V
Veivaaja
Vieras
Totinen kysymys, tässä taustaa:
Miehellä on kolme siskoa ja kuulemma poikaa oli aina toivottu. Olen nyt neljä vuotta seurannut heidän perhettään, ja miehen siskot ovat miehelle rakkaita, kuten myös toisin päin. Minua on kuitenkin tosi kovasti vaivannut tämä asia: jos kerran poika on rakkain, miksi en näe mieheni siskoisaa katkeruutta tai surua - tuntuu, ettei asia ole vaikuttanut heihin. Jos itse olisin mieheni sisko,entiedä, miten kestäisin elää tällaisessa tilanteessa, epätasa- arvoisena ja lapsena, joka viimeisenä pelastetaan tulipalosta?
Itselläni ei ole veljeä, mutta olen väkisinkin alkanut ajattelemaan, että jos olisi, millaista lapsuus olisi ollut.
Olen jutellut ohimennen asiasta jo vuoden opiskelukavereideni kanssa, siis sellaisten joilla on veli tai useampi. Useimpien reaktio on hieman hämmentynyt, ja he eivät oikein tajua miksi moista edes kysyn. Moni naispuolinen kaverini, joilla se veli on,näyttää kuitenkin voivan ihan hyvin, perhe on tärkeä jne.
Mutta voiko silti olla niin, että kaikki nämä veljelliset naiset ovat vain suuren "feikkauksen" kohde? Tarkoitan, että heidän äitinsä, sillä sekunnilla kun veli syntyi, tiesivät tai kauhukseen huomasivat, että poika on hieman rakkaampi kuin tyttö, mutta halusivat sen peittää parhaan kykynsä mukaan? Ja että tyttäret tämän jotenkin vaistoavat, mutta sulkevat asialta silmänsä?
Mistä muuten tulisivat sanonnat äidin poika ja äidin kulta, tarkoittaen poikaa? Ja miksi google löytää paljon enemmän osumia sanoilla mom favors my brother kuin sanoilla mom favors my sister?
Olen myöalähes neuroottisesti alkanut seurata ihmisten puheita, sitä kuinka he puhuvat pojastaan ja toisaalta tyttärestään. Kun prinsessa Victoria sai tytön, olin lähes varma, että hänen hymynsä oli epäaito, sillä hän tiese, ettei esikoinen koskaan ole yhtä rakas, jos hän saa vielä joskus pojankin. Että sitten esikoustyttö viimeistään jää toiseksi, kun äiti kokee sen AIDON ja suuren äidinrakkauden.
Hassuinta on, että itselläni ei ole veljeä mutta olen asiasta ehkä paljon enemmän ahdistunut kuin ne, joilla veli on. Ajatus siitä, että äidit rakastavat poikia enemmän, kalvaa kuitenkin jostain syystä ihan kauheasti.
Onko kenelläkään ajatuksia tai viisasta sanaa asiaan?
Miehellä on kolme siskoa ja kuulemma poikaa oli aina toivottu. Olen nyt neljä vuotta seurannut heidän perhettään, ja miehen siskot ovat miehelle rakkaita, kuten myös toisin päin. Minua on kuitenkin tosi kovasti vaivannut tämä asia: jos kerran poika on rakkain, miksi en näe mieheni siskoisaa katkeruutta tai surua - tuntuu, ettei asia ole vaikuttanut heihin. Jos itse olisin mieheni sisko,entiedä, miten kestäisin elää tällaisessa tilanteessa, epätasa- arvoisena ja lapsena, joka viimeisenä pelastetaan tulipalosta?
Itselläni ei ole veljeä, mutta olen väkisinkin alkanut ajattelemaan, että jos olisi, millaista lapsuus olisi ollut.
Olen jutellut ohimennen asiasta jo vuoden opiskelukavereideni kanssa, siis sellaisten joilla on veli tai useampi. Useimpien reaktio on hieman hämmentynyt, ja he eivät oikein tajua miksi moista edes kysyn. Moni naispuolinen kaverini, joilla se veli on,näyttää kuitenkin voivan ihan hyvin, perhe on tärkeä jne.
Mutta voiko silti olla niin, että kaikki nämä veljelliset naiset ovat vain suuren "feikkauksen" kohde? Tarkoitan, että heidän äitinsä, sillä sekunnilla kun veli syntyi, tiesivät tai kauhukseen huomasivat, että poika on hieman rakkaampi kuin tyttö, mutta halusivat sen peittää parhaan kykynsä mukaan? Ja että tyttäret tämän jotenkin vaistoavat, mutta sulkevat asialta silmänsä?
Mistä muuten tulisivat sanonnat äidin poika ja äidin kulta, tarkoittaen poikaa? Ja miksi google löytää paljon enemmän osumia sanoilla mom favors my brother kuin sanoilla mom favors my sister?
Olen myöalähes neuroottisesti alkanut seurata ihmisten puheita, sitä kuinka he puhuvat pojastaan ja toisaalta tyttärestään. Kun prinsessa Victoria sai tytön, olin lähes varma, että hänen hymynsä oli epäaito, sillä hän tiese, ettei esikoinen koskaan ole yhtä rakas, jos hän saa vielä joskus pojankin. Että sitten esikoustyttö viimeistään jää toiseksi, kun äiti kokee sen AIDON ja suuren äidinrakkauden.
Hassuinta on, että itselläni ei ole veljeä mutta olen asiasta ehkä paljon enemmän ahdistunut kuin ne, joilla veli on. Ajatus siitä, että äidit rakastavat poikia enemmän, kalvaa kuitenkin jostain syystä ihan kauheasti.
Onko kenelläkään ajatuksia tai viisasta sanaa asiaan?
