¨¨*~ESIKOISHAAVEISTA PLUSSANNEET vol 6~*¨¨

HanTa ja Sompio, rytmihäiriöitähän mulla oli alkuraskaudessa, ne meillä on suvussa ja harmittomia. Mut nytki ku tuli rappuset ylös ni hengästyttää ihan todella... Täytyy soittaa neuvolaan huomenna, ei varmaankaan mitään vakavaa, muta saisivat edes katottua verenpainekoneella pulssit, sillä saa rytmihäiriötkin kiinni. Muuten on ihan hyvä olo mut ahdistus on inhottavaa.
 
Alley Toki kaikenmaailman ahdistusta tulee raskauden edetessä. Mulla ainakin on nyt niin tukalaa syönnin jälkeen tuon mahan kanssa, että pitää istua ryhdikkäästi. Mutta sulla ei vielä ole niin paljon vauva/kohtu kasvanut, että se selittäisi kaiken ahdistuksen.

HanTa Eikö sulle ole tehty synnytystapa-arviota? Tai millä nimellä se kulkee? Mulla siinä arvioitiin lantion koko, että mahtuu tulemaan. Ja silloin viikolla 36 oli ultra. Sen jälkeen kyllä ei kokoa arvioida, mutta ei kai Nupun pitäisi ehtiä enään jättiläiseksi tulla. Ja ei meilläkään tuota kohdunsuun tilannetta arvioida enään :/ Tänään missasin tilaisuuteni, kun en tajunnut pyytää tarkistamaan.
Sulla on tietty sekin inhottava tilannet, että olet yksin viikolla. Olisi helpompi miettiä näitä asioita Körilään kanssa ja sitä h-hetken lähtöäkin miettiä, että joko nyt mentäisiin. Millä muuten pääset synnärille, jos synnytys alkaa kun Köriläs on töissä? Onko siskollasi kortti? Ja koska siskosi tulee taas teille asustelemaan?
 
heippa naiset :wave:

JääKyynel voi eiii :hug: :hug: :'( niin surullista.. :( toivottavasti palaat pinoon mahdollisimman pian! muistakaa tukea toisianne :hug:

synnytystapa-arvio tänään. kohdunsuulla tapahtunut muutoksia (pieni tuuletus) siis alkanut pehmenee, sormelle auki ja kanava lyhentynyt kolmesta sentistä kahteen senttiin. hyvä, että jotain jo tapahtunut. vauvalle sai ultrattuaan painoarvioksi tällä hetkellä 3185grammaa. eli hyvänkokoinen tulossa, mut jos laskee että kasvaisi vielä 200gr/vko niin laskettuna päivänä olisi kasassa 4kg. ja siihen olen koko ajan asennoitunutkin. ja lantio antaa periksi, joustaa, pitäisi mahtua alakautta tulemaan.

ei muuten tuntunut kauheen mukavalta se venytys alaspäin :$ luulin et persreikä repee!! ja kohdunsuun kokeilukin tuntui todella epämukavalta.. nyt pystyn varmuudel sanoo et vauvan pää tosiaan painaa kohdunsuuta ja siitä aiheutuu sitä sukkapuikkomaista kipua.

jotenki harmittaa ettei tosiaan enää katsota kohdunsuun tilannetta. mut toi tuntui niin ilkeeltä, et en toisaalta haluiskaan. :/ vertakin tuli hiukan. olin kyllä positiivisesti yllättynyt, että vauva oli noinkin "pieni". kun neuvolan terkka siis viime viikolla heitti arvioks päältä kokeilemalla 3-3,5kg. ja tämän ultran perusteella vois sanoa, että vauva on viime viikolla ollu sen 3kg. kun pelkäsin, että jos nyt jo paljastuis kolme ja puol kiloiseks :D (vaikka voihan se heittää )

perhevalmennuksessakin oltiin illalla. aiheena imetys, seksuaalisuus ja ehkäisy.

huomenna taas NIIN kiinnostava koulupäivä et huh huh. on tenttiki etiikasta ja näyttöön perustuvasta hoitotyöstä, eli kaikkee tosi ympäripyöreää itsestäänselvyyttä, joka on saanu hienoja termejä. :/

jos nyt jois kupillisen vadelmanlehtiteetä, ni sais paikat entistä pehmeemmiksi ;)
 
alleylle jaksuja ja soittele ihmees neuvolaan jos toi ahdistus jatkuu.

