Toisesta ketjusta tuli mieleen kysyä, onko täällä ketään, joka ei rakastaisi omaa lastaan?
Ainahan voi harmailla...Alkuperäinen kirjoittaja Takapiru:Jos näin olisi, niin aika vaikea olisi tunnustaa se muille :/
No en mä aatellut noin, vaan että sen yleensä sanoisi ääneen ja myöntäisi itselleen. Palstalla tai oikeassa elämässä.Alkuperäinen kirjoittaja GeeBee:Ainahan voi harmailla...Alkuperäinen kirjoittaja Takapiru:Jos näin olisi, niin aika vaikea olisi tunnustaa se muille :/
Taisit muokata vastaustasi.Alkuperäinen kirjoittaja pehmix:Kyllä rakastan.
Ja vastakysymys: Tietääkö myös lapsesi, että rakastat häntä?
Niin... Tosiaan. :/Alkuperäinen kirjoittaja Takapiru:No en mä aatellut noin, vaan että sen yleensä sanoisi ääneen ja myöntäisi itselleen. Palstalla tai oikeassa elämässä.Alkuperäinen kirjoittaja GeeBee:Ainahan voi harmailla...Alkuperäinen kirjoittaja Takapiru:Jos näin olisi, niin aika vaikea olisi tunnustaa se muille :/
Juup, heti kun hoksasin et voi hiukka väärinkäsitys syntyä...Alkuperäinen kirjoittaja GeeBee:Taisit muokata vastaustasi.Alkuperäinen kirjoittaja pehmix:Kyllä rakastan.
Ja vastakysymys: Tietääkö myös lapsesi, että rakastat häntä?
Mun lapset ainakin tietävät, että rakastan, koska sanon sen heille monta kertaa päivässä ja kyllähän halailu, sylittely ja pusuttelukin kertovan omaa sanomaansa. =) :heart:
Sitä vaan toivoisi, ettei lapset huomaisi äitinsä tai isänsä negatiivisia tunteita. Turha toive kai.Alkuperäinen kirjoittaja katriina83:Itse rakastan kaikkia lapsiani tasapuoleisesti ihan samalla tavalla vanhempaa kuin vielä vatsassa asustavaakin, mutta henkilökohtaisesti tunnen erään joka pitää ensimmäisestä lapsestaan jonkun verran siis huom! jonkun verran, mutta on aivan avoimesti ilmoittanut vihaavansa kirjaimellisesti nuorintaan ja toivonut monesti ettei lapsi olisi koskaan syntynytkään... :'( Siinä tulee itselleenkin todella huono olo lasten puolesta... Lapset tosin ovat välillä sijaisperheessä... Kovasti toivon, että sinne myös jäisivät siellä varmasti saa rakkautta ja huomiota!
