Eroaisitko tässä tilanteessa...

Ystäviä ollaan mutta ei mitään muuta. Ei seksiä, ei halailua, ei mitään mitä normaalissa parisuhteessa on. Puhuttu on mutta mikään ei näytä muuttuvan. Lapsia on ja niiden takia surettaa mutta en tahtoisi tälläisessä suhteessakaan elää.

Eli ihan kuin meidän parisuhteessa ja vihaaaaaaaaan tätä!!!!! 20 vuotta ollaan oltu yhdessä enkä voi ajatella muuta kuin omaa kotia lasten kanssa. Kotia jossa ei tarvitse koko ajan kärsiä kylmiä väreitä kun toinen on läsnä. Ei rakkautta, ei seksiä, ei mitään. Ja kaikki minun vikani. Okei, on tai ei...

Vuosi vielä, ja sitten ollaan asuttu tässä rakentamassamme talossa kaksi vuotta ja aion häipyä lasten kanssa. Eropaperit laitan valmiiksi niin on sitten asiat selvinä kun tiet eroavat...

Surullista, niin surullista, mutta en näe mitään järkeä elää näin....

 

Tätä tilannetta on kestänyt jo reilun vuoden. Yrittänyt olen ja puhuttu on. Toinen ei vaan halua lähelleen. Mukavaakin toki on, mutta haluaisin parisuhteelta myös hellyyttä ja rakkautta.

Niin mutta mitä sinä ymmärrät "rakkaudella"? Onks se vaan halipusinamia?

 

So not!!!??? Meillä vanhemmat ei koskaan istu lähekkäin, silittele, halaile, suukottele, sano rakastavansa. Niin mitä sitten???? Missä niin on käsketty tekemään?

No ei missään.
Ihmettelen vaan, miksei halua toiselle ko. asioita tehdä jos rakastaa.

 

Ystäviä ollaan mutta ei mitään muuta. Ei seksiä, ei halailua, ei mitään mitä normaalissa parisuhteessa on. Puhuttu on mutta mikään ei näytä muuttuvan. Lapsia on ja niiden takia surettaa mutta en tahtoisi tälläisessä suhteessakaan elää.

Eli ihan kuin meidän parisuhteessa ja vihaaaaaaaaan tätä!!!!! 20 vuotta ollaan oltu yhdessä enkä voi ajatella muuta kuin omaa kotia lasten kanssa. Kotia jossa ei tarvitse koko ajan kärsiä kylmiä väreitä kun toinen on läsnä. Ei rakkautta, ei seksiä, ei mitään. Ja kaikki minun vikani. Okei, on tai ei...

Vuosi vielä, ja sitten ollaan asuttu tässä rakentamassamme talossa kaksi vuotta ja aion häipyä lasten kanssa. Eropaperit laitan valmiiksi niin on sitten asiat selvinä kun tiet eroavat...

Surullista, niin surullista, mutta en näe mitään järkeä elää näin....

Voimia sinulle!

 

Onkos sille rakkaudelle olemassa jokin yleispätevä määritelmä?

Jollekin on hyvä yhdenlainen parisuhde, joku toinen haluaa nimenomaan tasaista luotettavaa miellyttävää arkea, jossa asiat rullaa, voit luottaa toiseen, ei tarvi riidellä. Ei ole turhan kuumia tunteita suuntaan tai toiseen. Tunneihmiset on ihania kun ne ovat hyvällä päällä, mutta äärirasittavia, kun niitä käy jurppimaan

No sanotaan näin, että jos suhteessa on aluksi ollut rakkautta ja välittämistä, ja myöhemmin muuttunut tunteettomaksi ja kylmäksi, niin eikö silloin ole jotain mennyt vikaan? Miksi sellaista suhdetta pitäisi jatkaa? Sitä tasaista arkea ja rullaavia asioita voi saada myös rakkauden ja hellyyden kera.

Itse oon parisuhteessa ja elämässä muutenkin sitä mieltä, että jos jokin on mennyt vikaan on se asia hyvä selvittää. Ei mikään parisuhde aina pelkästään onnen ja intohimon huumaa ole, jos toiseen on sitoutunut niin pitäishän niitä huonompiakin aikoja kestää ja ymmärtää että myös niitä tulee. Jos aina vain ottaa tavaksi lähteä niin mitä niistä virheistä silloin oppiin, samat virheet tuo mukanaan vaan seuraavaan suhteeseen ja kohta ollaan taas siinä tilanteessa, että erotaan.

