Haaveena vauva 2022

Kuinka pitkillä pidätyksillä tikutatte ovista? Sori tää outo kysymys mutta just mulla cb digejä ja niist lukee 4h pidätys..
Flo näyttää ovista sunnuntaille eli huomennako pitäs digin hymyillä?
Pyrin siihen 4h vaikka onkin välillä aika nihkeää odottaa vessaan pääsyä. 😅🙈 Myös siis liuskojen kanssa. Yleensä testaan klo 12-13 maissa eli pidätän aamun ekan tai tokan pissan jälkeen.

Ja hyvinkin voi joo näyttää CB hymynaamaa huomenna. Tai pitäisi periaatteessa näyttää. Saattaisi näyttää jopa tänään jo mutta eihän näistä tiedä tarkalleen mihin aikaan ovis sitten on ja miten hormonitasot nousee sitä ennen jne. Ja kuinka oikeassa Flon arvio on. Mulla ei WomanLogin arviot osu ihan kohdilleen.
 
  • Tykkää
Reactions: Sofiika
Kiinnostavaa rokotekeskustelua! Todella ikävä kuulla, että on saattanut jopa edesauttaa ja aiheuttaa keskenmenon.. 😔 Itselläkin oli toka rokote syyskuussa ja siittä 10pv eteenpäin oli mennyt kesken. Siis keskeytynyt keskenmeno eli pistää ajattelemaan kyllä näidenkin yhteyttä. Haluan silti ajatella omalla kohdallani olevan "vain" tavallisen alkuraskauden keskenmenon, vaikka silloin toki syynäsin tekemisiäni ja mikä olisi voinut aiheuttaa sen jne, vaikka lääkäri jämäkästi totesi, ettei näihin asioihin voi itse vaikuttaa.

Nykyhetkeen palatakseni. Kp30 ja kierto ennen lääkkeellistä tyhjennystä ollut 28pv. Kaikki menkkasovellukset ennusti menkat eiliselle, mutta pientä tuhrua lukuunottamatta ei ole näkyvissä. Menkkakipua ollut satunnaisesti jouluaatosta, jolloin tuli myös hieman verta ja olin vakuuttunut, että nyt alkaa.. mutta ei! Tuskin olen raskaana, koska samankaltaista sekoilua oli viime kuussa. Ajattelin johtuvan lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeisestä toipumisesta, mutta ehkä tämä on nyt sitten se uusi normaali ainakin hetken aikaa.

Tein varuiksi aamuyöstä Sofin liusketestin ja se oli negatiivinen. En edes tiedä onko aamuyö mikään hyvä aika testaamiseen ja onko muutenkin liian aikaista ja kokonaisuudessaan turhaa testailla. Mahdollisen ovulaation aikoihin kuitenkin oli mahdollisuuksia raskautumiselle. Olisihan se liian hyvää ollakseen totta, jos heti keskenmenon jälkeen raskautuisi uudelleen..🙃
 
Nykyhetkeen palatakseni. Kp30 ja kierto ennen lääkkeellistä tyhjennystä ollut 28pv. Kaikki menkkasovellukset ennusti menkat eiliselle, mutta pientä tuhrua lukuunottamatta ei ole näkyvissä. Menkkakipua ollut satunnaisesti jouluaatosta, jolloin tuli myös hieman verta ja olin vakuuttunut, että nyt alkaa.. mutta ei! Tuskin olen raskaana, koska samankaltaista sekoilua oli viime kuussa. Ajattelin johtuvan lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeisestä toipumisesta, mutta ehkä tämä on nyt sitten se uusi normaali ainakin hetken aikaa.

Tein varuiksi aamuyöstä Sofin liusketestin ja se oli negatiivinen. En edes tiedä onko aamuyö mikään hyvä aika testaamiseen ja onko muutenkin liian aikaista ja kokonaisuudessaan turhaa testailla. Mahdollisen ovulaation aikoihin kuitenkin oli mahdollisuuksia raskautumiselle. Olisihan se liian hyvää ollakseen totta, jos heti keskenmenon jälkeen raskautuisi uudelleen..
Ehkä ne joulun menkkakivut oli sittenkin ovis? En ole nyt varma kauanko sulla on km:stä mutta mulla on oviskivut olleet nyt selkeästi kovemmat kuin menkkakivut tässä pari kiertoa km jälkeen. Niin jos et tikutellut ole niin se vois oviskin olla? Mulla myös edellisessä ja tässä kierrossa on ovislimat alkaneet vähän verisenä, sellaista en aiemmin huomannut.
 
