Esikoinen vuodelle 2015

Valonkantaja, mulla menossa 3 päivän detox mehukuuri :) Ei siis mikään lauhdutuskuuri, vaikka toivon mukaan kilo tai pari lähtee. Kaveri veti tämän juhannusmässäilyn jälkeen ja sanoi että kyllä tuli hyvä olo ja farkutkaan ei taas kiristä :D Tähän kuuluu enimmäkseen tuoreita vihanneksia, hedelmiä, marjoja, sokeroimattomia luomumehuja ja luonnonjogurttia, mutta esim. noita chia-siemeniä tulee myös muutamaan mehuun. Iso pussi tuli ostettua ja ajatteklin sotkee just joguun tai puuroon jatkossa, varmasti ovat kuitenkin terveellisiä!
 
Kuten niin moni muukin täällä, mäkin pidän nyt pikkuisen palstatauon, mutta vain lomareissun ajaksi. Nyt meneillään oisko kp28 tai jotain eikä kyllä oikeastaan mitään oireita mihinkään suuntaan. Ovulaatiosta about 10 pvää, joten testailu aikaista, mutta tein kuitenkin yhden testin aamulla ja negahan se oli. Jotenkin alkaa taas hiipiä sellanen paska fiilis ettei varmaan taaskaan tärpänny, mut katsotaan. Palaan asiaan kuun puolivälin paikkeilla. Tsemppiä naiset! Nautitaanhan kesästä kaikesta huolimatta! <3
 
TERVETULOA KAIKKI ESIKOISESTA HAAVEILEVAT!



Ilmoita muutokset ja lisäykset listalle PUNAISENA, kiitos!

Muistathan ilmoitella itsestäsi, jos kuukautiskiertosi venyy yli 50 päivään.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan pois listalta.

PERJANTAI 4.7.2014


KP: Kiertopäivä xx/xx (kiertopäivä/kierron normaali pituus)
YK: Yrityskierto
TJOT: Tulee jos on tullakseen (ei aktiivinen yritys)


KM: keskenmeno, KU: Kohdunulkoinen raskaus, Kilppari: kilpirauhasen vajaatoiminta, PCO: polycystic ovaries, MFO: multifollikulaarinen ovario (lievempi pco) TM: tuulimunaraskaus


NimimerkkiIkäKPYKYATJOTTaustalla
anzkuliini2740/25-29X
Boni2913/28412/2013pco
bumpy2938/31151/20131 ku, mfo
diadora2538/29-3115
hopess2217/286/2013
Iiida2228/17-4689/2013
ilokilo2941/2717
Intopiukka2830/24-4869/2013mfo
joa2435/26-3016/2014X
KultaSieni281/2744/2014
Liilja2030/32-3334/2014X
Mak-i2327/26-29274/2012
Malvankukka2513/2825/2014
Mantzu_852943/22-255
Mappis_882611/30138/2013
Merope2944/28108/2013kilppari
Minisport2715/33118/2013pco
MooiMama2524/32-3325/2014
Nalat-843032/38-6010/2013pco
Nööse2524/2725/2014
piretti2227/301910/2012X1 km
pipiipa2025/2916/2014x
puutarhassa2110/33109/2013
robusti2923/3425/2014
sassa72521/3038/2013
~SeaWind~204/2014
Sirppanainen2418/28812/2013
taikakai3329/26-3134/2014X
ttaisku2414/4099/2013
Tikru-783634/28-3143/2014
valonkantaja2372/27-3432/2014X1 km




HILJAISET HAAVEILIJAT:

Evaparadise
_Lilja_
MiiSa-80
SinSin


ONNELLISET ODOTTAJAT:


YK: Yrityskerta/-kierto, jolloin tullut raskaaksi

NimimerkkiYKPositiivinen tulos
Santrana326.4.2014
Nissukka26.5.2014
Lumikko89319.5.2014
tibt127.5.2014
vauvatoiveilija31.6.2014
onnenpisara5.6.2014
marita1455.6.2014
 
Viimeksi muokattu:
KultaSieni pahoittelut uudesta kierrosta :/

Ja taas sai huomata et vaikka kuinka yrittää olla huomioimatta ovista. Niin ei, eilen maha kipee ja ovis limat eivät jääneet huomaamatta :D eli piinailu alkakoon :)
 
