Haaveena vauva 2022

Nyt on talletukset tehty tälle kierrolle, aika pieni mahdollisuus kun vaan yksi munasolu ylipäänsä oli kehittymässä mutta näillä mennään. Luget alotin tänä aamuna, en vaan ymmärrä tarviiko tosiaan niitä käyttää vuodon alkuun asti, jos testaan negan esimerkiksi 28kp niin luulisi riittävän. Määrätty vaan kaksi pkt niin ei edes yksi riittäisi. No tästä lähtee pikkuhiljaa piinaviikot 😊
 
  • Tykkää
Reactions: Keksi82
Mäkin oon ollu vähän hiljaiselolla tän alkukierron. Tuntuu, että niin paljon kaikkea, ettei oo ehtinyt miettiä vauvajuttuja. Onnea kaikille plussanneille, teitä oli muutama ainakin, hieno juttu!
Mulla on nyt kp 18. Sain tänään tämmösen aamulla. Tulkitsen sen plussaksi.

Mä jotenkin yllätyin, että näin myöhään vasta ovis, kun kierto ollut nyt 26-27 päivää about. Eilen saatiin talleteltua, en tiedä saanko miestä tänään kellistettyä, kun esikoisen nukkumaanmenon jälkeen on aina ainut mahdollisuus talletella. No jos tänään ei onnistu, niin pitää toivoa, että huomenna illalla ei oo liian myöhäistä 😁
 
En saa vaihdettua puhelimella väriä, mutta mulle voi laittaa kp2 (28-29).

Onko teistä jollain käytössä letrozol? En oo varma ensimmäisestä kp:sta (eilen vai tänään) ja tuon lääkkeen takia olisi se aika oleellista tietää. 😬 Miten teillä muilla tuo lääke on määrätty? Mulle on siis määrätty kp 3-7. Tässä mietin siis, että onkohan yhdellä päivällä kuinka suuri merkitys.
 
Viimeksi muokattu:
En saa vaihdettua puhelimella väriä, mutta mulle voi laittaa kp2 (28-29).

Onko teistä jollain käytössä letrozol? En oo varma ensimmäisestä kp:sta (eilen vai tänään) ja tuon lääkkeen takia olisi se aika oleellista tietää. Miten teillä muilla tuo lääke on määrätty? Mulle on siis määrätty kp 3-7. Tässä mietin siis, että onkohan yhdellä päivällä kuinka suuri merkitys.
Luulen että on merkitys kun sitä syödään vain muutama päivä, mulla 5-9 kun pidempi kierto, mää ainakin lasken ekasta kunnon vuotopäivästä.
 
Mä voisin liittyä tohon kp listaan kanssa. Tänään kp1/30.

En oo yhtään kerinnyt käydä täällä mut nyt luin reilut 10 sivua 😬.

Toisaalta kuva että duunissa kiire ja ei kerkee murehtimaan kotona, mut nyt ei tärpännyt. Vähän kyllä arvailin ettei tärppää kun oviksen ollessa plussa ei keretty hommailee.
 
Onko kukaan teistä käyttänyt ovisajankohdan selvittämisessä sitä digitaalista Clearbluen hymynaamatestiä? Meillä on nyt toisen kierron ollut kokeilussa ja testissä sanotaan, että se näyttäisi neljä hedelmällisintä päivää. Minulla on käynyt aina niin, että ensin tulee se tyhjä, sitten yksi lähestyvää hedelmällisyyttä vilkuttava naama ja sitten jo suoraan hedelmällinen hymynaama. Tiedostan toki, että testit ovat vain mediaani kaikkien naisten hormoonitoiminnasta, mutta miellän itse niin, että minulla se ovispiikki tapahtuu aika nopeasti. Kropassa nyt myös ovismerkit. Täytynee kysyä lääkäriltä, jos lapsiasia ei etene, alkusyksystä asti vasta yritetty.
Onko teillä vastaavia kokemuksia?
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★

21.11.2021 sunnuntai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
+ Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Sofiika, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
+ SannuB, 2. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Selis, 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )
Lumihiutale_, 11/21, 4. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Sadepisaroita.....................kp 27/25-31
Suikku1...............................kp 20/26-28
Martta83............................kp 19/26-27
Lemoni87...........................kp 19/28
Liljah ..................................kp 19/26
Hellu_................................kp 18/27-28
Keksi82..............................kp 17/28
Topukka…………….....…....kp 16/30
Netta123............................kp 15/29
SandraB.............................kp 11/27
Toiveikas1992...................kp 10/24-31
Lili_86...............................kp 8/32-34
Lumihiutale_....................kp 5/?
Sofiika................................kp 3/30
Pöllöliini.............................kp 3/28-29
Selis....................................kp 2/30