Toivottavasti tilanne korjaantuu :hug:Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:Mä voin sanoa ihan ääneen. Mun on monesti ollut tosi vaikea rakastaa esikoistani. Se on kertakaikkisen itsepäinen lapsi, osaa vetää just oikeista naruista saadakseen mut raivon partaalle. Meillä on ollut tosi rankka historia yhdessä: jäin yyhooksi kun poika oli n. 2-vuotias, parhaassa uhmaiässä ja osin syytin lasta (tarpeettomasti) siitä että erottiin miehen kanssa. Mä olin liikaa lapsen kanssa, en saanut tarpeeksi omaa aikaa. Tai korjataan: en vaatinut. Poika oli tosi rasittava, minä raskaana ja yksin. Yöt meni valvomiseksi, päivät huutamiseksi. Kun vauva syntyi, en edelleenkään saanut - tai älynnyt vaatia - omaa aikaa riittävästi ja esikoinen jäi puoliväkisin vauvan varjoon. Ja se aiheutti mustasukkaisuutta, uhmaa ja kiukuttelua, joka taas lisäsi mun vaikeutta rakastaa sitä poikaa. Eli osin oma moka, osin miehen vika, mutta nyt kun poika täyttää kohta 5 v, on mun edelleen kamalan hankala suhtautua poikaan. Meillä tehdään joka päivä töitä sen eteen, että mä voisin rakastaa lastani ja että ainakaan lapsi ei kokisi että en rakasta. Sanon toki rakastavani joka päivä, mutta välillä oli aika jolloin en todellakaan sitä tarkoittanut. En aina vieläkään. :'(
Alkuperäinen kirjoittaja katriina83:Itse rakastan kaikkia lapsiani tasapuoleisesti ihan samalla tavalla vanhempaa kuin vielä vatsassa asustavaakin, mutta henkilökohtaisesti tunnen erään joka pitää ensimmäisestä lapsestaan jonkun verran siis huom! jonkun verran, mutta on aivan avoimesti ilmoittanut vihaavansa kirjaimellisesti nuorintaan ja toivonut monesti ettei lapsi olisi koskaan syntynytkään... :'( Siinä tulee itselleenkin todella huono olo lasten puolesta... Lapset tosin ovat välillä sijaisperheessä... Kovasti toivon, että sinne myös jäisivät siellä varmasti saa rakkautta ja huomiota!
Niinpä... Nämä lapset kyllä huomaavat ja sen huomaa heidän käytöksestään myös muita ihmisiä kohtaan... On se vaan niin väärin... :'(Alkuperäinen kirjoittaja GeeBee:Sitä vaan toivoisi, ettei lapset huomaisi äitinsä tai isänsä negatiivisia tunteita. Turha toive kai.Alkuperäinen kirjoittaja katriina83:Itse rakastan kaikkia lapsiani tasapuoleisesti ihan samalla tavalla vanhempaa kuin vielä vatsassa asustavaakin, mutta henkilökohtaisesti tunnen erään joka pitää ensimmäisestä lapsestaan jonkun verran siis huom! jonkun verran, mutta on aivan avoimesti ilmoittanut vihaavansa kirjaimellisesti nuorintaan ja toivonut monesti ettei lapsi olisi koskaan syntynytkään... :'( Siinä tulee itselleenkin todella huono olo lasten puolesta... Lapset tosin ovat välillä sijaisperheessä... Kovasti toivon, että sinne myös jäisivät siellä varmasti saa rakkautta ja huomiota!
Lapsilla vaan 10 kk ikä ero ja todella osuit naulankantaan siinä että on "lasten vika" kun näin on käynyt... Äidillä myös rankka lapsuus ja huume tausta... Apua on tarjottu monesta suunnasta mutta ei se auta kun ei sitä apua halua... Mutta se on hänen valintansa, mutta lapsia säälin kovasti...Alkuperäinen kirjoittaja hei haloo:Alkuperäinen kirjoittaja katriina83:Itse rakastan kaikkia lapsiani tasapuoleisesti ihan samalla tavalla vanhempaa kuin vielä vatsassa asustavaakin, mutta henkilökohtaisesti tunnen erään joka pitää ensimmäisestä lapsestaan jonkun verran siis huom! jonkun verran, mutta on aivan avoimesti ilmoittanut vihaavansa kirjaimellisesti nuorintaan ja toivonut monesti ettei lapsi olisi koskaan syntynytkään... :'( Siinä tulee itselleenkin todella huono olo lasten puolesta... Lapset tosin ovat välillä sijaisperheessä... Kovasti toivon, että sinne myös jäisivät siellä varmasti saa rakkautta ja huomiota!
Ilmeisesti nuorempi lapsi on synytynyt hankalaan perhe- ja elämäntilanteeseen? Eli ei ole äidillä ollut voimavaroja enää uudelle tulokkaalle, tunnesidettä ei ole päässyt muodostumaan? Ilmeisesti äiti näkee, että jos se nuorempi ei olisi syntynyt, hänen elämänsä olisi nyt helpompaa, eikä pysty näkemään, ettei ne raskaan elämäntilanteet ole sen lapsen "vika" eikä lapsi oikeastaan tuonut lisäkuormaa..? mutta ei vaan jaksanut enempää?
