Esikoisen odottajia Jyväskylästä?

Jebbis:
Mulle nyt maanantaina gravidassa sanoi kätilö ja lääkäri että ei ole yhtään varmaa valmistuuko se siihen 4.6, kun niiden muuttopäiviäkin on tuon tuosta muutettu.
Ne ei kuulema ole päässeet käymään siellä sisällä, joten eivät yhtään tiedä millaisiin tiloihin ovat muuttamassa. Pohjapiirroksia ovat vain nähneet.. Joten siksi ei varmaankaan ole niitä kuvia sieltä.. Tiedä sit..

Pääskyli:,
Löysinkin hyvän kakkuohjeen googlattamalla..En oiskaan itse hoksannut :D! Kinuskikissalla kiva kakkupohja/täyte ja googlesta löysin hyvän kuvan.
Itse taas rakastan väsäillä kaikkia herkkuja. Tein viime vuonna pojalle junakakun.

Itse en perusta juurikaan horoskooppeihin. Tulee niitä hyvin harvoin jostain iltasanomista vähän vitsillä luettua, mutta muuten en ole kiinnostunut. Olen kyllä tietoinen, että vauvasta tulee todennäköisesti rapu..Samassa kuussa on vaari syntynyt.. Muuten en kyllä niitä ole tutkinut..
Kuullut kylläkin millaisia luonteita mikäkin horoskooppi on, kun yks kaveri niistä vöyhöttää.
Itse olen härkä, poika on kaksonen, mies on vaaka ja vauva on luultavammin rapu...
Ois siinä aikamoinen sekamelska, jos siis luonne analyysit pitäisivät paikkaansa :D!

Huomaan kuitenkin että toivoisin kovasti tyttöä, jolla olisi tuuhea tumma tukka. Pojalla oli synytessään hirmusti mustaa tukkaa ja ihan mustikan siniset silmät (vieläkin) :D.
Ihmeellisiä juttuja..
Pääasia varmaan kaikilla kuitenkin että olisi terve.
 
Hei vaan muut lomalaiset! Jebbikselle kans onnittelut äitiysloman alkamisesta :) Niin ja myöhästyneet synttärionnittelut virvulille ja pojalle onnea kans! Toivottavasti kakku onnistuu hyvin :) Itse oon "erikoistunut" noihin juustokakkuihin ja muihin hyydytettyihin kakkuihin, tavallista kermakakkua en varmaan ees osais tehdä :D Mut haaveena ois kans osata joku päivä tehdä tuollaisia hienoja fantasiakakkuja, ehkäpä nyt sit kun oman lapsen saa niin iskee inspiraatio siihenkin hommaan.

Mitenköhän Garnet siellä pärjäilee pikkuisen nyytin kanssa? Ainakin nyt on ihan loistavat kelit ulkoiluun vauvan kanssa. Tulehan kertomaan kuulumisia jos jossain välissä ehdit :) Niin ja mua kiinnostais vielä tietää, miten sulla käynnistyi tuo synnytys? Ja kauanko odottelit kotona ennen sairaalaan lähtöä?

virvuli, hyvä että vauva voi hyvin! On varmasti raskasta aikaa nuo riskiviikot ja palaa edellisen synnytyksen muistot mieleen.. Kyllähän se varmasti tietynlaisen pelon jättää sinne alitajuntaan. Mut jospa nyt kaikki menisi ihan erilailla. Ihanaa, kun tunnet jo vauvan muodot mahan päälle. Itsekin oon yrittänyt mut tuntuu tuo meiän vauva olevan vaan yks pyöree möykky :D Meiän vauvalla on muuten ihan päinvastainen rytmi, nukkuu päivät ja valvoo illat ja yöt. Toivottavasti tää rytmi ei jää päälle syntymän jälkeen!

Jebbis, niinhän se synnytys"valmennus" oli kyllä munkin mielestä vähän harhaanjohtava nimi. Olihan siellä toki hyödyllistä teoriatietoa mut sen tueks ois kaivannu jotain käytännön toimintaakin. En nyt ihan tarkota niitä jenkkityylisiä hengitysharjoituksia mut jotain kuitenkin :D Meille sanottiin sillon, että se uus sairaala valmistuis 28.5. Saas nähä, kuinka paljon aikataulu sitten vielä venyy tosta kesäkuun alusta. Mut eipä kai sillä sen suurempaa väliä oo, eiköhän ne sieltä vastaanotosta ohjaa oikeaan paikkaan eikä matkakaan kovin pitkä ole sinne moduulirakennuksiin.

Pääskylillä tosissaan alkaa olla jännät paikat! Hyvä että oot vielä rauhallisin mielin :) Ehkä se auttaa, jos asennoituu niin että voi mennä paljonkin yli lasketun ajan, niin ei sitten käy turhan malttamattomaks. Toivotaan nyt kuitenkin, ettet enää ens viikolla joutuisi neuvolassa käymään. Ihan kivan kokoista vauvaa teille arvioitu. Niin ja sun synnytyssuunnitelmat kuulostaa loistavilta! Ihan ääneen naurahdin tuolle "ponnistusbiisille" :D Mä kans mietin tota musiikkia, että viittiikö joitan ikivanhoja cd:itä ottaa mukaan, kun meilläkään ei nykyään hirveesti enää cd:itä kotona kuunnella.. Oishan se ehkä aika nostalgista synnyttää jonkun Bäkkäreiden tahtiin (tuli ekana mieleen mun teini-iän cd-kokoelmista) ;D Mä en ollu tuosta Tens-laitteesta kuullukaan, piti ihan kuvagooglettaa mikä kapistus se on.. Pitääpäs perehtyä asiaan.

Tuosta asuntolainasta vielä, ei mitään ihan älyttömän suurta lainaa oltais otettukaan, ihan semmonen "perus" mitä pystyy kahden ihmisen tuloilla lyhentämään. Mutta tosiaan kovasti kun nyt varoittelevat ottamasta mitään isompaa lainaa niin päätettiin sitten lykätä sitä hanketta. Sitä myös mietittiin, ettei nyt vauvan tullessa ole aika ottaa riskejä, kun koskaan ei tiedä mitä tässä voi vielä tapahtua.. Katsotaan ensin miten vauva-arki alkaa sujumaan ja miltä tuo taloustilanne näyttää sitten syksyllä. Harmittaa kyllä silti, kun tuo kämppä olis ollut niin unelma. Mut kaipa niitä muitakin hyviä sit vielä tulee.. Laitettiin nyt hakemus menemään yhdestä asumisoikeuskolmiosta. Kalliikshan sekin tulee, vastikkeen ja pienen lainanlyhennyksen jälkeen asumiskulut on melkein samat kuin jos ois oman asunnon ostanut eli vähän turhaltahan sekin tuntuu. Mutta säästyypähän ainakin siltä isolta lainan otolta ja saa vähän lisätilaa. Se asunto ois ihan uus ja valmistuu kesäkuun lopulla, 5 päivää lasketun ajan jälkeen pääsis muuttamaan, eli aika tosi huono ajankohta.. Mut eiköhän siitä selvitä perheen ja kavereiden avustuksella. Jos siis nyt edes tuota asuntoa saadaan.

