Erotakko tässä pitää, kun mies ei VIELÄKÄÄN ole valmis edes kihloihin?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tii-mari
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja tii-mari:
Jokuhan tässä mättää - minusta siis vaikuttaa suoranaisesti siltä että mies ei haluakaan naimisiin - eli sitoutua.

No tuota. Teillä on yhteinen koti, yhteinen perhe, yhteiset lapset, yhteinen elämä. Sen suurempaa sitoutumista ei ole.
Älä pakota, älä painosta, älä vihjaile. Jos hän joskus kosii, hän tekee sen omasta tahdostaan eikä siksi että sinä ns. pakotit. Ja uskon, että se tuntuu silloin todella mukavalta :)

En mä pakotakaan. Pystytän keskustelemaan asiasta hyvässä hengessä.

Mut ymmärrän sun pointtis.. Tää vaan ahistaa niin hirveesti ja tulee sellainen olo ettei mies enää haluakaan mua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tii-mari:
En mä pakotakaan. Pystytän keskustelemaan asiasta hyvässä hengessä.

Mut ymmärrän sun pointtis.. Tää vaan ahistaa niin hirveesti ja tulee sellainen olo ettei mies enää haluakaan mua.

Ymmärrän kyllä tuon :hug:
Mutta hei; kyllä se sinut haluaa, jos on kanssasi, ja kohtelee sinua hyvin :). Onko mies selittänyt, mikä naimisiinmenossa on se asia, joka tökkii?
 
Voi, tiedän tunteen... Meillä on miehen kanssa yhteiseloa takana 8vuotta ja kaksi kovasti toivottua lasta. Kihloissa ollaan oltu 4vuotta. Pari kuukautta sitten saatiin tietää että yllätyskolmonen olisi tulossa. Hieman pelkäsin miehen reaktiota kun kuopus täytti vasta vuoden mutta hän olikin todella innoissaan ja iloinen. Samalla otin pitkästä aikaa puheeksi naimisiinmenon.

Olen jotenkin ajatellut että mies vain kammoaa ajatusta häistä, mutta kun ehdotin että mentäisiin ihan pienimuotoisesti naimisiin sitten tämän kolmannen ristiäisissä oli reaktio kaikkea muuta kuin innostunut... Rakastamme toisiamme, siitä tuskin on kummallakaan epäilyksiä ja muutenkin olemme aina pystyneet puhumaan asioista ja mielestäni meillä on oikein toimiva ja edelleen intohimoinen parisuhde. Jotenkin tuo miehen suhtautuminen avioliittoon muutti koko ajatteluni hänestä.

Aina se naimisiinmeno on kuitenkin ollut tarkoitus, tässä nyt vain on ollut kaikenlaista. Tuntuu suoraan sanottuna, että mua on nyt kusetettu ja pahemman kerran! Ja juuri tuo "en ole vielä valmis" on sellainen kommentti etten tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa! :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ikuisesti vain kihlattu:
Voi, tiedän tunteen... Meillä on miehen kanssa yhteiseloa takana 8vuotta ja kaksi kovasti toivottua lasta. Kihloissa ollaan oltu 4vuotta. Pari kuukautta sitten saatiin tietää että yllätyskolmonen olisi tulossa. Hieman pelkäsin miehen reaktiota kun kuopus täytti vasta vuoden mutta hän olikin todella innoissaan ja iloinen. Samalla otin pitkästä aikaa puheeksi naimisiinmenon.

Olen jotenkin ajatellut että mies vain kammoaa ajatusta häistä, mutta kun ehdotin että mentäisiin ihan pienimuotoisesti naimisiin sitten tämän kolmannen ristiäisissä oli reaktio kaikkea muuta kuin innostunut... Rakastamme toisiamme, siitä tuskin on kummallakaan epäilyksiä ja muutenkin olemme aina pystyneet puhumaan asioista ja mielestäni meillä on oikein toimiva ja edelleen intohimoinen parisuhde. Jotenkin tuo miehen suhtautuminen avioliittoon muutti koko ajatteluni hänestä.

