Haaveena vauva 2022

vierailija
Minulla itse hoitajat ja kätilöt, sekä lääkärit jotka sitten minua hoitivat, kyllä sattuivat koko nelipäiväisen osastolla oloajan olemaan ihania. Kaikki vain meni kovin epäonnisesti kokonaisuudessaan. Henkilökuntaa varmasti kuitenki talossa liian vähän joskus. Ja polilla odotustilassa odottelu oli kohtuutonta. Itse osastolla sitten joka oli naistentautien osasto, oli kyllä niin miellyttävää, kuin se voi tässä tilanteessa olla.

(varoitus älä lue jos oksettaa)

Kovasti jo odotan tulevaa täällä. Huomenna saan ilmeisesti lääkäriltä soiton näytteiden tuloksista jotka ovat tulleet. Josko sitten uskaltaa allaa suunnitella jatkoa. Tosin hyytymiä tässä vielä on tullut, täytyy niistäkin kysäistä. Ovat pari olleet sen verran suuria että on saanut sormilla vetää ulos vessassa istuen
Joko lääkäri on soittanut? Saitko vastauksen mistä mahdollisesti keskenmeno johtui ?
 
Onnea plussanneille ja haamuilijoille, nyt olikin kunnon aalto! Aamulla itsekin elättelin toiveita, että pääsisinpä mukaan. Mutta viimeisimmän vessareissun jälkeen kyllä nyt vahvasti näyttää siltä, että uusi kierto alkaa ihan aikataulussa huomenna. Kerrankin pystyn olla tän kans ok, enkä mieti, et ehkä se oli kiinnittymisvuotoa tai et kylhän jollain tulee alkuraskaudessa tiputtelua.

Harmittaahan se, mutta ihana kun mies jaksaa tukea ja tsempata et ens kierrossa sitten. Meillähän alkaa vasta yk3, että ei tässä nyt mitään paniikkia oo. Myönnän et, toiveita toki oli, kun meillä oli ihan hyvä ajoitus. Mut uutta kohti (tod.näk.)!
 
Bella*2022*
Tulenpa tänne purkamaan tuntoja ja oloja, kun ei oikein vielä muille noista voi puhua :)

Mulla tänään kp 27/27, menkkoja ei näy, ainakaan vielä. Ja itseasiassa, mulla on kaikki menkkaoireet tänään hävinneetkin. Tyypillisiä oireita on viikon verran jo ollutkin, eilenkin vielä, mutta ei enää tänään.

Muita oireita normaalien menkkaoireiden lisäksi on ollut :
- päänsärky, mitä mulla on yleensä tosi harvoin
-rinnat arat
-huimailee normaalia enemmän ja ihan silmissä pimenee välillä kun nousee ylös. Huimausta mulla on kyllä normaalistikin alhaisen verenpaineen takia, mutta nyt on tosiaan ollut normaalia enemmän.
-pissalla joutuu käymään useammin ja välillä yllättää ihan kauhea jano. Viime yönä jouduin nousta vessaan 2 kertaa.
-välillä on kylmä ja välillä tulee kuuma
-hengästyn helpommin, ihan poikki kun tuun kotiin kolmanteen kerrokseen
-vatsaa turvottaa ja ajoittain kohdun kohdalla tuntuu pientä painetta
- ruokahalua ei oikein ole ollut, varsinkaan aamuisin ei meinaa maistua. Päivällä saattaa hirveä nälkä yllättää ja nyt tänään tuli huono olo syömisen jälkeen.
-valkovuotoa normaalia enemmän, ovulaation jälkeen oli muutama kuiva päivä ja sitten alkoi.
-mieliala heittelee, välillä ihan masentuneena odotan menkkoja ja välillä oon luottavainen siihen, että nyt on tärpännyt.

Negatestit kp 21/27 ja 25/27.. Malttamattomana piti testailla jo :D
Ehkä huomenna aamulla, eli 28/27, uusi testaus, jos ollaan vielä silloin kuivilla.
 
