Esikoisen haaveilijoista plussanneet!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja emmuk
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Juu, sen "raskaustodistuksen" saa neuvolasta, kun raskaus on kestänyt 154 päivää. Ja se todistus täytyy sit liittää äitiysavustus ja aitiysrahahakemuksiin ja toimittaa Kelalle.
Niin ja oli siinä jokin sellainenkin ehto, että tätä ennen oli täytynyt käydä neuvolassa ennen kolmatta tai neljättä raskauskuukautta, mutta eiköhän nyt yleensä kaikki käy :)

Aurinkoista viikonloppua teille ja masuasukeille!
 
Ai kauhee minkälaista oli valvoa 3 yövuoroa töissä
eek.png
Valvoa jaksoin samalla tavalla kuin aiemminkin, mutta mun vatsa turpos aivan kauheesti! Aamuyöhön asti oli vain sellanen kipeä pallo eikä oikein voinut syödäkään mitään..ei kiva.

Samalla kuulin, että meillä on töissä taas vauvaepidemia! Eli ilmeisesti ainakin 2 olis sitten meiän osastolla raskaana mun lisäks, koska tää työkaveri ei kyllä mun raskaudesta vielä tiedä (eikä siis paljastanut enempää näistä muistakaan..). Aika hauskaa kyllä
happy.gif
Meillä on joka vuosi ollut väh. 2 samaan aikaan raskaana.

Kertomisesta: Mehän ollaan kerrottu vain molempien porukoille ja parille omalle hyvälle kaverille. Sitten meillä on sellanen n. 10 hengen iso kaveriporukka pariskuntia, joiden kanssa vietetään eniten aikaa ja näille oli tarkoitus kertoa vasta ultran jälkeen, kun tiedän että osalla on jo yritys menossa myös ja yhdellä parilla myös vaikeuksia asian kanssa ja mä en halunnu hötkyillä ton kertomisen suhteen. No, nyt sitten tietää varmaan jo kaikki.. Miehen yks kaveri oli lipsauttanu onnittelut miehelle ja osa tästä isommasta porukasta kuuli sen ja yks kysyikin nyt jälkikäteen suoraan. Ja mä vedin sitten miehelle hirveet niitit asiasta, että mähän sanoin ettei kannata kertoa vielä kellekään
grin.gif
Eikä siinä muuten mitään, mutta ku ei oo mitään varmistusta vielä, että tuolla masussa olis edes ketään.. Ja lisäks olisin kyllä halunnu kertoa itse kaikille, koska nyt se tieto varmana leviää ja kun kerrotaan niin kaikki jo tietääkin
wry.gif
No, eipä toi nyt iso juttu ole, mut toivottavasti on kaikki sitte ultrassa hyvin, ettei tarvi perua uutisia..

Eltsu ja pena 10+6 (torstaina ultra, jee)
 
Moikka pitkästä aikaa!

Varhaisultra varattu, tasan viikon päästä (toivottavasti) nähdään beebin sydämenlyönnit <3 Sillon on siis 7+2, eli eikö olla sillon jo tarpeeks pitkällä? Soittaessani aikaa ehdottelin tuota viikkoa ja jälkeenpäin vasta rupes mietityttämään että eihän täti kysellyt ollenkaan että kuinka pitkällä sillon olen. Seuraavana päivänä on sitten eka neuvola, sekin vähän jännittää :)

Meilläkin tietää molempien vanhemmat, kerrottiin viime viikolla. Ei ollu kyllä yhtään tarkotus kertoa vielä, mutta enhän mä voinu olla kertomatta kun vanhempani näin! Ne sitten itkeskeli, että miten heidän pienestä tytöstä voi tulla äiti. Halailtiin ja itkettiin sitten kaikki porukalla :) Ja miehen äitihän oli innosta aivan soikeana, on kai ensimmäistä lapsenlastaan jo odotellutkin!
Pari parasta ystävää tietää myös, pakkohan oli kertoa jollekin, että tästä ihanuudesta saa puhua jonkun kanssa!

