Meillä kolme kuukautta sitten jouduttiin luopumaan vakavasti sairaasta koirakaveristamme. Sen perusteella, miten meidän neljävuotias on asiaa jälkikäteen käsitellyt, olen tyytyväinen että en edes harkinnut ottavani mukaan. Tilanne oli itsellenikin niin vaikea, että en olisi pystynyt ketään muuta tukemaan, saati lasta. Meidän neiti on kovin mietiskeleväistä sorttia ja hän otti kaikesta etukäteispuhumisesta huolimatta koiran kuoleman todella raskaasti, edelleen puhuu koirasta useamman kerran päivässä ja illalla muistaa sanoa, että taivaalla vilkkuu koiran tähti. Enkä missään nimessä olisi halunnut, että lapsi alkaa pelätä eläinlääkäreitä/piikkejä/nukuttamisesta puhumista tms. kuten nyt vain lapsi voi asioita sekoittaa, vaikka olisikin kuinka fiksu. Sitä painottaisin, että se on kovin raskas tilanne suurimmalle osalle aikuisiakin koiran omistajia, saati sitten lapsia. On kokonaan eri asia sitten silitellä vielä kuollutta ystävää ja sillä tavalla jättää hyvästit. Meillä tyttö oli mukana, kun koira vietiin ruumiinavausta varten Eviraan ja pyysi patologieläinlääkäriä, että tutkisi miten sairas koirakaveri oli. Mieti vielä, toisaalta sinä tunnet itsesi ja omat reagointitapasi ja myöskin lapsesi parhaiten. Minusta vaan 7-vuotias on vielä niin kovin pieni... Tsemppiä!
