K
"kaarna"
Vieras
Miten tulisi suhtautua etä isän ailahtelevaan mieleen? Tarkoitan nyt tällä ailahtelevalla mielellä sitä, että isää kiinnostaa välillä olla lapselleen isä, välillä hän taas tahtoo olla täysin tapaamatta lastansa. Lastenvalvojan luona ollaan useamman kerran käyty, ja vihdoin saatiin jopa tapaamissopimus tehtyä. Nyt isä kuitenkin kieltäytyy noudattamasta tätä ja toivottelee jälleen kerran hyvää loppu elämää minulle ja lapsellemme. Lapsi on nyt 4-vuotias, erosta pian kolme vuotta.
Olen todella surullinen lapsen puolesta. Hän todella pitää isästään ja nauttii ajastaan tämän kanssa. Olen myös todella kyllästynyt tähän. Minä olen koko ajan ollut se, joka yrittää sopia ja sopia ja sopia ja sopia. Minä, autoton yksinhuoltaja äiti, kuskailen lasta ympäriinsä ja muutenkin olen tehnyt kaikkeni, että lapsi saisi olla isänsäkin kanssa. Nyt kolmen vuoden jälkeen taitaa tulla minullakin raja vastaan. En jaksa.
Mitä pitäisi tehdä? Olenko nyt ihan paska äiti, jos en vain enää yritä sopia mitään tapaamisia lapsen ja isän välille?? Menee tässä jo oma mielenterveys, kun saa sitä miestä kuunnella tai hänen viestejään lukea
Toisaalta, tiedän, että lapsi tulee isäänsä kaipaamaan, jos ei häntä taas pian näe.
Olen todella surullinen lapsen puolesta. Hän todella pitää isästään ja nauttii ajastaan tämän kanssa. Olen myös todella kyllästynyt tähän. Minä olen koko ajan ollut se, joka yrittää sopia ja sopia ja sopia ja sopia. Minä, autoton yksinhuoltaja äiti, kuskailen lasta ympäriinsä ja muutenkin olen tehnyt kaikkeni, että lapsi saisi olla isänsäkin kanssa. Nyt kolmen vuoden jälkeen taitaa tulla minullakin raja vastaan. En jaksa.
Mitä pitäisi tehdä? Olenko nyt ihan paska äiti, jos en vain enää yritä sopia mitään tapaamisia lapsen ja isän välille?? Menee tässä jo oma mielenterveys, kun saa sitä miestä kuunnella tai hänen viestejään lukea