Sompion tavoin täälläki kohdun korkeus ahdistaa syömistä, mieluiten söisin seisovilteen :D

Onnea Talvis ilmeisen onnistuneesta synn.tapa-arviosta. Oon vaan täält lueskellu monia, missä ei oo tullu sen enempää tietoa tilanteesta ku sinne mennessä...

Mä olen kans ihmetelly, et miten voi sattua niin kauheesti aina toi sisätutkimus.. jos vertaan ennen raskautta vaik papa-kokeen ottoon ni en mä muista sen olleen epämiellyttävää.
Nyt vaik kuin koittaa hengittää ja rauhottua ni ihan puna nousee poskille ku tuntuu niin ikävälle :/
 
Moikka moi.

Heh kivasti alko aamu, kun miehen yhtiökumppani kertoi meille että hän ja vaimonsa saa vauvan joulukuussa... mehän oltiin ajateltu ettei kelleen kerrota vielä enne ku 12vk on täynnä, mut nyt oli pakko ku se ihmetteli et mitä me virnuillaan.
Ihanaa! Masukki saa heti yhen kaverin
Ne oli kans eilen käyny ekassa ultrassa ja kaikki oli hyvin.

Nyt kun ite vielä pystyisi vähän rentoutumaan ja nauttimaan tästä raskausdesta.. kokoajan vaan miettii että mitäs jos sitä ja mitä jos tätä... hermothan tässä vaa menee. En varmaan lopeta hermoilua ennen ku masukas syntyy ja näen että kaikki on hyvin.

Jenninho+masukas 8+3
 
sompio ei oo tehty ei... se on kolme kertaa pitänyt polilla tehdä, mutta eipä kukaan sitä kertaakaan tehnyt... aina vaan seuraavaan kertaan ja seuraavaan kertaan.. ja nyt on tilanne tämä.
Juu kyllä jonkun kanssa kotosalla olis parempi.
Kyllä siskolla on kortti ja auto... ja hätä päässä iskä asuu kanssa naapurissa samoin veli perheineen... Että aina jollain sairaalaan pääsen :D
Sisko asustelee täällä vähän miten sattuu... Sen mukaan, mikä on vointi ja tuntemukset iltaisin lähdetäänkö vaiko eikö lähdetä.
En halua kuitenkaan kahlita häntä tänne meille neljän seinän sisälle odottamaan odottamisen riemusta... Hänelläkin on kuitenkin oma elämä, ja vuorotyö :D
Mutta päivystää kuitenkin 24/7 puhelimen päässä jos tuleekin jokin paniikki...Ja tulee lyhyellä varoitus ajalla yöksi :D Että sen puoleen olemme hyvissä käsissä.

Köriläskin tulee tänään kotiin :D
Se oli eilen ostan vauvalle aktivointi maton ;)

jenninhon ihanaa, sulla on raskausajan tuki vieressä :D ja lapsilla toisistaan ajallaan leikkikaverit... :D

talvis onnea hyvistä uutisista... Teille on tulossa sitten pikku vauveli :D
täällä vois kans alkaa tekee aamupalaa, ja jos sitä teetäkin jois kupposen :D
 
kuullostipa epämukavalle hantan sisätutkimus :( hrr...

Jenninho :D he hee vähä hyvi!

omassa navassa mies on sairaana. ja nyt vissiin minäki. ja ehanata ku yrittää muutenki hengittää pienillä sieraimillaan niin oon saanu kiusakseni verenvuodonki. ikinä en oo nenästä vuotanu verta ennen ja nyt jatkuvasti. :/

gynetutkimuksista vielä. sitä ku kuitenki elämänsä aikana joutuu monta kertaa semmoseen tilanteeseen että joku gyne siellä on ronkkimassa, ja yleensä se menee ihan ok eikä enää jännitä koska "ei se ny niin kamalaa oo" ja sitte tulee joku, joka suunnilleen raiskaa sut sillä nokkasaksihärvelillä ja viltelee sillä pumpulipuikolla. ja sit ihan varmasti jännittää.
 
Talvis Kokeiliko ne sulla häntäluun paikan? Tai jouston tai miten lie :whistle: Kun mulle se lääkäri puhui vain, että lantio antaa periksi ja se lantionkin venyttäminen teki tarpeeksi kipeää. Mutta häntäluuta multa ei kai katsottu :ashamed:
Normaali sisätutkimus on kuitenkin ihan ok verrattuna tuohon lantion venyttämiseen. Vaikka sattuu se välillä tosi paljon :'( Synnytystapa-arvion tehnyt lääkäri sai kyllä aika kivuttomasti tehtyä, mutta täällä neuvolalääkärin käsiin joutuminen onkin sitten aika kivuliasta :'(
Säkin taidat synnyttää ennen minua, kun oli jo edistystä tapahtunut kohdunsuulla :p

Jenninho Tiedän tuon jatkuvan huolen ja panikoinnin. Itse olin kanssa samanlainen. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna sille vain ei sitten itse mahda mitään, jos kesken vaikka menisi. En halua pelotella, mutta se panikointi ja jatkuva huoli jatkuu koko raskauden. Joka vaiheessa on omat huolensa ja murheensa ja loppua kohti tuntuu vaan tulevan lisää :D Tai sitten mä vaan en ole osannut ottaa rennosti missään vaiheessa :ashamed:

HanTa Onneksi sulla on hyvä tukiverkosto lähellä :heart: Nyt jalat ristissä tän päivän ja sitten onkin pitkä viikonloppu lähteä Körilään kanssa synnyttämään :D Ja parempi se on sitten käydä synnärillä turha reissu kääntymässä, jos siltä tuntuu. Ainakin ne siellä tutkii tilanteen :D

Nibblerille pikaista paranemista :hug:

Täällä ei kummempaa :| Liitoskivut vaihteeksi taas niin kipeitä, että liikkeelle lähtö on tosi hankalaa. Sanoinkin aamulla miehelle, että ei kai sitä synnytyksen jälkeen voi paljon kipeämpi olla. Tosin nyt en suostu syömään Panadolia, kärvistelen sitten kipujen kanssa :whistle:
 
Jääkyynel, tule pian takaisin :hug:

Delfis, tsemppiä ultraan :heart:

Talvis, tollanen ronkkiminen on kamalaa :( Mulla viimeksi melkein itku pääsi kun se sattuu niin jumalattomasta. En tiedä onko paikat nyt jotenmin hellemmät kun ei mulla koskaan ennen oo noin sattunut.

Jenninho, onpas kiva juttu! Mulla kans ystävä odottaa marrasvauvaa, kiva yhdessä odotella :)

Alley, mulla on ollut raskauden aikana tavallista enemmän tollaisa tykytyksiä ja rytmihäiriöitä. Juttelin niistä neuvolassa ja kuuluu kuulema ihan asiaa. Jos mun sydäntä ei olisi tutkittu melko vastikään (juurikin samojen juttujen takia) niin olisin joutunut tarkempaan tutkimukseen, mutta kun sydämessä ei ole ns.mitään vikaa niin ei hätää. Soittele neuvolaan ja kysy :hug:

Nibblerille, paranemista!!

 
moi!

Sompiolle ja HanTalle tulin puhaltelemaan supparituulia.... :whistle: :whistle: :whistle: toivottavasti pääsette pian nyytin hakuun!

(.) Meillä menee hienosti! Tyttö on i-h-a-n-a!!! :heart: Äkkipikainen, vaativa ja kärsimätön. :LOL: Tissi pitää saada suuhun HETI kun herätään tai nousee kauhea äläkkä. :D Ja jos ei maito ala heti herumaan niin siitäkin ehditään hermostumaan... :LOL: Masuvaivoja pienellä on aika paljon. :( tuntuu niin inhottavalta kun toiseen sattuu eikä oikein mikään auta. Eri asennoissa kanniskellaan ja hyssytellään ja ostettiin tippojakin että pierut tulee ulos... ehkä se siitä pikkuhiljaa. :) Mun sektiohaava on parantumassa hienosti, en ees aina muista että mulla on sellainen haava... rauhallisesti pitää ottaa vielä muutaman viikon ajan, mutta vaunulenkeillä ollaan käyty kyllä jo muutamia kertoja. Ja vinkiksi muille: harsoja menee PALJON! Meillä on koko ajan kaikki pesussa ja ei edes vielä käytetä niitä vaippoina!!! :eek:

Voikaa paksusti ja jaksamista odotukseen!!! :heart: :heart:

EM ja Neiti 12 vrk :heart:
 
Vilmav: Mulla tota sydäntä ei oo tutkittu, mutta mun isällä ja hänen äidillään on rytmihäiriöitä, jotka on jatkuneet koko elämän. Ovat harmittomia, ja hankala niitä on tutkia, kun loppuvat tietenkin heti kun menisi filmiin :) Mulla on työpaikka lääkärillä ollu jo parivuotta lähete sydänfilmiin, mutta kun se on yksityinen niin harvemmin on silloin auki kun niitä ilmenee. Ekassa neuvolassa tosiaan sai häiriön kiinni, kun mitattiin verenpaine kahdesti. Ekassa pulssi oli 67 tokassa 50, ja nuo ei edes vielä häirinneet itseäni. Usein tunnen ne vasta iltaisin ja huomaan pulssia kokeillessa et nyt lyönnit heittää. Nyt tää ahdistus on vähän samanlaista mutta en löydä pulssista häiriötä ja vaan iltasin tullu.
 
Heippa!

Jääkyneleelle halauksia. Kyllä teillä vielä tärppää.
Tiedän omasta kokemuksesta et tuntuu kamalalle. En oo ikinä itkenyt niin paljoa kun sillon kun meillä epäiltiin tuulimunaa. Mikä sitten viikonpäästä osottautuikin Hippuliksi.

Elina Maria Mikä on paljon harsoja? Meillä on n.20 pukluharsoa ja 30-40 vaippaharsoa. Meinataan koko kestoilla. sitten tohon vielä äippäpakkauksen imse vimset päälle. ja tietty sit pari pientä vaippaa.

Hanta Sun pitää olla vaan tosi tiukkana kun sinne soittelet. pitäähän sun synnytystapa arvioon päästä.

Täällä on neuvola takana. Ja kaikki oli hyvin.
Hemoglobiini oli 128 laskenut helmikuusta jollon oli 138 ja raskauden alussa 125. Väsymys ei siis johdu siitä.
Verenpaine oli 109/81. lauantaina töissä mitattuna 103/63 eli se vois kyllä aiheuttaa väsymystä.
Painoa oli tullut viime kerrasta joka oli 9.4 kolme kiloa. Ihan rajoissa sekin.
Sf mitta oli 24 viimeksi vaan 19.
Siinäpä ne tärkeimmät. Lääkäri mulla on 2.6 ja neuvola vasta 8.6, koska kaikki oli nyt niin hyvin.
Ihottumaan käski laittaa kortisonia ja välttämään omenaa ja sitrushedelmiä. Harmi kun ovat niin hyviä.

Mahasäryt on taas tällä viikolla ollut poissa, eikä edes sängystä nouseminen satu. Reippaasti kävellessä sattuu, mutta loppuu heti kun hiljentää vauhtia.

Tj töitä 7 joista vika päivä on työnohjausta ja tykyilyä

Mansikkatee ja Hippuli 29+2
 
Heippa vaan kaikille massun kasvattajille :wave: Niin uusille, kuin vanhoille :D

Suuren suuret onnittelut kaikille jo vauvaantuneille :heart: sannay, suukkis, zoe-f, TinyAngel ja Elinamaria :hug:

Seuraavat jännääjät ovatkin sitten Hanta ja Sompio :D

Minulla olikin tässä hurjan pitkä tauko palstailusta ja syy tähän oli yksinkertaisesti raskausdementia :D Vaihdoin salasanaani viimekirjoituksen jälkeen, enkä enää muistanut sitä tämän jälkeen :LOL: Kunnes tänäaamuna, kuin salama kirkkaalta taivaalta lenkillä ollessa päähäni tupsahti ajatus, "et oisko se tää" - ja olihan se.
Mut toisaalta eipä tämä ole minun eläämääni kaatanut, joten tämänkään takia en tehnyt uusia tunnuksia tai alkanut kyselemään salasanani perään ylläpidolta.
Olen aika ajoittain käynyt lukemassa jutustelujanne..