 

So not!!!??? Meillä vanhemmat ei koskaan istu lähekkäin, silittele, halaile, suukottele, sano rakastavansa. Niin mitä sitten???? Missä niin on käsketty tekemään?

No ei missään.
Ihmettelen vaan, miksei halua toiselle ko. asioita tehdä jos rakastaa.

Rakkaus voi muuttaa muotoaan ajan kanssa, ja pitkään liittoon voi mahtua erilaisia vaiheita. Tärkeintä, että jokaisessa liitossa tarpeet kohtaavat, ei sitä ulkopuolisten tarvitse ymmärtää. Musta sekin on rakkautta, ettei heti erota, jos elämäntilanne on sellainen, että kummankin voimat menevät johonkin muuhun kuin seksiin ja pussailuun.

 

Ystäviä ollaan mutta ei mitään muuta. Ei seksiä, ei halailua, ei mitään mitä normaalissa parisuhteessa on. Puhuttu on mutta mikään ei näytä muuttuvan. Lapsia on ja niiden takia surettaa mutta en tahtoisi tälläisessä suhteessakaan elää.

Eli ihan kuin meidän parisuhteessa ja vihaaaaaaaaan tätä!!!!! 20 vuotta ollaan oltu yhdessä enkä voi ajatella muuta kuin omaa kotia lasten kanssa. Kotia jossa ei tarvitse koko ajan kärsiä kylmiä väreitä kun toinen on läsnä. Ei rakkautta, ei seksiä, ei mitään. Ja kaikki minun vikani. Okei, on tai ei...

Vuosi vielä, ja sitten ollaan asuttu tässä rakentamassamme talossa kaksi vuotta ja aion häipyä lasten kanssa. Eropaperit laitan valmiiksi niin on sitten asiat selvinä kun tiet eroavat...

Surullista, niin surullista, mutta en näe mitään järkeä elää näin....

Voimia sinulle!

KIITOS!

 

Itse oon parisuhteessa ja elämässä muutenkin sitä mieltä, että jos jokin on mennyt vikaan on se asia hyvä selvittää. Ei mikään parisuhde aina pelkästään onnen ja intohimon huumaa ole, jos toiseen on sitoutunut niin pitäishän niitä huonompiakin aikoja kestää ja ymmärtää että myös niitä tulee. Jos aina vain ottaa tavaksi lähteä niin mitä niistä virheistä silloin oppiin, samat virheet tuo mukanaan vaan seuraavaan suhteeseen ja kohta ollaan taas siinä tilanteessa, että erotaan.

Tottakai, ja niin pitääkin selvittää.
Mutta jos puhutaan että vuoden on kestänyt kylmyyttä eikä asiaan tunnu auttavan mikään. Parisuhdeterapia on hyvä vaihtoehto jos ap ei ole sitä vielä kokeillut. En vaan näe syytä tai järkeä jatkaa "kaverisuhdetta" vain lapsien vuoksi.

 

So not!!!??? Meillä vanhemmat ei koskaan istu lähekkäin, silittele, halaile, suukottele, sano rakastavansa. Niin mitä sitten???? Missä niin on käsketty tekemään?

No ei missään.
Ihmettelen vaan, miksei halua toiselle ko. asioita tehdä jos rakastaa.

Rakkaus voi muuttaa muotoaan ajan kanssa, ja pitkään liittoon voi mahtua erilaisia vaiheita. Tärkeintä, että jokaisessa liitossa tarpeet kohtaavat, ei sitä ulkopuolisten tarvitse ymmärtää. Musta sekin on rakkautta, ettei heti erota, jos elämäntilanne on sellainen, että kummankin voimat menevät johonkin muuhun kuin seksiin ja pussailuun.

That's the point!

Kun toinen haluaa että asiat on niin kuin 18 vuotiaana kaksikymmentä vuotta sitten. Minä en halua. Kohta on talo täynnä vihaa niin, etä kääntymään mahdu... Ei vielä, mutta tulee varmasti sekin aika... Surullista...

 

Rakkaus voi muuttaa muotoaan ajan kanssa, ja pitkään liittoon voi mahtua erilaisia vaiheita. Tärkeintä, että jokaisessa liitossa tarpeet kohtaavat, ei sitä ulkopuolisten tarvitse ymmärtää. Musta sekin on rakkautta, ettei heti erota, jos elämäntilanne on sellainen, että kummankin voimat menevät johonkin muuhun kuin seksiin ja pussailuun.