★★★★★★★★★★★★★★★

★Piinailijat
:★

Sadepisaroita....................dpo 10
Aniilorak............................dpo 9
Keksi82…..........................dpo5
Lemoni87..........................dpo4
 
Onko kukaan teistä käyttänyt ovisajankohdan selvittämisessä sitä digitaalista Clearbluen hymynaamatestiä? Meillä on nyt toisen kierron ollut kokeilussa ja testissä sanotaan, että se näyttäisi neljä hedelmällisintä päivää. Minulla on käynyt aina niin, että ensin tulee se tyhjä, sitten yksi lähestyvää hedelmällisyyttä vilkuttava naama ja sitten jo suoraan hedelmällinen hymynaama. Tiedostan toki, että testit ovat vain mediaani kaikkien naisten hormoonitoiminnasta, mutta miellän itse niin, että minulla se ovispiikki tapahtuu aika nopeasti. Kropassa nyt myös ovismerkit. Täytynee kysyä lääkäriltä, jos lapsiasia ei etene, alkusyksystä asti vasta yritetty.
Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Olen käyttänyt samaa, mulla pari pv vilkkuvaa yleensä ja sitten pysyvä mutta tässä kierrossa en vilkkuvia ehtinyt saada yhtään kun tuli pysyvä ja aamulla vielä oli nega ja illalla positiivinen. En tiedä onko näistä vilkkuvista hymiö päivistä hyötyä tallettelujen kannalta 🤔
 
Onko kukaan teistä käyttänyt ovisajankohdan selvittämisessä sitä digitaalista Clearbluen hymynaamatestiä? Meillä on nyt toisen kierron ollut kokeilussa ja testissä sanotaan, että se näyttäisi neljä hedelmällisintä päivää. Minulla on käynyt aina niin, että ensin tulee se tyhjä, sitten yksi lähestyvää hedelmällisyyttä vilkuttava naama ja sitten jo suoraan hedelmällinen hymynaama. Tiedostan toki, että testit ovat vain mediaani kaikkien naisten hormoonitoiminnasta, mutta miellän itse niin, että minulla se ovispiikki tapahtuu aika nopeasti. Kropassa nyt myös ovismerkit. Täytynee kysyä lääkäriltä, jos lapsiasia ei etene, alkusyksystä asti vasta yritetty.
Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Minä käytän sitä halvenpaa digiä missä ei ole vilkuvia päiviä., Ehkä jos sinullakin on nopea ovis, ei noista vilkuista liene hyötyä, kannattaa ensikerralla säästää ja ostaa se edullisempi mikä näyttää pelkän hymnaaman :)
 
Tännehän on tullut hurjasti taas viestejä! Onnea plussanneille ja tsemppiä kaikille, jotka joko painii pettymyksen tai piinailun kanssa. ❤

Nyt kun on ollut puhetta ovulaatiotesteistä haluaisin kysyä, että tuleeko teille muille positiivisessa testissä tuo testiviiva tuollaisena ohuempana kuten tässä mun tänpäiväisessä: https://ibb.co/vj1v70z ? Kp16 meneillään ja ollut niin selkeät oireet, että ei yllättänyt nuo viivat. Mutta mulla tulee tosiaan aina noissa Onestepin ovistesteissä vain tollanen selkeästi ohuempi viiva, vaikka väriä onkin kunnolla ja tasaisesti. Tuskin meinaa mitään mutta aina näkee vaan niitä sellaisia testejä, missä se testiviivakin on yhtä paksu kuin kontrolliviiva. Mutta ilmeisesti värin tummuudella eniten väliä?

Muuten fiilikset ihan hyvät. Ollut hyviä keskusteluja yrittämisestä miehen kanssa ja tuntuu, että todella ollaan tässä tiiminä yrittämässä tätä hommaa. :giggle: Jos tästä kierrosta ei tärppää niin toki petyn taas ihan hirveästi, mutta edellisestäkin pettymyksestä selvittiin niin eiköhän tästäkin. Kivaa sunnuntaita kaikille💜
 
Vihdoinkin!

Tänään oli myös lämmöissä 0,2 asteen notkahdus alaspäin. Mielenkiintoista nähdä lähteekö nyt sitten huomenna nousuun.

