¤Esikoishaaveista Plussanneet Vol 9¤

Ikuisuus kun luin tuon sun kirjoituksen, niin tuli sellainen olo, etten malta odottaa, että oma LA koittaa!! Toivottavasti saatte pian pienen ihmisen syliin :). Sellaista mun piti kysyä, että kuinka paljon olette ostaneet pikkuvaatteita valmiiksi? Siis lähinnä kokoa 56-60cm?
 
Marta meillä on varmaan ihan liikaa noita pieniä vaatteita. Oon vähän sellanen hamstraaja näköjään, ja kun on ollut kauheesti aikaa kierrellä kirppareita, niin on tullut ostettua kauheat läjät pieniä vaatteita. Nyt vasta viime päivinä olen tajunnut, että ne 56cm vaatteet ei välttämättä mene kuin pienen hetken päälle. Bodeja siis lähinnä on noita pieniä kokoja paljon, mutta 62cm housujakin olen aika paljon ostellut. No, jospa täältä tulisi kohtuullisen pieni vauva, joka noihin mahtuisikin tovin. :) En osaa kyllä yhtään arvioida, että millaiset määrät noita pieniä kokoja olisi riittävästi. Kai se riippuu aika paljon siitäkin, onko vauva pulauttelija, eli tarvitseeko vaatekertaa vaihtaa monesti päivässä. Voin raportoida tarkempia havaintoja asiasta sitten, kun vauva on syntynyt. :D
 
Krizze :hug: :hug: Pahoittelut! :hug:

Ikuisuus, sinä kaksisuuntainen mielialamamma. :D Hormonit sulla taitaapi vaan jyllätä ja siksi tunteet on vuoristorataa. Don't worry, täällä saa tuulettaa! :) Oikein paljon onnea lasketun ajan saavuttamisesta ja tsemppiä viimeisiin päiviin! :heart:

Marta
mä mietin eilen tuota vaateasiaa, lähinnä sitä että kuinka paljon kannattaa olla yhteensä vaatteita vauvan syntyessä ja minkä kokoisia (mä en osaa kuvitella itseäni heti vaatekaupoissa, joten ajattelin ostaa vähän jo "varastoon", siis max. jotain 68 cm kokoisia). Löysin tällaisen linkin, josta ainakin minä hyödyin: http://www.huvitutti.net/arki/tavarat/vaatteet2.html

Mulla koskee taas vähän päähän, toivottavasti ei oo koko odotusaika tällaista.. :/ Onneksi(?) oon huono syömään särkylääkkeitä, niin ei oo niitä kauheesti näiden päänsärkyjeni kanssa kaivannut kun niitähän ei ihan jatkuvalla syötöllä sais syödä. Muuten meillä kaikki hyvin, nyt kun oon päässyt toiselle raskauskolmannekselle niin oon niin kovin onnellinen. :heart: Käytiin alustavalla vierailulla lastentarvikeliikkeessä, lähinnä kartotettiin mitä on tarjolla ja mitä tarvitaan. Sitteriä, hyppykeinua, ym. "turhaketta" ei aiota ainakaan heti ostaa, toki voi olla että sitteri on vähän pakko ostaa kun tuntuu nuo vauvat siinä viihtyvän paremmin. Mulla on vaan vastustus sitä kohtaan (siis etten itse halua, en paheksu muita joilla sellainen on!), kun Lastenklinikalla oon törmännyt lapsiin, jotka ei halua olla mahallaan/kääntyä/tms. kun ovat koko päivän sitterissä. Harvinaisiahan tuollaiset "liikakäytöt" ovat, mutta on jotenkin tullut vastenmielisyys sitteriä kohtaan.
Ollaan jo uskallettu muutamia vaatteitakin ostaa, lauantaina käyn vielä katsomassa yhden lastenvaatekaupan vauva-alen loppurysäyksestä jos jotain löytyisi. On ne pikkuruiset vaatteet vaan niin söpöjä. :heart:

Mukavaa loppuviikon alkua! :D
 
Jos näette jossakin I :heart: dad-/isin kulta-/tms. bodyn tai potkupuvun, niin pliiiiis kertokaa mulle, yritän metsästää sellaista. Tack!
(Tiedän, että niitä saa nettikaupoista, surffailin jo monenkin eri butiikin sivuilla, mutta kun en keksinyt muuta tilattavaa niin aattelin et jos löytyis ihan taviskaupasta - H&M:ssäkin on kuulemma ollut joskus).
 
