G: Kelpuutatko alle 180cm pitkää miestä?

Itse olen 176 cm pitkä, ja teiniaikoina mulla oli hetken aikaa poikaystävä, joka oli pari senttiä minua lyhyempi. Muut poikaystävät ovat kaikki olleet yli 180 cm pitkiä. Aviomieheni taitaa olla noin 184 cm pitkä. Yhteisiä tekijöitä miehillä on ollut urheilullisuus (kaikki ovat kilpailleet omassa lajissaan) ja tietynlainen fiksuus. Mulle on aina se kokonaispaketti ollut tärkein, ja tietynlainen älykkyys vetoaa kovasti.

Yleisen mittapuun mukaan joukkoon on mahtunut mukaan kasvoiltaan tosi komeita, taviksia sekä varmaankin myös vähemmän komeita. Joka tapauksessa kaikki heistä ovat mun silmissäni olleet tosi upeita pakkauksia, enkä millään tavalla kadu mitään seurustelusuhdettani.

Eli periaatteessa kyllä "kelpuutan" alle 180 cm miehenkin. Onneksi ei ole 17 vuoteen tarvinnut miettiä deittailuasioita, ja minä vähän luulen, ettei minua enää kelpuuttaisi kukaan...

 

Tuo on Suomessa tilanne, ja mielestäni molemmilla sukupuolilla. Pitää olla aika hyvä itsetunto, jota ei läheskään kaikilla suomalaisilla ole, että uskaltaa lähestyä esim. ihmistä, joka on hyväkroppainen, komea/kaunis, tosi korkealle koulutettu, kivasti pukeutunut ja luonteelta mukava.

Miehessä haavoittuvuus on naiselle ainakin yhtä tärkeää kuin naisissa miehistä kokemukseni mukaan. Tarkoitan sitä, ettei ole "liian hieno" ja liian hyvin itsenään pärjäävä tapaus, vaan esim. naisen hoivan, tuen ja avun tarpeessa, "projekti". Sellainen "miehestä parempi" -vietti on tosi monella suomalaisnaisella.

Mahtaako olla noin? Haluaisitko konkretisoida (ilman flilosofisia teorioita ) miten esimerkiksi tuo sinusta ilmenee? Itse en nimittäin ole moiseen törmännyt mitenkään yleisesti. Jos haavoittuvuus tarkoittaa sitä, että uskaltaa näyttää itsestään myös sen puolen, niin sehän on eri asia.

 

Kiitos tästä matemaattisesta lähestymistavasta asiaan. Voisi kuitenkin olettaa, että sen 170cm pitkän ihmisen 44cm:n hauis on myös ihan suorituskykyinen, joten en oikein käsitä, mitä väliä sillä lisäsuorituskyvyllä on ketjun aiheen kannalta. Tuossa esimerkissäsi se lyhyempikään tyyppi ei ole mikään heiveröinen ja perinteisen näkökulman mukaan hänkin on miehekäs ja vahva. Joten tässä mielessä ei tunnu pariutumisen kannalta enää merkittävältä, onko mies 170cm vai 180cm pitkä.

Aivan, tarkoitin vain sitä että potentiaali vahvuuteen on aina suurempi kookkaammalla, vaikka toki on (paljonkin) kookkaita, jotka ovat heikompia kuin pienemmät.

 

Nii-in. Meillä ei uskota ihmisen erinomaisuuteen eli, että joku voisi olla paljon hienoja juttuja ilman että sillä on jotain hirveitä juttuja piilossa kanssa Tai suurten tunteiden aitouteen eli, jos joku puhuu tai tuntee voimakkaasti, hänen täytyy valehdella tai teeskennellä.

USA:ssa esimerkiksi yhä paikoin uskotaan täydellisyyteen pyrkimisen olevan tosi jees. Täällä sellainen ei ole suotavaa. Ero on tässä aika iso.

Mä en ihan sitä tarkoittanut Vaan, että siinä tulee helposti alemmuuskompleksi ja toisaalta pelko, etten voi riittää kun en ole yhtä loistava kaikessa. Siihen ei vaan ole tarttumapintaa jos mies on liian täydellinen..