Mulle vois päivittää yhden kiertopäivän lisää, eli tänään kp 18, kun kyllä mä nyt sen ekan vuotopäivän kuitenkin lasken ihan kiertopäiväksi, vaikka sitä sillon arvoin. Omissa sovelluksissa menee myös ton kp 18 mukaan.
Itseasiassa nyt kun katsoin tarkemmin, niin tää sun alemman testin testiviiva näytti hyvin samalta kun mun! Olikos tuo alempi testi Onestep? Mennään aika samoissa päivissä, tsemppiä sinnekin piinaviikoille! :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Liljah
Meillä oli eilen vauvan tuhkien lasku. Oli koskettava päivä, veimme hautapaikalle pienen lelun joka oli tullut hänellä liberolaukun mukana, muuta emme olleet kerenneet ostaa. Sekä vaaleanpunaisen kukkakimpun. Hän tosiaan oli tyttö. Samaan aikaan piinaillaan tässä uutta kiertoa, ensimmäinen kokonainen kierto käynnissä vesienmenon ja sitämyötä keskenmenon jölkeen.
Itkut itkettiin. Mutta tuntuu että kahden kuukauden jälkee suru on jo muuttanut muotoaan ja toive vauvasta jatkuu. Mies sanoo että seuraava vauva, jos saamme siis ei ole hän jonka menetimme. Mutta itselläni on hassu tunne että meidän pikkuinen siirtyi vai takaisin lähtökuopiin ja on yhä tulossa. Toki fiilis voi muuttua jos vaikka tulokas olisikin poika esim. Mutta minulla on tunne että häntä ei ole menetetty kokonaan. Ja itsellä on jotenkin kovakiire saada hänet takaisin mahaan kasvamaan. Nämä on toki näitä mielikuvituksen juttuja.

Ensiviikolla voi testailla. Nyt taisi olla dpo5? Viimeeksi plussa näkyi räikeänä dpo10. Viimeeksi ennen ekoja menkkoja oli kamala stressi ja paine ja pettymys kun plussaa ei tullut, mutta nyt on rauhallinen olo eikä stressiä ole. Joulukuun kiertoon siirtyminen ei tunnu kamalalta. Sitten saisimme myös sen uudistetun perhevapaa jos sinne vasta osuisi tärppi! Se on jotenkin paljon parempi kuin tämä nykyinen. Laskettuaika ja syntymä pitäisi vaan osua, olikohan syyskuun alun jälkeen ja sinne se menisi noin 10.9 paikkeille joulukuussa!:)
 
Tännehän on tullut hurjasti taas viestejä! Onnea plussanneille ja tsemppiä kaikille, jotka joko painii pettymyksen tai piinailun kanssa.

Nyt kun on ollut puhetta ovulaatiotesteistä haluaisin kysyä, että tuleeko teille muille positiivisessa testissä tuo testiviiva tuollaisena ohuempana kuten tässä mun tänpäiväisessä: https://ibb.co/vj1v70z ? Kp16 meneillään ja ollut niin selkeät oireet, että ei yllättänyt nuo viivat. Mutta mulla tulee tosiaan aina noissa Onestepin ovistesteissä vain tollanen selkeästi ohuempi viiva, vaikka väriä onkin kunnolla ja tasaisesti. Tuskin meinaa mitään mutta aina näkee vaan niitä sellaisia testejä, missä se testiviivakin on yhtä paksu kuin kontrolliviiva. Mutta ilmeisesti värin tummuudella eniten väliä?

Muuten fiilikset ihan hyvät. Ollut hyviä keskusteluja yrittämisestä miehen kanssa ja tuntuu, että todella ollaan tässä tiiminä yrittämässä tätä hommaa. Jos tästä kierrosta ei tärppää niin toki petyn taas ihan hirveästi, mutta edellisestäkin pettymyksestä selvittiin niin eiköhän tästäkin. Kivaa sunnuntaita kaikille
Mulla tulee noissa onestepeissä samanlainen tulos, kun testi on positiivinen. Testiviiva on tummempi vasemmalta puolelta, ei oo tasapaksu tummanpunainen viiva.
 
  • Tykkää
Reactions: mustikka123
Itseasiassa nyt kun katsoin tarkemmin, niin tää sun alemman testin testiviiva näytti hyvin samalta kun mun! Olikos tuo alempi testi Onestep? Mennään aika samoissa päivissä, tsemppiä sinnekin piinaviikoille!
Joo onestep on tuo alempi ja siihen aina tulee tummempi se toinen reuna. 😊

@Keksi82 halaus sinulle, on varmasti ollut surullinen päivä! ❤
Itse uskon jälleennäkemiseen ja siihen, että pikkuisenne on nyt Taivaassa ja odottaa sinua siellä. Siellä perillä sitten saadaan viettää ikuisuus rakkaittemme kanssa.

Eilen tuli siis ovisplussa aamulla ja tänään selvät ovislimat ja nippailut. Lämpö oli noussut myös eilisestä 0,5 astetta joten uskon ovulaation olleen viimeyönä/tänään. Kolme päivää sitten talleteltiin ja eilen. Varmaan tänään vielä kannattaisi. Huomenna ei ole oikein mahdollisuutta kun menen yöksi töihin.
En tiedä vaikuttaako tuo noin myöhäinen ovulaatio miten. 🤔 Ennen pillereitä kun kierto on ollut yleensä 26-27 mutta nyt pillereiden lopettamisen jälkeen venyi siihen 38 eikä ovulaatiota ollut siinä ensimmäisessä kierrossa ollenkaan. Kuopus sai alkunsa kp 17 olleesta ovulaatiosta joka kyllä sekin aika myöhäinen näillä minun kiertopäivillä.
No saa nähdä.
 