Flunssa jatkuu täällä edelleen :/ Nenä vuotaa kuin seula! Tai en ees tiedä onko tää nyt allergiaa vai flunssaa vai vähän molempia, mut aika kurja olo on. Niin ja migreenistä kärsin kokonaista kaks vuorokautta ja sen jälkeen sain kuulla, että migreeniin saisikin syödä täsmälääkkeitä (Panadolhan ei siihen auta), että kiva.. No, nyt sain neuvolasta reseptin siihen täsmälääkkeeseen varulta, jos vielä viimeisillä viikoilla iskee uudestaan tollanen kamala ja kauan kestävä kipu.

Eilisessä neuvolassa vauva tuntui käsikopelolla taas olevan poikittain. Mutta sitten käytiin nopsaan ultralla vielä vilkaisemassa ja oli se sittenkin pää alaspäin. Jotenkin vaan niin mykkyrällä sitten tuo muu kroppa. Ja mun maha näyttää kyllä päälle päin siltä, että ois poikittain, kun se on enemmän tollanen levee ja littee kuin pystyssä ja pyöree. Ens viikolla käyn vielä kerran omalla terkkarilla (nyt pari kertaa ollu sijainen) tarkistuttamassa ultrassa mikä on tilanne. Kunpa se nyt siellä tajuais pysyä oikein päin.

Mä silitin kans kaikki vauvanvaatteet :D Ihan hirvee urakkahan se oli enkä myöskään oikein välitä tosta silittämisestä, normaalisti en ikinä silitä esim. petivaatteita ja omista vaatteistakin vaan ne mitkä on pakko, kauluspaidat yms. Mut jotenkin noi ekat vauvanvaatteet oli kiva saada rypyttöminä aseteltua tuonne laatikoihin. Tuota hygieniapuolta en ees siinä miettinyt, pesin kans 60 asteessa ja luulen että se kyllä riittää varotoimeksi. Jatkossa en usko että jaksan enää silittää. Kuten Pääskyli sanoi, on varmasti muutakin tekemistä sitten vauvan synnyttyä :)

Horoskoopeista sen verran, että itse uskon myös niiden kertovan jotain ihmisen luonteesta. Ihan selviä yhdenmukaisuuksia oon huomannut tiettyjä horoskooppia olevien ihmisten välillä. Mihinkään tulevaisuudenennustuksiin, mitä roskalehdissä lukee, en usko. Meillä minä oon leijona ja mies kauris ja vauvasta tulee joko kaksonen tai rapu. Todennäköisemmin rapu. Tunnen läheisesti sekä yhden kaksosen että ravun ja molempien luonteissa on tietty omat hyvät ja huonot puolensa enkä oikein tiedä kumpaa vauvasta enemmän toivoisin.. :) Mielenkiintoista sitten kyllä nähdä, että ilmeneekö lapsessa vanhempana samoja piirteitä mitä luokittelisin kaksosille/ravuille ominaisiksi.

Kivan kuuloiset vauvakutsut oli sulla Pääskyli. Mä jännään täällä edelleen, ovatko omani nyt lauantaina.. En oikein oo tottunu tällaisiin yllätyksiin! Toivon kans, että suht maltilliset juhlat on edessä. Esim. joku mahasta kipsin tekeminen, mitä oon jostain lukenu, tuntuu menevän vähän överiks jo.. Jospa ois mahdollisimman moni ystävä ja läheinen paikalla ja hyviä herkkuja ja tiettyjä jotain vauva-teemaista niin se riittäis :)

Nyt partsille ottamaan vähän aurinkoa! Pikku hiljaa alkaa päästä lomailun makuun =)
 
Hah, Nemesiss, pakko kommentoida, kun mä sanoin vauvakutsuaamuna siskolleni, että kauheinta, mitä vois olla ohjelmassa, olis mahakipsin tekeminen. :D
Toivottavasti sulle tulee kivat juhlat! Luotan siihen, että tulet kertomaan sit, mitä sulle oli keksitty.

Samoin toi BSB synnytysmusiikkina sai mut nauramaan ääneen. Välittömästi alkoi soimaan päässä Backstreet back -kertsi. Everybooody... jeee... ;D

Laita virvuli kuvaa sit kakusta tänne! Kinuskikissan valkosuklaa-mustikka-muffinssiohje on muuten tosi hyvä! Sitä siteeraa tosi monet muutkin ruokablogistit.

Ai niin, Nemesiss, mulla oli kans reilu viikko sitten semmonen vilustunut fiilis, mutta enimmäkseen vaikuttikin sit allergialta. Että ne sitten kivasti just yhdistyy noi oireet... :( Onneksi sait sentään varalle noi migreenilääkkeet jatkoa ajatellen, ni ei tarvi enää kärvistellä moisen kourissa.

Mä en jaksa enää stressata tuosta synnäristäkään, soitan sit, kun lähtö on käsillä, et mihinkäs sitä pitää mennä. Satuin joutumaan umpparileikkaukseen just sillon, kun piti alkaa se superiso hoitajien lakko vuonna 2007 ja sillonkin se sairaala oli ihan sekasin, kun ne oli vetänyt toiminnan jo puolelle teholle, vaikka se sit just peruuntuikin viime tipassa. Ja sillonkin siellä oli jotain remppaa ollut, kun laitoshuoltaja ei ihan tarkkaan tienny, et mitä kautta se saa mut kärrättyä leikkaussaliin. Toivotaan, et siellä joku on ottamassa kopin, kun vauva päättää syntyä. :)

Hah, mies jäi kesälomalle ootteleen synnytystä mun kans. Nyt ollaan grillattu parina päivänä, kyl se vaan tuntuu juhlalta. :)
 
Voi, miten jänniä aikoja Pääskylillä! Meilläkin mies jää sitten ens kuussa kesälomalle, että voidaan vähän nauttia yhdessä olosta, ja jos vauva vaikka tulisi maailmaan jo kesäkuussa, niin siinä ois mies jo valmiina.. Pitäisi sitten siihen perään isyyslomaa :)

Nemesiss: juuri samaa ajattelin siitä synnytysvalmennuksesta kuin sinäkin, mutta osasit pukea sanoiksi sen paremmin :D Sä olit ilmeisesti käynyt edellisellä viikolla tai sitä ennen siellä?

Me mietittiin kanssa isompaan asuntoon(omakotitaloon) muuttoa, kun asutaan rivarikaksiossa, mutta mä olin sitä mieltä, että kyllä me mahdutaan vuodeksi-pariksi tähänkin ja otetaan vasta sitten, kun mä oon päässyt takaisin töihin, isompi laina.

Vitsit, tuo BSB:n Everybody alkoi täälläkin soimaan päässä :D Tuon tahdissa oiskin nostalgista synnyttää :D

Virvuli: Juu, vähän alkoi epäilyttään, että valmistuukohan oikeasti tuolloin 4.6., mutta sitä en tiennyt, ettei niistä kukaan ole vieläkään päässyt käymään siellä uusissa tiloissa... Hirveän outoa, etenkin kun sen pitäisi olla melkein valmis! :O
 
Nemesiss Joo rakastan tehdä kans juustokakkuja ja yks suosikki on toi kinuskikissan Höyhenenkevyt sitruunajuustokakku . Itse vaan vaihdan pohjaan ruisdigestive-keksit ja täytteeseen bulgarian sitruunajogurtin.