Voi muuttaa, ja muuttaakin.
Olen täysin samaa mieltä sun kanssas, mutta toistan taas itseäni sanomalla että en jatkaisi liittoa missä ei rakkautta ole.

 

En mäkään jatkaisi jos talo olisi täynnä vihaa ja kylmyyttä.

Mutta jos elämä on muuttunut arkiseksi, niin musta se ei ole syy eroon. Sama tulisi varmasti vastaan uudessakin suhteessa, ainakin mulla, koska itsekään en ole valmis niin paljon panostamaan suhteeseen, musta avioliiton pitää rullata kivasti, vaikka kummallakin on omaakin elämää.

 

No meillä ollaan usein enempi kaverilinjalla, harvoin hellitään toisia yms. Seksiä harrastetaan satunnnaisesti ja se on kyllä mahtavaa, mutta jotenkin se aina jää ja jää...
Mutta tämä toimii meillä, ei olla mitään hali-pusi tyyppejä. Ja en osaisi edes ajatella eroamista, vaikka ei suhde enää ole mikään häävi, mutta toimiva ja turvallinen.

 

Rakkaus voi muuttaa muotoaan ajan kanssa, ja pitkään liittoon voi mahtua erilaisia vaiheita. Tärkeintä, että jokaisessa liitossa tarpeet kohtaavat, ei sitä ulkopuolisten tarvitse ymmärtää. Musta sekin on rakkautta, ettei heti erota, jos elämäntilanne on sellainen, että kummankin voimat menevät johonkin muuhun kuin seksiin ja pussailuun.

Voi muuttaa, ja muuttaakin.
Olen täysin samaa mieltä sun kanssas, mutta toistan taas itseäni sanomalla että en jatkaisi liittoa missä ei rakkautta ole.

Edelleen: mitä se rakkaus on?

 

ihan kuin meillä..ei mitään vihanpitoa,mutta eipä kyllä hirveesti muutakaan..yhessä kohta 15v,naimisissa 10v.

 

En usko, että eroaisin. Suurin syy siihen, että yrittäisin kaikkeni on lapsi. Lapsi on elämässäni tärkein ja asettaisin hänet oman onnenikin edelle. Hyvin usein on omassakin suhteessa pitkiäkin jaksoja jolloin ei ihmeempiä hellyyksiä tai muuta ole, mutta kun ei tuossa miehessä nyt kummempaa vikaakaan ole, niin yhdessä arkea taivalletaan perheenä ja nimenomaan vanhempina.

 

Edelleen: mitä se rakkaus on?

No eiköhän se ole toisen huomioimista, halua jakaa ilot ja surut, tukemista, auttamista, luottamista, intohimoa, yhteisiä unelmia, tahtoa, sellaista lämmintä tunnetta toista kohtaan.

 

En usko, että eroaisin. Suurin syy siihen, että yrittäisin kaikkeni on lapsi. Lapsi on elämässäni tärkein ja asettaisin hänet oman onnenikin edelle. Hyvin usein on omassakin suhteessa pitkiäkin jaksoja jolloin ei ihmeempiä hellyyksiä tai muuta ole, mutta kun ei tuossa miehessä nyt kummempaa vikaakaan ole, niin yhdessä arkea taivalletaan perheenä ja nimenomaan vanhempina.

Tämä on kuin meillä. Lapsilla on kuitenkin tässä hyvä olla, ja niin on meillä aikuisillakin, paitsi että varmaan uudessa suhteessa olisi paljon enemmän vipinää ja sähköä - alkuun.

Ero se vasta repivä olisi 3 lapselle, vaikka sen miten "lapsimyönteisesti" yrittäisi tehdä.

 

No meillä ollaan usein enempi kaverilinjalla, harvoin hellitään toisia yms. Seksiä harrastetaan satunnnaisesti ja se on kyllä mahtavaa, mutta jotenkin se aina jää ja jää...
Mutta tämä toimii meillä, ei olla mitään hali-pusi tyyppejä. Ja en osaisi edes ajatella eroamista, vaikka ei suhde enää ole mikään häävi, mutta toimiva ja turvallinen.

Mutta jos toinen, meillä mies, haluaa aina haleja ja pusuja ja minä olen väsynyt enkä vain jaksa.... Silloin saan kuulla kuinka huono olen. Syyttelyä syyttelyä syyttelyä ja syynä minun puolelani vain väsymys. Tai ei enää pelkästään väsymys kaikkien saarnojen jälkeen...

