GALUUPPI: Onko sinulla mielestäsi ollut rankka elämä

Siis vaikeampi, kuin ikätovereillasi noin yleensä?

Minulla on.

 

Siis Galluppi

 

Jaa.. no ei oikeastaan.. ehkäpä hiukan tapahtumarikkaampi

 

on...

 

Ei todellakaan

 

On.

 

Kyllä on... Mutta se on vaan vahvistanut, nykyään en pienestä hatkähdä.

 

Ei ole.

 

Mutta kyllä sitä on aina ollut ikäistään kypsempi.. Ainakin selvisi kaikesta hengissä,joten pidän itseäni aika vahvana ihmisenä..

 

Rankkaa ja "rankkaa" - se lienee suhteellista. Toiselle kaikki kokemani voi ollakin, toiselle taas ei. Paljon on ehtinyt tapahtua, mitä en omille lapsilleni soisi tapahtuvan, mutta Suuremman käsissähän tämä elämä on. Loppujen lopuksi jokaiselle tapahtuu asioita elämässään juuri sen verran kuin tarpeellista on. Itse olen ajatellut, että kaikki ovat olleet minun kasvua tukevia tapahtumia - jos ei muuta, niin luonnetta on kehittänyt.

Ai niin, lyhyesti sanottuna - juu, on.

 

Riippuu mihin vertaa, mutta jos nyt vaikka ajattelen vanhoja koulukaverieta tms niin varmaan joiltain osin rankempi kuin monella. Yleisesti ottaen kuitenkin ihan ok, varsinkin kun lapsuudessa ei ollut vikaa (kai se sitten kantaa jonkin verran).

 

Eka mies mielisairaalaan ,skitsofrenia puhkesi.Velkasaneeraus,toinen mies alkoholisti ja pahoinpitelyä ym.2 avioeroa ,lapsettomuutta.
Kaiken jälkeen sain onneksi 2 lasta...toivottavasti nyt ei enää mitään kamalaa tapahdu.

 

Jup.

 

On, mutten märehdi sitä vaan menen eteenpäin.

 

Äidin lääkekierre ja alkoholismi johti vanhempien eroon (oli 11 v), minkä jälkeen äiti kävi sitten ihan pohjalla. TYöelämään se ei kuntoutunut koskaan enää, ja meidän välillä on roolit heittäneet aikoja päiviä häränpyllyä. Isään mulla on etäiset välit. Olen tervehtynyt bulimiasta ja keskivaikeasta masennuksesta.

Silti musta usein tuntuu, että olen päässyt helpolla. On niin monia jolla on on ollut paaaaljon vaikeampaa, oma lapsi kuollut...

 

Rankkaa ja "rankkaa" - se lienee suhteellista. Toiselle kaikki kokemani voi ollakin, toiselle taas ei. Paljon on ehtinyt tapahtua, mitä en omille lapsilleni soisi tapahtuvan, mutta Suuremman käsissähän tämä elämä on. Loppujen lopuksi jokaiselle tapahtuu asioita elämässään juuri sen verran kuin tarpeellista on. Itse olen ajatellut, että kaikki ovat olleet minun kasvua tukevia tapahtumia - jos ei muuta, niin luonnetta on kehittänyt.

Ai niin, lyhyesti sanottuna - juu, on.

Monin osin peesaan tatä, paitsi että joillekin kyllä tapahtuu elämässä sellaisia asioita mitkä eivät ole suinkaan tarpeellisia, jopa aivan liian rankkoja ja kipeitä ihmisen voimille. Joku asia itsellänikin tälläinen. Mutta pääsääntöisesti uskon noiden jotain opettaneen ja kasvussa tukeneen.

Katkera en ole enkä sellaiseksi halua tulla,aikken tällä hetkellä kaikkia tuoreimpia vielä haluakaan "anteeksi antaa" enkä ymmärtää.

 

Ajoittain kai kaikista tuntuu rankalta mutta pääsääntöisesti sanoisin ettei minun elämäni avioerosta huolimatta ole ollut mitenkään rankka.

 

Helppo elämä. Ai niin, mut on adoptoitu alkkisäidin "hoivista" mutta siinäkin kävi parhaalla mahd.tavalla.

 

On. Epäilemättä.

 

On, mutten märehdi sitä vaan menen eteenpäin.

Niinpä. Sitä tietää selviävänsä ihan mistä vaan, kun vielä on järjissään...

 

Äidin lääkekierre ja alkoholismi johti vanhempien eroon (oli 11 v), minkä jälkeen äiti kävi sitten ihan pohjalla. TYöelämään se ei kuntoutunut koskaan enää, ja meidän välillä on roolit heittäneet aikoja päiviä häränpyllyä. Isään mulla on etäiset välit. Olen tervehtynyt bulimiasta ja keskivaikeasta masennuksesta.

Silti musta usein tuntuu, että olen päässyt helpolla. On niin monia jolla on on ollut paaaaljon vaikeampaa, oma lapsi kuollut...

Niin se on todella suhteellista.

 

raskasta ollut vaan itse koen että toisella voi olla rankempaakin.....aina löytyy joku jolla asiat vielä huonommin :/
Mutta moni joka läheltä seurannut ihmettelee kuinka olen jaksanut......ammatti-ihmisetkin....eli kai tää elämä on ollut aika rankkaa.....vaan pakko ajatella positiivisesti...ei voi jäädä murheita muistelemaan ja niihin elämään...

 

On joo, mutta kaikkihan on suhteellista. Olen kuullut paljon omaa elämääni rankempia juttuja, mutta esim. omassa kaveripiirissä tuntuu oma elämäni olevan siitä rankimmasta päästä. Nyt on kuitenkin kaikki paremmin kuin koskaan aiemmin ja olen vasta 25v. Eli jos tähän malliin jatketaan loppuelämä niin katson päässeeni kuitenkin helpolla! Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo!

 

On ollut, menetin mm. äitini 16 vuotiaana. Pikkuveljeni on mielisairaalassa nytkin hoidossa, ym muita juttuja. Olen kuitenkin itse pärjännyt tosi hyvin. Opiskellut, saanut työpaikan, perustanut perheen. En jaksa käyttää energiaani murehtimiseen ja koitan aina löytää elämässä niitä hyviä puolia joita on paljon.

 

Aivan varmasti