 

Todellakin! Jo 10 vuotta onnellisena 2cm itseäni pidemmän miehen vaimona. Miehisyys tulee muusta kuin pituudesta.

 

En muista ihmisistä tiedä, mutta minusta tuo on omalla tavallaan ihan hyvä olotila. Ajattelen itse vähän samoin, paitsi että minulla ne prosenttiluvut ovat vielä pienemmät, sanoisin että 95 prosenttia miehistä ja 90 prosenttia naisista ei kiinnosta minua ollenkaan.

Muokkaus: tai ehkä nuo sanomani prosenttiluvut ovat liiankin optimistiset - ehkä vieläkin harvempi kiinnostaisi.

Vau Olet minua vaativampi siis todennäköisesti. Mutta kuten sanoit, persoonallisuus ja myös mielestäni itsetuntemus sekä ainakin kohdallani taipumus idealistisuuteen selittävät asiaa.

 

Mä en ihan sitä tarkoittanut Vaan, että siinä tulee helposti alemmuuskompleksi ja toisaalta pelko, etten voi riittää kun en ole yhtä loistava kaikessa. Siihen ei vaan ole tarttumapintaa jos mies on liian täydellinen..

Aivan, hyvin sanottu! Se on samalla lailla tylsää kuin Teräsmies on tylsä Siksi heikkoudet onkin tärkeitä... Vaikka itse oon sellainen etten vello niissä niin paljon julkisesti.

Oon huomannut että mun kans ehkä parhaiten toimii hyväitsetuntoinen, itsenäinen nainen, joka ei kuitenkaan ole hylännyt _täysin_ perinteisiä tapoja olla nainen: pitkät hiukset, lempeys, iloisuus, miehen kunnioitus, ei lastenvihaaja, jonkinlainen itsestä huolehtiminen... Sopiva sekoitus uutta ja vanhaa ilman että on kumpaakaan liikaa. Tällaisia saisi ehkä olla enemmän maassamme Paljon on joko aika perinteisiä tai sitten tosi nykyaikaisia ja kumpikaan ei skulaa mulle kokemuksen pohjalta.

 

Tämä on aivan totta. Olen hieman tavallisesta poikkeava mies, ja 80-85 % suomalaisista naisista ei kiinnosta vakavassa mielessä ollenkaan.

En oikein usko, että kovin moni muukaan on vakavassa mielessä kiinnostunut kaikista vastaantulevista miehistä / naisista, tai edes joka toisesta. Ne kriteerit vain vaihtelevat: jollakulla ne voivat olla pintaa, jollakulla luonnetta, jollakulla jotain muuta koskevia.

Jos enemmistölle kelpaisi kuka vaan, ei kai meillä olisi näin paljon yksinäisiä, epätoivoisesti kumppania etsiviä ihmisiä?

 

Mahtaako olla noin? Haluaisitko konkretisoida (ilman flilosofisia teorioita ) miten esimerkiksi tuo sinusta ilmenee? Itse en nimittäin ole moiseen törmännyt mitenkään yleisesti. Jos haavoittuvuus tarkoittaa sitä, että uskaltaa näyttää itsestään myös sen puolen, niin sehän on eri asia.

No, klassinen esimerkki on, jos mies on liian sliipattu, liian hyvät kuteet ja kampaus, ehkä ihokin.

Mutta myös olen huomannut, että jos mies on sisimmässään tyytyväinen (siis rauhallinen, kiltti, positiivinen muille esim. hymyllään), sekään ei läheskään kaikille ole ihanteellista. Sopivasti rosoinen ja sopivasti kärsivä mies on enemmän jees. Toki tuollainenkin mies joillekin iskee, puhun kaiken aikaa suosituimmasta miestyypistä Suomessa.

En tiedä, ulottuuko tuo jopa vartaloon miehellä: monelta suomalaisnaiselta olen kuullut, että jopa pieni kaljamaha on parempi kuin tosi treenattu maha miehellä. Tämä mielestäni liittyy loogisesti kiinteästi tuohon epätäydellisyyden tärkeyteen miehessä. Harmonisuus, veistoksellisuus, siis "teräsmiesmäisyys", on "kylmää ja kultaista" Nietzschen sanoin.