Pyydän anteeksi ettei nyt ole jaksamista muuhun kuin omanapailuun. Ajattelin vain tulla ilmoittelemaan itsestäni, josko joku vaikka miettisi miten mulla täällä menee.. Kuten voi kirjoitusasustakin jo päätellä niin aikalailla on mieli maassa ja sydän edelleen surun murtama. Pian lähtisi jo RV 10.. Mutta sitä on enää turha ajatella. Metotreksaatti piikistä on nyt jo 10 vuorokautta aikaa. Vielä viimeperjantaina hcg arvo oli korkeimmillaan, eli 2400 mIU. Nyt on lähtenyt laskuun mutta erittäin hitaasti, ja hcg vielä maanantainakin oli 2000 mIU. Lääkäri puhui jo toisesta piikistä mutta halusi odottaa vielä tulevan maanantain hcg tulosta. Tässä viikon aikana on ultrattu pariin otteeseen, ja siellä se raskauspussi on vasemmassa munatorvessa, halkaisijaltaan läpimitta 17mm. Limakalvo kohdussa oikein paksu, 18mm sekin. Miksi ihmeessä se ei vain voinut mennä sinne oikeaan paikkaan?! Välillä menee pari päivää tosi hyvin, ja sitten taas toisinaan tulee vähän väliä näitä itku-potku-raivareita.

Kaikenlisäksi menee hermo Anoppiin, jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja.. Oltiin keretty kertoa raskaudesta, ja kun anoppi sai tietää kohdunulkoisesta, hän heti syytti ylipainoani, ja teki hyvin selväksi suoraan päin naamaa sanoen, että meidän pitäisi unohtaa koko vauvahaaveet ainakin siihen saakka että minä olen laihduttanut itseni täysin normaali painoiseksi, hän ei nimittäin halua että HÄNEN LAPSENLAPSENSA syntyy sairaana minun ylipainoani takia! Jeesus vie että välillä tekisi ihan mieli ottaa vähän kiinni ja ravistella.. Anteeksi jos puhun epäasiallisesti, mutta on tunteet tällä hetkellä todella pinnassa. Lisäksi mieskään ei tunnu ymmärtävän mielialavaihtelujani. Riidellään pienistäkin asioista kokoajan, kun molemmat haluttais jo pian päästä uudestaan yrittämään. Jotenkin olen vain 100% varma siitä että koska tämä kohdunulkoinen kaikista raskaanaolevista ihmisistä sattui juuri mulle, niin mussa on pakko olla jotain pahasti vialla. Tuntuu pahalta myöntää, mutta uskon että mun munatorvissa on se vika, varmaan kaikki seuraavatkin raskaudet tulevat kiinnittymään munajohtimiin, pelottaa että johtimet on liian ahtaat että munasolu mahtuisi kulkeutumaan kohtuun.. Ja kun kerroin tästä huolesta lääkärille, niin lääkäri kertoi että se on epätodennäköistä, mutta jos näin olisi niin koeputkihedelmöityksellä onnistuisi ensinkerätä omat munasolut munasarjoista ja siten saattaa raskaus alkuun, MUTTA tätä toimenpidettä ei tehdä Suomessa mikäli BMI on yli 30! Ja minä kun olen sairaalloisen ylipainoinen, ja BMI on 43, niin minun kohdallani tulisi ensin tapahtua n. 50kg painonpudotus ennenkuin pääsen EDES JONOTTAMAAN ks. toimenpiteeseen. Joka taas tarkoittaa sitä että olisin varmaan kolmekymmentävuotias (menisi lähes 10 vuotta!) ennenkuin saisimme esikoisen.. Ja anteeksi vielä dramaattisuuteni.

Että tämmöistä tänne, toivottavasti olen kuitenkin luuloineni väärässä ja hcg laskisi nyt super nopeaa sinne nollaan, niin pääsisin mahdollisimman pian uuteen yritykseen, eikä uutta metotreksaattipiikkiä tarvitsisi. Ja toivottavasti mahdollisimman pian sitten jo raskautuisin uudestaan ja tulisi se NORMAALI raskaus. Anoppi sai itsetuntonikin lyötyä niin alas että kävin ostamassa nutrilett litkuja kaupasta seuraavaksi 8 viikoksi, josko oikeastikin joskus näyttäisi ihmiseltä ja kykenisi saamaan anopille sen "terveen lapsenlapsen" kun eiväthän kaltaiseni ylipainoiset voi kokea normaalia tervettä raskautta. Taitaa anoppi olla katkera kun oli itse normaalipainoinen ja silti joutui aikoinaan vuosia yrittämään että sai mieheni alulle, ja minulla "tärppäsi" tämä kohdunulkoinen ensimmäisestä clomikierrosta.

Kiitos ja anteeksi tilitys, nyt menen nukkumaan ja aamulla töihin.
 