Nanna79, kirjottelit aiemmin, ettet aio ottaa sukupuolta selville etukäteen. Mä oon myös ajatellut sitä vaihtoehtoa, olishan se ihanaa kun tulis yllätyksenä synnytyksen yhteydessä :) Kaiken tavaran mitä ostaa etukäteen, pitää sitten vaan olla aika sukupuolineutraalia.

Voikaa hyvin! Sajj 6+2
 
Sajj: Mä kävin silloin ultrassa jo 6+2 ja näkyi syke, että sun viikot on vamaan oikein hyvät :)

Mä sitten melkein pyörryin kaupassa tänään.. Oli jo mennessä vähä heikko olo ja siinä kassajonossa sitten alkoi tuntua, että kohta lähtee taju ja just kun pääsin maksamaan niin silmissä pimeni hetkeks..sain vaan sanottua, että pyörryttää ja toinen myyjä haki sitten tuolin mulle. Ei ehtinyt onneks jalat lähteä alta, mutta hetkeks kyllä pimeni oikein kunnolla. En nyt sitten tiedä johtuuko esim. matalista verenpaineista vai olisko hemoglobiinkin laskenut. Mullahan ei niitä verikokeita sillon ekalla neuvolakäynnillä otettu, kun olin sen tädin mielestä liian aikasin siellä, niin en yhtään tiedä paljon hb on ollu. Yleensä se on pyöriny 125-130 paikkeilla. Veikkaan kyllä noita paineita, koska mulla on jo ennen raskautta välillä esim. bodypump-tunneilla pyörryttänyt, jos on noustu nopeasti alhaalta ylös joissain liikkeissä tai sellasissa missä on kädet pään yläpuolella ja samoin saunassa pyörryttää helposti. Mut ei oo ennen missään ns. normitilanteessa tollain pyörryttänyt. Pitänee neuvolassa sitte asiasta kysyä..

Eltsu 11+0 :)
 
Eltsu, voi olla syynä hemoglobiinikin. Mulla tuo oli ainakin laskenut aika reippaasti rv4+4 ja rv8 välillä. Muistaakseni n.138:sta 126:een, ilman että olisin vuotanut ollenkaan. Mulla tuo on yleensä ollut 135-149 välillä ennen raskautta, joten vähän huimailee aina toisinaan.
 
Kävin pari päivää sitten nt-ultrassa, kaikki näytti hyvältä ja turvotustakin normaalinverran. Muutaman päivän on taas ollut huonoa oloa, juuri kun kerkesin riemuita sen menneen ohi..huoh.
 
Ultrassa käyty, kaikki oli ok
happy.gif
Turvotusta 1,5mm, verikokeiden tulos tulee sitten myöhemmin. Niin ja hypättiinkin viikoissa sen verran, että nyt on menossa jo 12+2 (eikä 11+2) ja la olis 11.10 jos emmuk viitsii päivittää, synnäriks voi myös laittaa Hyvinkään, jos ei muihin ajatuksiin tulla.
Mittaa pienellä oli 56,2mm.
Nyt uskaltaa ehkä jo kertoakin sitten vapaammin
happy.gif
 
Heippa hei..
Täällä plussattiin pari päivää sitten ja uskallaudun nyt siirtämään itseäni tälle puolelle. Kerroimme jo anopille ja minun äidille, kun päätimme että niin huono vointinen kun olen jo nyt ollut he huomaisivat kuitenkin aika nopeasti kun vietämme heidän kanssaan niin paljon aikaa. Toiseksi niin heille kertoisimme kuitenkin jos jotain pahaa tapahtuisi, mutta toivon mukaan kaikki menee loistavasti... :)

Laskettu aika olisi sitten se 7.12. laskujeni mukaan, saa nähdä kuinka paljon se aika muuttuu kun on käynyt neuvolassa. Ensi viikolla soitan sinne ja varaan ajan...
 
Onnea Lilli täälläkin vielä oikein kovasti!