Mammalomaa olen tässä toistaviikkoa viettämässä ja elämähymyilee.. Jonkinlaista pesänrakennus vimmaa on havaittavissa! Imuri, luuttu ja tavarat liikkuvat paikasta toiseen ahkeraan! Ja viime viikolla Talviksen innoittamana leivoin pullaa (samana päivänä juuri kävin lukemassa kirjoituksianne, kuin Talvis kyseli voisilmäpullista :D ) pakkaseen vierasvaraksi!
Mokkula voi hyvin :heart: on mukavasti asettunut lähtöuomiinsa ja juuri oikeaan asentoon.
Nyt vaan pikkuinen kasvaa ja vahvistuu :D

Synnytystapa- arvio meillä on kahdenviikon sisällä. Aikaa ei olla vielä saatu!

Jokos muuten Johanna ja talvis on pakkaillut sairaalakassia? minä eilen tein jo listan valmiiksi mitä meinaan ottaa mukaan, mut en ole vielä pakannut. Mokkulalle olen katsonut kyllä jo vaatteet valmiiksi millä meinataan kotiin tulla :)

Daadeli & Mokkula 35+6 :heart:
 
Kiitos EM :heart: Voi kyllä tulla posket kipeiksi, kun useamman viikon tässä varmaan saa vielä puhallella :D Kiva kuulla kuulumisianne :heart: Tempreramenttia siis pienestä pitäen löytyy =) Masuvaivat on kyllä inhottavia, toivottavasti niistä pian pääsisitte eroon :hug:

Mansikkateelle Onnea hyvistä neukkukuulumisista :heart:

Daadelikin jo hurjan pitkällä :heart: Nautihan äippälomasta ja siitä, että energiaa riittää touhuta =)
 
No niin, nyt on neuvolaan soitettu. Sanoi että luultavasti tuosta sydämestä johtuvaa se ahdistus, ja jos siihen alkaa liittyä huonovointisuutta niin pitää mennä päivystykseen ottamaan EKG. On kyllä ihan äärettömän mukava neuvola täti, kyseli samalla kaikki muut mitä ekalla kerralla juteltiin kun edellisellä kerralla oli sijainen.

Tein taas löytöjä Prisman vauvanvaate osastolta. Ostin 3 bodya ja yhdet samettiverkkarit. Oisin kyllä ostanut muutakin kivaa, muttei rahavarat anna myöten. Nämä oli pakko saada :D Mitenköhän monta mitäkin kokoa kannattaisi hankkia... Kun ei yhtään osaa arvioida kuinka niitä tulee käytettyä. Ja nuo kootkin on aika hakusessa, nyt ostin kaikki kokoa 56. Oletteko muut varautuneet millaisiin kokoihin? Mietin että onko kuinka turhaa ostaa montaa esim 50 kokoista vaatetta, kun vauva kasvaa sitten kuitenkin aika kovaa vauhtia. Ja verkkareissahan ja vastaavissa voi aina kääntää hieman lahkeita tai hihoja, mutta nuo bodyt kai pitäisi olla ihan sopivia, ettei niihin voi ajatella jättävänsä "kasvun varaa". Muutenkin on tosi hakusessa että mitä kaikkea tarvii hankkia :) Mutta mennään ens viikolla varmaan katselemaan lastentarvikeliikkeeseen, sieltä se totuus varmasti sitten paljastuu.