 

[QUOTE="random";30182164]En oikein usko, että kovin moni muukaan on vakavassa mielessä kiinnostunut kaikista vastaantulevista miehistä / naisista, tai edes joka toisesta. Ne kriteerit vain vaihtelevat: jollakulla ne voivat olla pintaa, jollakulla luonnetta, jollakulla jotain muuta koskevia.

Jos enemmistölle kelpaisi kuka vaan, ei kai meillä olisi näin paljon yksinäisiä, epätoivoisesti kumppania etsiviä ihmisiä?[/QUOTE]

Miehet eivät ole yhtä valikoivia. Siksi maailmassa ei ole yhtäkään puutteessa olevaa naista mutta moni mies joutuu tyytymään omaan tumppuun.

 

Miehet eivät ole yhtä valikoivia. Siksi maailmassa ei ole yhtäkään puutteessa olevaa naista mutta moni mies joutuu tyytymään omaan tumppuun.

Olipa väite.

 

No kyl mä sanoisin että aika yleistä tuo on: naisilla on hoivavietti miehiä vahvempi yleensä.

Mikä tämä naisen hoivavietti sitten on, jota miehillä ei muka ole (ainakaan yhtä voimakkaana)? Tai oikeastaan pitäisi kysyä, mikä se miehen vietti sitten on - tässäkin ketjussa on viitattu suojelemiseen, toisissa ketjuissa kumppanin huomioimiseen. Mitä muuta ne ovat kuin tuota samaa, mikä naisen kohdalla ajatellaan hoivaviettinä? Ihmisillä on tarve pitää huolta ja hellitellä sitä, jota rakastaa, oli nainen tai mies. Usein kulttuuri saattaa sanella keinoja, miten sitä viettiä voi toteuttaa ja miten toiselle voi ilmaista välittämistään.

Jos miehellä on asiat "liian hyvin" olemuksessa, se ei ole niin hyvä kuin se, että miehestä huokuu jotain, hänellä on joku puute tai heikkous, jonka nainen saa parantaa tai hoivata. Tähänhän perustuu jo se, että tosi sliipattu mies on harvoin se ihanin mies, kun taas vahvasti laittautunut nainen voi olla suuremmalle joukolle miehiä ihanin tuohon verrattuna, ei toki kaikille läheskään. Tässäkin sukupuolissa on eroja. Tietysti liian "ressukkamies" ei sekään niin toimi.

Sliipattu ja vahvasti laitettu ovat aika eri asioita. Sliipattu viittaa liian siistiin olemukseen, kun taas vahvasti laitettuhan voi olla hyvin monella tavalla ja siinä voi hallitusti rikkoakin huoliteltua vaikutelmaa, jolloin lopputulos voi olla hyvällä tavalla villin näköinen. Tai mitä vaan. Laittautunut voi yhtä hyvin olla trendikäs, bisneshenkinen, gootti, punkkari tai mikä vaan. Sliipattu puolestaan viittaa juuri tietynlaiseen olemukseen, ja usein tällaiseen tyyppiin liitetään negatiivisiakin ominaisuuksia (mikä joskus voi olla vääräkin tulkinta).

Minusta tuo tyylikysymys on eri kuin se, mitä haet tuolla hoivajutulla. Jos tarkoitat sitä, että mies "saa" naisen mielestä olla epätäydellinen, niin ei siinä niinkään haeta mitään varsinaista heikkoutta, vaan ehkä jotain kiinnostavaa rosoisuutta. Pieni ristiriitaisuus herättää mielenkiinnon - mutta väittäisin, että sama pätee naistenkin kohdalla. Aika harva nainen oikeasti haluaa miehen, jolla olisi tuonkaltainen puute tai heikkous, mitä kuvailit. Sen sijaan moni varmasti kokee vain inhimillisenä ominaisuutena sen, että ihminen ei ole kuin jostain mieskatalogista - koska kukaan ei oikeastikaan ole. Mutta selvästi negatiiviset heikkoudet tai puutteet eivät ole plussaa - paitsi joidenkin mielestä, mutta ainahan kaikille alkoholisteille ja sarjamurhaajillekin löytyy joku paapoja : /

 

Aivan, hyvin sanottu! Se on samalla lailla tylsää kuin Teräsmies on tylsä Siksi heikkoudet onkin tärkeitä... Vaikka itse oon sellainen etten vello niissä niin paljon julkisesti.