Meillä oli tänään siis varhaisultra. Jännitin koko päivän ihan älyttömästi. Ja kun piti lähteä, tuli sellanen fiilis, että kohta oksennan. En ole kyllä koskaan aiemmin niin kauhuissani ollut. En myöskään koskaan ole ollut niin onnellinen, kun lääkäri totesi että "kyllä siellä joku köllöttelee"!
Sydän sykki kovasti, näkyi ja kuului oikein hienosti :) Koko oli 10,7mm, eli vastaa viikkoja 7+1. Oon itse laskenut, että tänään olis 7+2, mutta tuo 7+1 on ihan yhtä mahdollinen, mennään sillä sitten seuraavaan ultraan asti. Kyllä on niin kovin helpottunut olo!

Voikaa hyvin! Sajj 7+1
 
voi Sajj. Ihanaa kuulla että kaikki on hyvin... :)

Täällä aika neuvolalle on varattu, 2.5. mennään, ja jännittää nyt jo niin paljon.. Mitä ne siellä ekalla neuvolakeralla tekee??? Viisaampi ja kokeneempi valistakoon.. :)

Muuten tehdään töitä, ja voidaan pahoin välillä, mutta ei haittaa.. :)
Olen aloittanut kutomaan vauvan-viltti, kun yritän pysyä nahoissani että en ala hirveesti shoppailemaan vielä, niin otin esille kutomis"taitoni".. :) kivaa se on, ja nopeasti menee.. Joulukuinen vauva niin tarvii lämpimiä vaatteita, joten seuraavaksi yritän sitten vähän paitoja, housuja, töppösiä, y.m.
Saa nähdä onnistunko kun olen aikasemmin vain osannut kutoa villasukkia.. :D

Lilli 5+1
 
Onnea Eltsu ja Sajj hyvistä ultrakuulumisista! :) Mulla nt-ultra on ensi maanantaina. :S Jännittää jo nyt! Me todennäköisesti saadaan veriseula samaan aikaan, sillä kävin kokeissa jo viime viikolla ja ultra tehdään äitiyspolilla.

Sajj, tuon pikkuisen koko on niillä rajoilla onko se 7+1 vai 7+2. Meillä pikkuinen oli 9,7mm viime ultrassa ja viikko 7+1 tuon mukaan. Ja koska tiedetään että alkiot kasvaa tuossa vaiheessa n.1mm/vrk, luultavasti muutaman tunnin myöhempään tehty ultraus olisi antanut teille päivän lisää. :)

Lilli, meillä tuo ensimmäinen neuvola oli oikeastaan suurimmaksi osaksi kyselytunti. :) Sairauksista, elämäntavoista, meidän tuntemuksista...ym kyseltiin ja iso pino lukemista saatiin mukaan. Perus testejä otettiin, hb, paino, verenpaine ym. Meillä mies oli mukana ja tosi kiva että oli, mies pääsi mukaan odotukseen aivan eri tavalla kuin olisi päässyt jos ei olisi tullut neuvolaan. Joten ehdottomasti kannattaa yrittää houkutella miestä mukaan.

Mulla loppui pahoinvointi viime torstaina (rv11+0). Sen jälkeen ei ole enää etovaa oloa ollut. Myös väsymys on vähentynyt huomattavasti. Välillä pelottaa että onko kaikki hyvin, mutta onneksi kohtukipuja on vielä. :) (tosin saatoin tehdä raskaustestin tänä aamuna, kun noita on niin monta vielä jäljelä. Ylläri, viiva pamahti ennen kuin kontrolliviivan kohta oli edes kastunut, että ainakin hormonia on kropassa)
Ensi maanantain ultran jälkeen saa toivottavasti jo huokaista, vaikka ylihuomenna tuleekin jo 12+0 täyteen.