Pääskyli Täytyy laittaa kuvia sit :). Tuo tens laite oli mullekin ihan uus juttu. Kerrothan sit oliko siitä apua?

Jebbis Sanoppa muuta. Naureskeli kätilö ja lääkäri vaan gravidassa että "Eihän ne meitä sairastuneita sinne päästä :D.."
Suunnittelivat pystyttävänsä grillin gravidan takapihalle kun niiden pomo jää lomalle :D.. Kivan leppoisia siis ovat olleet.

Hihii mistä te tuon bsb:n saitte päähänne :D!?! Mä en edes tiedä onko mun vanhat cd levyt tallessakaan :D.. Aikoinaan oli kyllä kaikki bsb:n levyt..Aikamoinen fani pikkutyttönä olin.
Täytyy vissiin polttaa levyjä, jos esim ipodia ei saa ottaa mukaan..
Ihmeellistä kyllä, mutta itse suhtaudun sinne synnärille menoon jo kans aika rauhallisin mielin. Kyllä ne sieltä sitten ohjaavat.

Dodiih...Nyt se ikävä flunssapöpö on täälläkin...Nenä tukossa, kurkku kipeä ja aivan kaamea köhä ja vieläpä kaikilla meillä kolmella..
Oon litkinyt kuumaa mehua koko pv:n, valkosipulin kynsiä, höyryhengitellyt ja nukkunut. Nimittäin nyt ei yhtään jaksais tämmöistä tautia.. Tuntuu olevan kauhian sitkeääkin :/..

Näin tänään ekaa kertaa positiivista unta vauvan syntymästä, eli jospa se tästä?
Äh, kannattaakohan meidän sit sinne synnytysvalmennukseen mennäkään jos siitä ei kerran kauhiasti apua ollut?
Jännä kun niitä synnytysvalmennuskertoja on vissiinkin nykyisin vaan yksi..?Minun äiti tuossa kertoi, että oli käynyt kuudesti silloin kun minua odotti.. Varmaan siihen aikaan on ollut vähän enemmän sisältöä siinä. Outoa ettei enää..
 
Viimeksi muokattu:
Nonniin, vauvakutsut vietetty ja kivaa oli! Menin yhden ystäväni luo eilen iltapäivästä ja siellä oli kaikki läheisimmät ystäväni, siskoni, miehen pikkusisko sekä minun ja miehen äidit odottamassa lahjojen ja notkuvan tarjoilupöydän kera :) Jopa kaksi nykyisin Helsingissä asuvaa kaveria olivat kumpikin tulleet paikalle, mistä olin erityisen otettu. Ohjelmassa oli vauva-aiheinen tietovisa, lastenlaulu-aiheinen kisa (piti tietää miten laulut jatkuvat, laulaa ei sentään tarvinnut), vieraiden vanhojen vauvakuvien tunnistamista, ihan vaan hengailua ja kaikenlaisia herkkuja ja kuohuviiniäkin oikein. Ei ollut onneks mahakipsin tekoa, Pääskyli :D Vauva sai oikein ihania lahjoja, mm. siskoni oli jo muutama vuosi sitten itse ommellut sellaisen aivan mahtavan, värikkään ja ison vauvan leikkipeiton. Voi vitsi että se on upee! Tykkäsin kovasti kutsuista ja arvostan kyllä taas ystäviä ja perhettä entistä enemmän <3

Illalla lähdin vielä käymään parin kaverin kanssa terassilla, kun oli niin mahtava keli ja mies oli (on) polttareita viettämässä muualla. Autolla toki menin ja yhden alkoholittoman drinkin join. Ihan kivaa oli pitkästä aikaa vähän käydä ihmisten ilmoilla. Mutta tulipa kyllä taas selväks sekin, ettei yhtään ole ikävä tuonne yöelämään.. Karseeta kattoo niitä humalaisia. Kyllä olikin ihana päästä yöllä omaan sänkyyn pitkän päivän jälkeen :)

Mites Pääskyli jakselee, vieläkö yhtenä kappaleena? Toivottavasti jo pian pääsisit soittelemaan Everybodya, jos et oo vielä päässyt! ;) Mä oon kans kuullut parilta kaverilta, että allergia on nostattanut ihan lämpöäkin. Ei niistä varmaan oikein tiedä mikä on mitäkin.

virvuli, harmi että teilläkin sairastellaan. Toivottavasti alkaa jo pian helpottamaan. Ei näin ihanilla aurinkoisilla ilmoilla oikein jaksais sisällä vaan makoilla. Kiitos muuten tuosta sitruunajuustokakun ohjeesta, voispa vaikka sitä kokeilla seuraavaks. Kuulostaa kivan kesäisen raikkaalta :) Mä kans rakastan juustokakkuja, ne voittaa perinteiset kermakakut mennen tullen! Niin ja mä olin kans nuorena kova BSB-fani. Kaikki cd:t niiltä ajoilta on yhä tallessa :D

Kyllä mä suosittelisin kuitenkin sitä synnytysvalmennuksessa käyntiä, jos ette siis ekalla kerralla täällä käyneet? Itse koin ainakin saaneeni siitä sellaisen hyvän kokonaiskuvan synnytyksen kulusta ja sairaalassa olosta. Eipä niitä taida olla enää kuin tuo yksi kerta kaikilla jyväskyläläisillä. Muissa kaupungeissa on sitten eri käytäntöjä, jostain ainakin luin että ois ollu juurikin useempi synnytykseen painottuva perhevalmennuskerta. Toisaalta taas mun mielestä täällä on hyvä sekin käytäntö, että on eri aiheita. Esim. imetysvalmennus oli meiän alueella tosi hyvä, mieskin tykkäs.

Jebbis, me käytiin siellä synnytysvalmennuksessa toukokuun alussa, kolme viikkoa sitten. Aika hyvissä ajoin jo, mut se oli yks niitä harvoja lauantaita mikä sopi molemmille. Meillä on kans nyt kaksio ja mietittiin samaa, että vuoden verran tässä varmaan kyllä mahduttais asumaan. Mutta toisaalta taas nytkin alkaa olemaan jo kaapit niin täynnä ja tässä kämpässä on muutama epäkäytännöllinen seikka vauvaa ajatellen niin mielelläni kyllä isompaan jo nyt vaihtaisin. Mutta katsellaan miten käy. Ajattelitteko ostaa valmiin omakotitalon vai ihan rakentaa oman?

Huh, kävin äsken kaverin kanssa tuolla Keskisuomalaisen kirppiksellä, aika rankka reissu tällasessa auringonpaahteessa ja tän masun kanssa.. Nyt pistelee mahaa ilkeesti :/ Pitää levätä loppupäivä, eilinenkin päivä tuli oltua koko ajan liikkeessä ja huomenna pitäis taas jaksaa käydä vauvajuttuja ostelemassa, vaippoja yms ja neuvolassakin.

Mukavaa alkavaa viikkoa mammoille!
 
Moi!

