Esikoista yrittämään 2012!

  • Viestiketjun aloittaja Sennay
  • Ensimmäinen viesti
Heissan uudet ja vanhat palstalaiset! Kiva että saadaan koko ajan uusia yrittäjiä tänne :)

Ristiäiset järjestetään varmasti. Olemme molemmat kirkossa, mutta ei mitään uskovaisia kuitenkaan. Haaveena olisi saada ristiäiset pidettyä kotona, mutta siihen tarvittaisiin jo pikkasen isompi asunto. Kummit on melkein päätetty, ainakin minun päässäni ;) Miehen veli (jota jo kysyttiinkin), mun velipuoli sekä paras ystäväni olis esikoisen kummilistalla. Onkos me puhuttu nimistä? Millaisia nimiä olette suunnitelleet/haaveilleet? Musta olisi kiva joku vähän erikoisempi, mutta ei liian erikoinen! Toiseksi nimeksi minun tai miehen toinen nimi, se ois kiva.

Täällä päässä menee ihan mukavasti. Kp22 menossa ja kropan tutkailu käynnissä. Viime viikolla oli yksi outo päivä, josta kirjoitinkin. En siis meinannut pysyä, enkä pysynytkään, housuissani. Sitten on ollut mahan nipistelyä melkein päivittäin. Ovistestiä yritin viime viikolla parina päivänä, ja nyt sitten eilen + tänään (tiedän, päivittäin pitäisi testailla että parhaiten tuloksen saa). Negaa se näyttää aina, myös viime viikolla vaikka olin 100-varma että jotain outoa tässä nyt tapahtuu :D Onko teillä tietoa, miten totuuden mukaisia nuo testit oikeasti on? Lumihiutale92, minkä merkkistä ovistestiä käytit? Ja tsempit sinne! ;)

Miehekkeen kanssa menee tosi ihanasti, molemmat touhottaa tätä projektia :) Alkon käyttö on mulla lähes kokonaan loppunut, yksi sidukka ehkä kerran kahdessa viikossa. Jouluna testaan, josko voin punaviinilasillisen nauttia. Myös mies on vähentänyt juomista tuntuvasti. Pupuilut on käynnissä vähintään joka toinen päivä, ja siinäkin on huima ero aiempaan kerran_kahdessa_viikossa -touhuiluun. Eikä edes tunnu "pakkopullalta", ainakaan minusta.

Nyt paketoimaan viimeiset joululahjat! Ja menin tietty ostamaan miehelle taas enemmän lahjoja, kuin suunnittelin. :ashamed: Voi lapsiraukkaa, mihin pyöritykseen se minun lahja-intoilun kanssa jonain päivänä joutuu :D
 
Viimeksi muokattu:
nallukkan, kiitos paljon! Mulla on käytössä preckcheck merkkiset ovulaatiotestit, liuskoina :) Yhtä asiaa mietin.. Kuinka monen päivän ajan ovulaatio näkyy kyseisessä testissä? sunnuntaina siis ensimmäisen kerran tikutin ja eilen, myös tänään. Sunnuntaina hyvin vahvat 2 viivaa, eilen hiukan himmeämpi oli toinen viiva ja tänään taas yhtä tummat?? Mitä tämä merkitsee? :eek: *ihmeissään*

Noista nimistä puheenollen, mulla on ollut mielessä jo muutamia ja yhdessä välissä päätin jo tytölle nimen, jos sellainen tulis. Mutta nyt oonkin päässyt jo toisiin aatoksiin. Musta Helmi olis ihana nimi tytölle :) Myös Amanda, Iina, Sofia ja Amalia on käyny mielessä :) Pojille on mun mielestä vaikeempi keksiä, mutta mitä oon miettinyt, niin Tuukka ja Mikael. Mutta mielipidehän saattaa muuttua, jos (JA KUN ;)) pikkuinen putkahtaa maailmaan :)
 
Meillä on nimiä mietitty paljon jo kauan ennen kuin edes oli ajatuksissa aloittaa yrittämistä :).
Tässä onkin kertynyt melkoinen kasa nimiä, joista sitten varmaan valitaan sopivat nimet ja yhdistelmät sen mukaan, minkä nimiseltä lapsi syntymänsä jälkeen "näyttää". Tytölle haluaisin oman toisen nimeni, ja pojalle annetaan miehen suvussa kulkenut nimi toiseksi nimeksi. Ollaan leikitelty ajatuksella, että tyttöjen nimet olisivat mun nimeni kanssa "samaa sarjaa" : Saaga, Taru, Satu, jne. Puhuttu on myös siitä, että lapsen nimeksi voisi tulla jokin musiikkiin viittaava, kun muusikkoperhe ollaan. Ja vielä yksi teema jota ollaan mietitty, on vanhoihin suomalaisiin jumaliin liittyvät nimet (lähinnä pojille): Ahti, Tapio, Otso jne.

Mutta tosiaan sitten vasta sen näkee kun lapsi syntyy, että mikä nimi hänelle sopii.


Tein maanantaina testin, joka odotetusti oli nega. Oltiin siis työporukan kanssa viettämässä iltaa, ja varmistin että voinko ottaa muutaman oluen. Negatiivinen oli siis odotettavissa siinä mielessä, että mun laskujeni mukaan ei pitäisi vielä näkyäkään vaikka olisi hedelmöitys tapahtunutkin. Jouluaattona teen vielä uuden testin, silloin pitäisi alkaa testeissä näkyä jos olisi tärpännyt.

Jotenkin olen nyt kuitenkin niillä fiiliksillä, että tässä kuussa tuskin tuli tärppiä. Tammikuu siintää jo mielessä. Yllättävän rennoilla fiiliksillä mennään. Tuntuu että ollaan nyt löydetty sellainen hyvä "flow", että asiat oikeasti saa omalla painollaan tapahtua.

Ihanaa joulun odotusta kaikille :heart:. Käyn tässä ennen joulua vielä käymässä täällä muutaman kerran, mutta joulusta eteenpäin lähdetään mökille ja siellä tuskin tulee kauheasti koneella oltua, eli hiljenen siinä sitten muutamaksi viikoksi.
 
Tervetuloa uudet kuumeilijat! En ehtiny muutamaan päivään käydä lueskelemassa, ja olipas jännä tulla katsomaan, että onko jo ensimmäinen plussa tullut :)

Mä huomaan nyt tarkkailevani kroppaani ihan koko ajan ja kaikki tuntemukset tuntuu jotenkin omituisilta, vaikka ei niissä sitten järjellä ajateltuna mitään ihmeellistä ole. Nyt viimeisen viikon aikana mulle on tullut ihan hirveä ruokahaluttomuus, ei tee mitään mieli ja pitää väkisin yrittää saada ruokaa alas. Olen laihtunut pari kiloa, mikä ei ole hyvä juttu raskautumisen kannalta koska olen siinä normaalipainoisuuden ja alipainoisuuden rajoilla. Lueskelin kyllä, että voi olla raskauden merkki, mutta tuskin näin varhaisessa vaiheessa, nyt menossa kp 28. Mulla tulee aina välillä kerran pari vuoteen tällaisia ruokahaluttomuuskohtauksia stressistä johtuen. Nyt ei kyllä stressiä ole ollut, joten mikä lie syynä. Mulla on ollut ennen pillereitä kierto sellaista 32-34 päivää, joten jännä nähdä nyt alkaako menkat joulun tienoilla.

Meillä on jo oikeastaan tytön nimi päätetty, tai vaihtoehdot ainakin. Poikien nimiä paljon vaikeampi löytää, ei ole tullut vastaan kuin yksi joka ehkä voitaisiin kelpuuttaa. Kummejakin ollaan mietitty, luultavasti tulevat olemaan sisaruksia ja/tai parhaimpia ystäviä.
 
nallukkan Nyt kun minäkin sain rauhan noista pupuiluasennoista ym. niin homma on lähtenyt luistamaan :D Eli ei tunnu yhtään pakkopullalta, vaikka ekan kerraan jälkeen olin ihan kauhuissani kun ei tuntunut yhtään "luonnolliselta". Meilläkin rakastellaan huomattavasti useammin nyt kuin aiemmin mutta silti ei mennyt pakkopullaksi. Ne halutkin tuntuvat palautuneen hieman viiveellä :D

Piikikäs Mulla on ihan sama fiilis tuosta raskautumisesta. Nyt on jotenkin tosi vahva fiilis, että tällä kertaa ei vielä tärppää, mutta odotan jo innolla tammikuuta. Olen saanut hiukan fiilistä niistä kehon tuntemuksista ja osaan ehkä paremmin tulkita niitä ensi kierrossa. Tässä vielä hiukan emmin, että ostanko niitä ovistikkuja. Niitäkin kyllä käyttäisin vain omien tuntojen tulkinnan apuna.