Oon huomannut että mun kans ehkä parhaiten toimii hyväitsetuntoinen, itsenäinen nainen, joka ei kuitenkaan ole hylännyt _täysin_ perinteisiä tapoja olla nainen: pitkät hiukset, lempeys, iloisuus, miehen kunnioitus, ei lastenvihaaja, jonkinlainen itsestä huolehtiminen... Sopiva sekoitus uutta ja vanhaa ilman että on kumpaakaan liikaa. Tällaisia saisi ehkä olla enemmän maassamme Paljon on joko aika perinteisiä tai sitten tosi nykyaikaisia ja kumpikaan ei skulaa mulle kokemuksen pohjalta.

Miehen kunnioitus
Tuota lukuunottamatta antamasi lista sopinee yli puoleen alle 35-vuotiaista naisista.

 

Miehet eivät ole yhtä valikoivia. Siksi maailmassa ei ole yhtäkään puutteessa olevaa naista mutta moni mies joutuu tyytymään omaan tumppuun.

Mietipäs uudestaan. Jos miehet kerran eivät ole niin valikoivia, niin sittenhän juuri heidän ei pitäisi ollakaan puutteessa. Valikoivat ihmiset kun ovat helpommin puutteessa kuin ne, joille kelpaa kuka vaan.

Jos taas tarkoitit sitä, että on tosi harmi kun ne kiinnostavat naiset eivät halua seksiä kenen tahansa kanssa ja siksi osa miehistä joutuu olemaan puutteessa, kun heille ei kelpaa ihan kuitenkaan se lähiöbaarin 56-vuotias vakioalkkis-Irma, niin se on sitten vähän eri asia.

 

Ihanaa. Tästäkin on tulossa miesykkösen ketju. Enää ei puhuta edes miesten pituudesta, vaan yllätys yllätys, siitä, minkälaisista naisista miesykkönen tykkää. Jälleen kerran.

 

Miehen kunnioitus
Tuota lukuunottamatta antamasi lista sopinee yli puoleen alle 35-vuotiaista naisista.

Tuo "mies" vaatii naisia kunnioottamaan miehiä, mutta itte ei osaa kunniottaa naisia.

 

No, klassinen esimerkki on, jos mies on liian sliipattu, liian hyvät kuteet ja kampaus, ehkä ihokin.

Tämä on persoona- ja tyylikysymys. Jos miellän samalla lailla tuon sliipatun olemuksen, niin voisin kuvitella samantyyppisten naisten kuitenkin tykkäävän. Esim. jonkun sellaisen bisneshenkisen, bisnesmaailmassa toimivan, niin ikään huolitellun ja statustaan esiin tuovan jakkupukunaisen. Tiedän jopa naisia, jotka tykkäisivät varmaan juuri tuollaisista miehistä - vaikka toki persoona siinäkin ratkaisee.

Mutta myös olen huomannut, että jos mies on sisimmässään tyytyväinen (siis rauhallinen, kiltti, positiivinen muille esim. hymyllään), sekään ei läheskään kaikille ole ihanteellista. Sopivasti rosoinen ja sopivasti kärsivä mies on enemmän jees. Toki tuollainenkin mies joillekin iskee, puhun kaiken aikaa suosituimmasta miestyypistä Suomessa.

Ei, kyllähän valtaosa haluaa juuri tuollaisen positiivisen ja kiltin miehen. Itsekin angstiset taiteilijat suosivat kärsiviä ja maailmantuskaisia. Suurin osa niin naisista kuin miehistäkin haluaa sellaisen kumppanin, joka on mukava, iloinen, positiivinen ja konstailematon. Ei suurin osa jaksa alkaa säätää minkään slaavilaisen melankolian kanssa muuten kuin lauluissa ja ehkä estetiikassa.

En tiedä, ulottuuko tuo jopa vartaloon miehellä: monelta suomalaisnaiselta olen kuullut, että jopa pieni kaljamaha on parempi kuin tosi treenattu maha miehellä. Tämä mielestäni liittyy loogisesti kiinteästi tuohon epätäydellisyyden tärkeyteen miehessä. Harmonisuus, veistoksellisuus, siis "teräsmiesmäisyys", on "kylmää ja kultaista" Nietzschen sanoin.

