Jouduttuani vierailemaan naistensairaalassa olen poikkeuksetta saanut tutustua alalle erikoistuviin lääkäreihin, siis apulaislääkäreihin, joiden erikoistuminen on vielä hieman kesken. Osa ei ymmärrä sitä, että potilailla voi olla ennestään jo kokemuksia privaattipuolelta ihan oikeista pitkän linjan gynekologeista. Kun rutiinit ja taidot ovat vielä kehittymättömät yritetään niitä paikkailla tiedon avulla. Potilaalle selitetään mitä monimutkaisin termein sairauden kulusta. Hieman yksinkertaistaen asia menisi ehkä paremmin perille. Jos potilas uskaltaa mainita, että omalla lääkärillä, joka saattaa olla esim. jo tri naistentautien alalta on hieman erilainen käsitys asiasta menee näillä aloittevilla gynekologeilla herne nenään. Olen kohdannut sairaalassa jopa sen, että apulaislääkäri on nimitellyt potilasta. Paikalla ollut hoitajakaan ei puuttunut asiaan, tuijotti vain lattiaan. Jos omat taidon ja tiedon puutteet ja sairaalassa monesti oleva stressaava tilanne johtaa jopa potilaan huonoon kohteluun ollaan kummallisella tiellä. Osansa tästä saa tietysti se, että miten apulaislääkäreiden ohjaus on kussakin sairaalassa järjestetty. Ohjausta on heikennetty, apulaislääkärin on vaikea kutsua paikalle toista lääkäriä, koska kaikki vastaanotot yritetään pitää samassa kerroksessa poliklinikalla ja oman erikoisalan osastonlääkärit ovat kaukana omassa kerroksessaan. Välitön tuki, hei tulisiksä vähän katsomaan tätä.. ei onnistu enää. Jälkikäteen vaikeampia tapauksia kosultoidaan noin kahdesti kuussa tarpeen mukaan. Valitettavasti osa potilaista on ehditty jopa jo leikata huonon pre-operatiivisen käynnin jälkeen, jolloin olisi pitänyt jo tarttua muutamaan yksinkertaiseen asiaan. Esim. potilaan lihavuuden vaikutukseen leikkaukseen. Myös potilaan kysymykset ennen leikkausta ohjataan suurimmaksi osaksi poliklinikalle joihin puheluihin vastaavat henkilöt jotka eivät ole kahteenkymmeneen vuoteen olleet naistentautien kirurgisessa leikkauksessa läsnä saati olisivat osallistuneet kirurgisen potilaan hoitotyöhön. Tätä tilannetta on nyt yritetty paikkailla yhteisillä auditorioluennoilla. Työnkierto kun ei jostain syystä koske kaikkia hoitajia. Miten voi vuodesta toiseen neuvoa potilasta jos ei itse osallistu hoitotyöhön? Hoitoalalla vellovan pätkätyömentaliteetin vuoksi on myös nähtävissä, että osa hoitajista ei sitoudu hoitotyöhön. He eivät enää välitäkään kehittää itseään ja tuntea ammattiylpeyttä omasta työstään. Tuntuu myös erikoiselta, että vaikka sairaalassa on monenlaisia ylihoitajia, osastonhoitajia, apulaisosastonhoitajia ym. johtavaa ja suunnittelevaa henkilökuntaa sekä nykyaikainen tietokoneohjelmisto apuna - saattaa pelkkä ajanvaraus olla niin sotkuisesti järjestetty ja/tai siellä työskentelevät henkilöt huonosti informoituja/välinpitämättömiä(?) ja täystyöllistettyjä, että hyvää potilasaikaa ja lääkäreiden aikaa menee yksinkertaisesti hukkaan siitä syystä, että potilaita laitetaan väärille lääkäreille ja vääriin tutkimushuoneisiin.
Teknillisellä korkeakoululla riittäisi hivenen työsarkaa tälläkin alalla.. (he ovat olleet kehittämässä joustavia ja ennen kaikkea toimivia järjestelyitä vähän muillakin erikoistumisaloilla..)
Mutta mitä tekevätkään terveydenhuollon maisterit? Eikö heitä ole jo valittuna osastonhoitajiksi kehittämään työtä??? Vai onko heillä minkäänlaista sananvaltaa asioissa kun lääkärit jumalista seuraavina osaavat kaiken.
Nimimerkillä
18 vuotiaana abityttönä pidin suurehkon sairaalan ajanvarauksesta huolta ruutuvihkon kanssa, ja kummallista kyllä yksikään aika ei ollut väärälle lääkärille eikä yksikään potilas ollut väärään tutkimushuoneeseen ohjattu. Sairaalan organisaation kykenee opettelemaan, jos siihen halua on ja lisäksi siihen aikaan työhön sitouduttiin pienelläkin palkalla.
Tätä ihmettä olenkin sitten ihmetellyt jo monta vuotta, että mitenkäs on kun nykyään naistentautien ajanvarauksessakin pitää olla ammattikorkeakoulun käyneitä kätilöitä, joiden opintojen kestoaika on aika pitkä ja vielä sitten kymmenien vuosien työkokemus päälle, että miksi se yksinkertainen ajanvaraushomma ei toimi???
Eikö siitä pitkästä koulutuksesta ja kokemuksesta alalla olekaan hyötyä?
tai ehkä se pitkällisten neuvotteluiden ja henkilövaihdoksien (ja yhä koulutetumman henkilökunnan) vuoksi on saatu toimimaan joidenkin osastojen suhteen..
Jälkeenpäin ajatellen tuntuu ihan hassulta, miten asiasta tekikin niin vaikean itselleen. Nyt on mukava itsestähuolehdittu olo. Tsemppiä!