miracle Kiitos kun viitsit vastata. Sanos muuta. Tää epätietoisuus ja huoli on vain toooodella raivostuttavaa. Kaikki ajatukset kiertää vain kehää tyyliin: mitä ihmettä tää oikein on? - mistä tää johtuu? - miksi? - tää olisikin ollut jotain liian hyvää ollakseen totta - olenko ollut koko ajan vain luulosairas, se alavatsan vihlonta, väsymys ja päänsäryt vain vauvakuumeisen toiveajattelua - ellei, niin onkohan sillä mahdollisella, niin kovasti toivotulla ja odotetulla, pienellä ihmisenalulla kaikki hyvin? - Ja taas ollaan saman kehän alussa. Keskittymiskyky on muutekin tällä hetkellä lähinnä gerbiilin tasolla, vaikka pitäisi tehdä sitä tätä ja tuota, mutta nyt ne muuten tärkeät jutut eivät tunnu yhtään tärkeiltä.
On se vain niin hassua, miten uuden elämän syntymisen opetetaan olevan meille yksi maailman luonnollisimmista ja asioista. Kaikki paasaus siitä, miten "jo yhdestä kerrasta voi tulla raskaaksi ihan tosta vaan" tuntuu välillä isolta vedätykseltä kun yrittää maksimoida sen häviävän pienen tärppäämisen mahdollisuuden saati edes kuvitellessa lapsettomien ihmisten pohjatonta surua. Tuntuu jotenkin niin käsittämättömältä, miten kukaan ylipäätään voi edes tulla vahingossa raskaaksi, kuvitella että lapsia vain "tehdään" tai toisaalta; miksi lapsen saaminen voi olla niin kovin vaikeaa juuri silloin kun sitä todella yritetään ja toivotaan. Kyse on ehkä ennemminkin pienestä ihmeestä, johon liittyy niin suuria tunteita, ja jotka edelleen kulkevat tiiviisti käsikädessä. Huh, tulipa vuodatus..