Kiitos kaikille onnitteluista! :heart: Päästiin tänään kotiin. Tyttö on maailman suloisin ja onni ihan valtava.

Supistukset alkoivat perjantaina klo: 13.45 ja ne olivat heti todella voimakkaita ja rajuja. Kaksi tuntia supistusten alkamisesta pystyin olemaan kotona suihkussa, sen jälkeen lähdettiin sairaalaan. Sairaalaan tullessa olin jo 5cm auki ja kivut todella kovat. Haaveilin kuitenkin ammeeseen pääsysty, ja ammetta alettiin täyttämään. Siinä vaiheessa, kun amme oli täytetty, kipu oli niin sietämätöntä, että pyysin saada epiduraalin. Epiduraali avasi taivaan ja vei kaikki kivut. Puolitoista tuntia epiduraalin laiton jälkeen olin auki 10cm ja tunsin puudutuksen läpi ponnistamisen tarpeen todella vahvasti. Ponnistusvaihe kesti 23min. Ponnistamisen aikana vauvan sydänäänet romahtivat ja kätilö joutui leikkaamaan välilihan. Ponnistin vauvaa niin kovaa, että kaula on täynnä verenpurkaumia. Oli vaan pakko ponnistaa, kun kätilö sanoi, että vauvalla ei ole nyt kaikki oikein hyvin. Synnytys oli tosiaan nopea ja kesto 6h 3min. Kokonaisuudessaan synnytyksestä jäi positiivinen ja hallittu olo, vaikka supistukset alkoivat heti todella rajuina ja kaikki tapahtui todella nopeasti.

Tulen tänne jossain vaiheessa kertomaan, miten arki lähtee rullaamaan. Paljon jaksamista teille kaikille odotukseen, kyllä se odotus sitten palkitaankin ja korkojen kera. :heart:
 
ikuisuus ihanaa, että kaikki sujui hyvin!! onpa mahtavaa kuulla näitä synnytyskokemuksia, vaikken niinkään sitä ole itse vielä juurikaan ajatellut... mutta kuitenkin!! mahtoi olla ihana palkinto tosiaan kaiken sen kivun jälkeen, ei sitä itse osaa vielä kuvitellakaan! :saint:

ja tosiaan olisi kiva kuulla siitä arjestakin, että osaa vähän kuvitella mitä kaikkea vastaan tulee... :whistle: ja ihan niitä karmeitakin kokemuksia (jos teille niitä tulee ollenkaan ;) ), koska kyllä varmasti jokainen sen osaa kuvitella, kuinka ihanaa on saada se nyytti kotiin, mutta ihan kaikkea siitä eteenpäin mä en ainakaan osaa kuvitella... :p

me muut jäädään nyt pitämään pinoa pystyssä, ja... odottamaan!! :LOL:

19+1 / 20+3?? :heart: :heart: :heart:
 
Onnittelut ikuisuus pienestä prinsessasta!

Siili: Mä ostin sellasen bodyn Mukelomesta-nimisestä kaupasta. Ei taida olla siellä päin, mutta kannattaa käydä katsomassa jostain pelkästään vauvan vaatteisiin erikoistuneesta liikkeestä.

Täällä kaikki hyvin, tyttö kasvaa ja on oikein ihana pieni aurinko. Noista vauvan vaatteista, meidän tyttö on nyt 4kk ja koko 68cm käytössä. 50cm vaatteet menee vauvasta riippuen ehkä 2-3vko ja 56cm n.1kk eniten on ollut käyttöä 62 ja 68cm vaatteille näiden ekojen kuukausien kanssa. Meillä vielä kun oltiin siinä lonkkalastassa ne ekat viikot niin monet 56cm vaatteet jäi käyttämättä. Olin ite kanssa ihan hukassa että mitä ostaa ja miten paljon, niin toivottavasti tästä ois jotain apua :) Ja sitten jos meinaa kestoilla niin bodyjen koot kasvaa nopeammin, kun vaippa on hiukan isompi.

