G: Jos olisitte yksin kotona koko viikonlopun, mitä tekisitte?

  • Viestiketjun aloittaja kiirettä pukkaa
  • Ensimmäinen viesti
kiirettä pukkaa
Perheen- ja kotiäidit- kuvitellaan, että miehenne lähtee lasten ja lemmikeiden kanssa (tai jos yh niin pelkät lapset :) ) kanssa matkoihinsa kokonaiseksi viikonlopuksi. Mitä teette? Mitä syötte, herkuttelette, menettekö ulos, kutsutteko ketä kylään, nukutteko vaan, katsotteko leffoja?

:)

Minä ainakin nukkuisin piiiitkään, herkuttelisin eräällä tietyllä pizzalla ja jäätelöllä, kävisin pitkällä kävelyllä, siivoaisin ehkä oikein hartaasti ihan rauhassa, tyhjentäisin videovuokraamon leffoista ja irttiksistä, saunoisin ja kävisin jonkun bändin keikalla kaverin kanssa, ja sitten sunnuntaina sukuloisin ja alkaisin ikävöimään perhettä jo pian kotiin :)
 
vieras01
Kävisin ekanailta jossain iltaa istumassa, baari tai kahvila, mitään kaatoja en ottas mutta ystävien kans vähän siemailua. Nukkuisin pitkään kaikkina aamuina, lukisin lehdet aamukahvin kera, valmistaisin sellaisia ruokia mistä juuri itse pitäisin. Toiseksi illaksi vuokraisin jonkun oikein kivan elokuvan ja vähän herkkuja.
Lukisin lehtiä, nukkuisin päiväunia, kävisin kaupungilla kahvilla tuijotellen ihmisiä (se on kivaa). Sellaista.

Voih kun saisikin! =)
 
Kävisin kaupassa ja ostaisin ruokaa ja herkkuja, tulisin kotiin, tekisin jonkin herkkuruoan valmiiksi, saunoisin, nauttisin saunasiiderin, söisin, katselisin leffoja ja herkkutteliisin. Nukkuisin niin pitkään kun lystää, enkä tekisi mitään kotihommia, vaan olisin vaan ja nauttisin! :D Lukisin jotain hyvää kirjaa.
 
vieras
iltaa viettää tyttöjen kaa ekana iltana. tokana lilluisin poreammeessa kerranki yksin lukien sisustuslehtiä, herkkuja unohtamatta, en kyllä siivois yhtää.laiskottelisin vaan polttasin takkaa ja kulkisin villasukissa ja yöpuvussa sohvan ja jääkaapin väliä.
 
4lapsen äiti
Tää on hassua...aika usein ukot on viikonloppuja reissuissaan, mutta naiset vaan haaveilee =)) No meilläkin ukko on monen monta viikonloppua omissa menoissaan ja mä hoidan kodin ja lapset. No en mä tiedä haluisinko mihinkään viikonlopuksi tai olla edes yksin, ihan kivaa näinkin, MUTTA...


- nukkuisin pitkään joka aamu
- lukisin kirjaa, olisin netissä
- kiertäisin kaikki kirppikset ja kaupat =)
- söisin vaan kaikkea mistä ite tykkään ja just irtsareita jne

nyt pitää jättä äkesken vauva uuutaa...
 
Ekana nauttisin siitä että saan olla vain itseni kanssa, ei uhmakiukkua eikä ketään puntissa vaatimassa äitiä joka asiaan. Nukkusin, kävisin uimassa tehokkaasti, menisin lenkille, ostasin herkkuja ja hyvää ruokaa. Ehkä kutsusin jonkun kylään...menisin nukkumaan kun huvittaa ja heräisin kun huvittaa. Kun saiskin itelle viikonlopun... =)
 
v
Mä olin just viimeviikon lopun ja en tehdy mitään järkevää :)
Lösösin sohvalla sipsipussin ja dippikastikkeen kera. siideriä myös. Sanoin, nukuin, roikuin netissä 7h putkeen :) napostelin välillä karkkia ja tein itelleni pizzaa.
 
J
Ekana tuli mieleen kavereiden tapaaminen, mutta sitä saan tehdä aina halutessani, joten lähden ajatuksesta, että olen todellakin yksin koko vknlopun. Siihen kuuluisi hyvää ruokaa, herkkuja ja viiniä sekä kermalikööriä. Hyvä ruoka sisältäisi jotain, mitä mies ei koskaan syö, esim. wokkia, sieniä tms. Joku päivä voisin käydä leffassa ja syömässä ulkona aivan rauhassa. Ulkoilisin, saunoisin, poreilisin ammeessa. Sytyttelisin kynttiöitä, kattelisin kotonakin leffoja ja lukisin kirjaa. Kuuntelisin musiikkia.
 
