Mun päälle ei sovi alkaa järkeilemään että minlä uskontokunnan jumala on se mun jumalani, mutta itseäni suurempi ja rakastava se kuitenkin on. En kuulu kirkkoon, mutta meidän lapsen haluan saavan ev. lut kasteen ja isänsä mukana kirkon kirjoissa kulkee. Olen hengellinen ihminen, ja pyrin elämässäni hengellisesti elämään. Suomen valtauskonto vaan sattuu olemaan kristinusko, joten tapani osoittaa uskoani on olla kiinnostunut kirkollisista jutuista. Esim. äänestin kristillisdemaria, koska Suomessa käytännössä vähempi osaisia eniten auttaa vilpittömästi kirkko! Siis jos vaan osaa ottaa apua vastaan, useat ovat aika umpimielisiä seurakuntaa kohtaan. Jokaisessa uskonnossa on oikeastaan mielestäni samaa, ja pyrkimys sama? Jollain tapaa kuitenkin? evankelisluterilaisuuden historian tapahtumat ovat oikeastaan se mikä minua tökkii lujaa.