Mulla tuntuu elämä pelkältä odottelulta, odotetaan seuraavaa ovulaatiota, sitten piinaillaan, sitten odotellaan että kuukautiset loppuisi jolloin pääseekin taas odottamaan seuraavaa ovulaatiota... jos tietäisin, että meilläkin on onnellinen loppu, ei odotus tuntuisi aivan niin raastavalta.Tuttuja fiiliksiä, mul oli eilen sellain olo et ei täs oo mitään järkeä ja en ees haluu raskautuu ku on niin hiton iso taival. Varmaa siks tuntuu näin ku on niinku välitilassa missä vaan oottaa et mitä tapahtuu milloinkin oviksen tikutus, piinapäivät, uuden kierron alkua, raskautumista..vaikee yrittää elää normi elämää tai ainakin mulla. Hiton vaikee suunnitella mitää ku täytyy kyttää kaikkia ajankohtia ja entäs sit jos oon raskaana. Nyt tosin tein jo sen että kesätapahtumiin oon menossa ellei korona peru ja JOS sattuisi niin et oliskin raskaana ni se on sit sen ajan murhe. Enemmän harmittais jos koronan takii jäis menemättä kun raskauden
Mut hei toi jomottelu on kyl hyvä merkki, pidetään peukkuja
Olen myös miettinyt miten selviäisin odotusajasta jos nyt jo päivät menevät näin hitaasti. Kuitenkin kirjaimellisesti joka ikinen syntynyt ihminen on tästä kaikesta selvinnyt, miksi siis meillä tämä on näin toivotonta.
Toisaalta lohtua tuo se, että tuossa keskenmenneessä pystyin olemaan melko rentona aina siihen asti, kunnes alkoi verenvuoto. Siihen loppuikin se rentous...