T
tytti
Vieras
muistatko vielä sitä omaa ekaa kertaa esikoisenne kanssa? miten mies reagoi siihen? mulla on kamala vauvakuume ja haluaisin niin kovasti lapsen. =)
N
noh
Vieras
Aivan kamalalta, masennusta ja yovalvomista, oman elaman menetysta.
Mutta nyt poitsu 2,5 ja en voisi edes kuvitella elamaani ilman hanta. Ihana poika <3
(eli pointti siis se, etta vaikka en ole vauvaihminen, vihasin sita vauva-aikaa, niin lapset on silti ihania)
Mutta nyt poitsu 2,5 ja en voisi edes kuvitella elamaani ilman hanta. Ihana poika <3
(eli pointti siis se, etta vaikka en ole vauvaihminen, vihasin sita vauva-aikaa, niin lapset on silti ihania)
T
tytti
Vieras
V
Vieras
Vieras
Mä järkytyin ensinnäkin synnytyksestä ja sitten sen tajuamisesta, että vauva on mussa kiinni IHAN KOKO AJAN! Ensimmäiset 3 kk toivotin mielessäni vauvan hornan tuuttiin ja kun kaikki ihasteli vauvaa, teki mieli sanoa, että viekää mennessänne jos se niin ihana on. En siis todellakaan rakastanut lasta ja hoidin häntä vain koska oli pakko.
Sitten 3 kk jälkeen aloin nähdä elämässämme myös positiivisia asioita.
Sitten 3 kk jälkeen aloin nähdä elämässämme myös positiivisia asioita.
Itkin onnesta, mutta samalla en kyennyt hänestä iloitsemaan sen jälkeen niin paljon kun olisin halunnut.. (tärisin kuin horkassa, synnytys kesti 19h ja olin ollut syömättä noin 24h vähintään, repesin jne), mutta se kunnon iloitseminen tuli kun sain syötyä ja kerättyä ees hitusen voimia :heart:
Hämmentyneeltä. Olin ihan kypsä odotukseen loppuaikana, mutta sitten oli vähän tyhjä (muutenkin kuni fyysisesti) olo, kun pikkunen olikin äkkiä vierellä. Siitä se sitten lähti pikku hiljaa, ihmissuhde rakentumaan. Onneksi ei ikinä ollutkaan mitään ruusunpunaisia kuvitelmia, muuten olisin tullut kovaa ja korkealta rytisemällä alas.
N
NewArtRiot
Vieras
kyllä se kuitenkin jotenki ihanaa oli, vaikka joutui tutustumaan ihan uuteen ihmiseen. mitä vanhemmaksi ja vahvemmaksi persoonaksi esikoinenkin on tullut sen rakkaammaksi myös. rankkaa vauva aika on mutta jos yrittää suhtautua rennosti ja mennä vauvanehdoilla vapaaehtoisesti niin nopesti se mennee. OUDOINTa oli ehkä joutua kutsumaan itseään ÄIDIKSI OMAN ÄIDIN EDESSÄ jotenkin ujostutti ja oli vaikeaa sisäistää.
nyt toisen pienen kanssa (tyttö 1kk poika 5v.) osaa nauttia vauvasta paljon rennommin, jopa niin ihanaa että jo on mielessä josko kolmannen ennenku vanhaks tulee :heart:
N
noksu
Vieras
Jännältä. En elänyt missään pinkissä pilvessä koko raskausaikaa vaan vauva tuntui niin epätodelliselta. En osannut oikeen kuvitella mitä tuleman pitää eli en myöskään kehystäny ekaa ja tokaa ja viidettätoista plussatestiä ja kirjoittanut päiväkirjaa vauvan joka potkusta. Ja siitä tuli välillä kurja mieli kun luulin että olen jotenkin epänormaali kun en ollut onnesta sekaisin koko odotusaikaa.
Kun lapsi syntyi, ensin hän tuntui jotenkin vieraalta,oudoltakin mutta aika pian, ehkä jo seuraavana päivänä alkoi se rakkaus pikkuhiljaa syttyä.
Sellaista tutustumista ja uuden ihmisen tapojen opettelua plussasta lähtien sanoisin.