Joku taisi jutella, että tuntuu hyvältä ilman pillereitä. Mun tuntemukset on hiukan ristiriitaiset. Toisaalta on hyvä huomata, että jotain tapahtuu ja toimin luonnomukaisesti, mutta toisaalta olen ollut paljon hermoherkempi ja kärsinyt mitä monituisemmista oireista. Toivottavasti ensi kierto on vähemmän ihmeellinen :D

Lasten nimiä ollaan mekin mietitty jo vuosia. Muutama nimi on noussut ylitse muiden, mutta en halua paljastaa niitä vielä ;) Ne ei ole niin erikoisia että pelkäisin niistä tulevan muotinimiä, mutta tarpeeksi erilaisia kuitenkin. Koska ihan tavallista nimeä ei mekään haluta antaa.

Ihan jännityksellä jo odotan tämän porukan ekaa plussaa!
 
Typy85 hyvä, että unohdit ne ohjeet ;) Mietitääs "järjellä", että miten ennen vanhaan ilman nettiä on lapsia hankittu kun ei ole voitu antaa pupuiluohjeita.. Hmm ;)

Täällä on oudot fiilikset. Menkkamaista kipristelyä ollut eilen voimakkaana, tänään vähän ja valkovuotoa entistä enemmän. Ovistesti näyttää edelleen negaa. En ymmärrä. Tai sitten munasarjat vasta virittelevät.. Ja teen siis noita Sofin -ovistestejä..

Minäkin innolla odottelen ekoja plussia, pitäkää Apina25 ja Piikikäs meidät ajan tasalla ;) Tekisi mieli osallistua noihin kaikenlaisiin arvontoihin, mitä näillä vauvasivuilla mainostellaan :D Sitten ois kolmen vuoden vaipat ja tuttelit odottamassa.. Joten ehkä ei
 
Apina ja Piikikäs, millä kiertopäivällä te aiotte testata? Mietin että oonko suunnilleen samassa kierrossa kun tekin, kun jouluaatto olis kiertopäivä 25, mutta mietin että voi olla liian aikasta testailla? Viimeistään uudeksi vuodeksi sit, jos ei menkat ala ennen sitä.
 
Mulla on jouluaatto kp 30.
Mulla on ollut kierrot 32-33 päivää, paitsi se viimeinen joka veteli 39 päivää...Testasin siis nyt maanantaina, jolloin oli kp 25, ja silloin tuli nega. Odottelen nyt vielä ne pari päivää aatolle jollei menkat ala ennen sitä. Ja sitten jos aattonakin näyttää negaa ja menkkoja ei tule niin uutena vuotena uusi testi taas.

Kaks päivää ollut kyllä ihan sellaista menkkakipumaista jomotusta vasemmalla puolella alavatsaa (sama puoli josta omien tuntemusten mukaan tässä kierrossa irtosi munasolu). Jotenkin siis veikkaan että ne menkat tulee ennen joulua : /

Jännäksi menee. Voi olla etten pysty sittenkään olemaan kauhean kauan "nettipimennossa" joulun jälkeen, kun on pakko tulla ainakin täältä vilkaisemaan kuka vetäsee ensimmäisen plussan :D
 
