Moikka.
En tänne muistanutkaan tulla viime viikon ultakuulumisia päivittelemään. Eli viime maanantaina ultrassa, jossa viimeisistä menkoista laskettuna oltiin jo rv 11+3 (tai 4, en muista ), selvisikin että tämä meidän toukka onkin himpun verran tuoreempi tapaus ja viikkoja olikin silloin vasta 9+1.
Tänään siis mennään viikoilla 10+4 ja ensi viikon torstaina uusi yritys nt-ultraan.
Kaikki kuitenkin oli pienellä hyvin, oli vain tosiaan yli kaksi viikkoa oletettua nuorempi.
Laskettu aikakin muuttui sitten ja on nyt 16.9.
Tuo ultrareissu viime viikolla oli vähän antikliimaksi. Sinne mennessä jännitti ihan kauheasti, mut sitten kun se pieni pötkylä ilmestui kuvaruudulle, niin olin tosi yllättynyt ettei siitä tullut mitään suurta tunnereaktiota. Olin etukäteen kuvitellut että varmaan alan itkemään siinä, mutta ei siinä oikein tullut minkäänlaista herkistymistä edes. Ehkä se vähän hämmensi kun pieni olikin tosiaan sitten niin pieni. Silti olisin odottanut että sykkivän sydämen näkeminen edes saisi tunteet sekaisin, mutta ei. Hetken tuli sellainen "olen huono äiti" -olo :ashamed:
Tuntuu myös että lähes kaikki läheiset ja tutut joille ollaan kerrottu, on ottaneet tän uutisen suuremmalla tunnereaktiolla vastaan kuin mitä itse ajattelen tästä vauvasta.
Ehkä tämä on vaan alitajuista itsesuojeluvaistoa, etten päästä itseäni ihan höpsähtämään kun riskiviikoilla vielä mennään. Ehkä ensi viikon ultrassa tulee jo ne tunteetkin peliin. Toivotaan niin .
Milloin teillä on muuten LA:t?
Mä kirjoittelen myös tuonne syyskuisia odottavien ketjuun, oletteko te mukana muissa odottajien keskusteluissa?
Mulla oireet on kadonneet lähes kokonan. Syöminen ja juominen pitää muistaa riittävän usein ja unta tarvitsen paljon, mutta muuten on elämä helpottunut.
Nyt viimeisen viikon aikana on aina välillä alavatsaa vähän nipistellyt, varsinkin jos aivastaa, nousee nopeasti seisomaan tms. Oletan että ne on kohdun kasvusta johtuvia nipistyksiä.
Me ollaan kovasti yritetty löytää asuntoa ja muutamassa pankissakin ollaan lainajutuista käyty juttelemassa. Jos sitä ennen kesää pääsisi jo omaan kotiin
Aika seesteisin mielin menen. olen jotenkin yllättynyt siitä ettei mun tee ees mieli ostaa mitään vauvatavaraa. Ne neuvolasta saadut vihkosetkin on unohtuneet jonnekin eikä niitä ole tullut selailtua. Raskauden alkuviikoilla kaivoin netistä tyyliin kaiken tiedon minkä löysin ja ostin yhden vauvakirjankin. Nyt käyn täällä kaksplussalla nämä vakiokeskustelut katsomassa päivttäin ja muutaman odottavan ystävän kanssa olen ollut yhteyksissä paljon. Siinä onkin mun jutut jotka tähän odotukseen ja vauvaan liittyy.
Ai niin...sen verran kyllä että pari viikkoa sitten ostettiin sellainen täytettävä vauvakirja miehen kanssa valmiiksi odottamaan pientä. Löydettiin sellainen mukava neutraali jossa ei ollut mitään lässytystä ja sopi meidän "kriteereihin!" niin ostettiin se. Tosin sekin on nyt jossain kaapin päällä pölyttymässä.
Aika laimeissa, mutta odottavissa tunnelmissa mennään siis täällä. Odottelen 12 viikon rikkoutumista malttamattomana, josko sitten pystyisin tästä täysin iloitsemaan, ja purkamaan suojamuurit.