Emila87
Mulla tuli alamaha kipeeksi perjantaina, eilen ja tänään kans vähän ollut. Eilen lisäksi tuntui hyppiessä kipua enemmän oikealla puolella. Ja edelleen sellainen olo että on arkana sisäpuolelta alamaha 🤔 Flon mukaan kuukautiset alkaa 9pvn päästä. Tein raskaustestinkin, kun on niin kummallinen olo.. Mutta negahan se oli.
 
Onko kukaan teistä käyttänyt ovisajankohdan selvittämisessä sitä digitaalista Clearbluen hymynaamatestiä? Meillä on nyt toisen kierron ollut kokeilussa ja testissä sanotaan, että se näyttäisi neljä hedelmällisintä päivää. Minulla on käynyt aina niin, että ensin tulee se tyhjä, sitten yksi lähestyvää hedelmällisyyttä vilkuttava naama ja sitten jo suoraan hedelmällinen hymynaama. Tiedostan toki, että testit ovat vain mediaani kaikkien naisten hormoonitoiminnasta, mutta miellän itse niin, että minulla se ovispiikki tapahtuu aika nopeasti. Kropassa nyt myös ovismerkit. Täytynee kysyä lääkäriltä, jos lapsiasia ei etene, alkusyksystä asti vasta yritetty.
Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Mulla on kaapissa noita teste kaapissa oottaa, mutta en tiiä tarkkaan kumpaa. Sain ne miehen siskolta kun heillä on jo tarve ohi kun kohta syntyy vauva.

Ajattelin tosiaan kp 9 eka alottaa liuskoilla testaa (one step) ja sit lähempää otan ton digin kehiin. Mulla on niitä jonkun verran varastossa ja aijon niitä käyttää. Viime kierrossa käytin pelkkää liuskaa ja sain selkeän ovisplussan ja omat tuntemukset kertoi samaa.

Me ajateltiin et jos puolessa vuodessa ei tuu plussaa niin hakeudutaan lääkäriin. Multa on reilu vuos sitten otettu ehkäsykapseli pois ja voin sanoa et siitä saakka yritystä. Täytin just 38 ja ei tässä liikaa kannata odotella.

@Keksi82, sulla varmasti ollu rankkaa ja ottaa aikansa että siitä toipuu. Tsemppiä ja tuureja uuteen plussaan.
 
Voimia keksi82 ❤

Täällä varmaan dpo2 tänään, alavatsa tuntuu jatkuvasti oudolta, johtunee lugeista, muita oireita niistä ei toistaiseksi ole tullut. Puhuuko teidän miehet yrittämisestä ovisajan ulkopuolella? Täällä ei yhtään eikä oikeastaan silloinkaan. Ärsyttää kun tuntuu ettei sitä kiinnosta koko asia
 
Voimia keksi82

Meillä mies ei ehkä ajattele koko yrittämisestä yhtään samalla tavalla, vaikka kova vauvakuume hänelläkin on. Kuitenkin paljon minun vastuulla tällä hetkellä tikuttaa ja tarkkailla kehoa joka hiton hetki. Sain eilen hymynaaman testiin eli ovis on ihan näppäimillä ja mietin, että jos ei tärppää nyt, niin en käytä testejä ensi kierrossa. Ei haluttais tästä pelkkää siittämistä ja suorittamista 😀 vaikka siltä se välillä tuntuu. Työkiireissä ei jaksa samalla tavalla heilua peiton alla kuin vastarakastuneina.
Tsemppiä kaikkien viikkoon ja hyviä hetkiä💓
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★

22.11.2021 maanantai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
+ Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Sofiika, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
+ SannuB, 2. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Selis, 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )
Lumihiutale_, 11/21, 4. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Sadepisaroita.....................kp 28/25-31
Suikku1...............................kp 21/26-28
Martta83............................kp 20/26-27
Lemoni87...........................kp 20/28
Liljah ..................................kp 20/26
Hellu_................................kp 19/27-28
Keksi82..............................kp 18/28
Topukka…………….....…....kp 18/30
Netta123............................kp 17/29
SandraB.............................kp 12/27
Toiveikas1992...................kp 11/24-31
Lili_86...............................kp 9/32-34
Lumihiutale_.....................kp 6/?
Sofiika................................kp 4/30
Pöllöliini.............................kp 4/28-29
Selis....................................kp 3/30

★★★★★★★★★★★★★★★

★Piinailijat
:★

Sadepisaroita....................dpo 11
Aniilorak...........................dpo 10
Keksi82…..........................dpo6
Lemoni87..........................dpo5
Liljah..................................dpo1
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä