Etäsuhteeksi muuttunut lähisuhde ja yhteydenpito

[Uudessa tilanteessa]

Mieheni aloitti tänä keväänä opiskelut toisella paikkakunnalla. Hän on hieman keskimääräistä vanhempi kyseisten opintojen aloittaja. Tätä ennen olimme asuneet yhdessä lähes vuoden. Iältämme olemme lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä.

Minut on yllättänyt miehen vähäinen yhteydenpito. Saattaa kulua päivä tai kaksikin, ettei hänestä kuulu mitään. Hän saattaa vastata laittamaani tekstiviestiin pitkällä viiveellä, ja soittaa harvoin. Hän on sanonut olevansa hyvin kiireinen, ja koulussa myöhään. Minusta kiire ei ole mikään peruste olla pitämättä lainkaan yhteyttä lähimpiinsä. Kyllä jokaisella on nyt se 2 min. minkä tekstiviestin lähettäminen kestää, ja yleensä puolisoonsa haluaa olla yhteydessä. Ihmisillä on sitäpaitsi kaikkea töitä, harrastuksia, lapsia ja lemmikkejä elämässään, ja pystyvät silti hoitamaan ihmissuhteensa.

Mies vakuutteli, että suhteemme tulee kestämään opinnot, ja vannottaa aina päivittäisen yhteydenpidon toteutuvan. Välimatka on sellainen, että voimme helposti tavata viikonloppuisin, ja aiemmin mies sanoi, että haluaa näin tehdä niin usein kuin mahdollista. Hänellä ei ole vielä asuntoa opiskelukaupungissaan, vaan joutuu odottelemaan sen vapautumista tuttunsa luona. Tästä syystä en oikein voi itse vierailla hänen luonaan nyt. Nyt mies on puhunut siihen malliin, ettei olisi tulossa viikonlopuksi, koska hänellä on niin paljon tehtävää. Mies on sellainen, että hankkii usein lautaselleen liikaa asioita ja on sitten stressaantunut.

Olen tällä hetkellä huolissani, ja mietin olenko vain neuroottinen, ikävissäni ja asiantilaan tottumaton, vai onko se ihan aiheellista.
Mies on moneen kertaan kiitellyt miten paljon olen häntä tukenut opiskelemaan hakeutumisessa. Kun asuimme yhdessä, kaikki vaikutti olevan hyvin. Mies soitti minulle aina kun vapautui päivän menoistaan, menimme ja teimme paljon yhdessä, ja meillä oli hauskaa. Minusta tuntuu kummalliselta, että jos onnelliselta vaikuttanut avoliitto rapautuu näin lyhyessä ajassa. Tuntuu kuin olisin hänen prioriteettilistallaan jossain kaukana opiskelun, opiskelukavereiden, kämppiksen, koulutöiden ja baarireissujen takana. En tarkoita että hänen täytyisi koko ajan roikkua puhelimessa, mutta yksi tekstiviesti kahdessa päivässä tuntuu kovin vähäiseltä.

Haluaisinkin nyt kuulla toisten etäsuhdekokemuksista. Onko ihan tyypillistä, että yhteydenpito on tällaista alussa kun toinen muuttaa muualle?

 

[Jaa-a...]

Minulla on kokemusta etäsuhteesta useampaan otteeseen, tosin yhden ja saman miehen kanssa. Hän kyllä soittaa edelleen jokaikinen päivä matkoillakin ollessaan tai esim nyt, kun itse olen pari viikkoa pois kotoa, vaikka olemme olleet yhdessä jo lähes 40 vuotta! Ainoastaan silloin on joskus ollut päivän-parin tauko, kun toinen on ollut toisella puolella maapalloa ja aikaerosta johtuen ei yhteydenpito ole ottanut onnistuakseen. Mutta kyllä silloinkin on vähintään e-mail tullut...

Joku viisas joskus sanoi, että puolen vuoden kuluttua etäsuhde alkaa olla liian kuluttavaa ja olisi syytä muuttaa samalle paikkakunnalle. Meille ei koskaan tuo 6 kk ehtinyt tulla täyteen. Mutta onhan se ymmärrettävää, että raskastahan se on jokikinen viikonloppu matkustaa paikasta toiseen.

 

[8 vuotta]

3 vuoden seurustelun jälkeen työpaikkani muuttui 350 km:n päähän. Siitä alkoi etäsuhteemme, jota piisasi 8 vuotta. Työpäivä oli kummallakin kiireinen, ei siinä ehtinyt loruta puhelimessa. Toisekseen mies on aina ollut sellainen, ettei soittele ilman asiaa. Niinpä puhelumme jäivät muutamaan kertaan viikossa aluksi, lyhyitä nekin. Totuttuamme tilanteeseen soitimme ehkä 1-2 krt/vk ja tapasimme 3 vk:n rytmissä vuoroin vieraillen, lomat yhdessä.

Vastoin kaikkia luuloja, suhde ei väljähtänyt, vaan etäisyys ja ikävöinti pitivät sen tuoreena.
Etäsuhteessa pitää kummankin luottaa toisiinsa ja ennen kaikkea itseensä. Jos toinen on tärkeä ja arvokas, ei ota sitä riskiä, että menettelisi väärin ja loukkaavasti toista kohtaan.

Miehesi ottaa opinnot tosissaan ja aikoo selvitä niistä kunnolla ja minimiajassa. Silloin täytyy muuttaa tärkeysjärjestystä entisestä. Aikuisopiskelu on tiivistä ja vaatii paneutumista ja töitä myös viikonloppuisin. Reissaaminen on raskasta ja väsyttävää, levollekin pitäisi jäädä aikaa. Mies on nyt huomannut, että jaksaakseen hän tarvitsee myös rentoutumista ja unta, rauhaa opiskella ja tehdä tehtäviä, alkuperäinen suunnitelma jokaviikkoisesta reissaamisesta ei olekaan niin helppoa.

Muistan hyvin, miten viikonlopun reissusta tullessa maanantai oli raskas ja tehoton päivä. Opiskelijalle se on paha, sillä pitää kyetä omaksumaan uutta joka päivä, väsyneenä se ei oikein onnistu.

Etäsuhde vaatii molemmilta itsensä kasvattamista ja tärkeysjärjestyksen uudelleen miettimistä. Kyllä se mies sieltä tulee taas kipinkapin, kun ikävä käy riittävän kovaksi!