Joko lääkäri on soittanut? Saitko vastauksen mistä mahdollisesti keskenmeno johtui ?
Kyllä soitti. Ei ollut missään tuloksissa selkeää syytä ennenaikaiselle sikiökalvon repeämälle. B-tyypin strep. Tosiaan sivulöydöksenä mutta kuulema tähän tilanteeseen merkitylsetön aiheuttaja.
koska olen oireeron, synnytyksessä sitten lääkittäisiin suojaamaan vastasyntyvää.

Eli lopullinen syy jää pimentoon. Kuulema ei mitään merkkejä miksi seuraava raskaus ei voisi päättyä normaalisti syntymään. Eikä millään teoilla, näiden tietojen valossa olisi voitu tätä estää.

On ollut todella rankkaa. Itkusta ei tule loppua. Katselen kuvia taukoamatta ja kelaan mielessäni viikon tapahtumia.
 
Mulla varmaan itellä tuleekin taas jo täti kylään. "Jee". 7 DPO.
Lievää jomottelua pitkin päivää ja nyt oli näemmä tullut vähän ruskeeta vuotoa ja jomottelu jatkuu.
Olis kyllä liian aikaista, sekä menkoille että kiinnittymisvuodolle. Tai ainakin viimeks mulla tuli kiinnittymisvuotoa vasta joskus dpo 10 tai 11?.
Toki voihan olla ettei sekään ollut kiinnittymisvuotoa vaan jotain muuta.

Positiivista on se, että jos täti tulee jo nyt ni tällä kertaa en pelkää sitä. Onnistu se raskautuminen lyhyellä luteaalilla viimekskin, ni se ei näytä olevan este jos sama jatkuu tulevaisuudessakin.
Ja jos ei tästä kierrosta tärppää ni sit kroppa ei varmasti vaan oo vielä valmis kaiken jäljiltä. No can do.
 
Hejjjj... Mitä täällä on tapahtunut parissa päivässä, kun on ollut "poissa". Hirvee plussa-aalto! Onnea ihan tosi paljon haamuista. Toivon tietysti, että jokainen siitä vahvistuu ja paljon tarrasukkia ❤
Erityisesti @AMR oli ihana lukea hyvät uutisesi !!

@Mansikka_maanantai Mulla oli tänään samat fiilikset, et hei voisko jo testata. Kunnes sit tajusin ottaa järjen käteen, että tänään on dpo 3 täälläkin. Vielä pitäis malttaa ainakin viikko.
Tosi nopeasti tää viikko on tuntunut menevän, mutta sitten taas nyt ajatellen, tosi hitaasti.

@Keksi82 Voi rakas... Olisiko sulla ystävää, joka voisi tulla luoksesi nyt? Tai miehesi? Ei tarvitsisi yksin olla, jos olet ❤
 
Ilmiannan itseni tiiviinä taustailijana. Olen seurannut taustalla jo viime syksystä joten moni nimimerkki on tuttu. Onnittelut kaikille plussanneille ja tsemppiä yrittäville ❤ Ja halaukset surun kohdanneille ❤❤
Sylissä nukkuu kesäkuinen eikä pikkusisarus vielä ole edes yrityksessä mutta syvästi haaveissa kuitenkin, ehkä jo vuodelle 2022?Ehkä ensi vuoden alussa aletaan tjottailla. Kai saa mukaan tulla pyörimään vaikkei vauvaa vielä tiiviisti yritetäkään?
Menossa mukana kaksi teiniä ja tämä kesäkuinen ja mies toki. Itse vielä 36v.
-Oliivi
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

