Vaikeaa helposti tai helppoa vaikeasti. Yksinkertaisesti monimutkaista. Yhden suhde yhteen?
Ehkä monella on vääränlainen kuva siitä mitä parisuhde tarkoittaa.
Lukemattomia erilaisia oikeita parisuhteen kuvia, samalla vähän vääriä ja vielä väärempiä toisten vääristä.
Ei pysty muodostamaan kuin väljän viitekehyksen ja keräämään valtavan määrän sekalaisia mielipiteitä ja väittämiä. Suosituksia ja ohjeita on paljon, silti tyhjän päällä ollaan. Sitä ei mikään rajaa eli rajoita. Kenenkään ei tarvitse noudattaa muuta kuin maan lakeja. Nekin unohdetaan helposti, sen varjolla että on muka sääntöjä ihmissuhteille. Ajatellaan että parisuhteelle on olemassa säännöt! Ei ole, se on vain laumakäyttäytymistä, sosiaalista painetta, joukkopsykologiaa. Moraalikin tarkoittaa oikeasti pelkästään tapoja ja tottumuksia. Siis sitä mitä enemmistö puuhailee, mutta se ei velvoita ketään yhtään mihinkään. Jotkut tuntuvat kuitenkin kiihkeästi uskovan niin.
Vapaana valintana oikea on se mikä toimii ja paremmin toimiva enemmän oikea. Vääryyksiä vähentäen lähenee oikea ja todennäköinen toimivuus. Hyvin sujuva on varmimmin toteutuva ja kai eniten oikein jos kerran oikeastikin totta on, vaikka paljon väärääkin olisi.
Joillekin käy avoin suhde, saa mennä ja tulla mielensä mukaan.
Avoin suhde on sitä VAIN JOS niin on sovittu. Yleensä avoin suhde on suppeampi ja rajoituksia on. Kyse on silloinkin, kuten aina, että parisuhteessa pitäisi toimia yhteisymmärretysti.
Miksi kukaan haluasi suhteeseen noin huonosti käyttäytyvän ihmisen kanssa?
Kukaan ei varmaan halua kontrolloimatonta, holtitonta, kenekään hallitsematonta käyttäytymistä, missään tapauksessa, missään asiassa. On voitava luottaa, mikä tarkoittaa käytännössä ennustettavuutta.
Tiukka kontrolli ei ole yhtä kuin hyvä ja luottamuksellinen parisuhde, niinkuin moni tuntuu kuvittelevan.
Näin ajattelen, vaikka syvemmin mietittynä joku aina kontrolloi, mutta kuka ja ketä: Luottamus on sitä että uskotaan toisen kykenevän kontrolloimaan itseään.
Jos minä olen sitä mieltä, että voin ja haluan aina tilaisuuden tullen pettää kumppaniani, niin
Petos on aina petos, eikä hyvää seuraa, mutta sovinnainen kielenkäyttö ei sovellu epäsovinnaisten ilmiöiden ilmaisuun.
On olemassa ihmisiä jotka haluavat että heidän kumppaninsa 'pettävät', ts. joko alitajuisesti sopimusta rikkovaa toimintaa tai tietoisesti mutta vihjaillen. Voidaan 'antaa ymmärtää' toisella olevan seksuaalinen vapaus 'pettää' tai sitä jossain määrin hyväksytään. Ehkä jopa painostetaan siihen, jolloin se ei olekaan enää vapautta!
Jos on sovittu toisen toteuttavan ns. vieraissa käyntiä, mutta tämä ei niin teekään, muuttuu asia petokseksi, ja silloin 'pettämistä' onkin se ettei 'petetäkään'!
Alustaakseen itselleen petoksen, eli sen helpoimmaksi luonnehditun itsepetoksen, ei edellisen kaltaisia harvinaisuuksia tarvita. Jos jotain on olettanut eli luullut sopivan tai sovittavan, ei voi tulla petetyksi. Ankarasti ajatellen tämä koskee kaikkea, mitä 'kirjoittamattomiin parisuhteen sääntöihin' viitaten ja vedoten, yksipuolisesti asetetaan ns. hiljaisen hyväksynnän uskossa, seurustelun perusolettamuksiksi.
kyllä silloin vika ja ongelma on minussa itsessäni, eikä siinä, että kumppanini ei vahdi ja kyttää ja kahlitse minua tarpeeksi.