Ehkä ne joulun menkkakivut oli sittenkin ovis? En ole nyt varma kauanko sulla on km:stä mutta mulla on oviskivut olleet nyt selkeästi kovemmat kuin menkkakivut tässä pari kiertoa km jälkeen. Niin jos et tikutellut ole niin se vois oviskin olla? Mulla myös edellisessä ja tässä kierrossa on ovislimat alkaneet vähän verisenä, sellaista en aiemmin huomannut.
Kaikki on mahdollista! 😅 Olin tunnistavinani ovisliman kp15-18 hujakoilla, mutta sofin ovistestiin ei tullut kuin ihan olematon viiva kp18. En tosin testannut kun satunnaisesti muutamana päivänä. Todellakin siis kaikki on mahdollista eli jännityksellä seuraan tilanteen etenemistä! 😁
 

Taas mennään, dpo tänään 11 eikä vaan voinut olla testaamatta. Saattaa olla viivanpaikkakin taas, menkkamaisia kipuja on

Hyvää uutta vuotta ja plussatuulia kaikille!
Mulla alkoi tää plussa aivan samanmoisen näköisellä viivan paikalla ja vielä samannäköisellä liuskalla. Apteekin testissä näkyi seuraavana päivänä jo selkeä haalea viiva 😊❤
 
Pyrin siihen 4h vaikka onkin välillä aika nihkeää odottaa vessaan pääsyä. Myös siis liuskojen kanssa. Yleensä testaan klo 12-13 maissa eli pidätän aamun ekan tai tokan pissan jälkeen.

Ja hyvinkin voi joo näyttää CB hymynaamaa huomenna. Tai pitäisi periaatteessa näyttää. Saattaisi näyttää jopa tänään jo mutta eihän näistä tiedä tarkalleen mihin aikaan ovis sitten on ja miten hormonitasot nousee sitä ennen jne. Ja kuinka oikeassa Flon arvio on. Mulla ei WomanLogin arviot osu ihan kohdilleen.
Kiitos vastauksesta 🤗 tänään vielä tein ja ei hymyä. Ehkä se ovis sitten tulee myöhemmin.. 🤔 Jatketaan testailua
 
  • Tykkää
Reactions: sinnae
Ei vielä tänäänkään hymynaamaa ovistestiin. Vähän outoa kun musta tänään ois ollu se hetki. Ja ovis huomenna. Taitaa olla kaks jäljellä, testaan ne ja mietin hankinko lisää. Ettei turhaa stressaile…
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★

1.1.2022 Lauantai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Fazeriina82, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
+ Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
+Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
+Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
Mimerkki, 6/21, 3. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Sofiika, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
+ SannuB, 2. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
+Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Sinnae, 9/21, 2. lapsi
Leppis-, 9/21, 2. lapsi
Selis, 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )
Lumihiutale_, 11/21, 4. lapsi
Snanniska, 12/21, 4 lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi


Suikku1................................kp 38/26-28
Lemoni87...........................kp 33/28
Hellu_..........................…......kp 33/27-28
SandraB……………………….kp 26/27
Liljah…………………………kp 25/26-27
Snanniska……………………kp 22/28-32
Lumihiutale…………………kp 19/27-28
Topukka………………………..kp 18/30
Leppis-……………………kp 17/28-30
Selis……………………………kp 16/28-30
Lili_86………………………..kp 16/32-34
Mimmimami……………….kp 15/29
Sofiika……………………………kp 15/30
Martta83……………………..kp 8/26-27
Tähtipölyä………………….kp 7/28-30
Keksi82………………………..kp 3/28

★★★★★★★★★★★★★

Lumihiutale….……dpo7
Leppis-………………..dpo1
Elsa96………………..dpo1
Selis…………………….dpo-1
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää uutta vuotta kaikille!

Varasin eilen ajan hedelmällisyyskatsaukseen. Ajattelin, jos sieltä saisi jotain selville, että onko mitään vikaa missään. Tai vähintään mielenrauhan, toivottavasti. Haluan mielummin ajoissa selvittää tilanteen, jotta asioille voisi ehkä tehdä jotain.
Aika on tammikuun lopussa, toive on tietysti että sen saisi peruuttaa turhana.
Jäi kyllä mietityttämään, siihen aikaan pitäisi olla menkat. Onkohan siitä mitään haittaa? Silloin ei kyllä voi kohdun limakalvon paksuutta tutkia.
Elikkäs täällä oviksen ja vastaanottoajan odottelua.
Flunssan pukkasi vielä tähän päälle.