1.10.2021 Pertsantai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
SannuB, 2. lapsi
Chili, 3. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Hanna, 11-12/21, 2. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Chili.................................kp 46/28
Mimmimami………...……kp 29/28-30
aniiloraK.........................kp 26/?
Petronella09...................kp 25/26
SannuB.............................kp 25/25
Martta83..........................kp 24/26-27
KirJoh89...........................kp 24
Mansikka_maanantai….kp 21/30
Esikoishaaveita.............kp 19/29
Tutina..............................kp 18/28-32
Hulda91..........................kp 17/30
SandraB........................kp 17/27
Iinanen..........................kp 16/ 23-24
Seppiina.........................kp 16/26
Hellu_..............................kp 16/28
Toiveikas1992..................kp 14/25-31
Elsa96..............................kp 13/26-29
Sadepisaroita..................kp 7/25-31
Topukka…………………......kp 4/30
Mamtobe........................kp 4/28

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Petronella09.................dpo 12
Guinevere....................dpo 12
SannuB...........................dpo 12
AniiloraK.......................dpo 12
KirJoh89........................dpo 9
Esikoishaaveita.............dpo 7
Eimy................................dpo 7
Martta83.........................dpo 6
Mansikka_maanantai...dpo 5
Hulda91...........................dpo 1
Sinisilmät……………………pp 1
Seppiina..........................dpo 0
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Kyllä soitti. Ei ollut missään tuloksissa selkeää syytä ennenaikaiselle sikiökalvon repeämälle. B-tyypin strep. Tosiaan sivulöydöksenä mutta kuulema tähän tilanteeseen merkitylsetön aiheuttaja.
koska olen oireeron, synnytyksessä sitten lääkittäisiin suojaamaan vastasyntyvää.

Eli lopullinen syy jää pimentoon. Kuulema ei mitään merkkejä miksi seuraava raskaus ei voisi päättyä normaalisti syntymään. Eikä millään teoilla, näiden tietojen valossa olisi voitu tätä estää.

On ollut todella rankkaa. Itkusta ei tule loppua. Katselen kuvia taukoamatta ja kelaan mielessäni viikon tapahtumia.
Hei, olen todella pahoillani kokemastani. Kenenkään ei pitäisi joutua kokenaan tuollaiset. Minulla myös syy myöhäiseen keskenmenoon jäi epäselväksi. Synnytin siis ennenaikaisesti rv22 eikä minunkaan tarinallani ollut onnellista loppua vaan lapsi syntyi kuolleena vaikka lopppumetreille asti oli elossa. Mitään vikaa minusta eikä lapsesta löydetty, supistukset vaan alkoi ennenaikaista ja johti liian aikaiseen syntymään (mulla ei siis lapsivesi mennyt vasta kuin synnytyksessä). Ainut mikä saattoi olla syynä oli kalvokiinnitteinen napanuora, tosin silläkin kuulemma syntyy ihan täysiaikaisia terveitä lapsia eli siitäkään ei voitu sanoa oliko syynä ennenaikaisuuteen.

Voimia suruusi <3
 
  • Tykkää
Reactions: Keksi82
Täällä tehty täysin samanlainen pc liuskatesti kuin eilen, eli hailakka vaaleanpunainen viiva. Ei siis vielä pysty sanomaan, että onko lähdössä vahvistumaan vai ei.

Jatkan testailuja huomenna, mutta mies hittolainen meni ostamaan rfsu 8-packin testejä, vaikka painotin, että samoja ostaisi, mitä kaapissa on nyt. Testailen varmaan niillä vklp yli ja käyn hakemassa oikeita testejä ensi viikolla.

Mies on siis lievästi sanottuna innoissaan plussasta, sain kaupasta jo lahjaksi bio-oilinkin ihan pyytämättä :D toivottavasti ei joudu(ta) nyt pettymään.

Täällä siis jännäily jatkuu, tsemppiä muille testisirkukseen!
 
Hejjjj... Mitä täällä on tapahtunut parissa päivässä, kun on ollut "poissa". Hirvee plussa-aalto! Onnea ihan tosi paljon haamuista. Toivon tietysti, että jokainen siitä vahvistuu ja paljon tarrasukkia
Erityisesti @AMR oli ihana lukea hyvät uutisesi !!