Aina se naimisiinmeno on kuitenkin ollut tarkoitus, tässä nyt vain on ollut kaikenlaista. Tuntuu suoraan sanottuna, että mua on nyt kusetettu ja pahemman kerran! Ja juuri tuo "en ole vielä valmis" on sellainen kommentti etten tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa! :headwall:

Mun mielestä sun pitäisi kyllä tossa tilanteessa ilmoittaa miehelle, että et ole itse varma, oletko valmis synnyttämään kolmannen lapsen miehelle, joka ei ole valmis naimisiin kanssasi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja Millenia:
No onhan se ap halunnut mennä naimisiin jo pitkän aikaa ja lapset ovat tulleet vahingossa. Abortoida olisi pitänyt?

Juu se on hienoa kun on ihmisiä, jotka elää avoliitossa täysin tyytyväisinä eikä kukaan varmasti pidä avioliittoa rakkauden ainoana mittarina. Mutta tarviiko aina tulla viisastelemaan ja vittuilemaan kun joku rehellisesti puhuu asiasta. Ymmärrä, että jollekin toiselle se avioliitto on tärkeä asia, ja tässä tapauksessa se ei tule meihelle yllätyksenä. Miksi se ei ole kummallista, että mies on ollut ap:n kanssa nämä vuodet ja suostunut lapsienkin tekoon tietäen koko ajan että ap haluaa naimisiin, mutta nyt sitten viivytellään ja keksitään tekosyitä? Miksi se on se naimisiin haluava aina se tyhmä ja väärässä oleva?

Mä en mielestäni missään kohtaa viisastellut tai vittuillut. Ja minä kyllä oon naimisissa, oon ollut jo 8 vuotta...ja asia on mulle tärkeä.
En vaan ymmärrä sitä, että ihmiset jakaa elämänsä vuosikausia, saa lapsia yhdessä, ja kun toinen ei haluakaan naimisiin niin mietitään eroa (eroa siitä ihmisestä, jonka kanssa haluaisi naimisiin - järjetöntä!) tai ns. painostetaan. Ei kivaa. Ne oikeasti merkitykselliset asiat kun on jossain muualla kuin hääjuhlassa ja siviilisäädyssä.
Mitä vahinkoraskauteen tulee, niin siinäkin on noin 9 kk aikaa käväistä vaikka maistraatissa jos haluaa, ennen kun lapsi syntyy.

Nuo ensimmäiset viestit vaikuttivat aika kärkkäiltä, kun ap:n tilanne kuitenkin on mikä on. Ei kyse ole siitä, että mies ei nyt vain jostain syystä ole hirveän halukas naimisiin. Kyse on siitä, että entisiä lupauksia aletaan purkamaan. Ja mielestäni tässä ap:lla on ihan oikea miettimisen paikka. Meilläkin on häitä ja naimisiinmenoa siirretty kun ollaan ihan persauki enkä raskaana jaksa oikein tehdä mitään. Mitään prinsessajuhlia en ole vailla, mutta silti haluamme mennä avioon "kunnolla", ei varkaisin maistraatissa salassa. Täytyy sanoa, että mies vetäisisi aika kovasti maton jalkojen alta, jos hän nyt saisi vakityöpaikan mutta alkaisikin sitten hangoittelemaan avioitumista vastaan tavallaan yhtäkkiä ja ihan tyhjästä. Saattaisi siinä mieleen tosiaan tulla, että välittääkö tuo sitten enää. Eikö halua edes turvata lastensa äidin taloudellista asemaa? Ei se minun mielestäni ole ollenkaan sama asia, kun monen vuoden jälkeen yhtäkkiä heittää jotain ultimatumia että naimisiin tai ero.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ikuisesti vain kihlattu:
Voi, tiedän tunteen... Meillä on miehen kanssa yhteiseloa takana 8vuotta ja kaksi kovasti toivottua lasta. Kihloissa ollaan oltu 4vuotta. Pari kuukautta sitten saatiin tietää että yllätyskolmonen olisi tulossa. Hieman pelkäsin miehen reaktiota kun kuopus täytti vasta vuoden mutta hän olikin todella innoissaan ja iloinen. Samalla otin pitkästä aikaa puheeksi naimisiinmenon.

