Itse välttelin viimeiseen asti lääkehoitoja masennukseen, koska en halunnut sekoittaa kroppaani entisestään noilla myrkyillä. Söin ennestään ketipinoria 25mg + 3mg melatoniinia nukahtamiseen, jotka nekin aiheuttivat usein rankkaa päiväväsymystä. Lopulta taivuin kokeilemaan eata kun tuntui ettei kertakaikiaan jaksa enää. Päättäväisenä ihmisenä halu parantua oli sen verran kova että tueksi sitten tuli tuo lääke vaikka se sotiikin omia aatteitani vastaan. Masennuskin on aivokemiaa, minkäs sille mahtaa. Niin ja ikää tosiaan 19 vuotta.
Toivoin mahdollisimman pientä lääkeannosta. Lääkehoito aloitettiin 5mg, jota söin noin puolitoista viikkoa ja siirryin sen jälkeen 10mg. Aloitus jäi mieleen epäselvänä sotkuna, sillä oikeastaan sen ensimmäisen kuukauden ajan olin passiivinen, väsynyt ja erittäin hidas. Vaikka masentunut olinkin, olen luonteeltani suht pirteä ja positiivinen ihminen. Lääke teki minusta täydellisen vastakohdan, apaattisen ja välinpitämättömän. Läheiset huomauttelivat että unohtelin paljon ja puhuin hitaasti ja sekavasti usein pelkkää ajatusvirtaa. En ollut kuulemma lainkaan oma itseni ja olen siitä kyllä täysin samaa mieltä. Rehellisesti en muista koko kuukaudesta juuri mitään. Makasin sängyssä, tein ruokaa ja kävin välillä kävelyllä. Autoa en uskaltanut ajaa huimauksen ja väsymyksen takia kuin pieniä matkoja kerrallaan, ja silloinkin tuli pysähdeltyä paljon ihan vaan varmuuden vuoksi. Vaikka harrastan säännöllisesti liikuntaa ja kuntoni on todella hyvä, pelkkä kävelylenkki sai minut todella väsyneeksi. Kuukauden jälkeen aloitusoireet lievittyivät ja olo koheni.
Lääkehoidon aikana huomasin useita oireita. Seksi ei kiinnostanut enää lainkaan, ennen lääkettä sitä tuli edes ajateltua kerran päivässä. Itsetyydytys tuntui oikeestaan vaan ällöttävältä ja nautinnon saavuttaminenkin oli niin hidasta että lopulta vaan kyllästyin ja lopetin. Halut katosi melkein kokonaan. Nenäverenvuotoa oli usein, vatsa oireili ja silloin tällöin tuli päiviä, jolloin olin liian väsynyt noustakseni sängystä ja tuntui ettei jaksa edes silmiä pitää auki. Olo sen sijaan oli suht tasainen, lukuunottamatta kuukautisten aikaista melankoliaa ja ärtymystä. Rankat PMS-oireet on todellakin yhtä juhlaa. Toisaalta huomasin senkin että asioista iloitseminen tai sureminen oli haastavaa, lääke tasasi tunteet täysin nollille. Olin myös passiivisuuden lisäksi usein hidas ja asioiden muistaminen vei enemmän aikaa. Vaikka olen varsin teräväkielinen luonnostani, sanojen mieleenpalauttaminen ja lauseiden rakentaminen vei häirtsevän kauan.
Toukokuussa jätin ketipinorin pois, ja jatkoin eata. Kesällä aloin kuitenkin oireilemaan enemmän. Hikoilin rajusti öisin, jopa treenien alkulämpässä saattoi hiki valua noroina kasvoilla vaikkei syke ollut edes kummemmin koholla. Väsymys ja päänsärky lisääntyivät ja muutama läheinen on ollut huolissaan painostani. Syön tosiaan todella terveellisesti isoja annoksia 6 päivän aikana ja silti olen todella laiha. Lihakset sentään onneksi edelleen menossa mukana eivätkä kadonneet mihinkään laihtumisesta huolimatta mihinkään. Häiritsevää vaan kun kuppikokokin tippunut alaspäin, tällä hetkellä en täytä juuri lainkaan vanhoja rintsikoitani, enkä ennestänikään ollut erityisen rintava. Nyyh, haluaisin tissini takaisin kiitos.
Kyllästyin sitten syömään tuota ja päätin lopettaa tässä muutama viikko takaperin. En koe lääkkeen erityisemmin auttaneen, vaikka voinkin nyt hyvin. Mielestäni elämäntilanne on omassa tapauksessani auttanut olooni huomattavasti enemmän.
Ensimmäisen viikon söin 5mg ja sitten jätin kokonaan pois. Vieroitusoireet nyt toista viikkoa päällä ja kamalia ovat olleet. Välillä tuntuu että tasapaino menee, jotenkin tosi hidas ja sekava olo ja jos kääntää päätä hiukan nopeammin tuntuu kuin kaatuisi tai huojuisi. Päänsärky on ollut kova, tiettyä kohtaa päässä pistelee usein ja särkee erityisesti iltaisin muutama tunti ennen kuin raahaudun nukkumaan. Ruokahalu katosi ensimmäisellä viikolla mutta nyt palannut takaisin. Nyt toisella viikolla palasi halutkin ja vähän säikähdinkin kun tuli oikee tuplana takaisin, melkein joka päivä muutaman kerran oman käden kautta onneen, hups. Plus selkeesti tulen huomattavasti nopeammin.
Kannattaa vaan yrittää olla ilman lääkkeitä viimeiseen asti. Oireiluja hoidon aikana ja nyt jälkeen olisi mainittavana enemmänkin mutta heitin nyt vain nuo häiritsevimmät/tärkeimmät. Voin sanoa että rehellisesti pelottaa millainen olen kun "palaudun" noiden myrkkyjen jälkeen takaisin luomuun. Voiko noin edes sanoa, mene ja tiedä.
Innolla kumminkin odotan että paino vähän nousisi ja saisin enemmän lihaksia, jospa tämä olematon rintavarustuksenikin saisi tsemppiä kasvaakseen. Pitäkää mulle peukkuja, tuntuu nimittäin kovin epänaiselliselta ja harmittaa.