@Mansikka_maanantai Mulla oli tänään samat fiilikset, et hei voisko jo testata. Kunnes sit tajusin ottaa järjen käteen, että tänään on dpo 3 täälläkin. Vielä pitäis malttaa ainakin viikko.
Tosi nopeasti tää viikko on tuntunut menevän, mutta sitten taas nyt ajatellen, tosi hitaasti.

@Keksi82 Voi rakas... Olisiko sulla ystävää, joka voisi tulla luoksesi nyt? Tai miehesi? Ei tarvitsisi yksin olla, jos olet
Ystäviä ei ole kun asun yksin kauempana. Mies on muuttamassa kuun lopusta lopulta tänne samaan osoitteeseen, jossa piti meidän perhe alkaa yhdessä vauvan kanssa keväällä... Onneksi olemme edes me yhdessä pian!
 
Viimeksi muokattu:
Hei, olen todella pahoillani kokemastani. Kenenkään ei pitäisi joutua kokenaan tuollaiset. Minulla myös syy myöhäiseen keskenmenoon jäi epäselväksi. Synnytin siis ennenaikaisesti rv22 eikä minunkaan tarinallani ollut onnellista loppua vaan lapsi syntyi kuolleena vaikka lopppumetreille asti oli elossa. Mitään vikaa minusta eikä lapsesta löydetty, supistukset vaan alkoi ennenaikaista ja johti liian aikaiseen syntymään (mulla ei siis lapsivesi mennyt vasta kuin synnytyksessä). Ainut mikä saattoi olla syynä oli kalvokiinnitteinen napanuora, tosin silläkin kuulemma syntyy ihan täysiaikaisia terveitä lapsia eli siitäkään ei voitu sanoa oliko syynä ennenaikaisuuteen.

Voimia suruusi <3
Kamala, ja vielä noin löhellä viikkoja kun vauva olisi omannut pienet mahdollisuudet selvitä <3 epäreilu elämä
 
Tein tälle aamulle eilen kaupasta hamstraamia erilaisia testejä, kun oon nii onnellinen, että tuliko meille oikeesti plussa <3
Ylimpänä rfsu:n herkkä (10 mIU)
Rfsu pregnant test (25 mIU)
Onestep (raskauskeijulta) (25 mIU)
Pregcheck (25 mIU).

Oon yllättyny et pregcheck testi on vahvimmin positiivinen. Se mun luottotestimerkki, aina saanu selvät negat sillä. Nyt halusin testata et mikä näyttää parhaiten. Eilen testasin illalla myös apteekin ultraa (herkkä) ja se oli vahvempi kuin tuo tämän aamun 25 mIU herkkyinen. Edelleen voin sanoa, että en kovin noohin rfsu:n testeihin luota. Tuolla tummimman sinisellä olen tähän mennessä tässä kierrossa testaillut, ja se myös antoi ensimmäisenä hailut näkyviin. (tänään se kovin haalea siihen ensimmäiseen iltaiseen testattuun vahvempaan vaaleanpunaiseen haamuun.). Mut luulis et jokin arvo olis nousussa, kun kaikkiin testeihin kuitenkin viiva piirtyy jollain lailla.

Pahoittelen, että lähiaikoina miulta saattaa tulla aika monta testikuvaa. On niin harvinaislaatuinen tilanne ja jännittää itteäki

Nyt vaa tiistaihi asti odotellaan, että alkaako menkat / tai että onko kyseessä kemiallinen.
 
Pahoittelut negasta @petronella09 , kyllä sinunkin.olisi suonut liittyä meneillään olevaan plussa-aaltoon.
Onnittelut ja tarrasukkia @KirJoh89 ! Toivottavasti menkat loistaa poissaolollaan ja saatte pienen syliin saakka! Ja anna palaa vaan, mukava katsella testikuvia! Kännykällä en tosin saa noita aijaan kuvia auki, mutta täytyy käydä tietokoneelta katsomassa.
 