Heivaanhei,
Täällä ilmottautuu 25v. nainen mukaan ketjuun iloiseen! :)
Oon jo pidemmän aikaa taustalla seuraillu foorumia ja vihdoin aattelin uskaltautua mukaan. Tosin mietin viimeseen asti et ei ei enhän mä, koska stressaan muutenkin asioista aina liikaa etukäteen ja mietin liikaa niin tää vaan varmaa lisää sitä itsensä ja kehonsa tarkkailua, mut ainakin täällä ois ymmärtäväisiä ja samanolosiakin ihmisiä. Mulla siis eka yritys jo nyt päällä, tosin lopetin pillerit vasta tossa marraskuun lopussa enkä jaksa uskoa että ihan heti tärppäis, vaikkakin mielikuvissa pyörii ajatus kuinka vois yllättää ihanasti miehen tammikuun Levin lomalla positiivisella testillä. Ei sais mennä niin pitkälle ajatuksissa :D

Eilen oli outoja tuntemuksia alavatsassa koko päivän ja mietin oisko oviskipuja, sellasii en ainakaa muista kokeneeni kyllä koskaan, en tiiä sitten, mieleen juolahti myös kaiken maailman umpilisäketulehdukset kun sattu oleen oikeella puolella vielä. Tänään taas tissit ollut vähän arkana ja kosketusherkät. Sitä silti miettii aina että kuinka paljon nää on vaan mun päässä ja kuinka paljon tästä on nyt jotain muuta. Tosiaan kun ei tiedä vielä yhtään kierron pituudestakaan.
 
Tervetuloa mukaan Medeya!

Ja pääsetkin nyt sit saman tien meidän muiden "varaslähtijöiden" kanssa jännittelemään :D

Hyvinkin todennäköisesti nuo sun kivut oli oviskipuja. Mulla oli just se eka kierto pillereiden lopettamisen jälkeen ihan kamala. Vatsaa kramppasi ja sattui niin etten suorassa pystynyt kulkemaan. Tuolilta piti nousta tosi varovaisesti ettei alkanut repimään vatsassa jne. Mullakin kävi silloin mielessä umpparit ym. :) Seuraavalla kierrolla oli jo huomattavasti helpompaa. Ainakin tiedät että kroppa toimii.

Tässä ketjussa on se hyvä puoli, että täällä voi purkaa kaiken hössötyksen ja haaveilun ja kuohunnan. Ei tarvitse kaikkea pitää sisällään tai sysätä miehen niskaan. Ja kyllä mulla ainakin täällä muiden kanssa asioiden jakaminen ja muiden tilanteista kuuleminen pitää jalat vähän maassa.
 
Kiitos Piikikäs! :)
Se on kyllä ihan totta, että ois jo ihan loistavaa sekin että kierto normalisoituis nopeesti ja tietäis että kroppa toimii. Kuitenkin kun vauvakuumetta on ollu jo kohta vuoden päivät ja vihdoin mies näytti vihreetä valoo marraskuussa ja sano että on ihan okei jättää pillerit pois, meni vähä sekasin heti jo! Tuli fiilis että kaikki mulle heti nyt ja nyt se tapahtuu, vaikka pitäis ajatella realistisemmin, koska yrityksessähä voi mennä vaikka vuoden päivät tai oikeestaan mitä tahansa voi tulla vielä eteen.
Mä täällä justiin vetistelin nelosen vauvan tarina ohjelmaa kattoessa :D Katotteko paljon vauvaohjelmia tai tuleeko teille jo lehtiä tms?
Ihanan jännää joulua on täällä jo monilla! :)
 
Täällä ei varaslähtö tuottanut tulosta, kun ei silloin ovulaation aikaan oltu samassa osoitteessa. Höh..

Me ei olla nimistä kyllä vielä puhuttu. Itsellä on ollut pikkutytöstä asti muutama lemppari, mutta enää nekään ei kuulosta niin kivalta. Eipä sen miettimisellä kiire olekaan. Jos nyt ensin tulisi edes raskaaksi. :)

Täällä on monella kohta puoliin jännät ajat edessä. Hyviä uutisia odottelemaan jää hän. :D Rauhallista joulua kaikille!!
 
Ihanaa kun teistä monella jo jännät paikat testailujen kanssa edessä, joskos se ketjun eka plussa kohta tärähtäis!! Ja me muut perässä, itse tosin vasta paljon myöhemmin mutta kiva kuulla muiden kokemuksia : )

Mä haluisin lapsille nimeks jotain vähän vanhempaa materiaalia ja sit jotain modernimpaa, sellanen hyvä sekoitus! Ei oo mitään vielä päätettynä, varmaan sit kun tietää kumpi on tulossa ja näkee vauvan : )

Ihanaa lähestyvää Joulua kaikille ja onnea testaajille matkaan!!!
 
