Feikkaavatko äidit rakkauden tyttölapsia kohtaan?

[Moraalinvartija]

Hmm..itse aihehan on ihan mielenkiintoinen siltä kannalta, että tyttöjen ja poikien kasvatus on usein varsin erilaista (eikä tämä välttämättä ole huono asia).
En usko, että rakkauden määrässä on terveellä äidillä eroa, oli lapsi kumpaa sukupuolta tahansa.
Ap:n avaus vaikuttaa kuitenkin suoraan sanoen tasapainottoman henkilön tuotokselta.

 

["vieras"]

Tietenkin feikataan. Samalla lailla kuin äitimme ja heidän äitinsä ovat feikanneet ja teipanneet siansaparoa haarojen väliin että näyttäs pojalle!

 

[oletko tosissasi?]

Totinen kysymys, tässä taustaa:

Miehellä on kolme siskoa ja kuulemma poikaa oli aina toivottu. Olen nyt neljä vuotta seurannut heidän perhettään, ja miehen siskot ovat miehelle rakkaita, kuten myös toisin päin. Minua on kuitenkin tosi kovasti vaivannut tämä asia: jos kerran poika on rakkain, miksi en näe mieheni siskoisaa katkeruutta tai surua - tuntuu, ettei asia ole vaikuttanut heihin. Jos itse olisin mieheni sisko,entiedä, miten kestäisin elää tällaisessa tilanteessa, epätasa- arvoisena ja lapsena, joka viimeisenä pelastetaan tulipalosta?

Itselläni ei ole veljeä, mutta olen väkisinkin alkanut ajattelemaan, että jos olisi, millaista lapsuus olisi ollut.

Olen jutellut ohimennen asiasta jo vuoden opiskelukavereideni kanssa, siis sellaisten joilla on veli tai useampi. Useimpien reaktio on hieman hämmentynyt, ja he eivät oikein tajua miksi moista edes kysyn. Moni naispuolinen kaverini, joilla se veli on,näyttää kuitenkin voivan ihan hyvin, perhe on tärkeä jne.

Mutta voiko silti olla niin, että kaikki nämä veljelliset naiset ovat vain suuren "feikkauksen" kohde? Tarkoitan, että heidän äitinsä, sillä sekunnilla kun veli syntyi, tiesivät tai kauhukseen huomasivat, että poika on hieman rakkaampi kuin tyttö, mutta halusivat sen peittää parhaan kykynsä mukaan? Ja että tyttäret tämän jotenkin vaistoavat, mutta sulkevat asialta silmänsä?

Mistä muuten tulisivat sanonnat äidin poika ja äidin kulta, tarkoittaen poikaa? Ja miksi google löytää paljon enemmän osumia sanoilla mom favors my brother kuin sanoilla mom favors my sister?

Olen myöalähes neuroottisesti alkanut seurata ihmisten puheita, sitä kuinka he puhuvat pojastaan ja toisaalta tyttärestään. Kun prinsessa Victoria sai tytön, olin lähes varma, että hänen hymynsä oli epäaito, sillä hän tiese, ettei esikoinen koskaan ole yhtä rakas, jos hän saa vielä joskus pojankin. Että sitten esikoustyttö viimeistään jää toiseksi, kun äiti kokee sen AIDON ja suuren äidinrakkauden.

Hassuinta on, että itselläni ei ole veljeä mutta olen asiasta ehkä paljon enemmän ahdistunut kuin ne, joilla veli on. Ajatus siitä, että äidit rakastavat poikia enemmän, kalvaa kuitenkin jostain syystä ihan kauheasti.

Onko kenelläkään ajatuksia tai viisasta sanaa asiaan?

Sulla taitaa olla trauma siitä, ettet itse ollut se toivottu poika? Muuten en kyllä ymmärrä yhtään miksi mietit moista. Miksi "äidin kulta" tarkoittaisi aina poikaa? Ja tuo Victorian hymyn analysointi alkaa kyllä olla jo vähän kummallista, anteeksi vaan.

t. kahden tyttären äiti, lapsuudenperheessäni oli myös kaksi tyttöä

 

["Ahaa"]

itse ainakin myönnän tämän. tyttäreni ei tunnu niin tärkeältä kuin poikani.

Miksei?

 

[riippuu tilanteesta]

Meidän asuinalueella jostain syystä suurin osa (pikku)lapsista on poikia. Ja olen huomannut, että puistoissa ja perhekerhoissa vähän kateellisena katsotaan niitä, joilla on myös ne suloiset tyttäret, he kun ovat lukumäärällisesti harvinaisuuksia täällä päin.