Pah, yhtenä kappaleena edelleen. Eikä tyypillä tunnu olevan mikään kiire pihalle. :p Hassua, miten nopeesti alkaa tylsistyttään kaikki, vaikka yritin kovasti psyykata etukäteen, etten sit hajoilis. Mun yks kaveri sanoi, että se on jännää, miten yli menevät päivät aiheuttaa semmoisen apatian, että mikään ei kiinnosta. Haluais vaan synnyttää. Nyt huomaan, että jo parissa päivässä alkaa tosiaan vähenemään into puuhailla kaikkea. No, kahden viikon päästä oon jo ihan varmasti äiti. :)

Ärsyttää yks ystävä, joka vahtaa koko ajan, joko synnytys olis alkanut. Sit se on vannottanut moneen otteeseen, että kerrothan sit, kun tapahtuu. No, jos mä oon luvannut ilmoittaa, niin tarviiko sitä erikseen vielä kysellä..? Tänä aamunakin tuli vaan tekstari, et !?!
Onneksi suurin osa läheisistä keksii aina muutakin asiaa, jos ne soittaa tiedustellakseen tilannetta. :)

Sori, kun en osaa nyt ottaa osaa yleiseen keskusteluun, vaan valitan pelkästään omiani. Olen vain vähän hormoneissani ja mökkihöperö. ;)

Hauskaa viikkoa kaikille!

- Pääskyli 40+3
 
Heip!
Nyt on pakko hehkuttaa, "Wihiii!! Selvittiin rv 32 yli ja nyt mennään rv 33+2"
Vauva oli eilen neuvolassa edelleen raivotarjonnassa, syke erinomainen ja mullakin kaikki hyvin! Tää rupeaa tuntumaan jo lotto voitolta :D!

Nemesiss:
Allergista tää kuulema on..Vietin pe illan päivystyksessä kun masu-asukki ei liikkunut ja mulla happi ei oikein kulkenut.
Onneksi vauvalla kaikki kuitenkin hyvin ja sain ventolineä,lisähappea ja toiset allergialääkkeet. Selvittiin onneksi säikähdyksellä.

Ei olla käyty valmennuksessa, kun ei keritty. Muistelisin että meillä ois esikoisesta ollut kesäkuun ekalla viikolla, mutta pikku-mies päätti tulla maailmaan viikkoa ennen sitä.
Siitä sairaalasta olosta onkin jo kokemusta vähän turhankin paljon, mutta siitä synnytyksen kulusta olis kiva kuulla lisää..

Pääskyli Ei se mitään, on ihan ymmärrettävää että haluaisit jo pikkuisen syliin ja et jaksa tänne niin kirjoitella. Ihan oikeutettua on vähän valittaakin tuossa vaiheessa :). Nyt vaan kovasti voimia sulle <3!
Voi ei, eipä ole mukavaa tuollainen tenttaaminen.. Luulis jo ekalla menevän jakeluun että kerrot sitten kun tapahtuu tai pikkuinen on jo maailmassa. Jotkut on niin kauhean uteliaita ja ei osaa yhtään asettua toisen tilanteeseen. Niinpä, onneksi kaikki ei ole samanlaisia^^..
 
Kyllähän tuolla synnytysvalmennuksessa tuli paljon hyvää asiaa, en minä sitä. Että kannattaahan siellä käydä :) Oli siellä meidänkin kerralla toista synnyttävä :) Virvulille peukkuja viimeisiin viikkoihin ja onneksi vauvalla ei ollut mitään hätää! :)

Pääskylille kovasti voimia viimeisiin odotuksiin! :) Saa valittaa, jos siltä tuntuu. Mutta onneksi muutaman viikon sisällä sulla on viimeistään käärö sylissäsi :heart:

Nemesiss, eiköhän me osteta valmis omakotitalo sitten joskus ja vielä sellainen, mitä ei tarvitse rempata, koska meidän kummankaan hermot ei oo hirveän pitkäkestoiset tuollaisissa remppa-asioissa :D

Jebbis 36+1
 
Voimia Pääskylille viimeisiin päiviin! Alkaa varmasti olla jo turhautunut olo.. No mutta aina kun kuluu yks päivä niin oot taas yhden päivän lähempänä äitiyttä :) Ja kyllä se vauva sieltä lopulta ulos tulee, tavalla tai toisella. Millanen vointi sulla on nyt? Onko suppareita vielä? Pystytkö liikkumaan ja tekemään kaikkea muutakin normaalisti? Ja saa toki purkaa paineita täällä :) Voi aargh noita "jokojoko"-tiedusteluja. Itse varmaan kylmän viileesti jättäisin vaan vastaamatta.. Kun on luvattu ilmoittaa niin vois luottaa siihen. Koitahan jaksella siellä!

Onnea virvulille tärkeän rajapyykin ylittämisestä! Tuntuu varmasti hienolta :) Kohta alkaa olemaan sullakin jo niin paljon viikkoja, että vauva on turvallisilla vesillä. Toivotaan tietty, että pääset tällä kertaa ihan loppuraskauteen asti. Harmi juttu, että oot joutunut päivystykseen asti tuon allergian takia. On se kyllä melkoinen kirous :/ Itsellä on nyt alkanut hieman helpottamaan allergiaoireet, en tiiä johtuuko tästä viileämmästä ilmasta vai mistä.. mutta sitten taas eilen illalla päätin kokeilla jättää antihistamiinin ottamatta, jos pärjäis ilman, ja tänä aamuna olo oli sen verran kurja, että piti sittenkin se tabletti ottaa.

Mites Jebbiksen äitiysloma on lähtenyt käyntiin? Onko riittänyt tekemistä? Kiinnostaa vaan kun samassa aikataulussa mennään :) Mä oon kovasti nauttinut tästä lomailusta. Pientä tekemistä tuntuu riittävän koko ajan eikä ainakaan vielä oo tullut tylsää. Me ollaan samoilla linjoilla noiden talojuttujen suhteen, talon rakentaminen ei oikein kiinnosta kumpaakaan ja remppaaminenkin on siinä ja siinä. Huonot hermot omaan minä myös, mies onneks vähän paremmat :D

Neuvolassa käytiin taas maanantaina. Ei sitten ultrattukaan, vaikka piti, kun neuvolatäti sai käsikopelolla niin hyvän tuntuman vauvasta. Raivotarjonnassa oli onneks tällä kertaa! Ja melko alhaalla jo. Nyt on siis hyvin todennäköistä, että pysyykin siellä eikä lähde enää poikittelemaan. Äidin kiltti poika :)) Painoa oli tullut yli kilo viikossa. Alkaa jo hieman ahdistaa nuo vaakalukemat.. Kunpa ei sama tahti enää jatkuis. Nyt olin vielä yrittänyt syödä entistä terveellisemmin ja liikkuakin, mutta ei näköjään auta. Neuvolatäti epäili olisko turvotusta, mutta ei mulla kyllä ole yhtään turvonnut olo. Jaloissa ei tunnu mitään epänormaalia ja sormuskin mahtuu vielä ihan hyvin. Ja kun mahakaan ei ole järin suuri niin ihmettelen kyllä kovasti mihin ne kilot oikein sit menee!