Joku voi haluta kyttäämistä ja kahlintaa, tunteakseen että hänestä välitetään. Joku taas alistumista alistavalle tms. Itsenäinen ihminen lähtökohtaisesti inhoaa sellaista, koska pitää itsekontrollia pätevänä. Lisäksi hän on vahvasti motivoitunut siihen mitä on sopinut. Hän ei suostu sopimaan sellaista mitä ei saa toimimaan. Itsekontrolli estää yhteisen hyvän vastaiset sopimukset, mikä olisi omankin edun heikentämistä.
Ei vaikeutena ole suhteen toteuttamistavan muoto, vaan osapuolet itse, jos lähtökohtaisesti toiseen ei voi luottaa, vaan kaikki mahdolliset varmistustoimenpiteet pitää ottaa käyttöön.
Tämä vain tietyin edellytyksin. Kontrollia kyllä tarvitaan, mutta juttu ei ole näin yksinkertainen.
Ei vaikeutena ole suhteen toteuttamistavan muoto
Mitä tulee helppouteen tai vaikeuteen pidän toteuttamistavan muotoa määräävänä. Se mitä sovitaan, on sovittava vapaaehtoisesti ja mielellään. Vain silloin saavutetaan se etu että sopimusta mielellään noudattaa ja sen rikkominen aiheuttaa itseinhoa.
Kyllä tosiasia on se, että parisuhde vaatii työn tekemistä suhteen eteen. Se työ on nimenomaan sitä toisen huomioon ottamista monella tavalla ja varmasti myös joidenkin itselle epämiellyttävien asioiden sietämistä.
Onnellisia ne jotka löytävät samaa haluavan kumppanin.
Onnellisia myös ne, jotka eivät halua aivan samaa, mutta joille yksi tärkeimmistä onnen lähteistä on kumppanin onnellisuus ja käyttäytyminen oman ja hänen toiveensa mukaisesti.
Sen säätämisen sietäminen voi olla enemmän hyvinvointia kuin pahoinvointia, ja on sovittelukysymys. Omaatuntoansa, vakaumustaan vastastaan ei ketään kannata yrittää pakottaa, sitä ei saa toimimaan. Kiristämällä, mitä tiukaksi vaatimiseksikin sanotaan, voi saada välttävää teeskentelyä ja vastentahtoista silmänlumetta, senkin lopulta omaksi vahingokseen.
Toki suhteesta tulee saada vastineeksi myös huomioon ottamista kumppanilta jne. samalla mitalla.
Sama mitta? Mikä on mitta milloinkin, kun eri asiat ovat eriarvoisia eri ihmisillä?
Paremmin saa toisen pidettyä itsellään, kun antaa hänelle vapauden tehdä itse päätöksiä ja ottaa vastuu omista teoistaan.
Pitää paikkansa tämänluonteisten ihmisten kohdatessa. Edelleen puolitotuus, kun on niitä jotka eivät luota ja niitä joihin ei ole luottamista.
Mutta sellainen ihanne, jossa parisuhde tarkoittaa vain kaikenlaisten asioiden saamista mitään antamatta tai mistään luopumatta on satukirjojen materiaalia, ei realismia.
Jotainhan on saatava, mutta kerrotaan että kun antaa niin myös saa. Tottamooses hyvällä tavalla vastaanotettu saaminen on näinollen arvokasta ja antoisaa. Varmaan tämän takia moni yksipuolinen hyväksikäyttösuhde jatkuukin sitten katkeruuteen saakka. Saattaako kärsimys ollakin nautinto! Entä päinvastoin, tai mikä kenenkin jollekulle ja mitä tapahtuukaan kun sadisti ja masokisti kohtaavat?
Masokisti Lyö minua!
Sadisti Enpäs lyö!
Siis joskus vaan ärsyttää se, kun ei voi tehdä just sillai ko itsestä tuntuu ilman että pitää pukea se toiselle sanoiksi. Se on tavallaan pikkujuttu, ihan mitätön ja typerä. Mutta silti. Kuvittelen vain ymmärtäväni juuri sen mitä Bess tuossa kertoi!
Olen asunut yhdessä mieheni kanssa kohta viisi vuotta, enkä myöskään usko että kyseessä on väärä mies. Tämä on kuitenkin ensimmäinen jonka kanssa suostuin muuttamaan yhteen, olen hyvin varovainen joten en nyt muuttanut heti parien treffien jälkeen yhteen. Tein myös selväksi, että minä en sitten todellakaan ole mikään kodinhoitaja tai äiti kenellekään, joten siinä mielessä ei ole ongelmaa. Mies tekee kotitöitä kuten minäkin.
