eronneeseen ihastunut.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uuvee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

uuvee

Vieras
Tapasin puoli vuotta sitten aivan upealta vaikuttavan miehen. Aika nopeasti kuitenkin paljastui, että miehellä oli juuri päättynyt seitsemän vuotta kestänyt suhde, joka päättyi siihen että nainen oli pettänyt. Olin kertonut miehelle aika varhaisessa vaiheessa, että voisin olla hänestä kiinnostunut enemmänkin kuin pelkästään ystävänä. Mies kyllä kertoi minulle ettei ymmärrettävästi vielä ollut valmis uuteen suhteeseen, mutta jatkoimme silti tekstareiden lähettelyä ja pari kertaa tavattiinkin. No eihän ne tapaamiset oikein kaveripohjalta onnistuneet vaan aina päädyttiin tekeen jotain sellaista mitä "vaan" kaverit ei tee. pidimme tapaamisten jälkeen parin kolmen kuukauden tauon yhteydenpidossa. Päätin että en enää tekstaa hänelle koska minusta alkoi tuntumaan että olin loppuvaiheessa turhan usein se aktiivisempi osapuoli joka silloin tällöin lähetti viestejä. Olisin toivonut miehenkin taholta jotain yheydenottoa ja luulin jo etten enää kiinnosta häntä tai että hän mahdollisesti olisi palannut exänsä kanssa yhteen ym. Pari viikkoa sitten päätin kuitenkin lähettää hänelle viestin jossa kysyin kuulumisia. Sain todella lämpimän vastauksen ja ajattelin että ei hän minua ollut unohtanut ja että meillä ehkä voisi olla mahdollisuus johonkin syvempäänkin suhteeseen tulevaisuudessa kun hän on ensin päässyt yli erostaan.

En kuitenkaan ole varma miehen tunteista minua tai varsinkaan exäänsä kohtaan, vaikka hän aikoinaan sanoikin että pitää todella epätodennäköisenä paluuta yhteen tämän pettäjä-naisen kanssa. olen kuitenkin monta kertaa ajatellut että tuhlaanko vain aikaani kun haikailen miehen perään. Mies tosin aikoinaan sanoi, ettei pidä mahdottomana ajatuksena seurustelua kanssani joskus myöhemmin tulevaisuudessa. En tiedä onko tämä odottelu loppupeleissä sitten minkään arvoista vaikka edelleen välitän miehestä kovasti ja unelmoin että vielä joskus päädyttäisiin yhteen. Myös ikäeroa on välillämme jonkin verran, itse olen 20 ja mies 28.

Onko kenelläkään vinkkejä tai kokemuksia tällaisesta tilanteesta ja miten lopulta kävi?
 
Mieheni ex-vaimo petti ja sitten heitti mieheni (tai siinä vaiheessa miehensä) ulos 16 vuoden yhdessäolon jälkeen. He olivat olleet yhdessä "aina", mieheni oli tuolloin 36-vuotias, kun ero tuli.

Tapasin hänet sitten vuosi eron jälkeen ja tuon vuoden aikana hänellä oli ollut yksi ns. laastarisuhde ja muutamia satunnaisia kumppaneita, mutta hän ei ollut halunnut mitään vakavampaa. Sitten me ihastuimme toisiimme (meillä on muuten myös 8 vuotta ikäeroa) ja alku oli aika hankalaa, mies koki, ettei hän voi luottaa kehenkään naiseen. Suhteemme oli alussa todellinen on-off-suhde, välillä olimme viikon yhdessä ja kaksi erossa, sitten kuukauden yhdessä ja muutaman päivän erossa jne. Tätä on-off-vaihetta kesti sellaiset puoli vuotta ja aina kun mies jätti, päätin, että en enää yritä kertaakaan hänen kanssaan mitään - ja joka kerta, kun hän otti taas yhteyttä, unohdin pyhät lupaukseni.

Noin puolen vuoden jälkeen juttelimme vakavasti ja mieskin sitten tuumasi, ettei näin voi jatkaa, että kokeillaan nyt "kunnolla" seurustelua, mutta että jos petän, on suhde ikuisesti loppu. Tuosta päätöksestä on nyt kulunut vähän yli 10 vuotta ja olemme onnellisesti naimisissa ja edelleen erittäin rakastuneita.
 
Aika kauan olet jaksanut odotella, itselläni maksimi on viikko, jossei siinä ajassa päätöstä synny, poistan koko numeron.

Puhu hänelle, ole rohkea. Sano mitä ajattelet. Et voi hävitä, koska mitään hävittävää ei ole.
 
Kahden ihmisen suhteeseen vaikuttaa eniten nämä ihmiset; se miten rikki he ovat, miten he jaksavat arkea ja ennen kaikkea se mitä he tuntevat toistensa seurassa. Hyvältä pitää tuntua kaikella tavoin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minaminaaa:
Aika kauan olet jaksanut odotella, itselläni maksimi on viikko, jossei siinä ajassa päätöstä synny, poistan koko numeron.

Puhu hänelle, ole rohkea. Sano mitä ajattelet. Et voi hävitä, koska mitään hävittävää ei ole.

Yritin puhua hänelle suoraan jo kuukausia sitten, mutta päällimmäiseksi jäi vain tunne että tietoa sai väkisin hänestä lypsää. Laitoin asian sen piikkiin, että hänellä oli elämässään asiat niin sekaisin ettei hän kyennyt antamaan minulle selkeitä vastauksia tulevaisuudestamme. En voi kieltää etteikö tekisi mieli ottaa joistakin asioista kunnolla selvää, mutta haluan varoa etten painosta häntä kyselyilläni liikaa koska luultavasti peli olisi menetetty siinä vaiheessa.
 

Yhteistyössä