Sain vielä ajan neuvolalääkärille parin viikon päähän eli rv 38. En oikein tiedä miks, mutta eipä tuo haittaakaan. Silloin katsotaan ultralla vauvan painoarvio ja samalla voi kuulemma vilkaista onko paikat auki jne. Äitiyspolille asti ei nyt sit tarvii lähtee, mikä on hyvä juttu. Seuraavan neuvola-ajan sain tasan LA-päivälle, jännä nähdä vieläkö sillon pääsee käymään siellä :)

Mulla on jotenkin viime päivät ollu hermot tosi kireellä. Suoraan sanottuna v*tuttaa vaan koko ajan kaikki. Enkä ees tiedä miks. Kai sitä sit vaan alitajuntaisesti jotenkin stressaa kaikkea. Vauvan syntymää nyt tietenkin etupäässä, mut lisäks tuo asuntoasia mietityttää kovasti. Ois jo ihan kiva tietää päästäänkö muuttamaan tässä lähiaikoina vai ei, niin vois tehdä suunnitelmia sen mukaan. Tällä hetkellä tää kämppä on vaan niin sotkunen ja täynnä vauvan tavaraa, että ärsyttää asua täällä. Suurempaa siivousta en viitti tehdä ennen kuin tiedän tullaanko asumaan vielä kesä tässä. Ens viikon alussa pitäis selvitä sen asumisoikeusasunnon kohtalo, mutta kun ei jaksais odottaa. Oon niin huono odottamaan.

Miten paljon teillä muilla muuten vauvat liikkuu näin viimeisillä viikoilla? Ja seuraatteko liikkeitä säännöllisesti, ootteko esim. tehneet liikeseurantaa? Mua välillä huolestuttaa kovastikin, jos vauva on pitkiä aikoja liikkumatta. Nyt viime päivinä liikkeet tuntuu vähentyneen. Mistä sen sitten tietää, mikä on normaalia (vauvan tilan puutteen vuoksi liikkeiden kai kuuluukin vähentyä) ja mistä pitäis huolestua? Se liikeseuranta 10 liikettä tunnissa musta vaan tuntuu ihan hullulta, kun kellä on mahdollisuus jatkuvasti makoilla tunteja putkeen, niin kuin ohjeessa suositellaan? Ja kyllä meiän vauva ainakin on välillä varmaan sen tunninkin liikkumatta, onko se sit huono asia? Neuvolassa näihin kysymyksiin saa vain ympäripyöreitä vastauksia. Voi huoh tätä äidin huolta ja suuremmaks varmaan vaan käy vauvan synnyttyä..

No joo, jospa sitä lähtis vähän lepäilemään.. Hyviä vointeja kaikille!


-Nemesiss 36+2
 
Moi!

Nemesiss vastaan sulle nyt heti tuosta liikelaskennasta, et mun neuvolatäti sanoi ainakin, että se liikelaskenta olis hyvä ajoittaa sellaseen aikaan, kun vauva yleensäkin liikuskelee. Siitä sitten tietää, että onko tilanne normaali. Mulla ei välttämättä päiväsaikaan tunnu liikkeitä juurikaan, varsinkin, jos oon ite liikenteessä, niin ei niitä pieniä heilauksia huomaakaan. Ja viime viikolla neuvolassa ite huolestuin, kun vauva ei liikkunut yhtään vaikka terkkari normaaliin reteeseen tapaansa tunnusteli vauvan asentoa. Sanoin siitä sit ääneen, niin terkkari tuumas vaan, että toivoa sopii, että nukkuu yhtä sikeesti sitten täällä ulkomaailmassakin. Eli ei mitään huolestumisen aihetta siitäkään.

Mulla ainakin tuntui vähenevän liikkeet selkeesti tossa 36-37 viikoilla ja aattelin, et taitaa olla tilan ahtauttakin. Mut tokihan se huolestuttaa, jos rutiinit muuttuu. Mutta tosiaan, joku antoi mulle vielä lisäohjeena liikelaskentaan, että kannattaa syödä jotain ennen laskentaa. Yleensä vauva virkistyy tai ainakin herää siihen, kun ruoansulatus jyrrää korvanjuuressa. :)

Nyt taas tuntuu, että ihan kiusallaan mokoma potkii menemään vimmatusti, kun mä oottelen synnytyksen alkamista. Eilen illalla tuli pari kipeetä supistusta, joiden jälkeen tyyppi aloitti lähes kolmen tunnin bailut mahassa. :p
Periaatteessa pystyn oleen aika normaalisti, tosin liitos- ja nivelkivut on pahentuneet. Ja tää turvotus jalkaterissä on todella ärsyttävää, kun se ei lähde yölläkään pois. Ainoastaan vaelluskengät mahtuu enää jalkaan. :)

Onnea virvuli! Onhan se melko epätodennäköistä, että toinen vauva syntyisi yhtä aikaisin, mutta kyllä se varmasti jäljet jättää ja huolen alitajuntaan. Nyt on lupa huokaista. Nyt vaan vielä muutama viikko, niin täysiaikaisuus häämöttää. :)

Niin ja Nemesissille vielä tuosta ketutuksesta, että kuulostaa hurjan tutuilta tuntemuksilta. Tosi pienestä veri kuohahtaa ja se fiilis jää sit helposti päälle.
Tosin mulla oli täs yks päivä sit myös sellanen hetki, että jäi itku päälle. Vollotin ku pikkutenava ainakin tunnin. Mut sit aattelin, et ihan sama, kohta oon äiti, niin nyt on ne viimeiset lapsellisuushetket mahdollista käyttää. ;)

Hauskaa lomailua kaikille ja tsemppiä puuhiinne!

-Pääskyli 40+5
 
Joo, mullekin neuvolatäti sanoi samaa, että jos vauvalla on liikkumisrutiinit, niin silloin laskee niitä liikkeitä.

Mulle ei kuulemma ollenkaan tehdä kokoarviota vauvasta, kun maha on mennyt koko raskauden keskiviivan alapuolella.

Nemesiss: Hyvin on aika kulunut, ehkä jopa liiankin nopeasti! Tuntuu, ettei mitään kerkiä :D Mutta tekemisen puutetta ei ole tarvinnut edes miettiä.. Tosin multa löytyy kolme koiraa ja olen pystynyt treenaan agia ja tokoa tänne asti, niin käyn päivisin treenaamassa kavereitten kanssa. :)
 
Iltaa!

Juu noinhan se meiänkin neuvolantäti tais sanoa siitä liikelaskennasta, nyt kun tarkemmin muistelin. Mä en myöskään juurikaan tunne vauvan liikkeitä sillon kun ite oon liikkeessä. Lähinnä vaan istuessa tai makoillessa niitä tuntee. Iltaisin tuo vauveli on kyllä aktiivinen. Oon huomannut, että vähän riippuu siitäkin miten myöhään oon itse nukkunut, että mihin aikaan vauva alkaa liikuskelemaan illalla. Esim. eilen nukuin tosi myöhään (valvoinkin pitkin yötä) ja vauva oli illalla aktiivisimmillaan vasta puolen yön aikoihin. Tänään sitten heräsin hieman aiemmin kuin eilen ja vauvakin heräili jo tuossa klo 21 maissa. Tein siinä sitten sitä liikelaskentaa ja tuli se 10 liikettä hetkessä täyteen, joten eiköhän se sitten ihan tarpeeksi liiku :)

Ihan hyvinvoivalta ja positiiviselta kyllä kuulostat Pääskyli :) Vieläköhän olet kotosalla, pohdin vain, en kysele! Ilmoittelet varmasti tännekin sitten kun vauva on syntynyt :) Tuo jalkojen turvotus tuntuu olevan aika väistämätöntä odotuksen loppumetreillä, itsekin sitä jo kauhulla odotan.. Muutaman vuoden takaiset pinkit crocsit on jo kaivettu esiin sitä varten :D Miltä ne liitoskivut muuten tuntuu?