Viimeksi muokattu:
Seawindille voimahalit näin alkuun. :hug:

Ja täytyy sanoa, että anoppisi suusta aivan kertakaikkisen törkeää tekstiä. Joillain ihmisillä ei vaan yksinkertaisesti ole minkään valtakunnan tilannetajua suotu saati empatiakykyä. Mun puolesta tollasia voisi aina välillä vähän tukistaa, että tajuaisivat, mutta ei siitä taitaisi saada kuin päällekarkaussyytökset niskaan. : /
Ja miehesi kohdalla toisaalta ikävää, ettei hän tunnu ymmärtävän, mutta toisaalta häntä ymmärränkin asiassa. Hänkin kuitenkin suree asiaa omalla tavallaan ja ilmeisesti miehesi tapauksessa sureminen tapahtuu sitten vähän tällaisella sulkeutuneisuutena joka taas johtaa sitten kiukkuun ja huomiokyvyttömyyteen. Koeta omassa surussasi vähän muistaa, että miehesikin on vain ihminen, joka ei osaa lukea ajatuksiasi ja sitä mitä nyt kaipaat. Kerro siis mitä kaipaat.

Itse olen sitä mieltä, että on vähemmän todennäköistä, että juuri ylipaino on nyt ollut tämän kohdunulkoisen syypäänä. Sanoisin enemmän, että maailman pashamaisinta tuuria mitä tämä elämä voi naiselle antaa.
Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että runsas ylipaino tuottaa ongelmia ihan kaikkeen mahdolliseen mitä lapsen saamisessa on edessä. Jos se ei vaikuta jo itse hedelmällisyyteen tavalla tai toisella, se nostaa riskejä itse raskaudessa ja, vaikka molemmista selviäisi ilman suurempia ongelmia niin itse sen lapsen hoitaminenkin tuottaa omat hankaluutensa, kun painoa on paljon.

Laihaksi lohduksi voin tähän vielä sanoa, että 50 kiloakin on hyvinkin mahdollista tiputtaa 3-5 vuodessa (16-10kg/vuosi) ilman, että sen tarvitsee olla ikuista nälkäpaastoa ja kaikesta hyvästä kieltäytymistä. Se vaatii vaan motivaatiota, suunnitelmia ja myös itselleen anteeksi antamista niitä päivinä ja hetkinä, kun ei suju hyvin. Ennen kaikkea sitä lopullista päätöstä, että nyt ne kilot lähtee pois. Ja laihduttaminen itsessään ei sulje pois sitä, etteikö voisi koko ajan yrittää lasta. Kun uusi raskaus alkaa, on jokainen kilo ollut askel pois riskeistä. Ja siinä 3-5 vuodessahan sitä voi samalla pistää pikkuisen rahaa säästöön sitä varten, että kun painoa on reippaasti pois ja jos uutta raskautta ei kuulu niin ne hedelmöityshoidot olisi sitten varaa tehdä yksityisellä puolella joka taas nopeuttaisi juttua. Eli jos oikein asennoituu niin teillä voisi olla esikoinen ihan viimeistään jo 5 vuoden päästä. Ja laiha lohtuhan se on sanoa, mutta sä (ja minäkin) olet vielä nuori. Tässä on ihan vähintään vielä ainakin 20 vuotta aikaa sille lapselle tulla, mutta toivotaan, ettei odotus todellakaan veny näin pitkäksi. Olet kuitenkin jo kerran tullut raskaaksi, se kyllä aivan satavarmasti tapahtuu vielä uudelleen ja seuraavalla kerralla aivan varmasti niin kuin sen pitääkin, kohtuun ja lapseksi saakka.

Nuo nutrilettit voivat olla ihan hyvä aloitus jolla saa nestettä pois kropasta ja samalla pienennettyä mahalaukkua. Sen jälkeen sun on kuitenkin laadittava itsellesi sotasuunnitelma; millä tavoin ja miten aiot tiputtaa painoa. Jos itseltäsi ei löydy tietotaitoa niin suosittelen kääntymään esimerkiksi lääkärin tai/ja ravitsemusterapeutin puoleen. Kiloklubia voin myös suositella jos omin päin haluat yrittää. Jopa minä voin auttaa alkuun pääsyssä ja olla tukena, vaikken millään muotoa ole mikään ravitsemuksen asiantuntija. Itsekin ylipainoinen (BMI 35) ja tässä painossa jumittanut jo liian kauan.

Mutta nyt juuri tällä hetkellä sun pitää ensin toipua tästä koettelemuksesta niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Vielä kerran kovasti jaksamisia sinne, koeta kulkea päivä kerrallaan ja toivotaan todellakin, että se raskaushormoni lähtisi nyt vinhaan laskuun eikä uutta myrkkyannosta tarvittaisi.
 
Voi seawind! Voimia sinulle <3 tärkeintä on, että sinulla on lähellä ihminen, jolle puhua tästä ahdistuksesta ja pahasta olosta. Et saa jäädä yksin tämän asian kanssa, koska se alkaa muuten syödä sua sisältä ja kovaa.
Miestäsi ymmärrän siinä, että hän ei varmaan aivan myöskään ymmärrä kuinka vaikeaa tämä naiselle voi olla. Kantaa sikiötä "väärässä paikassa", ilman hyvää lopputulosta ja kokea ne vatsakivut, pistokset ym.
Hän suree omalla tavallaan, mutta voisit juurikin kertoa hänelle, että välillä on vaikeita hetkiä jolloin kaipaa halausta ja hyvänäpitoa.


