eksyinpä lukemaan tätä keskustelua ja haluan ammentaa oman mielipiteeni tänne - nuoren näkökulmasta.
Olen 16-vuotias tyttö. Sain kuutosluokkalaisena värjätä ensimmäisen kerran hiukseni kunnolla (aikaisemmin oli pikkuruisia raitoja yms). Silloin ruskeaksi. Seiskaluokkalaisena väri muuttui mustaksi ja siitä lähtien väri on muuttunut tiuhaan tahtiin. Vaaleasta tummaan, kaikki "normit" värit on kokeiltu. Seuraavaksi tahdoin erottua joukosta ja pitkän maanittelun jälkeen sain värjätä pinkiksi/violetiksi. Olihan hienot ja äitini sanoi että vautsi, vaikka olikin paljon asiaa vastustellut. Sitten hankin lävistyksen 15-vuotiaana. Luvalla. Senkin sain pitkän maanittelun jälkeen. Nykyään vanhemmat eivät osaa kuvitellakaan mua ilman sitä. Hiukseni ovat olleet myös violetit, pinkit kokonaan, kirkkaanpunaiset. (shokkiväreistä) Lävistyksiä on tullut lisää, kieleen ja napaan. Äitini sanoo että on hienoa että uskallan olla erilainen. Mustaki se on hienoa että oon erilainen.
Ite oon sitä mieltä että nuori saa tehdä ns. varhaisteininä sitä, mitä vanhemmat lupaavat. Mutta vähän vanhempana aikuisilla on todennäköisesti aika vähä sanavaraa jos nuori ihan oikeasti tahtoo jotain shokeeraavaa, vaikkapa ne siniset hiukset. Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, ja sen värin saa pois. Lävistyksiä ite antaisin ottaa 15-vuotiaana kohtuudella (1-2).
Olkaa aikuiset vähän avoimempia. Älkää olko tylsiä ja harmaita ja inhottavia lapsillenne. Tukekaa ja olkaa ylpeitä siitä, että nuori tahtoo olla erilainen vaikka hän tuleekin kuulemaan myös niitä ikäviä sanoja tyylistään. Muistelkaa omaa nuoruuttanne. Jos ette saaneet olla erilaisia koska omat vanhemmat kielsivät, muistelkaa sitä tunnetta. Siltä nuorestakin tuntuu.
Ps. Erilaiset aikuiset on huippuja. ;D Uskaltakaa tekin.