Estääkö lapsi sua tekemästä jotain?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Tottakai estää. Enää en esim. voi hetken mielijohteesta lähteä ulkomaille rellestämään, kuten aikaisemmin, vaan täytyy ottaa lapset ja heidän tarpeensa huomioon.
Enkä voi nukkua koko päivää vaikka tekisi mieli, koska lapsia täytyy vahtia ja hoitaa.
Olisi ihan turhaa valehdella, etteikö lapset estäisi mua tekemästä jotain :D
 
Kyllä, paljonkin. Se on ihan tarkoituskin olla niin ettei elmämä ole samanlaista kuin ennen vauvaa, mitäs järkeä siinä olis jos mikään ei muuttuisi.
Ihan esimerkiksi estää minua nukkumasta päiväunia :kieh:
 
Tietysti estää. En voi enää lukea rauhassa kokonaista kirjaa yhdellä istumalla tai nukkua yötä putkeen tai lähteä iltaa istumaan jonnekin tai muuttaa ulkomaille tekemättä tarkkoja suunnitelmia. Mutta semmosta se on. No pain, no gain :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:

Tätä voin peesata.
 
mie
No kyllä. Pystyn kyllä tekemään paljon, mutta impromptu reissut, esim. nukkumaan laavulle jonnekin päin saaristoa eivät onnistu. Elämä on helpottunut lasten kasvaessa, enkä tee sitä virhettä, että lisää hankkisin. Koululaiset pärjäävät omillaan ja voin palata impulsiiviseksi itsekseni tässä hissukseen. Alkoa en käytä, mutta esim. opiskellessani en voinut ajatellakaan vaihtoon menoa lasteni takia. Uraakin varmasti hidastaneet.

Mutta kaikesta oppii.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:
Tietysti estää. En voi enää lukea rauhassa kokonaista kirjaa yhdellä istumalla tai nukkua yötä putkeen tai lähteä iltaa istumaan jonnekin tai muuttaa ulkomaille tekemättä tarkkoja suunnitelmia. Mutta semmosta se on. No pain, no gain :D
Näinhän se on. =)
 
minna
1 lapsi ei, pääsin edelleen menemään, ja sain lapsen helposti hoitoon jos tarvitsi.

2 lasta, hidasti, pääsin menemään, mutta hankalampaa se oli.

3 lasta pääsen edelleen, hoitopaikkaa kaikille kolmelle kerrallaan ei oikein tahdo saada. papakokeessa eräs terveydenhoitaja leikitti lapsiani sen aikaa että näyteet otettiin. kampaamolle en mene enää lasten kanssa, kerta riitti, jten siihen voisin sanoa että en enää pääse. mies on aamusta iltaan töissä ja koulussa, yökampaajaa en ole tavannut, joten täytyy tyytyä nyt tähän ponnari-lookkiin ja itse värjättyihin hiuksiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttö kuin taivas:
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Mun mielestä on erittäin kummallista, että joillakin lapset eivät "estä" tekemästä mitään, että ihan kaikkea voi tehdä niin kuin ennenkin.
No mitä ne estää sitten?
No sen nukkumisen, silloin kuin itseä huvittaisi, nyt ihan ekana. Ja sen, että ei voi enää katsoa työkkärin sivulta, että kappas hakevat alppiravintolaan siivojia ja hakee sinne sitten siltä istumalta töihin. Eikä myöskään voi lähteä illalla yhdelle miehen kanssa, jos tuleekin vaikkapa kello seitsemältä sellainen olo.
 
Hyvinkin paljon, mietihän nyt ite.
Eipä tuu mitään näin pikasesti mieleen, siksi kysyinkin ? :)
 
vv
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttö kuin taivas:
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Mun mielestä on erittäin kummallista, että joillakin lapset eivät "estä" tekemästä mitään, että ihan kaikkea voi tehdä niin kuin ennenkin.
No mitä ne estää sitten?
Hyvinkin paljon, mietihän nyt ite.
ei häntä, hän tuntee miten helppoa elo on kun tietää kaikesta kaiken kun on kaksi alle 3v lasta, hänelle tuskin tuleekaan vaikeita tilanteita edes eteen, tai jos tulee viheltelee hän iloisesti ja hoitaa homman positiivisesti :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttö kuin taivas:
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Mun mielestä on erittäin kummallista, että joillakin lapset eivät "estä" tekemästä mitään, että ihan kaikkea voi tehdä niin kuin ennenkin.
No mitä ne estää sitten?
No sen nukkumisen, silloin kuin itseä huvittaisi, nyt ihan ekana. Ja sen, että ei voi enää katsoa työkkärin sivulta, että kappas hakevat alppiravintolaan siivojia ja hakee sinne sitten siltä istumalta töihin. Eikä myöskään voi lähteä illalla yhdelle miehen kanssa, jos tuleekin vaikkapa kello seitsemältä sellainen olo.
Kyllä mulla vaan onnistuu nuo kaikki, jos vaan haluan.

Jep, tässä hyviä esimerkkejä nyt ihan alkuun. Tai lähteä kampaajalle, ennen kuin ekaks miettii, että mihis minä tuon lapsen nakkaan siksi aikaa, tai lähteä vaateostoksille kun ei vauvaa saa mukaan sovituskoppiin. Ok, voi näitäkin tehdä kuten ennen, mutta ennen ei ollut kuin lähteä vaan, nyt on mietittävä, että mites tuo lapsi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vv:
ei häntä, hän tuntee miten helppoa elo on kun tietää kaikesta kaiken kun on kaksi alle 3v lasta, hänelle tuskin tuleekaan vaikeita tilanteita edes eteen, tai jos tulee viheltelee hän iloisesti ja hoitaa homman positiivisesti :D
Mikäköhän sulla nyt oikein on?

Jos mun elämäni on tällä hetkellä helppoa niin onko se nyt sulta pois?

Vai pitääkö mun nyt vetästä paskaset farkut jalkaan, olla viikko ilman että käyn suihkussa ja alkaa märisemään elämän vaikeuksia?
 
ei toki, lähde sinne alppiravintolaan sivoomaan,kun se on niin helppoa!
 
Yhteistyössä