Äärimmäisen hyvä kirjoitus myös valonkantajalta.

Koen tän palstan kyllä niin terapeuttisena. Pystyt "anonyymisti" kirjoittamaan tunteista ilman, että ketään tuomitsee millään tavalla.

Kävin itse vuosi sitten vaikean masennuksen läpi (lääkitys ym) ja opein sen, että vaikka olisi pienikin suru, stressi tai paha olo, siitä pitää puhua heti. Ei saa kasata sisälle kaikkea sitä tuskaa ja ahdistusta.

Nämä vauvahaaveilut on juuri niitä asioita, joista jokaisen pitäisi pystyä puhumaan jollekin. Välillä on niin pirun vaikeeta, että tekee mieli vaan huutaa ja itkeä. Välillä on taas niitä ihania hetkiä, jotka hetkeksi hautaa ne huonot alleen.
Kuitenkin muistakaa kaikki (jopa minä) puhua asioista! Niitä ei saa kasata sisälle.

Tulipa liirumlaarumia :D
 
Mä oon nyt sit viimeyön valvonut ja miettinyt asioita ihan läpikotaisin. Mulle viisikin vuotta esikoisen saamiseen tuntuu ihan kohtuuttoman suurelta ajalta. Olen aina ajatellut perustavani suuren perheen, ja aloittavani perheen perustamisen nuorena. Ja kyllä, tällä hetkellä olen nuori, ja jos esikoinen on tullakseen vasta kahdenvuoden päästä, jolloin olen 23 vuotias, niin asia on ok vielä silloinkin. (Mulle saa muuten päivittää iäksi 21.).

..Mutta että saisin esikoisen vaikkapa vasta 26-30 vuotiaana niin ei, kokisin todella pahaa mieltä ja huonoa omaatuntoa siitä että en kyennyt siihen aiemmin.. Todennäköisesti tulen lopettamaan yrittämisen kokonaan, ja ottamaan pysyvän ehkäisyn viimeistään täyttäessäni tuon 26 vuotta, jollei siihen mennessä ole esikoista näkynyt. En halua kuluttaa koko ikääni siihen että kuukaudesta toiseen keskityn vain ja ainoastaan vauva asioihin, jos lasta ei meille ole tullakseen niin sitten sitä ei meille kai ole tarkoitettu. Kuullostipas tuo pahalta.. ): ..Ja tällä ei ole missään nimessä tarkoitus loukata minua vanhempia yrittäjiä, tai ylipäänsä ketään, nämä ovat vain ajatuksia omastaitsestäni, ei kenestäkään muusta!

Mutta positiivisemmalle mielelle; JOTTA en koskaan löytäisi itseäni tuossa äsken yläpuolella kuvailemastani tilanteesta, olen päättänyt että esikoiseni syntyy vuonna 2015, tai ihan viimeistään alkuvuodesta (tammi-touko) 2016! Ja PISTE! Ja tässä listaa siitä mitä olen päättänyt tehdä/tehnyt onnistuakseni;

- Tupakointi loppui pysyvästi eilen!
- Aloitin tänään osa-nutrauksen, ja vähähiilihydraattisen ruokavalion.
- Lisään pikkuhiljaa liikunnan määrää.

Tavoitteet:

Koska aiempien laihdutusyritysten perusteella tiedän, että ensimmäiset kilot mulla karisee älyttömän nopeaa tahtia, niin asetan ensimmäisen tavoitteen aika korkealle, mutta todellisuudessa tämän tavoitteen saavuttaminen on täysin mahdollista ja vielä aika helppoa, koska lähtöpainoni on niinkin paljon kuin hurjat 130kg!

- Eli ensimmäinen tavoite on -25kg, 15.9.2014 mennessä. (Alussa ensimmäiset 2 viikkoa 5kg/viikko, ja sen jälkeen 1,6kg/viikko, todennäköisesti lähtee enemmänkin.)
- Tämän jälkeen -10kg lisää 30.10.2014 mennessä. (1,6kg/viikko)
- Ja vielä -10kg lisää 30.12.2014 mennessä. (1,1kg/viikko)
- ja viimeiset 10kg, 30.3.2015 mennessä. (0,75kg/viikko)

Tässä vaiheessa eletään päivämäärää 30.3.2015, suuri elämäntapa remonttini on kestänyt kaikenkaikkiaan tasan 9 kuukautta ja olen pudottanut kyseisessä ajassa lähtöpainosta -55kg. Painan enään 75kg, joten painoindeksini on vain 25.1 BMI, eli 200g vaille normaalipaino. Minä mahdollisesti olen juuri pari kuukautta sitten alkanut odottaa esikoistani, tai sitten onnistun siinä mahdollisesti hyvinkin pian. Ehkä jopa luomuna, ilman minkäänlaisia lääkkellisiä apuja?

Vitsi että tuntui hyvältä kirjoittaa tuo. Käyn kyllä lukemassa tuon tekstin joka kerta kun motivaatio tuntuu olevan hukassa! Mä niin onnistun tässä vielä, enkö vain?! : ))))
 
  • Tykkää
Reactions: Pecanpie
Seawind, kuullostaa hyvältä sotasuunnitelmalta, mutta koeta muistaa jättää vähän varaa antaa itsellesi anteeksi jos sattuu väliin väsähtämisiä. Voin luvata, että niitäkin hetkiä tulee, kun ei vaan jaksa tai kiinnosta. :)
Mutta motivaatio korkealla eteenpäin. Uskon vakaasti, että jo esim. -30 kiloa eli siihen satasen tuntumaan pääseminen voi auttaa siis todella merkittävästi koko juttua. Ja kyllä te ehditte vielä saamaan monen monta lasta ihan varmasti.

Me ollaan varmaankin aika saman pituisia jos katsoo sun painoa ja painoindeksiä. Itse olen 176cm pitkä ja painoa on 108kg eli itellä se 33 kiloa sinne normaalipainon ylärajaan minne olisi tarkoitus nyt päästä vimeistään seuraavan kahden vuoden sisällä. Ja ikää elokuussa 24 vuotta, mutta itsellä ei ole ihan niin kiirus aikataulu, koska lapsiluku on itsellä piirretty sinne kahden tuntumaan, kolme korkeintaan. Pari vuotta sitten vielä ajatuksissa oli muutenkin "hankkia" esikoinen vasta lähempänä 30 ikävuotta, mutta tulipahan tähän otettua pieni varaslähtö. :D

Tsempataan toisiamme eteenpäin. Ite pyrin laihduttamaan nyt paastoamalla ja tosiaan sitä liikuntaa olisi tarkoitus lähteä lisäämään. Ja syksyllä sitten tutkimaan nuo kilpirauhasarvot, koska mulla ei paino todellakaan lähde pelkästään ajatuksella vähemmän energiaa, enemmän kulutusta (tai sitten mun pitäisi kai syödä joku 500kcal per päivä ja käydä salilla kolme tuntia päivässä *silmien muljautus*).
 
Hei!
Liittyisin teijän joukkoon. Oon lueskellut paljon teidän asioita ja olen saanut niistä helpotusta omaan oloon.

Olemme yrittäneet lasta n. 2 v. Syön teroja ja clomeja tällä hetkellä. Ongelmana oli ovulaation puutos ja kuukautisten puuttuminen pillereiden lopettamisen jälkeen. Vaikka kuukautiset olivat normaalit ennen pillereiden aloittamista.

Olen ollut todella masentunut eikä kukaan sitä ole ymmärtänyt. Tekisi vain mieli päästä kaikesta pois kun mikään ei onnistu. Ymmärrän hyvin miltä teistä tuntuu.

Ikä 25v, kierto 4/25-28, ya 5/2012(en osaa laittaa punaiseksi puhelimen netissä)
 
27/29...
Oireitahan on ilmennyt mutta liekkö vain harhaa.. pientä listausta kuitenkin
Nippailuja, rinnat kuulemma oikeasti kasvaneet (jopa niin hurjasti että on ihan arpeutumaa), nuha oli (kun ei yleensä nuha yksinään tuu mulle), ällötys tupakan hajusta ja jopa ökimistä ties mistä ällöttävästä (normaalisti en helpolla ällöty) mahan oli turvoksissa tuossa aiemmin, mutta nyt kaks päivää vaan ollu sekasin, oon väsynyt, unia vauvoista ja raskaudesta, jopa massun paijjaukseen on erehtynyt, rinnat myös arat.

Tuossapa nuo nyt pääosin. testiä vasta ensviikon loppuna eli 34/29 jollei menkkoja tosiaan näy..

voi seawind kun suruksi käy, mutta hirveästi voimia ja tsemppiä elämänmuutoksiin !

mitäs teille muille muuta ?
 
