GALUUPPI: Onko sinulla mielestäsi ollut rankka elämä

Kummallista, mutta ihmiset maissa, joissa sosiaaliturva, koulutus, sähköt ja juokseva vesi puuttuvat, ovat jopa onnellisempia kuin me täällä. Sota on tietenkin asia erikseen.

Ehkä se johtuu siitä että täällä kaikenlaista saa kohtuullisen helposti, eikä siksi osata arvostaa omaa elämää :/

Samoja ongelmia henkisellä puolella on ihmisillä kaikkialla, mutta kun päälle lisätään fyysiset/taloudelliset/elinolosuhteiden vaikeudet, niin selviäminen vaatii varmasti enemmän kuin Suomessa.

 

Ei ole ollut. Rankin elämänkoulu tähän mennessä oli suhde exän kanssa, kesti liian pitkään kun jälkikäteen miettii mitä helvettiä se oli (väkivaltaa, pettämistä jne) mutta olen ainakin paljon viisaampi nyt kuin silloin.

 

Rankkaa on ollut lapsuudessa, äidin alkoholismi, isän häviäminen maisemista, lastenkoti & päihteiden kanssa pelleileminen murrosiässä. Tai siis luulen, että keskivertoa häjympi nuoruus takana. Vaikea verrata, kun ei ole kokemusta muusta :/

 

Itse olen mielestäni kokenut ikätovereihin verrattuna aika paljon vaikeita asioita, mutta toisaalta en voi aivan tarkasti tietää, mitä he ovat kokeneet ja miten. Varmaan minäkin olen monen mielestä sellainen ärsyttävä "aina hymy huulilla" -tyyppi, joka ei tiedä mitään oikeista ongelmista, kun en ala hyvän päivän tutuille kärsimyksistäni itkeä.

Näinpä. Minäkin näytän ulospäin "kaikki hyvin"-tyypiltä, ja vain harva tietää mitä "kulissien" takana on tapahtunut.

Mielestäni minulla ei kuitenkaan ole ollut keskimääräistä rankempi elämä, uskon että jokaisella on omat murheensa ja ristinsä kannettavana. Vaikea niitä on lähteä vertailemaan..

 

Ei, minulla on ollut keskimääräistä onnellisempi ja helpompi elämä. Minun ei ole käytännössä tarvinnut ponnistella minkään eteen elämässäni.

 

Ei. Mutta tietyt jaksot elämästä on kyllä olleet tosi kovia ja ottaneet tiukoille. Mutta elämä kokonaisuutenaan ei.

 

on ollut.

 

Kyllä on.

 

Täällä ehdittiin myös kysellä, jokso ärsyttäisi muiden valitus pienistä asioista, kun itsellä takana rankempaa historiaa, josta voisi syylläkin valittaa...Ei ärsytä. Meitä on niin moneen junaan lähtijöitä ja jokaisella on ihan oma vaikeuksien sietokykynsä. Toisella voi tehdä tiukkaa pienenkin vastoinkäymisen kohtaaminen. Lähinnä itse ainakin yritän ymmärtää ja omalta osaltani taakkaa keventää, mikäli apuani kysytään. Joskus toki huvittaa toisten narinat, mutta - yllätys - olen siihen itsekin syyllistynyt, kunnes sitä itse tajuaa vouhottavansa todellakin turhasta. Elämää tämä vain kaikki on, kuitenkin.

 

EI =)

 

Elämäni on ollut enempi tylsä kuin rankka.

 

Veikkaisin, että on ollut. Onneksi ei ole läheisille koskaan sattunut mitään, mutta muuten asiat ei vaan suju ja joka asia on menty rankimman kautta läpi.

 

Aika epätasainen. Vaikeat jaksot ovat olleet varsin rankkoja ja helpot melko helppoja.