Sen naisen pitäisi päästä jonnekin ns. terapiaan, jonnekin keskustelemaan noista tunteistaan koska lapselle on tosi raskasta elää ilman rakkautta. Lapsi kyllä vaistoaa sen, ettei ole yhtä rakastettu, saman arvoinen kuin perheen muut tai toinen lapsi.
Alkuperäinen kirjoittaja enemmän:enemmän kuin mitään muuta maailmassa mutta pelkään, että jos saisin toisen lapsen niin rakkautta ei riittäisikään enää hänelle tai sitten ihastuisin häneen niin että lakkaisin rakastamasta vanhempaa.
Näin minulle kävi koirien kanssa, ensimmäinen oli maailman rakkain mutta sitten tuli toinen joka olikin suloisempi ja siitä tuli tärkeämpi. En tiedä voinko peilata suhdetta koiriini tähän mutta pelottaa :|
mulla ihan samanlainen tarina, tosin en voi sanoa ettenkö lastani rakastaisi sydämessäni ,mutta välillä tuntuu että keinot on niin lopussa sen kans et tekis mieli lahjottaa se ihan oikeesti jollekkin kenellä on voimavaroja kasvattaa..Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:Mä voin sanoa ihan ääneen. Mun on monesti ollut tosi vaikea rakastaa esikoistani. Se on kertakaikkisen itsepäinen lapsi, osaa vetää just oikeista naruista saadakseen mut raivon partaalle. Meillä on ollut tosi rankka historia yhdessä: jäin yyhooksi kun poika oli n. 2-vuotias, parhaassa uhmaiässä ja osin syytin lasta (tarpeettomasti) siitä että erottiin miehen kanssa. Mä olin liikaa lapsen kanssa, en saanut tarpeeksi omaa aikaa. Tai korjataan: en vaatinut. Poika oli tosi rasittava, minä raskaana ja yksin. Yöt meni valvomiseksi, päivät huutamiseksi. Kun vauva syntyi, en edelleenkään saanut - tai älynnyt vaatia - omaa aikaa riittävästi ja esikoinen jäi puoliväkisin vauvan varjoon. Ja se aiheutti mustasukkaisuutta, uhmaa ja kiukuttelua, joka taas lisäsi mun vaikeutta rakastaa sitä poikaa. Eli osin oma moka, osin miehen vika, mutta nyt kun poika täyttää kohta 5 v, on mun edelleen kamalan hankala suhtautua poikaan. Meillä tehdään joka päivä töitä sen eteen, että mä voisin rakastaa lastani ja että ainakaan lapsi ei kokisi että en rakasta. Sanon toki rakastavani joka päivä, mutta välillä oli aika jolloin en todellakaan sitä tarkoittanut. En aina vieläkään. :'(
jaa, no mulle ei merkinnyt kuopus mitään verrattuna esikkoon kun kuopus oli vielä mahassa. JOtenkin tuollainen "tasapuolisesti " ym kiihko ei tunnu edes rehelliseltä.Alkuperäinen kirjoittaja katriina83:Itse rakastan kaikkia lapsiani tasapuoleisesti ihan samalla tavalla vanhempaa kuin vielä vatsassa asustavaakin, mutta henkilökohtaisesti tunnen erään joka pitää ensimmäisestä lapsestaan jonkun verran siis huom! jonkun verran, mutta on aivan avoimesti ilmoittanut vihaavansa kirjaimellisesti nuorintaan ja toivonut monesti ettei lapsi olisi koskaan syntynytkään... :'( Siinä tulee itselleenkin todella huono olo lasten puolesta... Lapset tosin ovat välillä sijaisperheessä... Kovasti toivon, että sinne myös jäisivät siellä varmasti saa rakkautta ja huomiota!