Alley ja Niia melkein 4kk :heart:
 
ikuisuus vielä kerran onnea, oon niin iloinen sun puolesta. :heart: :heart:
Tuu ihmeessä sitten jakamaan kokemuksiasi meille kunhan ehdit. Ihanaa vauvantuoksuista elämää! :heart:

bambina jeps, meillä riittää vielä odottamista. Ja toivottavasti myös juttelemista! :)

Alley Kiitokset body-vinkistä ja vauvan vaate-infosta yleensäkin. Itse olenkin arastellut ostaa n. 50 cm vaatteita (siis ne harvat mitä olen ostanut), vaan olen sitten napannut kokoa 62 tai 68 cm. Hyvä tietää jatkossa, ettei haali niitä ihan kaikkein pienimpiä vaatteita kauheasti. :)
 
Kiitokset! :heart:

Mä olin ennakkoon ostanut 56cm ja 62cm vaatteita. Onneksi anoppi toi kaksi 50cm bodya, nimittäin meidän vauva hukkuu noihin 56cm vaatteisiin, ja nuo pienen pienet 50cm vaatteetkin pyörii päällä. Täytyy huomenna lähettää mies ostamaan yksi vaatekerrasto tuota 50cm kokoa, että olisi edes jotain sopivan kokoista vauvan ylle ensimmäisiksi hetkiksi.

Imetys sujuu jo ihan mukavasti. En ole saanut vauvaa nukkumaan omaan sänkyyn kertaakaan, ja nukkui meidän välissä viime yön. Sairaalassakin nukuin kaksi yötä vauva kainalossa, kun ei ottanut rauhoittuakseen sänkyynsä.

Mutta on tuo vauva kyllä aivan syötävän suloinen ja ihana pakkaus. Mies on nyt kaksi viikkoa isyyslomalla kotosalla ja opetellaan yhdessä vauva-arkea. :heart:

Ikuisuus ja tyttö 4vrk
 
Kommentoin ihan pikaisesti, olen loistanut poissaolollani kovien päänsärkyjen takia, ne kun ei kestä yhtään tätä koneella olemista.

Ikuisuudelle valtavan isot onnittelut! Ihanaa :heart: :heart: Ja kiva kun olet kertoillut teidän kuulumisia!

Krizzelle puolestaan suuret pahoittelut. Voimia. :hug: :hug:

Ja sitten lepuuttamaan pääkoppaa. Hyvää yötä kaikille!

Bubunen ja Diego 13+2
 
Siili H Mä ostin tässä ihan lähiaikoina H&M:ltä I <3 Dad -bodyn, jossa tuli myös mukana pitkähihainen body, kandee käydä ihan liikkeessä kattelemassa ku nettikaupassa niitä ei näytä olevan.

Ihania vauvakuulumisia Ikuisuus ja onneksi kaikki meni synnytyksessä loppujenlopuksi hyvin =)

 
Huoh..täällä taas kyynel silmässä luin tuota ikuisuuden synnytyskertomusta ja vauvajuttuja. Olen ihan yliherkkä nykyään kaikille synnytysjutuille, ne saa mut järjestään itkemään. Onneksi ei huonekaveri ole paikalla, kun töissä olen :). Onnea vielä valtavasti ja ihanaa vauva-aikaa.

Omassa navassa käy melkoinen huiske. Välilä toki hiljaisempaa, mutta kyllä myyrä siellä myllää ihan ahkerasti :). Eilisiltana taisi potkia ihan molemmilla jaloilla, kun sen verran tiheään tuli osumaa. Aamulla töihin ajaessa mietin, kuinka onnellinen sitä voikaan ihminen olla tuosta maha-asukkaasta ja kuinka hartaasti jo odotan sen näkemistä, vaikka siihen on vielä monta kuukautta. Vuoden verran, kun sitä tehtiin ja nyt on kaikki mennyt hyvin, niin olo on niin onnellinen ja kiitollinen. Neljä kk olisi vielä laskettuun aikaan matkaa...joten onhan tässä vielä aikaa odottaa :).

Mukavaa päivää kaikille! :flower:
 
Niiskuneiti-, kiitti vinkistä! Kävin H&M:ssa ja löysin sellaisen kolmen bodyn pakkauksen, yhdessä lukee I <3 dad, toisessa I <3 mum ja kolmas on ilman tekstiä, ostin sit sen. Siellä oli myös I <3 dad-tekstillä varustettuja paitoja, mut koot alkoi jostain 86 cm joten sitä ei ois heti päässyt käyttämään.