Toivotaan paljon plussia alkuvuoteen!❤
 
Saiko kukaan uuden vuoden plussaa? ❤

Tämä päivä on mennyt miettiessä sitä ,että jouluna-19 kerroin miehelle toiveen iltatähdestä ja keväällä-20 sitten päätettiin yhdessä jättää ehkäisy pois.Nyt vaihtui jälleen uusi vuosi ja pian ollaan yritetty 2- vuotta, enemmän jo haaveiltu :( Eilinen oli täynnä somessa muisteluja vuodesta-21 ja tietenkin tämä sukulaiseni hehkutti omaa onneaa siitä että sai vauvan sinä vuonna.

Niin toivon ,että tämä vuosi olisi vihdoin meidän ❤❤ Pian lähestyy jälleen hetki jolloin yritys vaihtuu vuoden -23 vauvan yrittämiseen :/

Positiivisin ajatuksin koetan mennä eteenpäin, niin kauan kun säännölliset kuukautiset niin raskauskin mahdollinen :)

Mukavaa uuden vuoden ensimmäistä päivää ihan jokaiselle ❤❤
 
  • Tykkää
Reactions: Liljah
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★

2.1.2022 SUNNUNTAI

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi


Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Fazeriina82, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
+ Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
+Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
+Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
+Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
Mimerkki, 6/21, 3. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Sofiika, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
+ SannuB, 2. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
+Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Sinnae, 9/21, 2. lapsi
Leppis-, 9/21, 2. lapsi
Selis, 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )
Lumihiutale_, 11/21, 4. lapsi
Snanniska, 12/21, 4 lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi

Lemoni87...........................kp 34/28
Hellu_..........................…......kp 34/27-28
SandraB……………………….kp 27/27
Liljah…………………………kp 26/26-27
Snanniska……………………kp 23/28-32
Lumihiutale…………………kp 20/27-28
Topukka………………………..kp 19/30
Leppis-……………………kp 18/28-30
Selis……………………………kp 17/28-30
Lili_86………………………..kp 17/32-34
Mimerkki....................kp 16/29-30
Mimmimami……………….kp 16/29
Sofiika……………………………kp 16/30
Martta83……………………..kp 9/26-27
Tähtipölyä………………….kp 8/28-30
Keksi82………………………..kp 4/28

★★★★★★★★★★★★★

Lumihiutale….……dpo8
Liljah……………………..dpo3
Leppis-………………..dpo2
Elsa96………………..dpo2
Selis…………………….dpo0
Lili_86………………..dpo0
 
Viimeksi muokattu:
Plussaonnea jokaiselle vuoteen 2022! Etenkin teille pidempäänn yrittäneille soisin plussan mahdollisimman nopeasti. ❤

@Selis jos päivität listaa vielä tänään, niin mut voi laittaa piinailijoihin dpo 3.

Kyllä ne lämmöt nyt nousi sen verran että fertility friend on sitä mieltä että ovulaatio oli torstaina.
 
Onnea @Suikku1 ! Yritetään tulla perässä ☺
Mulla ei vielä ovisplussaa, toki huomenna tulee vasta 5pv siitä keskiviikosta kun lääkäri sanoi että vielä ainakin 5pv. Joten en huolestu vielä vaikka nyt kp 16, mulla muutenkin olleen ovikset vasta näillä tienoin. Hyväkin näin, ehtii se limakalvo vahvistua vielä. Lisäksi meillä tallettelut nyt vähän jääneet väliin, menee työt niin on pahasti ristiin. Tänään tuli vähän ylimääräistä hässäkkää aamuyöstä, olin ajatellut josko innostuttaisi sillon, niin menee ehkä joka tapauksessa huomiselle aamulle seuraava talletus mahis, jos mies töiden jälkeen vaan jaksaa 😣 Että sinällään ei haittaa että oviskin antaa vielä odottaa itseään.

Mulla oli kyllä toissapäivänä ja sitä edellisenä aika kovat munasarjakivut, uskoisin että johtu munarakkuloiden kasvusta. Ensin tuntui oikealla, seuraavana päivänä reilusti enemmän vasemmalla 😳 mietin et kisaako ne ja kasvattaa kaks? Ei kait sentäs.... 😬 Eilen ja tänään on tuntemukset rauhoittuneet. Tänään myös tuli pyyhkiessä vähän verituhrua, mitä se nyt lienee, ovisliman seassa tuli myös to ja pe. Edellisessä kierrossa tuli kanssa ovislimassa, mutta vain yhden kerran yhtenä päivänä, nyt kahtena. Kaikkea sitä huomioi ja tarkkailee, huh huh 😏
 

Yhteistyössä