kp 30, mutta negaa näytti. Eikö tässä kohtaa pitäis plussa näkyä jo, jos olis tärpännyt.. luotettavat ovistestitkin käytössä, kun clearbluen digitestit. Voiko kierto oikeesti olla näin sekaisin, menkkoja odotellessa 😬

onko muut saanu useampaa ovisplussaan yhteen kiertoon?
 

Yhteistyössä