Jebbis, sullahan sitten riittää virtaa :) Ja kolme koiraa, vau! Ovatko minkä rotuisia? Ja ootteko joutunu tekemään jotain erityisvalmisteluja koiria varten, vauvan tuloa ajatellen?

Mitenkäs virvuli voi? Toivottavasti allergia on helpottanut jo.

Täällä alkaa vihdoin tuo ketutus olemaan ohi, huh. Koko viikon sitä melkein kestikin :D Ihan uskomatonta, en oo varmaan ikinä ollu niin montaa päivää putkeen niin kiukkunen. Tuntui että kaikki ihan pikkuasiatkin meni jatkuvasti pieleen ja se vaan lisäs sitä ärtymystä. Aattelin jo että voisko tuo kiukkuisuus enteillä synnytystä kun yleensä olo on samanlainen ennen menkkoja, nyt vaan potenssiin kymmenen vielä se määrä. Mut ei, kai se oli vaan joku hormonimyräkkä. Aika helpolla oonkin mielestäni tähän asti päässy mielialojen suhteen. Mulla ei oo tollein varsinaisesti kuohahdellu niin kuin Pääskyli kirjoitti vaan enemmänkin sit on pitkään ja hartaasti ottanut aivoon. Nyt kuitenkin eilen ja tänään on ollu jo parempi mieli eikä oo palanu hermot sellasista asioista mistä normaalisti vois hermostua, jee :)

Tänään kasattiin vihdoin pinnasänky ja petasinkin sen jo valmiiksi. On se vaan söpö, kun on mobilet ja unikaverit ja kaikki siellä odottamassa pikkuista :) Paljoa tilaa sen ja hoidopöydän myötä ei sitten meidän makuuhuoneeseen jäänytkään.. Vaunut pitäis vielä jotenkin saada eteiseen mahtumaan ja sitä varten pitäis tehdä vielä järjestelyjä, mm. irrottaa yksi ovi :D Hieman ahdistaa tää ahtaus mutta pakko vaan sopeutua. Ei saatu sitä isompaa asumisoikeusasuntoa mitä haettiin, jäätiin jonossa kakkossijalle.. Minkäs teet. Jospa syksyyn mennessä jostain vapautuis jokin toinen kiva.

Huomenna meidän vauva on täysaikainen ja saa minun puolesta tulla maailmaan ihan millon vaan! Miehellä alkaa kesäloma vasta heinäkuun alussa ja hänen mielestään vauva vois syntyä vasta sillon niin sais sitten venytettyä isyyslomaa pitkälle elokuuhun :D Katsotaan kuinka käy. Vähän alkaa jo olemaan jännittynyt fiilis. Tällä viikolla on ollu jotenkin erilainen olo jo, mahaa jomotellut öisin ja jotain limojakin havaittavissa (yyh). Vaikka muuten kaikki onkin jo valmista vauvan tuloa varten, niin henkisesti tarvitsen ehkä vielä hieman valmistautumista synnytystä varten. Pitää alkaa psyykkaamaan itseään jotenkin.

Semmoistapa tänne tällä kertaa. Oikein hyvää alkavaa viikkoa teille!
 
Heip!
Pikainen rapsa kuulumisista...
Johan oli juhlantäyteinen viikonloppu! Oltiin lauantaina kaksissa valmistujaisissa.. Ihan liikaa mulle!
Sunnuntaina tulikin vieraita pikkumiehen synttäreille. Onneksi saatiin miehen siskon valmistujaisista kaikki tarjottava, sillä oon ollu ihan hirvittävän väsynyt ja jouduin totaaliseen pakko lepoon heinäkuun 16 pv:n asti.
Nyt voisin sanoa että mehut on siitä huolimatta aika vähissä.

Viime torstaina olin koko pv:n tarkkailussa synnärillä... Supisteli oikein urakalla ti-to..Vauvalla onneksi kaikki hyvin. Labroista osa tulee vasta nyt tulevana perjantaina..Katsotaan nyt mitä ne sanoo. Olivat vähän huolissaan kun oli tuolloin vauvan paino alle 2kg (rv 33+3)..

Allergia on ihan himpun hellittänyt ventolinen avulla.

Voi ihanaa kun teillä kaikilla rupeaa kohta jo vauvat olemaan kainalossa^^ <3, tsemppiä kaikille ja nauttikaa ihanasta ilmasta!

-Virvuli rv 34
 
Moi!

Tässähän taitaa joku muukin jo vauvautua ennen mua. ;)
Tuumasin miehelle, että jos en tämän viikon loppuun mennessä oo saanu sitä vauvaa, niin kuolen. Olot on muuten ihan hyvät, mutta oon vaan niiiiiiin kärsimätön.

Eilen neuvolatäti kertoi, että ei sitä välttämättä aleta huomisessa yliaikaiskontrollissa vielä tosissaan käynnistämään, varsinkin jos kaikki on hyvin. Ja mullahan on kaikki ollu aikas lailla kunnossa, ainoastaan verenpaineen alapaine on alkanut kohota. Eli sitten voipi mennä jonnekin loppuviikkoon, ennen ku aletaan miettiä lääkkeiden kanssa käynnistelyä. Ja siinäkin voi sit mennä pari päivää ennen ku käynnistyy, jos oikein ottaa koville. No, jospa ne juhannukseen mennessä sais tän jo pois täältä mahasta. En kyllä toivois mitään lääkkeellistä käynnistystä, kun se kuulemma on aika rajua hommaa, mutta en kyl usko, että tämä vauveli tulee täältä suosiolla ulos.

Tartti taas psyykata itsensä uudestaan, kun jotenkin luulin, että huomenna jo alkais tapahtumaan. No, ainakin tiedän, että pääsen sinne uusiin saleihin synnyttämään, muiden osastojen sijainnista en vielä tiedä.

Nemesiss: Meillä kans meinaa tuntua makkari vähän ahtaalta, meinaan ite jäädä tän mahani kans jumiin pinnasängyn ja kaappien väliin. :D Onneksi se maha tulee vähän pienenemään. Toivottavasti löydätte sit oikein huippuhyvän asunnon syksyllä! Ehkä se on sit helpompi, kun vauvan kans on jo tottunut puuhastelemaan, niin osaa paremmin sit siltä kantilta just katsoa kämppien toimivuutta. Esim just noiden vaunujen kans. :)

Musta tuntuu aika käsittämättömältä, kun jossain Vauva-lehdessä oli tässä taannoin, et joku nuori pari asui yksiössä vauvan ja koiran kanssa. Mussa on kyllä niin paljon hamsterin vikaa, etten mahtuis edes miehen kanssa yksiöön.