Möh, ei tainnu tärpätä tässäkään kierrossa koska meni tänään samallalailla pakki sekasin ku aina ennen menkkoja :D

hei te, jotka ootte käyttäny e-pillereitä jne. ootteko huomannu painossa muutosta pillereiden poisjättämisen jälkeen? Itellä lähteny 5 kg pois ilman sen kummempia liikuntoja ja mun on aina niin vaikee saada ees pari kiloo pois :O
 
sassa, mie jätin helmikuussa pillerit pois osin myös sen takia, että halusin nähdä vaikuttaisivatko ne painoon. Noh, mun kohdalla ei vaikuttaneet. Oikeastaan lihoin pian sen jälkeen melkein 5 kiloa. Osa tästä oli jo juuri vähän aikaisemmin tiputettuja kiloja ja osa ihan uusia. Siinä syssyssä oli kuitenkin se keskenmenokin niin ei tullut ihan kaikkein tarkimmin katsottua mitä söin. Ja mie käytin kuitenkin yazeja joiden pitäisi olla sellaisia ei-lihottavia (nestettä kerääviä) niin ei ihmekään sinällään ettei painoa äkkiä tipahtanut taikaiskusta. :)
Mitä ehkäisyä käytit? Todennäköisesti se oli kerännyt sulle nestettä ja se on nyt lähtenyt pois. Joillekin hormoniehkäisy voi kerätä vähän tai enemmänkin nestettä. Vastaa vähän sitä samaa pöhötystä jota joillekin naisille tulee ennen menkkoja tai raskauden aikana. Hormonitoiminta ku on niin jännä juttu.

Painosta mieleen, että -1kg edellisviikkoon, yay. Olisi ollut varmaan enemmänkin jos eilen ei olisi tullut syötyä muutamaa korvapuustia liikaa, heh.

Ja saisi ne menkat jo oikeesti alkaa tulemaan... kp74, terve. Yritän olla, että tulee kun on tullakseen, mutta kyllä se ajoittain alkaa oikeasti turhauttamaan tämä. Noh, jos eivät elokuun alkuun mennessä ole tulleet niin sitten sinne lääkärin pakeille. :p
 
Mulla oli nuvaring. Ja silloin kun sen otin käyttöön nii lihosin kyllä seuraavien kuukausien aikana alkupainosta noin 7-8 kg. Tosin silloin olin niin onnettomassa suhteessaki että tuli syötyä vaikka ja mitä joka ilta...

Jee 1 kilo on monen alku :p muaki kyl jännittää ku tän terokuurin jälkeen enää yks ja sit pitäis luomuna toimia hommat. Saanen epäillä....................
 
SeaWind tsemppiä, sulla on loistava asenne ja hyvä sotasuunnitelma, hienoa ettet anna vastoinkäymisten lannistaa!!

sassa mulla on hormoniehkäisyn lopettamisesta aikaa jo vuosia, mutta en muista että olis vaikuttanut painoon millään tavalla (mielialoihin kyllä, ja sen takia aikoinaan lopetinkin enkä ole enää hormoneihin koskenut).

ON: Nyt menossa kp 31 ja menkkoja ei näy ei kuulu... Välillä jotain vihlontaa/juilimista alavatsalla ja tissit on kipeet, tuntuu että ne tulee koko ajan aremmiksi. Jotain kummaa etovaa oloahan mulla on tässä kierrossa ollu jo jostai kp 12 lähtien (sehän ei tietenkään voi raskausoire olla noin aikasilla kiertopäivillä). Ekaa kertaa ikinä on sellanen olo, että *ehkä* olis saattanut tärpätä, MUTTA: Pregcheckilla tuli testattua kp 26 (dpo 11, jos ovis oli sillon kun oletan) ihan selkeä nega, joten odotin, että vuoto olis alkanut viimeistään lauantaina, mutta ei mitään merkkiäkään, että olis alkamassa. Pregnancy Test Results for 11 Days Past Ovulation | Countdown to Pregnancy - tuon sivuston mukaan melkein 80% naisista saa positiivisen tuloksen dpo 11, mutta mulla ei näkyny edes viivanpaikkaa, ja siksi oon pitänyt epätodennäköisenä, että raskaana oisin... Kai se pitää testata kohta uudestaan, jos ei tätiä näy. Onhan sekin tietysti mahdollista, etten ovuloinut ollenkaan tässä kierrossa, kun mitään selkeitä oireita en huomannut, toisaalta lämmöt (mitä nyt muutamana aamuna mittailin) oli koholla sen oletetun ovisajankohdan jälkeen ja nyt harmittaa, ettei ovista tullut testattua. Piteneekö kierto yleensä sillon, jos ovulaatio jää väliin?

satyjo tervetuloa!
 
taikakai, mulla ainaki piteni ku ovis jättiki tulematta :(

btw, lisää oireita ehkäsyn lopettamisesta ja hormoonien tasaantumisesta: mun naama kukkii. Aika kova järkytys sellaselle jolla ei oo koskaan ollu finnejä... mut ehkä pitää olla tyytyväinen, että jossain määrin hormonit toimii ku tällasia muutoksia. onhan siitä nuvaringin poisjättämisestä pian jo vuosi...
 