Olen jotenkin ajatellut että mies vain kammoaa ajatusta häistä, mutta kun ehdotin että mentäisiin ihan pienimuotoisesti naimisiin sitten tämän kolmannen ristiäisissä oli reaktio kaikkea muuta kuin innostunut... Rakastamme toisiamme, siitä tuskin on kummallakaan epäilyksiä ja muutenkin olemme aina pystyneet puhumaan asioista ja mielestäni meillä on oikein toimiva ja edelleen intohimoinen parisuhde. Jotenkin tuo miehen suhtautuminen avioliittoon muutti koko ajatteluni hänestä.

Aina se naimisiinmeno on kuitenkin ollut tarkoitus, tässä nyt vain on ollut kaikenlaista. Tuntuu suoraan sanottuna, että mua on nyt kusetettu ja pahemman kerran! Ja juuri tuo "en ole vielä valmis" on sellainen kommentti etten tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa! :headwall:

Halaisin hymiöin jos osaisin sen tehdä ;) :)

Tiedän tasan tunteesi!
 
Kowalski, sä puhut mun mielestä asiaa. Mutta toisaalta hyökkäsit kyllä mun kimppuun tuossa alussa, kommenttisi perustui olettamuksiin.

"En vaan ymmärrä sitä, että ihmiset jakaa elämänsä vuosikausia, saa lapsia yhdessä, ja kun toinen ei haluakaan naimisiin niin mietitään eroa (eroa siitä ihmisestä, jonka kanssa haluaisi naimisiin - järjetöntä!) tai ns. painostetaan. Ei kivaa. Ne oikeasti merkitykselliset asiat kun on jossain muualla kuin hääjuhlassa ja siviilisäädyssä.
Mitä vahinkoraskauteen tulee, niin siinäkin on noin 9 kk aikaa käväistä vaikka maistraatissa jos haluaa, ennen kun lapsi syntyy."

 
Alkuperäinen kirjoittaja e:
Alkuperäinen kirjoittaja ikuisesti vain kihlattu:
Voi, tiedän tunteen... Meillä on miehen kanssa yhteiseloa takana 8vuotta ja kaksi kovasti toivottua lasta. Kihloissa ollaan oltu 4vuotta. Pari kuukautta sitten saatiin tietää että yllätyskolmonen olisi tulossa. Hieman pelkäsin miehen reaktiota kun kuopus täytti vasta vuoden mutta hän olikin todella innoissaan ja iloinen. Samalla otin pitkästä aikaa puheeksi naimisiinmenon.

Olen jotenkin ajatellut että mies vain kammoaa ajatusta häistä, mutta kun ehdotin että mentäisiin ihan pienimuotoisesti naimisiin sitten tämän kolmannen ristiäisissä oli reaktio kaikkea muuta kuin innostunut... Rakastamme toisiamme, siitä tuskin on kummallakaan epäilyksiä ja muutenkin olemme aina pystyneet puhumaan asioista ja mielestäni meillä on oikein toimiva ja edelleen intohimoinen parisuhde. Jotenkin tuo miehen suhtautuminen avioliittoon muutti koko ajatteluni hänestä.

Aina se naimisiinmeno on kuitenkin ollut tarkoitus, tässä nyt vain on ollut kaikenlaista. Tuntuu suoraan sanottuna, että mua on nyt kusetettu ja pahemman kerran! Ja juuri tuo "en ole vielä valmis" on sellainen kommentti etten tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa! :headwall:

Mun mielestä sun pitäisi kyllä tossa tilanteessa ilmoittaa miehelle, että et ole itse varma, oletko valmis synnyttämään kolmannen lapsen miehelle, joka ei ole valmis naimisiin kanssasi.