Ai niin, liitoskivuista. Itse olen tulkinnut liitoskivuiksi ne, kun nivusia vihloo ja repii. Toisinaan sattuu myös tuohon häpyluun tienoille. Kipu tuntuu vähän samalta kuin jos yrittäisin venytellä liian kovaa ja nivelsiteisiin alkaa sattumaan. Inhottavinta on seistä yhdellä jalalla aamuisin, kun pukee sukkia tai housuja.

Mä oon jotenkin aatellut, että sitten, kun vauva on tullut maailmaan, niin kaikki vaivat ja kolotukset ja turvotukset on historiaa. :) Saattaahan se olla, ettei se elämä ookaan niin auvoa heti... :D

Virvuli: Ei se kai oo ihme, jos on mehut poissa, kun on tullu pakkolepokäsky ja oot silti ollu viikonlopun koko ajan toiminnassa. :) Koetahan nyt ihan OIKEESTI ottaa rauhallisesti. Toivottavasti se vauva vielä jaksaa ootella monta viikkoa ja kerätä kokoa. ...Ne on tainnu ne mun supistukset tulla vahingossa sulle. ;)

Tsemppiä ja hyviä vointeja kaikille!
 
Pääskyli:
Meinaako ne antaa mennä 42 viikoille asti siis jos ei ala itsestään tapahtumaan?
Toivotaan että vauva tajuais jo yön aikana tai huomenna alkaa tulemaan itse ;)..
On ilmeisesti tullut siihen tulokseen että äipän masu on maailman paras paikka.
Voimia kovasti!!

Rauhallisestihan minä otinkin :). Kahdet valmistujaiset oli saman katon alla ja sielläkin sain istua koko sen ajan. Anoppi ja mies vuoronperään paapoivat :D. Leipomiset saatiin sieltä ja siivouksen kotona teki mies<3. Esikoisen synttäreillä mun äiti hoiti sitten kattamiset ja kaiken muun emännöinnin. En itse ois jaksanut mitään väsäillä.

Tänään kävin taas gravidassa. Viikon välein on seuranta + kotona pitää seurata virtsaa ja verenpaineita päivittäin. Eilen aukesi muuten se uusi synnäri.
Heti kun kohdunkaula rupeaa olemaan yhtään valmis, niin synnytys käynnistetään ja yliaikaiseksi ei kuulema päästetä (nyt jo siitä huolivat, onhan sinne vielä 6 viikkoa aikaa :D)
Sype keskustelu meni odotettua paremmin ja nyt on varmempi olokin.. Taidetaan se synnytysvalmennus jättää väliin kun tuo sype keskustelu sisälti sitäkin.

Joo niin on tainnu tulla totaalisesti väärään osoitteeseen nämä supistukset, vaihdetaanko :D??
 
Toi huominen käynti on normaali yliaikaiskontrolli, johon ajoitus on 41+5.
Siellä odotettavissa on kuulemma kovakourainen sisätutkimus, mikäli kummallakaan ei oo mitään akuuttia hätää.
Jos ei siitä lähde itekseen käynnistymään, niin sitten on ilmeisesti 42+0 tai sen jälkeen aletaan käynnisteleen lääkkeillä. Eli joo, annetaan mennä yliajalle.

Eilen neuvolatäti sanoi vähän myöhässä, että olis voinu tehdä sisätutkimuksen (on siis myös kätilö), että onko paikat yhtään kypsyny, mut mä tuumasin siihen, että saan tietää sen kuitenkin keskiviikkona, niin haluan siihen asti elätellä toivoa, että ne muutamat hieman kipeät supistukset olis ollu tehokkaita. En halunnut pettyä enää lisää, varsinkin kun alan olla jo muutenkin vähän epätoivoinen. ;)
 
Mitäpäs Pääskylin yliaikaiskontrollissa sanottiin? Auttoiko kovakourainen tutkimus yhtään? Voi hitsi, toivottavasti et joudu käynnistykseen :/ Oon kans ymmärtänyt, että ne lääkkeillä aikaan saadut supistukset on huomattavasti kivuliaampia kuin luonnolliset. Itseä kans eniten tässä vaiheessa pelottaa käynnistäminen. Jospa se sinun vauveli saisi sieltä jonkun kimmokkeen lähteä tulemaan ihan lähipäivinä! Eihän sitä koskaan tiedä :) Ymmärrettävää kyllä, että alkaa jo epätoivo hieman vaivaamaan.. Onhan se odottavan aika pitkä, varsinkin näin isossa asiassa! Mutta ei enää kauaa, yritä lohduttautua sillä ajatuksella. Niin ja kerrothan sit miltä uudet hienot synnytystilat näyttää :D

virvuli, sulle toivotaan päinvastoin ettei synnytys vielä lähtisi käyntiin! Harmillista, että oot joutunut taas osastolla olemaan.. :/ Mutta hyvä silti, että tarkkailevat ja että vauva on vielä kyydissä mukana. Jospa se on vaan pieniluinen kooltaan :) Otahan nyt vaan tosiaan iisisti ja yritä oikeisti levätä. Ei varmasti kyllä oo ihan helppoa lepäilläkään pienen lapsen ja remppahommien kanssa.. Ja hyvin olitkin saanut noi juhlajärjestelyt delegoitua eteenpäin :D En minäkään jaksais enää näillä viikoilla mitään järkkäillä tai emännöidä, vaikka olo onkin hyvä. Meilläkin on ens viikon viikonloppuna tiedossa yhdet kihlajaiset ja yhdet rippijuhlat ja lisäks vielä yhdellä kaverilla on synttärit. Onneks noihin ei kuitenkaan tarvii osallistua muuten kuin ilmestymällä paikalle ja syömällä ;)

Liitoskivuilta oon sitten minä varmaan vielä välttynyt, kun ei oikein tutulta kuulostanut tuo Pääskylin kuvaus.. Tai no välillä vähän on jomottanut sillä lailla, kun on esim. treenannut jalkoja ja sit on lonkankoukistajat kipeet.. Oiskohan se sitä sit. Mut aika pientä ainakin on toistaiseks ollut. Muutenkaan ei vieläkään isompia vaivoja oo ilmaanutunut. Mahaa toki jomottelee sillon tällön, menkkamaista kipua, ja sitten noita suht kivuttomia supistuksia tulee jo useemmin. Niin ja viimeisen viikon sisällä on alkanut tulemaan toisesta rinnasta esimaitoa, jee :D Kiva havaita joitan merkkejä lähestyvästä synnytyksestä.

Hei muuten, ootteko (ehkä Pääskyli lähinnä) jo keitelleet tutteja/tuttipulloja valmiiksi? Tuli vaan tossa eilen mieleen kun sairaalakassia pakkasin ja meinasin sinne yhden tutin varulta laittaa, että sehän pitäs vissiin sterilisoida jotenkin.. Googletin sit miten se tapahtuu, mut mietin että onks se vähän turhaa vielä tässä vaiheessa, jos ei niitä tutteja/pulloja tuukaan vielä käytettyä hetkeen..