En tänne muistanutkaan tulla viime viikon ultakuulumisia päivittelemään. Eli viime maanantaina ultrassa, jossa viimeisistä menkoista laskettuna oltiin jo rv 11+3 (tai 4, en muista ), selvisikin että tämä meidän toukka onkin himpun verran tuoreempi tapaus ja viikkoja olikin silloin vasta 9+1.
Tänään siis mennään viikoilla 10+4 ja ensi viikon torstaina uusi yritys nt-ultraan.
Kaikki kuitenkin oli pienellä hyvin, oli vain tosiaan yli kaksi viikkoa oletettua nuorempi.
Laskettu aikakin muuttui sitten ja on nyt 16.9.
Tuo ultrareissu viime viikolla oli vähän antikliimaksi. Sinne mennessä jännitti ihan kauheasti, mut sitten kun se pieni pötkylä ilmestui kuvaruudulle, niin olin tosi yllättynyt ettei siitä tullut mitään suurta tunnereaktiota. Olin etukäteen kuvitellut että varmaan alan itkemään siinä, mutta ei siinä oikein tullut minkäänlaista herkistymistä edes. Ehkä se vähän hämmensi kun pieni olikin tosiaan sitten niin pieni. Silti olisin odottanut että sykkivän sydämen näkeminen edes saisi tunteet sekaisin, mutta ei. Hetken tuli sellainen "olen huono äiti" -olo :ashamed:
Tuntuu myös että lähes kaikki läheiset ja tutut joille ollaan kerrottu, on ottaneet tän uutisen suuremmalla tunnereaktiolla vastaan kuin mitä itse ajattelen tästä vauvasta.
Ehkä tämä on vaan alitajuista itsesuojeluvaistoa, etten päästä itseäni ihan höpsähtämään kun riskiviikoilla vielä mennään. Ehkä ensi viikon ultrassa tulee jo ne tunteetkin peliin. Toivotaan niin .
Milloin teillä on muuten LA:t?
Mä kirjoittelen myös tuonne syyskuisia odottavien ketjuun, oletteko te mukana muissa odottajien keskusteluissa?
Mulla oireet on kadonneet lähes kokonan. Syöminen ja juominen pitää muistaa riittävän usein ja unta tarvitsen paljon, mutta muuten on elämä helpottunut.
Nyt viimeisen viikon aikana on aina välillä alavatsaa vähän nipistellyt, varsinkin jos aivastaa, nousee nopeasti seisomaan tms. Oletan että ne on kohdun kasvusta johtuvia nipistyksiä.
Me ollaan kovasti yritetty löytää asuntoa ja muutamassa pankissakin ollaan lainajutuista käyty juttelemassa. Jos sitä ennen kesää pääsisi jo omaan kotiin
Aika seesteisin mielin menen. olen jotenkin yllättynyt siitä ettei mun tee ees mieli ostaa mitään vauvatavaraa. Ne neuvolasta saadut vihkosetkin on unohtuneet jonnekin eikä niitä ole tullut selailtua. Raskauden alkuviikoilla kaivoin netistä tyyliin kaiken tiedon minkä löysin ja ostin yhden vauvakirjankin. Nyt käyn täällä kaksplussalla nämä vakiokeskustelut katsomassa päivttäin ja muutaman odottavan ystävän kanssa olen ollut yhteyksissä paljon. Siinä onkin mun jutut jotka tähän odotukseen ja vauvaan liittyy.
Ai niin...sen verran kyllä että pari viikkoa sitten ostettiin sellainen täytettävä vauvakirja miehen kanssa valmiiksi odottamaan pientä. Löydettiin sellainen mukava neutraali jossa ei ollut mitään lässytystä ja sopi meidän "kriteereihin!" niin ostettiin se. Tosin sekin on nyt jossain kaapin päällä pölyttymässä.
Aika laimeissa, mutta odottavissa tunnelmissa mennään siis täällä. Odottelen 12 viikon rikkoutumista malttamattomana, josko sitten pystyisin tästä täysin iloitsemaan, ja purkamaan suojamuurit.