  • Rakkaus
Reactions: KirJoh89
Olen niin iloinen puolestasi @KirJoh89 :) toivottavasti kaikki menee hyvin ❤❤ kyllä nyt jo olisi vihdoin teidän vuoro onnistua:)

Kiitos @Martta83 ❤

Eilen käyty vauvanvaate ostoksilla sille sukulaisen vauvalle,ihmeen hyvin sujui :) tosin itku tuli sitten illalla yksin suihkussa nega testin jälkeen :(
Sukulaisen vauvaa en ole vielä nähnyt livenä,jännittää minkälaisia tunteita se herättää:/somessa kyllä yhtenään kuvia vauvasta .
 
Aamun masistelut mutta alkaa enemmän ja enemmän näyttämään siltä että me ei enää sitä plussaa tulla saamaan :( Seuraava mahdollinen laskettuaika olisi jo oman 40v syntymäpäivän tienoilla :( vaikka onko silläkään mitään väliä onko 39v vai 40v vauvan syntyessä jos raskaus alkaisi vielä kun on 39v .Miehen kanssa juteltiin ja kerroin että stressin saa aikaan se että ahdistaa ajatus luovuttamisesta:( hän sanoi että voidaanhan me vielä ainakin talveen yrittää että on meillä vielä aikaa ❤mutta kuukaudet vierii äkkiä ja pian huomataan olevamme siellä talvessa :( On todella tyhmää että ollaan oltu nyt se 1,5v ilman ehkäisyä ilman yhtäkään plussaa jotenkin tuntuu että ihan turhaa ollut aiemmatkin vuodet ehkäistä ja kärsiä kaikki hormooni ehkäisyn haittapuolet:(

Kaikesta huolimatta kaikille mukavaa viikonloppua:)
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

2.10.2021 Lauantai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
SannuB, 2. lapsi
Chili, 3. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Hanna, 11-12/21, 2. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Mimmimami………...……kp 30/28-30
aniiloraK.........................kp 27/?
Petronella09...................kp 26/26
SannuB.............................kp 26/25
Martta83..........................kp 25/26-27
KirJoh89...........................kp 25
Mansikka_maanantai….kp 22/30
Esikoishaaveita.............kp 20/29
Tutina..............................kp 19/28-32
Chili...................................kp 19/28
Hulda91..........................kp 18/30
SandraB........................kp 18/27
Iinanen..........................kp 17/ 23-24
Seppiina.........................kp 17/26
Hellu_..............................kp 17/28
Toiveikas1992..................kp 15/25-31
Elsa96..............................kp 14/26-29
Sadepisaroita..................kp 8/25-31
Topukka…………………......kp 5/30
Mamtobe........................kp 5/28
Guinevere......................kp 1/?

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Petronella09.................dpo 13
SannuB...........................dpo 13
AniiloraK.......................dpo 13
KirJoh89........................dpo 10
Esikoishaaveita.............dpo 8
Eimy................................dpo 8
Martta83.........................dpo 7
Mansikka_maanantai...dpo 6
Chili.....................................dpo 5
Hulda91...........................dpo 2
Sinisilmät……………………pp 2
Seppiina..........................dpo 1
Toiveikas1992..............dpo 0
SandraB..........................dpo 0
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Moikka! Täältä taustalta tervehdin teitä, olen seuraillut tätä ketjua jonkin aikaa. Mua vaivaa järjetön vauvakuume, tilanteeni lapsen saamiselle ei todella ole ihanteellinen tällä hetkellä. En tiedä tuleeko sellaista tilannetta mulla koskaan enää olemaankaan.
Taustalla yksi aikaisten viikkojen keskeytys jota kadun syvästi, koen ettei tuolloin ollut muita vaihtoehtoja ja se oli oikein muita kohtaan. Pelkään että tuolla päätöksellä sinetöin sen kohtalon, etten koskaan saa lasta.
Tällä hetkellä tulee jos on tullakseen ajatuksella mennään, mutta sellainen fiilis ettei se tule kuitenkaan tapahtumaan ilman varsinaista yritystä.
 

Yhteistyössä