Vähän myöhäistä enää 17. viikko menossa. Abortti ei tosin käynyt meidän kummankaan mielessä. Luulin kai vaan, että puhe avioliitosta oli hyytynyt näiden "ruuhkavuosien" takia mutta nyt selvisi ettei se ajatus ole miestä vain enää kiinnostanut. Hassua silti, että hän kovasti haluaa tämän lapsen ja meillä on hellä ja läheinen suhde ja asia on hänelle noin arka! Mulle se olisi jotenkin aivan luonnollinen seuraava askel! Eihän se arkeamme muuta, mutta itselleni asia on tärkeä ja jotenkin sinetöisi meidät perheenä. Ja ei, en jätä miestäni koska hän ei haluakaan naimisiin kanssani, mutta en kyllä tiedä kuinka kauan kestää niellä tämä pettymys ja tottua ajatukseen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tii-mari:
Kowalski, sä puhut mun mielestä asiaa. Mutta toisaalta hyökkäsit kyllä mun kimppuun tuossa alussa, kommenttisi perustui olettamuksiin.

"En vaan ymmärrä sitä, että ihmiset jakaa elämänsä vuosikausia, saa lapsia yhdessä, ja kun toinen ei haluakaan naimisiin niin mietitään eroa (eroa siitä ihmisestä, jonka kanssa haluaisi naimisiin - järjetöntä!) tai ns. painostetaan. Ei kivaa. Ne oikeasti merkitykselliset asiat kun on jossain muualla kuin hääjuhlassa ja siviilisäädyssä.
Mitä vahinkoraskauteen tulee, niin siinäkin on noin 9 kk aikaa käväistä vaikka maistraatissa jos haluaa, ennen kun lapsi syntyy."

Mä kysyin sulta asioista, miten arki sujuu yms - miten se voi olla hyökkäys? Minua kiinnosti/kiinnostaa tietää, miksi naimisiin pääseminen on niin tärkeä asia, että jopa eroa voi miettiä jos toinen ei naimisiin haluakaan.

Ja tuo lainaamasi teksti ei ollut sinulle osoitettu.

Avioliitto ei pelasta huonoa suhdetta, ja jos suhde taas on hyvä ja lämmin niin kyllä se on sitä avoliittonakin, olen 100% sitä mieltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Minua kiinnosti/kiinnostaa tietää, miksi naimisiin pääseminen on niin tärkeä asia, että jopa eroa voi miettiä jos toinen ei naimisiin haluakaan.

Juuri siksi, että koska unelma naimisiinmenosta piti olla yhteinen kauan suunniteltu asia. Josta mies pesikin kätensä kuin varkain. Olo on petetty ja saa epäilemään miehen rakkautta minua kohtaan.

 
Alkuperäinen kirjoittaja tii-mari:
Juuri siksi, että koska unelma naimisiinmenosta piti olla yhteinen kauan suunniteltu asia. Josta mies pesikin kätensä kuin varkain. Olo on petetty ja saa epäilemään miehen rakkautta minua kohtaan.

Ok, ymmärrän kyllä tuon.

Mutta oikeasti, jos suhteenne on hyvä, niin yritä nauttia siitä mitä sinulla on, sen sijaan että surisit sellaista mitä sinulla ei ole. Kai sinä saat rakkaudenosoituksia arjessa, tiedät miehen tunteet?
 
Tee miehelle selväksi kaikki perimys/lesken eläkeasiat yms. Avioehto voi helpottaa miehen pelkoa, jos ny tsattuu kuvittelemaan että sä viet erossa sen vanhat tennissukat.

Naimisiin voi mennä myös salaa maistraatissa, ei tarvii keroa kenellekkään.
 

Yhteistyössä