Lapsena: Koulukiusatuksi tuleminen ja yksin jääminen.
Vähän päälle parikymppisenä: Suuriin taloudellisiin vaikeuksiin joutuminen, osin omaa syytäni. (Miestä ei ollut kanssani tilannetta jakamassa. Onneksi ei tosin ollut vielä lapsiakaan.)
Joitakin vuosia edellisen jälkeen: Kolme alle 3-vuotiasta lasta yhtä aikaa. (Ei vastoinkäyminen, mutta merkittävä voimienkoettelemus.)

Muitakin vastoinkäymisiä on ollut, mutta niistä ei voi tai halua omalla nikilläni kertoa.

 

Ei. Mä olen aina ollut todella onnekas ja onnellinen. Suurimmat koettelemukset ovat olleet isovanhempien kuolemat ja kerran sairastettu vatsainfluenssa. Niin ja jokakesäiset matkat kamalaan Ouluun (pitkä matka, siellä haisee ja on hyttysiä ) miehen kivoja sukulaisia moikkaamaan.

Olen saanut kaiken tosi helposti ja välillä ihan pelottaa, kun hyviä asioita vaan tippuu eteen ilman, että teen niiden eteen mitään. Voiko tämä onnettaren lempilapsena olo joskus päättyä..

 

sanoisin että on ollut huomattavasti rankempi elämä kuin tuntemillani ihmisillä

 

miten sen nyt ottaa B)

 

Kyllä on... Mutta se on vaan vahvistanut, nykyään en pienestä hatkähdä.

sama täällä. olen huomannut etten enää itke turhaan.

 

On, mutta mä en takerru siihen.

 

Esittäisin lisäkysymyksen; Te joilla on ollu "oikeasti" rankkaa, ärsyttääkö teitä koskaan, kun ihmiset valittaa olemattomista ongelmista? Tietysti jokaisella on oma mittakaavansa mikä on rankkaa ja mikä ei. Toisista toiset asiat tuntuu pahalta, kun taas toisia ei edes hätkäytä. Mutta jos ite katot eläneesi todella rankan elämän ja kuulet kun joku muu kauhistelee oman elämänsä kovuutta vaikkei se ole mitään verrattuna omaasi, ärsyttääkö?

Ehdottomasti elämäni tarina on keskivertoa rankempi. Mutta yllä olevaan kysymykseen vastaan, että ei ärsytä. Kyllä minuakin osaa pienet asiat ärsyttää suurien lisäksi.

 

Ei, vaikka onhan tässä kaikenlaista ollut.

 

Mutta kyllä sitä on aina ollut ikäistään kypsempi.. Ainakin selvisi kaikesta hengissä,joten pidän itseäni aika vahvana ihmisenä..

sama täällä. ei varmana kyllä kukaan uskois jos mut näkis ja kertoisin mitä oon tehnyt elämäni aikana..

 

Ei ole.

 

Ei. Tuntuu siltä, että elämän rankkuus on kiinni vain siitä, miten ko. ihminen sen itse kokee. Mikä tekee loppujen lopuksi elämästä rankkaa? Itse en ole osannut pitää elämääni rankkana, vaikka olen vasta myöhemmin tajunnut, että muahan tosiaan ahdistaa aika monet tilanteet päivittäisessä elämässä.

 

On mutta kaikki on kääntynyt voitoksi.

 

Olen menettänyt avopuolison, mulla on vammainen lapsi, olen sairastunut itse sairauteen, joka ei parane.... ei, ei mulla ole ollut rankempi elämä kuin muillakaan. Menetin avopuolison niin nuorena, että koko sen jälkeisen elämäni aikana olen säästynyt murehtimasta pikkuasioita eikä isommatkaan vaikeudet ole tuntuneet ylitsepääsemättömiltä. Pikemminkin sanoisin pääseväni helpommalla kuin moni tuttavani juuri siksi, että mä jätän murehtimatta monet sellaiset asiat, joiden takia tuttavani menettävät yöunensa.