Kolmas päivä elämäntaparemonttia menossa. Oon nyt siis kolmatta vuorokautta ilman tupakkaa ja vähähiilihydraatisella ruokavaliolla, ja vaikka tämä ei mitään ruusuilla tanssimista olekkaan, niin ette uskokkaan kuinka on mieli korkealla ja mahtava olo!

Kaikenlisäksi, eilen illalla mulla alkoi ihan julmetut alavatsa ja alaselkä kivut (kuukautiskipuja!) ja nyt viimeyönä on alkanut tulla verta niinkuin hanasta lorisemalla.. Sidettä saa vaihtaa ihan kokoajan ja sen ihan tuntee aina kun nousee seisomaan kuinka pulahtaa ja valahtaa ihan reilusti. (Anteeksi, ällöä mutta oli pakko kirjottaa : D) Yleensähän menkoista ei täällä juuri iloita, mutta tässä tilanteessa tämä tarkoittanee minun kohdallani sitä että ensimmäinen metotreksaatti -piikki olisi toiminut, ja nyt paikat valmistautuu siihen että ehkä päästään jo piankin uuteen yrikseen!! :)
 
Ja vielä; BUMPY Missä sä oot ja onko kaikki hyvin? Et ole kirjotellu, joten tuli jo vähän ikävä, kun on tottunu että huutelet sieltä aina kaikenlaista. :) Kauanko sulla meni meto- piikistä että hcg laski alle 10? Entä tiedätkö, jos kuukautiset/tyhjennysvuoto tulee ennenkuin hcg on lähestulkoon 0, niin onko mahdollista että tulisi raskaaksi heti "uudestaan", niin että hcg ei ehdi käydä siellä nollassa vaan lähteekin taas yllättäen nopeasti ja reilusti nousuun? Ei ole siis käynyt näin, jos ihmettelet miksi kysyn, kunhan mietin että kannattaako varoiksi talletella jo ennen kun hcg on 0. Vasta sitten tietenkin, kun ensin on klunut se kuukausi metopiikistä. :)
 
Seawind pahoittelut hiljaisuudesta :) Viikonloppu oli aika hulinaa ja tällä hetkellä menossa makkarin remppa. Nytkin odottelen viimeisimmän maalikerroksen kuivumista. Ihanaa, kun saa vähän uutta ilmettä. Me ollaan hitaasti vähitellen tehty kaikkea pientä pintaremppaa tässä 2 vuoden aikana. Edellisillä tai sitä edeltävillä asukeilla on ollut vähintääkin erikoinen maku maalien ja tapettien sun muiden suhteen ;)

Ensinnäkin odota tosiaan se kuukausi. Itse ajattelin silloin, että kiva kun tärppäiskin liian pian ja, vaikka se onkin aika pieni riski, niin koko odotus menisi peläten, että mitä se myrkky sai aikaiseksi. Tämä nyt varmaan onkin ihan päivänselvä asia sinulle =)

Tuo vuoto ei kyllä välttämättä tarkoita vielä, että hcg olisi lähellä nollaa :| Toivotaan tietenkin, että sinun kohdallasi tarkoittaa! Muistan, että koko viime kesä meni verta vuotaen! En edes päässyt uimaan juuri ollenkaan kun koko ajan vuoteli enemmän tai vähemmän, enkä halunnut riskeerata tulehdusta tms. Sain piikin kesäkuun 26. kun hcg oli jotain 2200 paikkeilla. 3.7 arvo oli 1800. 10.7 se oli 700 (katsoin silloin pitämästäni raskauspäiväkirjasta) ja muistaakseni elokuun lopulla oli vasta ekat "varman kuukautiset". Niistä en ollut ihan satavarma, koska tosiaan vuotelin jatkuvasti koko kesän. Hcg oli nolilla muistaakseni siinä heinäkuun lopulla, eli kyllä siinä kuukausi meni.

Mites sun hcg on nyt laskenut viime päivinä?

Tsemppiä elämäntaparemonttiin. Muista, ettet pidä tuosta äärimmäisen tiukasta tavoitteesta kiinni ihan kynsin hampain, koska repsahduksia tulee varmaan välillä ja vaikka ei tulisikaan niin paino aina joskus lähtee junnaamaan paikoilleen ilman näennäistä syytä. Paras neuvo laihdutukseen mitä voin (ikuisena laihduttajana) antaa on vesi! Juo sitä vaan litratolkulla joka päivä niin puhdistaa kehoa ja suolistoa ja täyttää vatsaakin. Veljeni on pudottanut semmoset 130 kg ja hän sanoi että aina kun paino jäi junnaamaan niin vettä vettä vettä! =)
Itsellä ois myös semmonen 10-15 kg pudotettavaa. No enemmänki mut se jo riittäis. En tiedä miten sekin on niin vaikeaa, paino ei tahdo pudota ei sit millään ilveellä vaikka mitä tekis. Ja jos saaki muutaman kilon pois niin ei tarvita kun yksi grillaus/kaljottelulauantai ja takas samassa ollaan. Tosi ärsyttävää" Joskus 18-veenä laihdutin semmoset 10 kg ja silloin se kävi tosi helposti ja nopsaankin.