Miksi pitäisi jatkaa kylmää elämää vaikka kaikki on hyvin. Ei viinaa, vieraita (tietääkseni), tai väkivaltaa. TÄnään kun siivosin lasten synttäreitä varten, sain kuulla kuinka koko perheen pitää siivota _minun_ syntymäpäiviäni varten. Ei, kun ne oli järjestetty 8-vuotiaille lapsille. TOisen mielestä ne olivat _minun_ synttärini, eivät lapset niitä olisi halunnut pitää... Miten tähän suhtautua...

Kun aloin itkemään, mies huusi "Sussa on jotain phasti vialla"... Ei kiitos...

 

Edelleen: mitä se rakkaus on?

No eiköhän se ole toisen huomioimista, halua jakaa ilot ja surut, tukemista, auttamista, luottamista, intohimoa, yhteisiä unelmia, tahtoa, sellaista lämmintä tunnetta toista kohtaan.

Joo, noista tuo intohimo on meillä tässä elämäntilanteessa vähän odotustilassa. Toisemme huomioidaan käytännöllisissä asioissa tarkoin, vaikka ei olekaan sellaisia että löytyisi yllättäen sydämenmuotoisia kortteja sieltä täältä.

 

Edelleen: mitä se rakkaus on?

No eiköhän se ole toisen huomioimista, halua jakaa ilot ja surut, tukemista, auttamista, luottamista, intohimoa, yhteisiä unelmia, tahtoa, sellaista lämmintä tunnetta toista kohtaan.

Joo, noista tuo intohimo on meillä tässä elämäntilanteessa vähän odotustilassa. Toisemme huomioidaan käytännöllisissä asioissa tarkoin, vaikka ei olekaan sellaisia että löytyisi yllättäen sydämenmuotoisia kortteja sieltä täältä.

No tuota tukea ja luottoa minäkin haen. EN halua uutta pärisevää parisuhdetta intohimoineen, vaan yksinkertaisesti kunnioitusta... Ja sitä, että pystyisin kunnioittamaan toistakin...

En tiedä miksi en halua enkä suostu parisuhdeterapeutille. Olen ihan varma että hän syyttää kaikesta pelkästään minua. Koska mieskin tekee sitä ja tekee sen niin hyvin että jopa uskon...

 

Ystäviä ollaan mutta ei mitään muuta. Ei seksiä, ei halailua, ei mitään mitä normaalissa parisuhteessa on. Puhuttu on mutta mikään ei näytä muuttuvan. Lapsia on ja niiden takia surettaa mutta en tahtoisi tälläisessä suhteessakaan elää.

Elän tuollaisessa suhteessa. Lapsi on pieni ja kaikki aika menee lapselle. Ennen halailtiin yms. mutta nyt hellyyskiintiö täyttyy lapsen halailusta. Ei olla suudeltukaan 2 vuoteen. seksiä ollut vain 5 kertaa. lapsi nukkuu meidän välisä. Kun lapsi nukkuu molemmat haluaa omaa aikaa. ollaan tietokoneella tai katsotaan telkkaria. Ollaan puhuttu että tarvis varmaan pannakin joskus mutta aloitetta ei tee kumpikaan.
Emme ole kuitenkaan onnettomia, ja ero ei ole tullut edes mieleen. Suhde varmasti vielä lämpenee kun pikkulapsiaika on ohitse ja päästään vaikka jonnekin lomalle.

 

Edelleen: mitä se rakkaus on?

No eiköhän se ole toisen huomioimista, halua jakaa ilot ja surut, tukemista, auttamista, luottamista, intohimoa, yhteisiä unelmia, tahtoa, sellaista lämmintä tunnetta toista kohtaan.

Joo, noista tuo intohimo on meillä tässä elämäntilanteessa vähän odotustilassa. Toisemme huomioidaan käytännöllisissä asioissa tarkoin, vaikka ei olekaan sellaisia että löytyisi yllättäen sydämenmuotoisia kortteja sieltä täältä.

No tuota tukea ja luottoa minäkin haen. EN halua uutta pärisevää parisuhdetta intohimoineen, vaan yksinkertaisesti kunnioitusta... Ja sitä, että pystyisin kunnioittamaan toistakin...