Nyt iltapalalle, hirvee nälkä kun kävin pitkän lenkin kävelemässä! Ehkä voisin palkita itseni jätskillä :p
 
Huomenta!

Yliaikaiskontrollissa tultiin siihen tulokseen, että kaikki hyvin, perjantaina käynnistykseen. Ultran perusteella vauvan painoksi saatiin ensin 3,2kg ja toisella yrittämällä 3,4kg. Itsekin siinä vähän huolestuin, että miten voi olla, ettei oo neljässä viikossa kasvanu kuin alle puoli kiloa. No, vanhempi kätilö tuli siihen sit paikalle ja tuumasi, että tuntuu käsin kyllä nelikiloiselta ja lääkärikin tunnusteli, että joo, ei pidä ultra paikkaansa. Aika hassua, et noinkin paljon heittää...
Onneksi oli kohdunsuu jo vähän raollaan, tai sit se lääkäri vähän runnoi sitä auki. Ettei ihan epäkypsästä tilanteesta tarvi lähteä käynnistämään.

Kovakourainen tutkimus aiheutti sen, että olin todella kipeä, kun pääsin kotiin. Ei se supistuksia muistaakseni saanut aikaan. Mutta sattui vielä eilen niin, että mulla oli liitoskipujen kanssa kivuliain päivä koskaan, niin ne molemmat yhdessä veti kyllä aika hiljaiseksi. Otin sit parin tunnin päikkärit, joiden jälkeen olo oli jo parempi.
Nyt aamulla ollut pari vähän kipeetä supistusta, mutta ei mitään "oikeeta".

Tutteja tai tuttipulloja en oo pessyt enkä steriloinut vielä. Ajattelin luottaa niin paljon imetyksen onnistumiseen. Enkä sen takia aikonut ottaa tuttia mukaan sairaalaan. Saa nähdä sit, miten käy, kun näin itsevarmana esiinnyn. :)

En saanut oikein nukuttua edellisenä yönä, kun jännitti niin paljon. Ja ehkä vähän jännitti tänäkin aamuna, kun en saanu puol seiskan jälkeen unta. Tuntuu oudolta ajatella, että huomisaamuna, kun lähden, ni en tuu takasin ennen kuin vauva on ulkona mahasta. Tai siis TOIVOTTAVASTI en tuu takas. Olis kauheeta tulla vielä parin päivän käynnistelyn jälkeen vielä kotiin. :O
 
Pääskylille hurjasti onnea ja jaksamista käynnistykseen! Nyt on h-hetki lähellä ja tosiaan ilman vauvaa ei pitäs olla kotiin tulemista :) Koitahan jaksella vielä seuraavat päivän-pari ja sitten saat mitä parhaimman palkinnon. Niin ja jos vain mahdollista niin tule sitten pian päivittelemään tänne kuulumisia, joohan :)
 
Pääskylille tsemppiä, tai teillähän taitaa olla jo pikkuinen sylissä :)

Itsekin tulin perjantaina osastolle hepatoosin ja raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Huomenna ehkä käynnistellään, niin kohta on meilläkin vauva maailmassa :) vaikka harmittaa jumittaa täällä osastolla :(
 
Paskan napa mulla mitään kääröä oo!
Kolmas päivä käynnistelyä käynnistyi. Eilen illalla kaikki kipuilut hävisi ja supistuksista ei tietoakaan. Täällä mä nyt yritän joka välissä käydä vähän kävelemässä tai edes ulkona. Kuitenkin kolme kertaa päivässä saan cytotecin ja ennen ja jälkeen sitä pitää olla käyrällä.
Eilen masensi, kun tästä samasta huoneesta on jo kaks mun jälkeen käynnistettyä saanu vauvan. Tänään alkaa olla jo melko surkuhupaisa fiilis. Tuli mieleen Frendeistä ne jaksot, kun Rachel oli synnyttämässä. :)
Onneks en oo koko aikaa kipee, ni sain viime yönä nukuttua hyvin. Ei ehkä hajoo pää.

Jebbis: mehän ollaan täällä samalla osastolla! :) Tuu moikkaamaan, jos bongaat mut ja yhtään huvittaa. Ja jos et oo jo synnyttämässä. ;) Mulla on punasensävyinen tukka ja kaks kulmarengasta.

Taisin ennustaa oikein, kun tuumasin, että joku muukin voi ehtiä ennen mua.

-Pääskyli 42+2
 
Voi Pääskyli! Kylläpä se vauva nyt on tarrannut tiukasti sinusta kiinni! Kohta sun pitää pyytää niitä savustamaan se ulos (niin ku Rachelkin Frendeissä) ;) Hyvä että oot kuitenkin saanut nukuttua. Voimia varmasti vielä tarvitaan. Eikö niitä lääkeannoksia voi sitten jotenkin suurentaa, että saisivat voimakkaampia supistuksia aikaan, tai jotain? No jospa ei enää kauaa kestäisi. Ehkä se vauva tulee sieltä sitten hetkessä noin pitkän käynnistelyn jäljiltä :) Oikein paljon tsemppiä, hermoja ja jaksamista toivotan edelleen!

Jebbiskin on siellä päässyt tositoimiin! Aika jännää, että ootte samaan aikaan siellä osastolla :) Toivottavasti kaikki sujuu sulla hyvin eikä raskausmyrkytys enää vaivaisi. Kurjaahan se odottelu varmasti on sullakin.. No, hetki vielä ja sitten odotus palkitaan. Aika hyvin ennen laskettua aikaa kuitenkin saat jo nyytin syliin :)

Mä taidan kyllä jäädä tänne vielä odottelemaan, ei huolta että ehtisin ennen teitä :D Ei oo minkäänlaisia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ollut nyt pariin päivään. Suht normaalia elämää täällä vietellään. Ei mua oikeestaa tää odotus vielä haittaakaan, kun olo hyvä ja kelitkin vielä näin viileät. Mikäs tässä.

Ilmoitelkaahan sieltä sitten kun kääröt ovat valmiina maailmassa! :)


-Nemesiss 37+6
 
Päivitetäänpä tänne tilannetta. Meille syntyi tänään keskiviikkona 13.6. pieni poikavauva klo 8.13. :)Painoa pikkumiehellä oli 3350g ja pituutta 51cm, rv 38+2
Synnytyksestä voisin kertoilla tarkemmin, kun on aikaa paremmin :)

Joko Pääskyli on jakaantunut??? En ollut huomannut aiemmin antamiasi tuntomerkkejä, mutta nyt näin jälkeen päin, niin muistan nähneeni sut täällä ruokajonossa :)
 
Moikkis!
Niinhän siinä sitten kävi, et Jebbiskin ehti ennen mua, tosin vaan vähäsen. :D
Meille syntyi tomera poikavauva sektiolla ke 13.6. klo 9.00.
Viis päivää tosiaan käynnistettiin ja koska synnytys ei edennyt, tehtiin sektiopäätös ennen kuin kumpikaan meistä on todellisessa vaarassa.
Vauvan mitat 4280g ja 53cm. Päänympärys huimat 39cm.

Täällä sitä vielä muutama päivä osastolla toivutaan ja opetellaan äitihommia. :)
 

Yhteistyössä