 

[samuelinäiti]

hmmh hassu väittämä. meidän perheessä mulla on 2 isosiskoa ja 2 pikkuveljeä. ja kaikki tässä perheessä väittää että nimen omaan minä olen ollut se isän lellikki jolle ei ole nahkavyö heilunu. mutta silti kaikki koetaan että meitä rakastetaan yhtä paljon.

sitten tähän varsinaiseen, miehen isän perheessä, apella on iso sisko ja apen isä silloin joskus aika suoraan ilmoitti että harmitti, olisi halunnut pojan. sittenku appi synty niin kyllä lellittiin. ja sisko jäi sitten taka-alalle, apen äitikin jotenki tuntuu aina sättivän siskoa. mutta appi itse välittää siskostaan ja paljon. en sitten tiedä, en oo kehdannu mitään udella. mutta apen äiti eli mieheni mummu lellii nyt selvästi miestäni, sanoo usein ja kovaan ääneen että "**** on lempi lapsen lapseni!" ja rahaa syydetään kovaan tahtiin pankkitilille aina sanojen tueksi. jotenki surettaa kun usein näissä tilanteissa on miehen sisko mukana joka kuulee oman mummunsa sanat. sitten heti perään mummu alkaa tivaa palveluksia miehen siskolta ja sisko suostuu. en käsitä. tästä huolimatta miehen mummu on minullekin tärkeä. ja samainen mummu oli erittäin ylpeä että lapsen lapsen lapsi oli poika. no, jos nyt tyttö sattuu tästä nykysestä masu-asukista tulemaan, niin ei varmaankaan niin väliä syntyykö se toisen luokan kansalainen sieltä vai mies : DD ohhoh.

 

[ho]

Meillä 2 poikaa ja tyttö ja kyllä nuo kaikki ovat aivan yhtä rakkaita ja ihanaa, että minulla on oma pikku-prinsessani <3 <3 toivoin jo pienenä, että saan pojan ja tytön ja onneksi sain <3

 

["vieras"]

Pitänee vielä lisätä, että lapsuudenkodissanikin oli lapsia kumpaakin sukupuolta eikä vahemmilleni vaikuttanut silloin eikä vaikuta vieläkään olevan sukupuolella merkitystä rakkauden suhteen.

Hyvin omituinen maailmankuva on ap:lla... ja hänen lietsojillaan.

Pystytkö kuitenkin uskomaan, että joillakin tilanne saattaa olla juuri niin, että poika tärkeämpi? Mun vanhemmat arvostaa poikiaan enemmän kuin meitä tyttöjä, se on tullut lapsuudesta asti täysin selväksi. Katkeraksi en rupea, vaikka joskus nuorempana hieman ottikin päähän kun oli itse "toisen luokan kansalainen". Nyt nelikymppisenä olen sinut asian kanssa. En ole kovinkaan läheinen vanhempieni kanssa, varmasti johtuu tästäkin asiasta.

Kaiken huipuksi olin vielä vahinkolapsi, kun äiti oli vasta 16-vuotias. Sen olen kyllä elämäni aikana saanut tuta. Nyt välit vanhempiin asialliset, kovin lämpimiksi ne tuskin enää muuttuvat.

 

["minttu"]

Kaippa niitä tyttöjä ja poikia rakastetaan eritavoin, kuten kutakin ihmistä omana yksilönään. Isä eri tavoin kuin äiti ja vieläpä lapsikohtaisesti.

Miksi rakkaus yleensä tarvitsee tasapäistää? Onko vain yksi tapa rakastaa? Mä en osaa lapsiani rakastaa samoin - kumpaakin rakast äärettömästi, mutta tunteet sisällä on erilaisia. Onko rakkautta vaan yhtä laatua ja jos onkin useampi laatu, voidaanko ne pistää muka jotenkin järjestykseen.

Ainoa yhtenevä seikka on se että jos jommalle kummalle sattuisi jotain, kuolisin tuskaan.

 

[meah]

Meinasin vastata jotain järkevää, mutta enhän mä pystykään. Mähän en tiedä oikeasta äidinrakkudesta mitään, näin neljän tytön äitinä.
Olen kyllä luullut niitä ihan rakastavani.

Enempääkään en ole tekemässä, että taitaa jäädä nyt luulemisen asteelle tämä mun rakastamiseni....