En tiedä miksi en halua enkä suostu parisuhdeterapeutille. Olen ihan varma että hän syyttää kaikesta pelkästään minua. Koska mieskin tekee sitä ja tekee sen niin hyvin että jopa uskon...

Eikös se olisi kuitenkin parempi kohdata tosiasiat. Voi olla, ettei terapeutti syyttelisikään sua? Ja harvoinhan ne kai syyttelee, ennemminkin rakentavasti pyrkivät etsimään ratkaisuja eri osapuolten näkemykset huomioiden.

 

Edelleen: mitä se rakkaus on?

No eiköhän se ole toisen huomioimista, halua jakaa ilot ja surut, tukemista, auttamista, luottamista, intohimoa, yhteisiä unelmia, tahtoa, sellaista lämmintä tunnetta toista kohtaan.

Joo, noista tuo intohimo on meillä tässä elämäntilanteessa vähän odotustilassa. Toisemme huomioidaan käytännöllisissä asioissa tarkoin, vaikka ei olekaan sellaisia että löytyisi yllättäen sydämenmuotoisia kortteja sieltä täältä.

No tuota tukea ja luottoa minäkin haen. EN halua uutta pärisevää parisuhdetta intohimoineen, vaan yksinkertaisesti kunnioitusta... Ja sitä, että pystyisin kunnioittamaan toistakin...

En tiedä miksi en halua enkä suostu parisuhdeterapeutille. Olen ihan varma että hän syyttää kaikesta pelkästään minua. Koska mieskin tekee sitä ja tekee sen niin hyvin että jopa uskon...

Eikös se olisi kuitenkin parempi kohdata tosiasiat. Voi olla, ettei terapeutti syyttelisikään sua? Ja harvoinhan ne kai syyttelee, ennemminkin rakentavasti pyrkivät etsimään ratkaisuja eri osapuolten näkemykset huomioiden.

Niinhän tuo mieskin aina sanoo, että "Kaikilla muilla on paremmin kuin meillä!" ja rakentavasti lähtee kertomaan mikä minussa ja tavassani hoitaa lapsia tai yhtään mitään on vikaa...

MÄ en kestä jos mulle sanotaan koko ajan totisella naamalla päin naamaa kuinka hirveän huonosti mä elän ja olen. Aiemmin mies sai pidettyä mut itsellään sanomalla suoraan "Ei kukaan anna lapsia noin hullulle ihmiselle", mutta nyt hän uhkailee että en rahallisesti pärjää. Aina jotain uhkailuja... Ei siitä enää jaksa lähteä asioita keskustellen selvittämään...

 

Mutta jos toinen, meillä mies, haluaa aina haleja ja pusuja ja minä olen väsynyt enkä vain jaksa.... Silloin saan kuulla kuinka huono olen. Syyttelyä syyttelyä syyttelyä ja syynä minun puolelani vain väsymys. Tai ei enää pelkästään väsymys kaikkien saarnojen jälkeen...

Miksi pitäisi jatkaa kylmää elämää vaikka kaikki on hyvin. Ei viinaa, vieraita (tietääkseni), tai väkivaltaa. TÄnään kun siivosin lasten synttäreitä varten, sain kuulla kuinka koko perheen pitää siivota _minun_ syntymäpäiviäni varten. Ei, kun ne oli järjestetty 8-vuotiaille lapsille. TOisen mielestä ne olivat _minun_ synttärini, eivät lapset niitä olisi halunnut pitää... Miten tähän suhtautua...

Kun aloin itkemään, mies huusi "Sussa on jotain phasti vialla"... Ei kiitos...

Puhu, puhu ja sen jälkeen puhu. Jokaisen ihmisen pitää opetella puhumaan. Pitää rakastaa itseään niin paljon, ettei koskaan anna kenenkään tehdä itselleen noin kuin miehesi tekee. - Jos äijän naama kertakaikkiaan tympäisee, eroatte - ja vips vaan, olet hakupäällä. Joko seuraavassa liitossasi aiot opetella puhumaan?

 

Helsingin äiti: kyllä mä eron ottaisin tuossa sinun tilanteessasi. Vaikkei meillä ole pussailua ja seksiä eikä kahdenkeskisiä kynttiläillallisia, niin ei meillä tuollaista toisen henkistä latistamista ja lynttäämistäkään ole. Uhkailua, lapsilla kiristystä, moittimista, syyttelyä, muihin vertaamista... oikeasti: yksin pärjäät paremmin.