Me kerrottiin mun vanhemille uutiset viikonloppuna. Molemmat oli ihan innoissaan ja ne on soitelleet monta kertaa ihan pienistä jutuista. :D Miehen suvulle kerrotaan pääsiäisenä. Kavereille varmaan kerrotaan kun nähdään (tai kun maha näkyy). Pitäisi miettiä myös milloin kertoo tämän asian töissä... Milloin te olette kertoneet/meinanneet kertoa töissä? Mulla olisi vähän alustavana suunnitelmana pitää tämä salaisuutena rakenneultraan asti, JOS vaan kroppa sen sallii. ;)
 
okej.. :) kiitos eka neuvola käynnin tiedotteesta.. :) nyt voi vähän paremmin varautua.. Mutta eikö ne ollenkaan tee mitään ultraa??
Mieheni varmaan toivoo sitä että ne tekisi ja saisin kuulla sydänäänet, kun en ole uskaltnut puuhailla mitään plussan jälkeen.. :/ Tiedän että seksi raskauden aikana ei ole vaarallista, mutta kuitenkin pelkään ja sanoin että sitten kun näen/kuulen että sielä oikeasti on jotain jolla vaikuttaa olevan kaikki hyvin niin sitten.. :)

Mymmeliini: Minä ajattelin ainakin kertoa pomolleni heti kun on mennyt se 12 viikkoa.. Meillä niin hyvä pomo, että tuntuu paremmalta kertoa. Silloin myös hän on hyvin ymmärtäväinen jos jään saikulle jostain syystä. Sen takia kyllä tekisi mieli kertoa heti, kun tätä pahoinvointia on ollut..mutta ei ihan vielä.
Lisäsksi jos minua ei olla siinä vaiheessa siirretty siihen toiseen kohteeseen töihin, niin pakko on kertoa aika nopeasti kun työni lasketaan "vaaralliseksi työksi" raskaana oleville naisille..
 
Meillä ne ei ainakaan tehnyt ultraa eikä kuunneltu myöskään sydänääniä kun käytiin rv8+0. Ne ei neuvolassa kai kovin aikaisin edes lähde yrittämään tuota sydänäänten kuuntelua, sillä noin aikaisin ne on hankala saada kuuluviin ja kuinka paljon siinä tulevat vanhemmat hermostuu ja stressaantuu, jos syke ei kuulukaan. :O

Tavallisesti odottaja pääsee kahteen ultraan, joista toinen on viikolla 11-12 ja toinen joskus rv20 aikoihin. Paitsi tietenkin jos sulle tulee ongelmia raskauden kanssa ultrataan useammin, mutta ultraukset ei paljon mieltä lämmitä jos on ongelmia raskaudessa.

Monet tekee kyllä niin että käy yksityisellä kurkkaamassa pikkuisen alkuraskaudessa joskus viikon 7 aikoihin, jolloin sykkeen pitäisi jo näkyä. :) Ei tuo nyt ihan älyttömän kallista ole, mitä olen noita hintoja lueskellut.
 
Me ollaan menossa torstaina varhaisultraan. Taas alkaa jännittää kun alkaa miettimään. :) Yksityiselle siis mennään ihan omasta halusta, täällä se maksaa 80-90e + lääkärin palkkio. Siitä sit Kela pois. Mennään sit 19.4 neuvolaan ekaa kertaa. :) Siihen piti varata aikaa 1,5-2h.. aika paljon.

Mulla ei oo muuten (kopskops) ollut juurikaan mitään pahoinvointia. Kerran meinasin yrppää työmatkalla kun söin vähän huonon aamupalan ja pyöräilin hurjaa vauhtia. Muuten sit tosi vähän ollu mitään. Lähinnä närästää ja turvottaa. Jotenkin siihen närästykseenkin alkanut tottumaan, etten käytä kun max 1 Rennien päivässä., usein en yhtään.

Onks muut huomannu et alkaa hermo oleen kireellä? Oon asiakaspalvelutehtävissä ja tuntuu ettei enää jaksais niitä urputtavia asiakkaita.. tai ees niitä ketkä vaan jaksaa jauhaa juttuja. Ennen kuuntelin ihan mielelläni pidemmätkin pätkät. :D

Rht 6+6 (?)
 
