Etkö rakasta lastasi?

Mä voin sanoa ihan ääneen. Mun on monesti ollut tosi vaikea rakastaa esikoistani. Se on kertakaikkisen itsepäinen lapsi, osaa vetää just oikeista naruista saadakseen mut raivon partaalle. Meillä on ollut tosi rankka historia yhdessä: jäin yyhooksi kun poika oli n. 2-vuotias, parhaassa uhmaiässä ja osin syytin lasta (tarpeettomasti) siitä että erottiin miehen kanssa. Mä olin liikaa lapsen kanssa, en saanut tarpeeksi omaa aikaa. Tai korjataan: en vaatinut. Poika oli tosi rasittava, minä raskaana ja yksin. Yöt meni valvomiseksi, päivät huutamiseksi. Kun vauva syntyi, en edelleenkään saanut - tai älynnyt vaatia - omaa aikaa riittävästi ja esikoinen jäi puoliväkisin vauvan varjoon. Ja se aiheutti mustasukkaisuutta, uhmaa ja kiukuttelua, joka taas lisäsi mun vaikeutta rakastaa sitä poikaa. Eli osin oma moka, osin miehen vika, mutta nyt kun poika täyttää kohta 5 v, on mun edelleen kamalan hankala suhtautua poikaan. Meillä tehdään joka päivä töitä sen eteen, että mä voisin rakastaa lastani ja että ainakaan lapsi ei kokisi että en rakasta. Sanon toki rakastavani joka päivä, mutta välillä oli aika jolloin en todellakaan sitä tarkoittanut. En aina vieläkään. :'(

täh. ihmevaikealta kuulostaa. NIin kai se kaikilla jää esikoinen vauvan varjoon joksikin aikaa ja miksi et nukkunut kun poikasi oli 2v? Palstailitko?
Ihmeellistä tehdä jotain dramatiikkaa ihan normaalista tilanteesta. On rankkaa useimmille kun syntyy toinen. MNutta sellaista elämä on.

 

t. vakavasti masentunut äiti

 

rakastan ja lapsi myös tietää sen, sanon sen hänelle joka päivä ainakin kerran :heart:

 

enemmän kuin mitään muuta maailmassa mutta pelkään, että jos saisin toisen lapsen niin rakkautta ei riittäisikään enää hänelle tai sitten ihastuisin häneen niin että lakkaisin rakastamasta vanhempaa.
Näin minulle kävi koirien kanssa, ensimmäinen oli maailman rakkain mutta sitten tuli toinen joka olikin suloisempi ja siitä tuli tärkeämpi. En tiedä voinko peilata suhdetta koiriini tähän mutta pelottaa :|

Kyllä sitä rakastaa molempia mutta ei se suhde ole koskaan sama kuin jos on vain yksi lapsi. Näkee erot, virheet jne paremmin... Ei palvo ja jumaloi ja tulee muitakin tunteita kuten väsymys.

 

Itse rakastan kaikkia lapsiani tasapuoleisesti ihan samalla tavalla vanhempaa kuin vielä vatsassa asustavaakin, mutta henkilökohtaisesti tunnen erään joka pitää ensimmäisestä lapsestaan jonkun verran siis huom! jonkun verran, mutta on aivan avoimesti ilmoittanut vihaavansa kirjaimellisesti nuorintaan ja toivonut monesti ettei lapsi olisi koskaan syntynytkään... :'( Siinä tulee itselleenkin todella huono olo lasten puolesta... Lapset tosin ovat välillä sijaisperheessä... Kovasti toivon, että sinne myös jäisivät siellä varmasti saa rakkautta ja huomiota!

jaa, no mulle ei merkinnyt kuopus mitään verrattuna esikkoon kun kuopus oli vielä mahassa. JOtenkin tuollainen "tasapuolisesti " ym kiihko ei tunnu edes rehelliseltä.

Yhtälailla se on se syntymätökin elävä olento... En keksi mitään syytä miksi en rakastaisi lasta jota kannan vatsassani... eikä tuo mitään kiihkoilua ole...

 

Luulen, että moni joka ei rakasta omaa lastaan, ei tiedosta sitä itse eli ei voi vastata tähän kysymykseen myöntävästi.
Rakkaudeksikin nimitetään niin monenlaisia asioita...

 

Meillä ollaan niin love-lovee päivittäin. Sanoin ja teoin :heart:

 

enemmän kuin mitään muuta maailmassa mutta pelkään, että jos saisin toisen lapsen niin rakkautta ei riittäisikään enää hänelle tai sitten ihastuisin häneen niin että lakkaisin rakastamasta vanhempaa.
Näin minulle kävi koirien kanssa, ensimmäinen oli maailman rakkain mutta sitten tuli toinen joka olikin suloisempi ja siitä tuli tärkeämpi. En tiedä voinko peilata suhdetta koiriini tähän mutta pelottaa :|

Kyllä sitä rakastaa molempia mutta ei se suhde ole koskaan sama kuin jos on vain yksi lapsi. Näkee erot, virheet jne paremmin... Ei palvo ja jumaloi ja tulee muitakin tunteita kuten väsymys.

ja suurin osa kokee sitä kakkosta kohtaan enemmän läheisyyttä, vaikka se tuntuu uskomattomalta kun on lapsia vain yksi.