Ekana iltana juhlisin aamuun asti kavereiden kanssa, joita ei koskaan ehdi nähdä tarpeeksi.
Ja loppuviikonlopun nukkuisin, lukisin ja vaan olisin tekemättä mitään sen kummempaa.
Tai ehkä jos lauantaina ei olisi krapula, niin voisin lähteä shoppailemaan, kerrankin niin, että voisi vaikka jotain vaatteita ostaa ihan sovittamallakin...

Tai sitten tekisin tämän saman setin jossain reissussa, lähtisin tyttöporukassa vaikka lyhyelle kaupunkilomalle tai risteilylle. Ei muuten tarvisi miehen edes lapsen kanssa raijata pois kotoa B)
 
lähtisin kaupungille istumaan kahviloihin 8 tunniksi molempina päivinä, kattelisin ihmisten menoa, nauttisin niin paljon kofeiinia että oksentaisin ja tuhlaisin älyttömyyksiä croissantteihin ja latteihin :D ja pyytäsin kaverit mukaan :)

*muoks* perstaina voisin kyllä juhlia niin että lauantaina ois krapula. sitä ois kiva sitten kahvilassa istuen parantaa. ja sitte menisin syömään sushia johon myös tuhlaisin hemmetisti rahaa :p
 
TerttuAnneli
Luukuttaisin pianoo kerrankin oikein kunnolla! Kuuntelisin musiikkia nupit kaakossa. Kutsuisin kaverin kylään ja katsottais niitä hömppäleffoja mitä mies ei suostu kanssani katsomaan. Nauttisin jopa siivouksesta kun kerrankin saisi tehdä rauhassa ilman lahkeessa roikkuvaa uhmaikäistä.

Kaupungille olis kanssa ihana päästä pyörimään ilman aikarajoituksia, kirppikset saisi nuohota hartaan perusteellisesti.

Ah, olisin vain yksinkertaisesti ekstaasissa...

:D

P.S. Tuntuu että verenpaine laski jo haaveilusta joten kiitos tästä ketjusta!
 
Nauttisin olosta, ilman suurempia aikatauluja. Juuri olin viime viikonlopun itekseni :D

Mm.
- Nukkuisin niin pitkään kuin jaksaisin, omassa tapauksessani klo 9-10.
- Söisin vain ulkona, tarkemmin, pitsaa ym. ja herkuttelisin
- Kuntoilisin
- Kyläilisin tai kutsuisin vieraita

Viime viikonloppuna toteutin juuri noita. Kotona ollessa kävin kaikki lojuneet postit läpi, nautin lehden lukemisesta, olin netissä aina kun siltä tuntui. Yhden päivän olin äitin luona valmiin pöydän ääressä ja karaoke iltaa viettäen.

Ihan minun tyyppinen vapaa viikonloppu :)
 
vieras
Laittaisin takkaan tulet ja katselisin tyttöjen leffoja (ylpeys ja ennakkoluulo, Emma, järki ja tunteet jne jne) sohvalla peiton alla. Lasissa punkkua ja jotain hyvää juustoa. Ostaisin suklaakakkua ja tekisin jalkahoidon ja kasvohoidon, lakkaisin varpaankynnet.

Saattaisin käydä lenkillä, saunoa ja joogata mutta lähinnä vaan löhöäisin tekemättä mitään mikä ei ole kivaa. Pyykit ja siivoukset sais odottaa.
 
Lukisin, ottaisin piiiitkiä kuumia suihkuja ihan rauhassa,kokkailisin/leipoisin,siivoaisin, maalaisin eteisen seinät,vaihtaisin järjestystä huushollissa joiltakin osin...Kävisin ehkä myös kavereiden luona/ravintolassa kahvilla tai siiderillä.Tai sit en sais mitään tehtyä, tylsistyisin kotona yksin ja oottelisin vaan poikaa kotio...
 
Varmaan laittaisin popitukset täysille ja siivoilisin aikani kuluksi. Sitten heittäytyisin sohvalle mässäilemään ja katsomaan elokuvia.
Ehkä kävisin kaveria moikkaamassa tai kutsuisin jonkun kylään.
 
Minä oon saanu aika usein olla viikonlopun yksin kun poika ja mies käyvät mummolassa. Niinä viikonloppuina syön herkkuja, ostan jonkun kivan leffan/sarjan ja katson sen, roikun netissä niin kauan kuin haluan.. Usein myös saunon, luen, valvon hirmu myöhään ja nukun hirmu pitkään... Vasta sunnuntaina raivaan ja laitan paikat muuten kuntoon, mutta ikinä en tee kunnon siivousta! Se ei kuulu mun vastuulle vapaana viikonloppuna! =)
 
:LOL:

Anteeksi. Mä rupesin miettimään, millä opilla ja mihin tuo mörökölli pakkautuisi, jos se lähtisi lasten ja kaikkien "lemmikkien" kanssa pois täältä...

Mutta jos nyt olettetaan, että elukat kuitenkin jäisi.

Söisin tulista ruokaa, kuuntelisin reggaeta ja ratsastaisin, ratsastaisin ja ratsastaisin.
 

Yhteistyössä