Kun lapsi syntyi, ensin hän tuntui jotenkin vieraalta,oudoltakin mutta aika pian, ehkä jo seuraavana päivänä alkoi se rakkaus pikkuhiljaa syttyä.
Sellaista tutustumista ja uuden ihmisen tapojen opettelua plussasta lähtien sanoisin.
M
MUM
Vieras
Olihan se oikeastaan aika outoa. Vaikka sitä jotenkin yritti raskausaikana kuvitella, siis kaikkea sitä, mitä vauva tuo mukanaan, niin yllätyksenä se silti tuli. Imetys tuntui ihmeellisen luonnolliselta, ja hoitaminen muutenkin, mutta silti ei osannut varautua kaikkeen siihen, tunteisiin, tarvitsevuuteen. Rakastuin kyllä lapseen heti, ja oli ihana ihmetellä sairaalassa, ja tietty myöhemminkin omaa nyyttiä. Ja toisen kanssa se ihmettely ja toisaalta osittain myös hämmennys tuli uudestaan, vaikkakin vähän lievempänä..
O
Oli ihanaa
Vieras
Raskaus oli omalla tavallaan ja synnytys ja pikkuvauva-aika omalla tavallaan. Olin pelännyt väsymystä, masennusta (on ollut ilman vauvaakin) ja kotona kökkimistä, mutta turhaan. Jotenkin kaikki vaan sujui niin hyvin. Synnytys on raju kokemus, mutta ei negatiivinen. En olis ikinä edes uskonut miten mahtavaa äitiys on, tuskin voin sitä kylliksi hehkuttaa.
K
kokkendaal
Vieras
No minusta se oli vain ja ainoastaan ihanaa 
Synnytys oli melko kauhea kokemus mutta ei kestänyt kuin muutaman tunnin, kyllä sen kesti ja repeämät ja epparihaava paranivat nopeasti. En ole ikinä kokenut sellaista kun vauvani nostettiin rinnalleni... Kuulun sitten vissiin siihen porukkaan joka rakastuu vauvaansa heti. Olisin tehnyt heti hänen puolestaan mitä vain ja pelkkä hänen pieni avuton olemuksensa, vaistomaisesti hamuava suunsa saivat minut itkemään onnesta. Niin ne sai itkemään miehenikin :heart:
Synnytys oli melko kauhea kokemus mutta ei kestänyt kuin muutaman tunnin, kyllä sen kesti ja repeämät ja epparihaava paranivat nopeasti. En ole ikinä kokenut sellaista kun vauvani nostettiin rinnalleni... Kuulun sitten vissiin siihen porukkaan joka rakastuu vauvaansa heti. Olisin tehnyt heti hänen puolestaan mitä vain ja pelkkä hänen pieni avuton olemuksensa, vaistomaisesti hamuava suunsa saivat minut itkemään onnesta. Niin ne sai itkemään miehenikin :heart:
V
vieras
Vieras
M
mä
Vieras
Se oli paska. Lapsi oli poika eikä tyttöä tullut. Väsytti niin saatanasti vuosikausia. Mieskin vaipui niin hoivaviettiseksi ettei ole juuri sekstannut isäksi tultuaan. Oikein kiva. Voi että.
H
hei
Vieras
Ihan alkuun jokseenkin oudolta. Äidinvaistot heräsi hitaasti, vaikka koko raskausajan olinkin ollut jo tosi rakastunut lapseeni. Kuitenkin kun sen vihdoin sai syliin asti, jotenkin tilanne tuntui vieraalta. Mutta reilu viikko ja vauvasta tuli äärimmäisen rakas, jota en ikinä ikinä voisi antaa pois. Ja ne äidinvaistotkin löytyi ehkä vähän liiankin voimakkaina..
Ja ne äidinvaistotkin löytyi ehkä vähän liiankin voimakkaina..
V
vieras
Vieras
Se oli jännää, toisaalta kummallista että mä oon nyt äiti ja sit kuitenkin ihanaa ku saanut itse jotain sellaista aikaiseksi!
