Ensiksi
bumbylle aivan uskomattomasti onnea. <3
Olet tämän plussan kyllä ansainnut. Samoin onnentoivotuksia muillekin plussanneille. Saatte ihanan loppukesän/alkusyksyn ihmeen ensi vuonna syliinne.
Seawind; tiedän hyvin miltä susta tuntuu, mutta sanon silti, että me ollaan oikeasti vielä niin nuoria ja niin alkutaipaleella, että turha tuhlata voimavaroja mielipahan tuntemiseen toisten onnesta. Ei se ole meiltä pois, vaikka kipeää tekeekin. Mullakin on ollut niitä päiviä tässä matkan varrella, kun olisi tehnyt mieli huutaa ja itkeä, kun näkee mukuloita kaikkialla (ja kumma juttu on, että niitä oikeasti näkee joka paikassa...) ja kaikki muut pamahtaa paksuksi, kun itse odottaa edes mahdollisuutta sellaiseen ihmeeseen. Silti pidemmällä tähtäimellä on parempi koettaa keskittää ajatuksensa muualle. Stressi itsessään jo voi aiheuttaa ongelmia koko juttuun jos omaa yhtään herkemmän kropan. Ja, vaikka itse raskauden alkamiseen ei voi itse vaikuttaa oikein mitenkään niin sen mahdollisuuteen voi vaikuttaa; normaalipaino, terveelliset elämäntavat, rentoutuminen ja stressittömyys, parisuhteen ylläpito, itsensä rakastaminen ja muiden hyväksyminen. Ei auta jäädä itkemään nurkkaan, koska se ei auta mihinkään. On vaan jatkettava eteenpäin, vaikka hammasta purren. Kyllä se odotus lopulta palkitaan.
Mua itseäni ainakin tällä hetkellä lohduttaa yksi vähän hassu ja taikauskoinenkin juttu; viime keväänä, muistaakseni juuri ennen kuin tein positiivisen testin ja koin sen keskenmenon, olin anoppini luona joka on kiinnostunut kaikenlaisesta "hömpästä" eli enkeleistä, ennustamisesta jne. Itse olen vähän sellainen semiuskovainen näitä asioita kohtaan, uskon, mutta en ilman todisteita niinsanotusti. Kuitenkin, anoppi oli hankkinut itselleen riimukiviä ja tulipa siinä sitten kysyttyä itse näiltä kiviltä vastausta tähän minun lapsihaaveeseeni. En muista tarkkaan miten muotoilin tuon kysymykseni, mutta kysyin kuitenkin jotakuinkin, että saanko lapsia tulevaisuudessa/tuleeko minusta joskus äiti. Sain vastaukseksi sellaisen riimun joka kuvaa pysähtymistä, jonkin loppumista ja passiivista aikaa ennen uudelleensyntymää.
Tuolloin minulle tuli sellainen tunne tästä riimusta, että joudun ehkä odottamaan sitä lasta syystä tai toisesta vähän pidempään, mutta lopulta tulisin kuitenkin äidiksi. Noh, minähän teinkin sen pos.raskaustestin ihan pian tämän jälkeen ja ajattelin, että häh häh hää riimu! Noh, senhän tietää mitä tuolloin kävi eikä tätä koko juttua auta yhtään tämä kohta 7 kuukautta kestänyt kirjaimellisesti passiivinen aika. Mutta ehkäpä tämä kaikki on ollut tarkoituksellista? Olen saanut lisää aikaa punnita asioita, harkita ja varmistaa mitä todella haluan ja tunteeni ovat vain vahvistuneet. Olen saanut etsiä tasapainoa päässäni tämän lapsiasian suhteen ja niiden tunteiden kanssa joita asia synnyttää. Välillä on huonoja päiviä ja välillä taas parempia. Joskus jopa niinkin hyviä, ettei sitä edes muista, että mulla voisi nyt olla sylissäni vastasyntynyt jos kaikki olisi mennyt hyvin.
Ehkäpä
Seawind sinäkin olet nyt vain saanut lisää aikaa keskittyä itseesi, parisuhteeseesi ja elämääsi. Onhan se helppo sanoa, että älä stressaa, mutta se on vain totuus joka pitäisi varmaan hakata jokaisen naisolennon päänahkaan kiinni. Asioilla on tarkoituksensa, niillä pahoillakin.
Ja niin, jos kukaan muu ei ole kiinnostunut niin minä voin kyllä alkaa pitämään listaa silmällä. Ei tästä olla kuitenkaan varmaan ihan hetkeen lähdössä minnekään.