 

[Lunatic]

Tää alotus on jotenkin Akaattimainen.

 

[Shefdon]

Mulla on pikkuveli ja Olen kyllä edelleen aikuisiällä kokenut niin että veljeni on jollakin tapaa tärkeämpi äidille. Tai sanotaanko että minä olen ehkä enemmän saanut raivata tietä elämässäni kun taas veljeni valinnat ym on hyväksytty sellaisenaan. Johtuuko tämä sitten enemmän siitä että hän on pikkuveli ja myytti vahvasta ja pärjäävästä esikoisesta elää perhessämme, en tiedä. Toisaalta veljeni vammautui synnytyksessä (lievästi) ja hänen kuntouttamisensa vei paljon aikaa, rahaa ja voimis aikanaan, ehkä siis sekin vaikuttaa. Aina olen kuitenkin tuntenut oloni rakastetuksi. Ja isän tytöksi...

 

[Ultramariini]

Outo ajatus, näin kolmen tytön äitinä ja kolmen siskon siskona.

 

[vanhanaikaista]

Äitini sanoi että hänen oma äitinsä itki aina kun sai tytön. Sai siis 3 tyttöä eikä yhtään poikaa. Oma äitini on omaksunut tämän Minulla 2 veljeä ja aina olen ollut se "tyttö". Äiti jopa kysyi harmittaako minua kun itse olen saanut 3 tyttöä ja vaan yhden pojan. Hei haloo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Meidän poika oli toka lapsi joten ei tehty neljää sen takia että poika saataisiin. Ja aina kun ole ilmoittanut vauva uutisista niin olen huomannut että tyttövauva on vähempi arvoinen. Tulee vastaus... Ai tyttö.. Ei sille mitään maha kun meiän suvussa syntyy paljon tyttöjä tms

 

[kyllä se siitä... kai.]

Pitäisköhän sun ap hakeutua johonkin keskusteluapua saamaan? Todella omituinen ajatuskuvio, ja ahdistuneeltakin vaikutat. Ei kyllä pysty nyt mitenkään oikein saamaan tosta mitään tervejärkistä käsitystä...

 

["Vieras"]

Mun esikoinen on tyttö - ja mä rakastan häntä äärettömästi. Siinä ei ole mitään feikkiä. Pikkuveljeään rakastan myös äärettömästi, en enempää enkä vähempää kuin siskoaan. Todella outo kysymys. Mun mielestäni äiti rakastaa lapsiaan, aidosti. Jos näin ei ole, niin sitten ei varmaan ole kypsä äidiksi.

Mun rakkauteni lapsiini on ehdotonta.

 

[X/Y]

Ei sille mitään maha kun meiän suvussa syntyy paljon tyttöjä tms

Lapsen sukupuoli määräytyy siittiön mukaan, eli ei ole äidistä tai äidin suvusta kiinni.

 

[Madicken04]

Ap:lla ei ilmeisesti ole lapsia itsellään? Ja aikaa turhiin pohdintoihin ja tapa jäädä kiinni epätoivoisiin uskomuksiin löytyy.

Itse olen perheestä jossa oli sekä poikia että tyttäriä. Vaikka tiedettiinkin että isä toivoi ensisijaisesti poikaa (joista ensimmäinen syntyi vasta kolmen tyttären jälkeen) niin en koe että olisimme olleet mitenkään eriarvoisia tms. Kyllä poikia silloin kasvatettiin vähän erilailla kuin tyttöjä, mutta en pitänyt tuotakaan pahana, itse kun halusin olla nimenomaan tyttö eikä poikien jutut niinkään kiinnostaneet.

Itselläni on poika ja kaksi tyttöä, tuossa järjestyksessä. Tyttöjä olen aina toivonut mutta rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Jokaista lasta rakastan varmaan yhtä paljon, mutta suhde kaikkiin on erilainen.

Pakko myöntää että esikoisen syntymä ja ne ensihetket olivat minulle vaikuttavin kokemus, mutta silläkään ei ollut tekemistä sukupuolen kanssa. Ihan yhtälailla nuo olisivat varmasti tehneet vaikutuksen jos oltaisiinkin ongelmallisen raskauden ja jännittävien viimehetkien jälkeen saatu pieni ja heikko kehitysvammainen tytär. Tietty sekin vaikuttaa että tuo oli ensimmäinen lapsi, ensimmäinen "synnytys"kokemus itselleni jne. Mutta kokisin että suurin ero oli se suojeluvaisto mikä tuon pienen ja heikon linnunpojan kohdalla oli suurempi kuin siskoillaan joista näki heti että nämä olivat vahvoja ja hyvin pärjääviä.

