Minua kiinnostaisi kuulla, epäiletkö koskaan oman rakkautesi riittävyyttä? Oletko koskaan pelännyt, ettet osaisi olla kunnollinen vanhempi, koska et ole itse saanut sellaista mallia? Kysyn tätä siksi, että itse olen kokenut alistamista, nöyryyttämistä ja henkistä väkivaltaa ja se on jättänyt minuun pahat jäljet. Nyt se pistää epäilemään, uskallanko koskaan itse toivoa saavani lapsia. Mitä jos en osaakaan olla yhtään parempi?Alkuperäinen kirjoittaja WcAnkka:Kurja. Jatkuvasti aseena vanhempien välisissä riidoissa, alistamista, nöyryyttämistä ym henkistä väkivaltaa äidin puolelta, isän puolelta fyysistä.
Ja oma lapseni ei joudu tuota kokemaan. Se jätti ikuiset jäljet.
Olen epäillytja epäilen edelleen. Tytön syntymän jälkeen puhkesi paha masennus ja lääkärin mukaan traumaperäinen stressireaktio nimenomaan omasta lapsuudesta. Välillä on ollut TODELLA vaikeaa, kun meinaa toistaa niitä lapsuudesta opittuja malleja, ja se raivo kytee päässä. Siksi musta tuleekin etä-äiti; terapiasta huolimatta en pääse eroon noista ajatuksista joten lapsen parhaaksi näin ainakin sen aikaa että saan päätäni kuntoon. Ja syytän itteäni jatkuvasti kaikesta, jopa sellaisista asioista jotka muille ovat ns. normaaleja - ettei aina jaksa ja joskus tulee ärähdettyäkin, mulle se tuntui siltä kuin tekisin maailman pahimman synnin enkä koskaan saa anteeksi. Tiedän etten ole tehnyt lapselleni samaa mitä mulle, mutta pelkään sitä ihan hysteerisesti - sydän särkyy, mutta pelkään vaan niin kovin lapseni puolesta. Että jos yksikin ärähdys saa hänelle aikaan tällaisen elämän mitä mä sain vanhemmiltani. Tai että mun itsehillintä pettää ja teen samaa mitä äiti. Vielä aikuisiälläkin on mm kulkenut haukkumassa mua jopa työpaikoillani ja kertomassa miten oon ollut syntyjäni paha.Alkuperäinen kirjoittaja WcAnkalle:Minua kiinnostaisi kuulla, epäiletkö koskaan oman rakkautesi riittävyyttä? Oletko koskaan pelännyt, ettet osaisi olla kunnollinen vanhempi, koska et ole itse saanut sellaista mallia? Kysyn tätä siksi, että itse olen kokenut alistamista, nöyryyttämistä ja henkistä väkivaltaa ja se on jättänyt minuun pahat jäljet. Nyt se pistää epäilemään, uskallanko koskaan itse toivoa saavani lapsia. Mitä jos en osaakaan olla yhtään parempi?Alkuperäinen kirjoittaja WcAnkka:Kurja. Jatkuvasti aseena vanhempien välisissä riidoissa, alistamista, nöyryyttämistä ym henkistä väkivaltaa äidin puolelta, isän puolelta fyysistä.
Ja oma lapseni ei joudu tuota kokemaan. Se jätti ikuiset jäljet.
Tietty, jos menee liian henkilökohtaiseksi, niin älä vastaa. Mutta olisin todella kiitollinen, jos viitsisit.
Kiitos, että vastasit. Voimia ja jaksamista itsesi selvittelyyn!Alkuperäinen kirjoittaja WcAnkka:Olen epäillytja epäilen edelleen. Tytön syntymän jälkeen puhkesi paha masennus ja lääkärin mukaan traumaperäinen stressireaktio nimenomaan omasta lapsuudesta. Välillä on ollut TODELLA vaikeaa, kun meinaa toistaa niitä lapsuudesta opittuja malleja, ja se raivo kytee päässä. Siksi musta tuleekin etä-äiti; terapiasta huolimatta en pääse eroon noista ajatuksista joten lapsen parhaaksi näin ainakin sen aikaa että saan päätäni kuntoon. Ja syytän itteäni jatkuvasti kaikesta, jopa sellaisista asioista jotka muille ovat ns. normaaleja - ettei aina jaksa ja joskus tulee ärähdettyäkin, mulle se tuntui siltä kuin tekisin maailman pahimman synnin enkä koskaan saa anteeksi. Tiedän etten ole tehnyt lapselleni samaa mitä mulle, mutta pelkään sitä ihan hysteerisesti - sydän särkyy, mutta pelkään vaan niin kovin lapseni puolesta. Että jos yksikin ärähdys saa hänelle aikaan tällaisen elämän mitä mä sain vanhemmiltani. Tai että mun itsehillintä pettää ja teen samaa mitä äiti. Vielä aikuisiälläkin on mm kulkenut haukkumassa mua jopa työpaikoillani ja kertomassa miten oon ollut syntyjäni paha.
Sen oon pystynyt tekemään eri tavalla, että jatkuvasti kerron tytölle kuinka paljon rakastan häntä. Ite en tuota kuullut vanhemmiltani koskaan.