Ekan kerran kun kävin n kk ikäisen vauvan kans kaupassa olin tosi ylpeä vauvastani ja olin ylpeä siitä että mustapa oli tullut äiti. Samoin myös ulkona vaunuja työnnellessä kun kaikki katsoivat pitkään tai kysyivät vauvasta jotain oli tosi hienoa.
Toisen kohdalla ei varsinaisesti ollut enää jännittävää, oli vaan heti paljon rakkautta vauvalle, kolmas kun tuli niin äidin rakkaus tuntuu vain kasvavan sekä ylpeys uudesta vauvasta...
Ekan kerran kun kävin n kk ikäisen vauvan kans kaupassa olin tosi ylpeä vauvastani ja olin ylpeä siitä että mustapa oli tullut äiti. Samoin myös ulkona vaunuja työnnellessä kun kaikki katsoivat pitkään tai kysyivät vauvasta jotain oli tosi hienoa.
Toisen kohdalla ei varsinaisesti ollut enää jännittävää, oli vaan heti paljon rakkautta vauvalle, kolmas kun tuli niin äidin rakkaus tuntuu vain kasvavan sekä ylpeys uudesta vauvasta...
P
painajaismaista
Vieras
Meillä oli odotusaika yhtä helvettiä. Makasin 6 kuukautta sängyssä ja pelkäsin että nyt se lapsi syntyy. Menetin toisen kaksosista 12 viikolla. Mies ei pannut tikkua ristii eikä tullut edes sairaalaan. Seksiä ei saanut harrastaa yhtään ainutta kertaa tai taas oltiin synnärillä ennenaikaisten suppareiden kanssa. Lapsi syntyi keskosena oli keltainen ja kärsi hapenpuutteesta. Lapsi on nyt kolme ja hänellä on erittäin vaikea astma,atooppinen, ruoka-aineallergia, siitepölynuha ja anaflyksia. Mikään ei todellakaan mennyt niin kuin olin kuvitellut. Lapsi on kuitenkin minulle erittäin rakas kaikesta huolimatta. Miehen kanssa olla eroamispisteessä. Ei tule ihan heti mieleen hommata toista tai kolmatta
Se oli aivan ihanaa! Vauvan hoitaminen ja imetys yms. oli yllättävän helppoa ja rakastuin siihen pikkunyyttiin heti. Kokonaisuus oli siis tosi positiivinen yllätys. Raskauden aikana mietin usein, oppiiko sitä "otusta" oikeasti rakastamaan, kun vauvat oli mun mielestä aina tosi rumia. En ollut aiemmin pitänyt lapsisita ollenkaan, enkä siis ollut perehtynyt niiden hoitoon mitenkään, enkä todellakaan ollut pitänyt mokomia "ötököitä" sylissäni.
Yhtäkkiä vaan tuli kamala vauvakuume. Tai siis lähinnä pelkäsin, että kaduttaa, jos en muksua tee ja töistäkin halusin pariksi vuodeksi vähän etäisyyttä. Pikaisesti hankin siis miehen ja parin kuukauden tutustumisen jälkeen päätettiin lisääntyä ja heti tärppäsi. En ole katunut hetkeäkään ja olen ihan onneni kukkuloilla. Lapsi on nyt yli vuoden ja koko ajan opin rakastamaan muidenkin lapsia enemmän. Oma lapsi todellakin parantaa lapsivihamielisen tunnevamman =)
Jopas tuli avautuminen! Eikä näin laajasti edes kysytty
Yhtäkkiä vaan tuli kamala vauvakuume. Tai siis lähinnä pelkäsin, että kaduttaa, jos en muksua tee ja töistäkin halusin pariksi vuodeksi vähän etäisyyttä. Pikaisesti hankin siis miehen ja parin kuukauden tutustumisen jälkeen päätettiin lisääntyä ja heti tärppäsi. En ole katunut hetkeäkään ja olen ihan onneni kukkuloilla. Lapsi on nyt yli vuoden ja koko ajan opin rakastamaan muidenkin lapsia enemmän. Oma lapsi todellakin parantaa lapsivihamielisen tunnevamman =)
Jopas tuli avautuminen! Eikä näin laajasti edes kysytty