 

[idunnor]

Mulla on 2 veljeä, enkä kyllä ole huomannut, että kukaan meistä olisi eriarvoinen

 

["äiti"]

Mulla on yksi poika ja rakastan häntä ylikaiken mutta samalla lailla rakastaisin jos minulla olisi tyttö.Äitini suri aina sitä että hän oli saanut 3 tytärtä jatkuvasti muisti aiheesta puhua. Oli kovasti odottanut minusta kuopuksesta poikaa ja oli selvästi pettynyt kun tuli taas tyttö.

 

[Aika ihmeellistä]

tekstiä Minulla on kolme tytärtä ja kyllä me vanhemmat, sekä äiti että isä, lapsiamme rakastamme. Moni luuli kolmatta odottaessani, että poikaa tässä yritetään ja hyvä, ettei tullut surunvalitteluja tytöstä. Ihan kamalaa. Luulisi Suomen jo olevan 2000-luvun puolella, mutta ei kai sitten. Outoa, että äidit noin ajattelisivat. Ovathan he itse tyttöjä. Varmasti rakastaisin poikalastakin, jos sellaisen olisin saanut, mutta missään vaiheessa ei tytötkään olleet ei toivottuja. Olen ylpeä (ja isä myös) tyttäristäni ja vanhin alkaa vähitellen jo itsenäistyä, muuttaa opiskelemaan muualle. Pärjääviä ja fiksuja nuoria naisia ovat. Valitettavasti ympäristössä on muutama tosi hemmoteltu perheen poika, joista tuskin tulee koskaan yhtään mitään. Luuhaavat vaan kotona tekemättä mitään tai korkeintaan pelaavat pelejä. Äiti pesee pyykit, laittaa ruuat eteen yms. ja poika vaan löhöö. Yksi vanhempi tapaus (perheessä 1 poika, 3 tyttöä) tuhosi koko perheensä omaisuuden muutamassa vuodessa. Tytöt hyvissä ammateissa muualla. Onneksi on toki fiksuja ja ahkeria poikiakin Enemmän vaan taitaa olla poikia noissa kotona luuhaavissa tapauksissa kuin tyttöjä.

 

["susax"]

En kyllä pysty käsittämään aloitusta, mitenkään! Meillä on 1 poika ja 2 tyttöä. Jokainen ihan äärettömän rakas ja tärkeä. Suhde jokaiseen lapseen on tietenkin omanlainen, ovathan lapsetkin yksilöitä ja erilaisia keskenään. Mutta että teeskentelisinkö rakkautta tyttäriini??? En käsitä... En todella! En omassa pikku maailmassani pysty käsittämään sitä, että joku lapsista olisi tärkeämpi sukupuolensa johdosta.

Miehen lapsuuden perheessä on tyttöjä ja poikia ja mun silmiini tytöt näyttävät vanhemmilleen läheisemmiltä, tosin jokaista lastaan auttavat ja tukevat. Itse olen ainokainen ja mulle on kerrottu, miten isäni jo ennen syntymääni on toitottanut tyttöä toivovansa. Hassua, kun oma esikoiseni oli poika, oli isäni tietenkin tästä iloinen mutta kyllä tytöt tuntuvat kiertävän isoisänsä tiukasti pikkurillinsä ympäri . Miehen isä on erityyppinen, jäyhempi ja hänelle taas on helpompi puuhailla pojan kanssa (tosin ihan yhtä mielellään tuo isompi tyttökin papan kanssa lähtee kalaan). Eli ihan tasan menee, miehen isä kuljettaa poikien jutuissa lapsia ja mun isä shoppailee .

 

["vieras"]

Voi apua että täällä on välillä typeriä aloituksia... :headwall:

 

[3+2]

Kyllä sen toaiaan huomasi vaimosta, että poikalapsemme olivat hänelle paljon tyttöä tärkeämpiä. Näin on vieläkin vaikka lapsst ovat jo aikuisia. Itse rakastan enemmän tyttöjä.

 

[Blue]

En feikkaa. Yksi tytär on kopio musta ja myönnän että puutteet hänessä (eli mussa) saavat välillä aikaan riittämättömyyden tunteen, mutta rakastan häntä silti äärettömästi. Samoin kun toista tytärtäni siinä missä poikaanikin.