Alley ja Vilpertti 17+1
 
Mukava oli lukea EM:n kuulumiset :heart:

Daadeli: mulla on kassi tuol lastenhuoneessa, mut viel sinne en oo laittanu ku hammaspesuvehkeet (ostin sairaalaa varten ), matkash+ha, imetysliivit ja liivinsuojia + collarihousut.. loput tulee kuitenkin sellasista tavaroista, mitä käyttää täs päivittäin esim. kosmetiikka. Vauvan kotiintulokassi on kans vaatteiden osilta pakattu :)
 
Alley Jossain täällä kaksplussallakin pyörii monta listaa, mitä vauvalle kannattaa hankkia. Joku niitä aina välillä nostelee esille. Mutta niissä listoissa on KAIKKI mahdollinen, joten käytähän omaa harkintaa ja järkeä listoja lukiessa :D
Mä ostin ihan muutamia 50 cm:n vaatteita ja sitten on enimmäkseen noita 56 cm ja 62 cm:n vaatteita. Satunnaisesti olen alesta ottanut myös 68 cm:n vaatteita, jos on ollut kivoja. Mutta nyt kun Nuppu ilmeisesti on lähemmäs 4 kg syntyessään, niin olen alkanut laskemaan, että 50 cm:n vaatteet voi jäädä kokonaan käyttämättä ja 56 cm:n vaatteetkin ovat varmaan lyhyitä käyttöiältään.
Ja nyt sitten olen alkanut myös miettimään, että tuleekohan noita pään yli vedettäviä bodyja juurikaan käytettyä, että olisi pitänyt kaikki ostaa varmaan kietaisumallisia. Saapas nähdä kuinka meidän käy :D
 
voi jääkyyneleelle täältä isot lohtuhalit. :hug: :'( Muistan hyvin ku meillä vuosi sitten vähä alle todettii ettei pieni sydän sykkinytkään enää :/ Mutta etköhän tänä vuonna vielä ehdi mukaan. :) Me odotellaan. :)

ugh! kuuma ilma ulkona eri kiva. :(
 
Sompio: Eipä sunkaan tarvii kauaa odotella että kuinka käy. Mutta vaikka olis 4kg niin ei välttämättä yli 50cm pitkä. Ite olin syntyessäni 4kg ja 49cm eli paino ylärajalla ja pituus alarajalla :D Oli kuulemma neuvolassa ehdottanu samantien laihdutuskuuria :LOL: Mäkin mietin noita pään yli vedettäviä bodyja, noi on nyt kaikki sen mallisia, kun muita ei ole alennuksessa vielä ollut. Mutta kai ne menee sit ainaki vara vaatteina, jos tarvii jonnekki kyläreissulle ottaa mukaan.
 
Sompio: Todellakin aika menee todella nopeasti.. sitä yhtäkkiä huomasi olevansa viimeistä viikkoa töissä ja sitten alkoikin mammaloma.. ja nyt sitten olenkin ollut jo lomalla kaksiviikkoa. Minne nää päivät katoaa :eek: :D Ja täysin rinnoin olen nauttinut kotona olemisesta.. Ihana on touhuta kaikkea, kun ei ole "aikataulua" mihinkään.. Jos ei huvitakkaan jotain asiaa loppuun tehdä voi sen jättää myöhemmälle. Mutta olen minä myös muistanut levätäkkin. Äiti ja anoppi ovat teroittaneet, että muista nyt nukkua ja rahoittua, kun siihen on mahdollisuus. Kuukauden päästä ei välttämättä pääsekkään enää päiväunille silloin, kun haluaa.

Alley: Minulla on kans ihan muutama oisko 5kpl 50 cm bodeja ja parit housut.. muuten koot vaatteissa menee 52cm ja 68cm välillä. Ja niin kuin Sompio sanoi, niin aika paljon löytyy valmiita listoja, joista voi sitten räätälöidä itselleen ja kukkarolleen sopivan! Hienoa, että olet saanut kivan neukkatädin :) Ja toivotaan, ettei rytmihäiriöt kummittele paljoa.

Johanna:
Herranen aika, mä oon unohtanut imetysliivit ihan kokonaan.. Kiitos, kun muistutit :D Täytyy lisätä listaan.
Meinasitteko vaaville ottaa mitään tarvikkeita mukaan vaatteiden lisäksi? Itse olen meinannut ottaa vaan vaippoja mukaan. Tartteekohan muuta? :|
 

Yhteistyössä