Onnea lillille plussasta! Meilläkin oli ensimmäinen neuvola käynti suurimmaksi osaksi keskustelua, ja ne perus jutut mitattiin, sydänääniä ei kuunneltu vielä silloin, mutta viikon päästä siitä (10 raskausviikolla) pääsin uudelle pikakäynnille ja äänet kuunneltiin.
Töissä kerroin lähimmälle esimiehelle nt-ultran jälkeen, tai hän arvasi ja kysyi sitä suoraan,enkä siis käynyt enää kieltämään. Muille ajattelin kertoa mahdollisimman myöhään, saa nähdä kauan pystyn piilottelemaan, kun nyt jo etsittiin isompia työvaatteita.
Rht: Minä myös työskentelen asiakaspalvelutyössä ja hermo ei oikeen tahdo riittää. Ärsyttää nimenomaan kuunnella kaikenlaisia sepustuksia päivästä toiseen, ja jos ihmiset eivät osaa päättää mitä haluavat. Olen kyllä aina ollut kärsimätön tuollaisissa asioissa, mutta nyt vielä enemmän, eikä jatkuva väsymys auta asiaa. Pahimpana päivänä on kyllä itkukin tullut
 
Mymmeliini, voihan tuo tosiaan olla!:) Mutta eihän nuo varhaisultrien mittaukset käsittääkseni muutenkaan ole ihan hirveän varmoja?

Meillä oli ensimmäinen neuvola tänään. 1,5h se tosiaan kesti, mutta meni tosi nopeaan! Meillä oli todella mukava terveydenhoitaja, vanhempi täti maustettuna erittäin hyvällä huumorintajulla :) Olin tyytyväinen, ja mies myös. Minä kyllä suosittelen myös miehen ottamista mukaan!
Järkytyin kyllä ku mitattiin paino, oon lihonu 3 kiloa tässä nyt alkuraskaudessa :D Oon kyllä syöny monipuolisesti ja hyvin, mutta myös herkutellu ihan liikaa. Eli nyt ton syömisen kanssa rauhotutaan. Itseasiassa vähän pakostakin, viikonloppuna nimittäin alkoi sellanen pieni etova olo. Ajattelin että ei se vaarallista ole. No tänään oon sitten jo oksentanu kaiken minkä olen syöny. Maha tuntuu siltä, että olis täynnä koko ajan, turvottaa ja inhottaa ja oksettaa. Ihanaa tämä raskausaika! :D
NT-ultrakin varattiin siellä neuvolassa jo valmiiks, kuukauden päästä sinne sitten! Kovin jo odotellaan, kun sitten sikiö näyttää jo ihan vauvalta :)

Osaako joku sanoa, miksei multa mitattu tota hemoglobiinia? Tuntuu jotenkin hassulta, ku oon käsittäny että se katotaan aina.

Me oltiin varhaisultrassa Pulssissa, Turussa siis. Ja maksettavaa jäi Kelan korvausten jälkeen 100,60€, jos esim Lilliä kiinnostaa tuo hinta :)
Varmasti paras satanen, minkä oon ikinä käyttänyt!

Sajj 7+2
 
Mukavia neuvola- ja ultrakuulumisia täällä. Ihanaa! Ja onnittelut uusille plussalaisille!

Itse olen laiskistunut kirjoittelemaan, enkä ole edes muistanut täällä hetkeen käydä. Tuntuu, että aika menee ihan tosi nopeasti, eikä mitään ehdi tehdä:)
Kolmisen viikkoa sitten alkoi rajut alavatsakivut, mutta ne on jo jokseenkin hellittäneet. Mitään raskaampaa ei kyllä voi tehdä, puolen tunnin hitaan kävelylenkin ehkä just ja just. Harmillista, mutta ainakin tähän asti pikkuisella ei ole ollut mitään hätää. Ensi viikolla kasvukontrolliultra, toivotaan että kaikki edelleen hyvin.

Niin ja tuosta peiton heiluttelusta..meillä on ainakin jäänyt nyt ihan minimiin, sillä mulla on jo tässä vaiheessa tosi kovaa paineen tunnetta alavatsalla, kipuja yms. Mutta onneksi mies on ymmärtäväinen, ja sanoikin, ettei halua riskeerata pikkuista. Pitänee ultrassa kysyä että onko se edes haitallista...Itsestä vaan tuntuu että se ei tekis kovin hyvää nyt.