Tämä voi tietysti pitää paikkansa. Mutta sama pätee kyllä naisiin. Ehkä kyse on siitä, että suurin osa haluaa "ihan tavallisen" kumppanin, ja silloin tuntuu että siihen kuvaan sopii pieni ulkonäöllinen epätäydellisyys. Ehkä se on omalla tavallaan kiehtovaa - huomata, että viehättyy jonkun epätäydellisyydestä niin paljon, että se alkaa tuntua täydelliseltä. Sehän voi alitajuisesti tuntua tosi maagiselta - ja onhan se sitä tavallaan.

 

Minun nähdäkseni suosituin miestyyppi Suomessa on iloinen huumorintajuinen, puhelias, jonkinlaisen koulutuksen omaava mukava mies, joka haluaa lapsia ja jaksaa touhuta lastensa kanssa, hallitsee niin ruoanlaiton kuin iskuporakoneen käytön ja on naistaan kohtaan huomaavainen ja kunnioittava. Ulkoisia seikkoja moni nainen ei välttämättä tule edes maininneeksi kiteyttäessään ihannekumppaninsa. Jos ne mainitaan, pukeutuminen on yksi niistä.

 

Näin persjalkaisena ei oo koskaan ollut ongelmia miesten pituudesta, koska aina ovat miehet olleet pitempiä kuin minä..siis aina sopivan pituisia, koska persjalkainen savolainen on alle 160cm...=)
Koskaan ei tullut ees mieleen etsiä jotain tietyn pituista...miehet ovat vaan vastaan tulla jolkotelleet ja kukin kolahdellut kohdalla, jos tuuri kävi....
Ja paino-se on katsojan silmissä....=)

 

Aivan, hyvin sanottu! Se on samalla lailla tylsää kuin Teräsmies on tylsä Siksi heikkoudet onkin tärkeitä... Vaikka itse oon sellainen etten vello niissä niin paljon julkisesti.

Oon huomannut että mun kans ehkä parhaiten toimii hyväitsetuntoinen, itsenäinen nainen, joka ei kuitenkaan ole hylännyt _täysin_ perinteisiä tapoja olla nainen: pitkät hiukset, lempeys, iloisuus, miehen kunnioitus, ei lastenvihaaja, jonkinlainen itsestä huolehtiminen... Sopiva sekoitus uutta ja vanhaa ilman että on kumpaakaan liikaa. Tällaisia saisi ehkä olla enemmän maassamme Paljon on joko aika perinteisiä tai sitten tosi nykyaikaisia ja kumpikaan ei skulaa mulle kokemuksen pohjalta.

Šehän kiva. No, mutta onneksi sinulla on tuo fantasiamaailma hyvin hallussa ja tykkäät haaveilla täydellisyydestä samalla kun olet itse varmasti täydellinen alfauros.

 

Yllätyin kuinka ketju on kasvanut. Kiitos vastauksista. Unohdin mainita etten ole suomalainen, joten geenien takia olen todella hoikka.
Eiköhän se oma kulta vielä löydy.

 

Olen kelpuuttanutkin <3

 

[QUOTE="Kuu-ukko";30183477]Yllätyin kuinka ketju on kasvanut. Kiitos vastauksista. Unohdin mainita etten ole suomalainen, joten geenien takia olen todella hoikka.
Eiköhän se oma kulta vielä löydy. [/QUOTE]

Takuulla löytyy. Yksi hyvä ystäväni (miespuolinen) on myös sellainen, jonka on ollut vaikea löytää kumppania. Hänessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, koska on älykäs, hyvännäköinen ja vieläpä osaa olla naisten kanssa, koska ystävissään on paljon naisia. Uskon että hänkin kyllä jossain vaiheessa löytää. Ja kuten todettu, vaikka pituus voi monelle olla toive, niin useimmiten se on niitä toiveita, joiden kohdalla on helppo joustaa, jos muuten mätsää hyvin.

 

Itte oon 172 ja mies 164 Ei valittamista missään mielessä.

 

Mua ei kiinnosta pätkääkään minkä pitunen se mies on