Toivottelenpa minäkin jo hyvät joulut teille kaikille! :xmas:
Tänään alkoi joululoma ja kannettiin kuusi tupaan, huominen menee sitten varmaan jo jouluhössötyksessä, vois vähän vielä siivoilla ja käydä tekeen joulun ruokaostokset. Ajattelin tehdä poronkäristystä, kun en oo noiden perinteisten jouluruokien ystävä... :p

Saas nähdä joko tän vuoden puolella pärähtäis eka plussa tähän ketjuun! :) Ite pääsen kans aloittaan ens vuoden puhtaalta pöydältä ilman pillereitä, ihanan kutkuttava tunne kun ei oo enää montaa jäljellä! Luulin ettei tää kuumeilu voi tästä enää pahentua mutta niin vaan tekee, suupielet korvissa ja ajatukset käy joka toinen minuutti vauvahaaveissa... :)
 
Cattibrie Mulla olis jouluaattona jo kiertopäivä 34. Testasin viime lauantaina kp 27, mutta negaa siis näytti. Vieläkään ei menkkoja näy eikä kuulu. Koko tän kierron ajan mulla on aina välillä ollut epämääräistä kipuilua tuolla alavatsalla. Kyllä tässä kärsivällisyyttä kyllä kysytään, kun tekis mieli testata jo, mut haluan et mieskin pääsee mukaan jännäämää, niin testaan sit vasta lauantaina. Mennään sit jouluaatto joko iloisesti hypellen tai sitten vähän pettyneemmissä tunnelmissa ;) Joulusta pitää kuitenkin nauttia näytti testi mitä vaan! Täähän on VASTA eka kierto!
 
Onpas ollut hyvä päivä! Sain koko talon siivottua ja kuusi on koristeltu. Kinkku on uunissa ja mies on luvannut pitää kinkunvalvojaiset kun minä menen nukkumaan. Ihanaa kun käytiin vielä saunassa ja kohta saa sujahtaa puhtaisiin lakanoihin koisimaan :) ihana tunne!

Äsken luin FB:stä, että eräs vanha ystävä on raskaana ja vaavi syntyy keväällä. Voi äh, kun olen todella iloinen heidän puolesta, mutta samaalla NIIN kateellinen :D Laskeskelin vielä, että heillä raskautuminen on käynyt todella helposti, koska menivät naimisiin elokuussa ja ovat uskoakseni jättäneet tuolloin ehkäisyn pois. Tätä se kuume sitten teettää.. Pelkään niin paljon, että paras ystäväni tulee raskaaksi ennen minua, koska en osaisi kuitenkaan iloita siitä niin paljon kuin haluaisin. Kaiken lisäksi me vielä jossain määrin innoitimme heitä vauvantekohommaan :D Ihanaa kun voin tänne purkaa näitä tuntoja kun ei niitä muuten kenellekään kehtaa mennä sanomaan. Mitä nyt miehelle puran. Hänkin taitaa olla jo ihan kypsä minun vauvahöpinöille :D
 
Hei Typy85!

Meillä kävi vähän tuolla tavalla. Kesällä juttelin yhden tosi hyvän ystäväni kanssa, että olin lopettanut pillerit ja että vuoden vaihteessa aletaan yrittämään. Juteltiin paljon lasten hankinnasta. Ystäväni tuolloin sanoi, että heillä ei vauvahommat ole vielä ajankohtaisia.

No, meidän keskustelusta "inspiroituneena", olikin vauvakuume alkanut vaivata, ja loppukesästä jo olivat miehensä kanssa aloittaneet projektin. Ja ekalla yrityskierrolla oli napannut. Toukokuussa olisi heille lapsi tulossa nyt <3

Mulla ei silleen ole kateutta tai muuta ystävää kohtaan. Toivon vaan, ettei meillä yritys veny, koska sitten alkaa ehkä ikävätkin tunteet kalvaa. Koska sen tiedän, että ilman sitä meidän keskustelua, eivät he olis varmastikaan vielä ainakaan vuoteen aloittaneet yritystä.