Onko pahoinvointi yhtään helpottanut vielä teillä joilla sitä on ollut?

Lisäsin Jossuli80 listaan ja päivitin eppen lasketunajan. En vielä uskaltanut laittaa Saijj sua listalle, ennenkuin kysyn, että se on ok? Niin varovaisesti ilmoitit ihanasta uutisesta, niin ajattelin että parempi sitten varmistaa sinulta, että saa lisäillä listaan :)

Emmuk 26+4

Hei Emmuk!

Kiitti, kun lisäsit. Olen täällä niin harvoin käynyt, et tarviskos tänne jotekin kirjautua sisään?
Varhaisultrakin takana ja nyt alkaa helpottaa se tuska, et kaikki on oikeesti ihan hyvin ja sielä se potkii ja elelee:)

Täytynee nyt käydä täällä useamminkin, koska olisi kiva vaihtaa kuulumisia teidän kanssa! Ihanaa kevättä kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Varhaisultrakuulumisia: Pikkuisen sydän lyö, on oikeassa paikassa. Pituus 1,1cm ja vastaa viikkoja 7+2, laskettu aika on 22.11-24.11. Neuvolan laskujen mukaan 23.11. :)

Ihan vähän siellä jännitti, mut kaikki meni hyvin, kuviakin saatiin. Lopuks täti kysyi et onks teillä mitään kysyttävää. Sanottiin tietty et ei oo mitään, kiitti ja moi. Sit 5min sen jälkeen kun oltiin pois sieltä niin tuli mieleen ne kysymykset mitä piti kysyä. :D Piti kysyä onks ihan ok syödä Renniee ihan joka päivä. Ja sit et voiks käydä hierojalla. Jossain sanottiin, että hieronta ei oo hyväksi kun siinä lähtee kuona-aineet liikkeelle ja sit ne voi mennä istukkan ja vauvaan..
 
Onnea Rht hyvistä ultrauutisista :)

Tänään tuli seulan tulokset, jotka oli ok
happy.gif
Ja kävin ostamassa ekat äippäfarkut
happy.gif
On nää vaan mukavat. Luultavast jää siis pieneks tosi nopeesti, mut jotenki noi tavalliset puristaa mahaa tai sitten valuu.. Maha ei siis oo kasvanu (ehkä aavistus jotain "muotoa" näkyy) mut turvotusta on..On näissä sentäs vähä kasvuvaraa ja ne on stretchiä et kaipa ne jonkin aikaa menee. En oo vielä mitään muuta uskaltanu ostaa, vauvan vaatteetki tuntuu vielä jotenki niin kaukasilta
grin.gif
Mut eiköhän se shoppailuvimma iske jossain vaiheessa (viimeistään ku mennään Köpikseen touko-kesäkuun vaihteessa).

Hyviä vointeja kaikille!

Eltsu 13+2
 
Heippa hei kaikki..
Onpas täällä ollut hiljaista... Meillä mennään hitaasti eteenpäin, välillä tuntuu kuin leijuisi pilvillä, välillä taas olotila on jotain ihan muuta. Pari yötä sitten näin unta että olin saanut vauvan, viime yönä näin unta että tuli keskenmeno... :( on kyllä tämä jollain tavalla tuskaa..haluaisin jollain tavalla hypätä suoraan siihen 12 viikkoon, ehkä rauhoittuisin vähän..
Onko kellään muulla ollut sellaisia todella kovia vihlaisuja, (Siis todella kovia!!) keskellä alavatsaa?? Päivisin minulla ei ole niitä ollut, mutta nyt kahtena yönä, melkein viikon välein ne on tullut, niin kovat että olen niihin herännyt.. Eilen yöllä oli yksi sellainen, siksi ehkä sitten kun loppujen lopuksi nukahdin näin painajaisia. Eilinen oli niin kova ja kesti niin kauan että jouduin ottamaan särkylääkkeen kun en kestänyt enään.. Voiko ne kasvukivut oikeasti olla niin kovia??
 

Yhteistyössä