Marta ihanaa kun myyrä on niin kova liikkumaan. :heart: Vaikka voi olla että välillä osumaa saadessa toivois että pysyis nyt hetken aloillaan. :D
Aivan samaa mietin minä tänä aamuna sängyssä maatessani, että tosi onnellinen olen tuosta mahassa kasvavasta Känkkäränkästä. Mä odotan kovasti nyt sitä, että tuntisin jo liikkeitä. Se tekis tästä taas vähän toden tuntuisempaa. Kävin torstaina neuvolassa ja neuvolatäti tunsi liikkeet kun kuunteli sydänääniä. Nyt mäkin oon yrittänyt kovasti iltaisin tunnustella jos jotain tuntuisi. Eilen tunsin sellaisia "ilmakuplia", mutta ne nyt voi ihan hyvin olla ihan vaan just ilmakuplia. :D

Valittelin tuolla toisessa keskustelussa alkuviikosta sitä, ettei mun maha ole vielä pyöristynyt. Nyt se sitten yhdessä hujauksessa pyöristyi ja on jo sellainen söpö pömppö. Miehelläkin riittää siinä ihmettelemistä: "miten sun maha voi yhtäkkiä parissa päivässä tuplata kokonsa?!". :D Ihanaa kyllä kun vähän alkaa olla jo konkreettisempaa tää odotus. :heart:

Oikein mahtavaa viikonloppua!
Siili & Känkkäränkkä 15+3
 
Meillä on ollut netti rikki tiistaista asti, ja netti on käytössä vain miehen puhelimella, jolla on todella hankalaa kirjoittaa. Nyt saatiin puhelin kiinni mun tietokoneeseen, niin jaksaa kirjoitella vähän kuulumisia.

Täällä vauva-arki lähtenyt sujumaan hyvin lukuunottamatta pienen mahavaivoja. :ashamed: Täällä valvotaan yöt, kun tyttö itkee mahakipuja ja mitään ei oikein voi tehdä. Viime yönä mies valvoi kolmeen asti ja minä siitä eteenpäin, että saatiin molemmat nukuttua edes jonkin aikaa. Apteekista on haettu droppia, mutta vielä ei ole havaittavissa mitään kovin selkeää apua. Inhottavaa katsoa, kun pieni vääntelehtii mahakivuissaan, ja itse on ihan voimaton. Ja keskellä yötä kauhean itkukonsertin keskellä olo on niin väsynyt ja puhki, että on vitsit vähissä. Päivisin tyttö nukkuukin hyvin (taitaa elää Australian ajassa) monta tuntia putkeen ja syö harvemmin kuin yöllä. Minä en osaa oikein päiväunia nukkua, niin kerään onnistuneesti univelkaa. Joku viisaampi mulle joskus sanoi, ettei vauvan kanssa kannata laskea yöllä nukuttuja tunteja, ettei tule hulluksi, ja olen todennut, että tässä on varmasti vinha perä. :) Luonto kuitenkin hoitaa asiat ja olo on ainakin toistaiseksi melkoisen pirteä päivisin.

Täällä on käynyt todella paljon vieraita, mikä on ihanaa, kun täällä neljän seinän sisällä täytyy kököttää vielä viikko ennen kuin neidin voi viedä ulkoilemaan. Tiistaina on ensimmäinen neuvola tytön kanssa, jännittää, että miten on paino lähtenyt nousuun.

Maitoa tulee hyvin ja niin paljon, että välillä tuntuu, että tyttö meinaa tukehtua suuhun tulevaan maitomäärään. Pääasia, että ruokaa riittää, vaikka tuo kauhealla paineella tuleva maito saattaakin aiheuttaa ilman kulkeutumista mahaan ja sitä kautta lisää vatsavaivoja.

Ihanaa, että täällä teillä kaikilla odotus sujuu hyvin! :heart: Nauttikaa niistä kasvavista mahoistanne ja potkuista kovasti, niitäkin voi näköjään tulla ikävä.

Ikuisuus ja tyttö jo melkein 8vrk
 

Yhteistyössä