Tänne ei kiertoon kuulu uutta, edelleen vuosisadan oudoin kierto menossa... tai en edes tiedä vaihtuiko kierto jossain välissä kun ovis tuli ehkä kaks kertaa. Jotain tuntemuksia oli sillon kp 16 kun se normisti tulee mutta en tikutellut. kp 29-30 oli ovis ihan satavarmasti. OOOOOOUTOA!! Mut parin viikon päästä menossa tyksiin, joten en nyt jaksa edelleenkään stressata ennen sitä. Siellä sit ihmetellään. Pelkään, että ne sanoo mun painosta kans heti : / Kuulemma tyksissä siitä huomautellaan herkästi. Ei tarttis saada ku joku 5 kg pois ni oisin enää siellä "lievästi ylipainoinen" -kategoriassa :D Pitäis vissiin vetää joku vesipaasto ni vaaka näyttäis tyksissä sit vähemmän ... ;)
Mut joo... kiertopäivät paukkuu, raskaana en oo. Eipä muuta!

Hirveästi jaksamisia sinulle seawind! Aika parantelee haavoja ja pian uuteen yritykseen!
Niin ja by the way, anoppisi kuulostaa hirveältä ä**ältä!! Miten kukaan voi sanoa tuollaista toiselle varsinkaan moisen koettelemuksen jälkeen!!! Ymmärtääkseni ylipainon ei katsota lisäävän riskiä kohdunulkoiseen. Tupakointi kyllä lisää, joten on hyvä että me molemmat ollaan siitä pääsemässä eroon :)
 
joa
Seawindille :hug: Tupakanpoltto on mullakin alkanu maistuun ihan hirveelle! Mikä on tietenkin hyvä juttu. :)
Tein lauantaina rfsu:n johon ilmestyi haalea punaviiva. Sunnuntaina samoin. :heart: Keskiviikkona tulee 19 päivää pillereiden lopetuksesta ja ajattelin sitten vasta testata clearbluella tai apteekin omalla.
 
TERVETULOA KAIKKI ESIKOISESTA HAAVEILEVAT!



Ilmoita muutokset ja lisäykset listalle PUNAISENA, kiitos!

Muistathan ilmoitella itsestäsi, jos kuukautiskiertosi venyy yli 50 päivään.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan pois listalta.

MAANANTAI 7.7.2014


KP: Kiertopäivä xx/xx (kiertopäivä/kierron normaali pituus)
YK: Yrityskierto
TJOT: Tulee jos on tullakseen (ei aktiivinen yritys)


KM: keskenmeno, KU: Kohdunulkoinen raskaus, Kilppari: kilpirauhasen vajaatoiminta, PCO: polycystic ovaries, MFO: multifollikulaarinen ovario (lievempi pco) TM: tuulimunaraskaus


NimimerkkiIkäKPYKYATJOTTaustalla
anzkuliini2743/25-29X
Boni2916/28412/2013pco
bumpy2941/31151/20131 ku, mfo
diadora2541/29-3115
hopess2220/286/2013
Iiida2231/17-4689/2013
ilokilo2944/2717
Intopiukka2833/24-4869/2013mfo
joa2438/26-3016/2014X
KultaSieni284/2744/2014
Liilja2033/32-3334/2014X
Mak-i2330/26-29274/2012
Malvankukka2516/2825/2014
Mantzu_852946/22-255
Mappis_882614/30138/2013
Merope2947/28108/2013kilppari
Minisport2718/33118/2013pco
MooiMama2527/32-3325/2014
Nalat-843035/38-6010/2013pco
Nööse2527/2725/2014
piretti2230/301910/2012X1 km
pipiipa2028/2916/2014x
puutarhassa2113/33109/2013
robusti2926/3425/2014
sassa72524/3038/2013
satyjo255/25-285/2012
~SeaWind~214/2014
Sirppanainen2421/28812/2013
taikakai3332/26-3134/2014X
ttaisku2417/4099/2013
Tikru-783637/28-3143/2014
valonkantaja2375/27-3432/2014X1 km




HILJAISET HAAVEILIJAT:

Evaparadise
_Lilja_
MiiSa-80
SinSin


ONNELLISET ODOTTAJAT:


YK: Yrityskerta/-kierto, jolloin tullut raskaaksi

NimimerkkiYKPositiivinen tulos
Santrana326.4.2014
Nissukka26.5.2014
Lumikko89319.5.2014
tibt127.5.2014
vauvatoiveilija31.6.2014
onnenpisara5.6.2014
marita1455.6.2014
 

Yhteistyössä