Mulla on myös kokemus toisin päin. Yksi ystävä on jo pitkään yrittänyt tulla raskaaksi eikä vain ole täsrpännyt. Tiedän että häntä pelottaa se että meillä tärppää nopeasti. Ja mua pelottaa se myös, että miten kerron ystävälle ja miten suhtaudun kun tiedän ettei hän voi täysin vilpittömästi siinä tilanteessa olla meidän puolesta onnellinen.

Ristiriitaisia tunteita.
 
Me aletaan pikku hiljaa lähteä joulun viettoon :) Sitä ennen yksi kysymys kaikille, jotka jättäneet pillerit jo aiemmin pois ja luomumenkat on jo tulleet. Tuliko nuo ensimmäiset menkat teille ihan normaalisti, en tarkoita kierron pituuteen nähden normaalisti vaan tuntemuksiltaan. Mä tosiaan odottelen nyt noita ensimmäisiä luomuja (raskauden mahdollisuutta pidän aika pienenä) ja eilen aamuyöstä mulla alkoi sellaiset menkkamaiset kivut (tosin lievemmät) ne jatkui koko eilisen päivän ja viime yönäkin sellaisena kipristelynä, ei mitenkään hirmu kivuliaina, mutta kuitenkin tuntuvina. Jos söisin vielä pillereitä, tämä torstai olisi ollut se jolloin menkkojen olisi pitänyt alkaa, ja ne alkaa just kipuina aamuyöllä, mut sit vuotoa tulee viimeistään torstai-aamuna. Mietin vaan, että voiko kroppa jotenkin "muistaa" sen, vai mitä tämä on. Onko teillä ollut tällaisia pitkittyneitä kipuja/tuntemuksia ennen ensimmäisiä luomumenkkoja? Vai onko ne alkaneet ihan normaalisti? Tulipas pitkä sepustus...

Joka tapauksessa, kaikille oikein ihanaa joulua. Ja toivottavasti joku meistä varaslähtijöistä saisi sen parhaimman joululahjan :xmas:
 
En sitten malttanut odottaa huomisaamuun, koska pelkäsin menettäväni yöunet..Negatiivisen testin sit testasin. Kyllä sitä näemmä putoaa korkealta ja kovaa, vaikka kuinka on yrittänyt suhtautua pessimistisesti tähän :( Sais ne menkat sit alkaa niin pääsis uuteen kiertoon ja uuteen nousuun! =)

Oikein ihanaa joulua kaikille ja toivottavasti joku saa plussan huomenna!!:heart:
 
No voi harmi Apina25 mutta ainakin pääset nyt rentoutuun joulun viettoon ja jänskäämään taas sitten ens vuoden puolella!;) Mulla on tunne että 2012 on huippuvuosi! :)
Pitänee käydä kurkkimassa täällä vielä viimestään tapanina josko ois positiivisia joululahjoja saatu.. Me lähetään joulun viettoon vielä myöhään illalla kun mies on vielä iltavuorossa. Pääsee viettään joulua 8kk kummipojan, veljen perheen ja omien vanhempieni kanssa :heart: :) Hyvää ja joulua kaikille ja nauttikaa läheistenne seurasta!
 
Kuinkas jouluaattona jännäilijöiden on käynyt? Mulla olis huomenna kp 28, pillereiden kanssa kierto oli just toi, mutta sitähän ei voi tietää mitä se on ilman. Jotain sellasta se suunnilleen oli silloin vuosia sitten ennen pillereitäkin ja ihan säännöllinen kierto kuitenkin. Mutta tosiaan ei voi tietää mitä se on nyt sitten. en kyllä testiä taida tehdä kun vasta uutena vuotena, jos ei menkkoja ennen sitä kuulu.

Miten muuten joulut on sujunu? Me oltiin aatto miehen perheen kanssa ja joulupäivänä sitten mentiin mun isälle ja nähtiin mun sukua. Oli ihana palata kotiin tänään ihan omaan rauhaan. On tullu syötyä hitosti, nyt pitää ottaa tiukka linja herkuttelun kanssa ja liikkua kovasti. :)
 

Yhteistyössä