Ero kai edessä

[vaimo]

Kylläpäs taas mies osasi ajoittaa. Lähiperheessäni on tapahtunut kuolema ja vakava sairastuminen ja nyt mieheni ilmoitti, että elämä kanssani on ihan p…stä. Onhan se. On meillä ollut nähtävissä latistumista jo pitkän aikaa, yhteistä taivalta on kohta 9 vuotta takana, ollaan hieman reilu kolmikymppisiä.

Päätökseni hankkia toinen lapsi pisti miehen ilmeisestikin viimeinkin ajattelemaan mitä tahtoo. Minä haluan eronkin uhalla tämän toisen lapsen, sillä olemme aina puhuneet, että yhteen lapseen ei jätetä. Olen ihan alkuraskaudessa. Ennen esikoisen syntymää mieheni puhui kolmestakin lapsesta, mutta kun huomasi, ettei ne lapset mene vaan tuossa sivussa, hän alkoi perääntymään. Totesi, ettei hänestä ole perheenisäksi, se nyt on jo nähty. Kyllähän minussakin vikaa on, seksi ei ole maistunut enää pitkään aikaan, olen vähän väkisin yrittänyt välillä antaa. Syynä seksihalujen vähenemiseen on osittain väsymys pienen lapsen kanssa elämisestä, mutta suuri syy on pikkuhiljaa kuvioihin astunut arvostuksen menetys. Mies ei osallistu taloustöihin, ruuan laittoon tai lapsenhoitoon, illat vain nukkuu, makaa sohvalla television ääressä tai pelaa netissä. Olen pikkuhiljaa antanut periksi ja lakannut välittämästä noista ja totta kai siinä välittäminen loppuu muutenkin. Mies ei ilmeisesti voi ymmärtää, että seksikin voisi vaimolle maistua, jos joskus vähän huomioisi ja osallistuisi perheen elämään. Mies saattaa jättää illallisenkin väliin, jos ei ruoka maistu ja hakea myöhemmin pikaruokaa. Viikonloppuisin hän saattaa nukkua pitkälle yli puolenpäivän, vaikkei olisi kaljaakaan kitannut. Helposti hän kyllä sen sixpackinkin sieltä kaupasta hakee, sen perässä pääsee kauppaankin, muutoin ei. Olin jo pikkuhiljaa turtunut siihen, että itse olen vakkani valinnut ja arjen pyörittäminen resurssieni mukaan on sitten minun hommani. Käyn itsekin töissä ja pidän työstäni. Miehen työ on keskiportaan homma, joka ei ilmeisesti sovi hänelle ollenkaan. Vastuu painaa liikaa ja puolitoista vuotta olen tässä odottanut, että hän alkaisi sopeutumaan töihin ja palaisi meidänkin elämään. Mutta voiko tuollaisesta täydellisestä päätöksentekokyvyttömästä sohvaperunasta vastuunkantajaksi koskaan ollakaan.

Olisi suoranainen helpotus, jos mieheni päättäisi lähteä, mutta epäilen, ettei hän sellaistakaan päätöstä pysty tekemään. Nyt hän on mököttänyt lauantaista, kun kaljapäissään herätti minut yöllä kuuntelemaan totuuksia. Seuraavana päivänä asiaa tivatessani vai murahteli ja totesi, ettei siinä enää puhuminen auta.

Tiedä nyt sitten mitä tapahtuu. Olin jo turruttanut itseni tilanteeseen, mutten tuollaista mököttävää äijääkään halua katsella. Yritin kysyä, olisiko tässä vielä mahdollista yrittää hankkia sitä yhteistä aikaa yms., muttei sieltä mitään vastausta saanut. Sehän tässä yksi ongelma on, että elämme eri elämää, majailemme vain saman katon alla. Tietenkin tilanne surettaakin, olen kuitenkin naimisissa elämäni rakkauden kanssa, en vain pidä hänestä enää.

 

[Inhorealisti]

Sinäpä sen sanoit: Sinun päätöksesi. Kyllä, jos vaimoni päättäisi hankkia meille lapsen vastoin tahtoani, niin minäkin ilmoittaisin, että elämä hänen kanssaan on ihan perseestä.

Kuten itsekin kirjoitit, halusit lapsen eronkin uhalla. Nyt se uhka realisoituu ja sinusta tulee vastasyntyneen yksinhuoltaja. Tulevaa lasta käy kyllä sääliksi.

 

[ap]

Minusta inhottavampaa olisi, että esikoiseni jäisi yksin avioerolapseksi. Enkä antaisi itselleni ikinä anteeksi, että jättäisin hänet ilman sisaruksia, jos toisen lapsen saanti on mahdollista.

Mieheni minut raskaaksi saatti ja halukkaasti seksiä antoi, vaikka tiesi oviksen olevan käsillä.

Kyllähän päätökseni on tökerö ja itsekäs, mutta ajattelen nyt kauaskantoisemmin.

 

[Kohtalotoveri]

Kylläpä ap kirjoitit kuin mun elämästä!Sillä erolla tosin,että mun ex halusi toisen lapsen.Ja mites meille kävikään?Sama jatkui kahta raskaampana,kunnes en enää yksinkertaisesti jaksanut.Ei muuttanut lapsi asioita parempaan päinvastoin.Mies etääntyi enemmän ja minä väsyin yhä enemmän häneen.Lapsia rakastan yli kaiken ja exäänikin vielä,mutta pakko oli hyväksyä se tosiasia,että meidän juttu oli ohi ja kipeetä se teki ja tekee vieläkin.Nyt olen ja asun lasten kanssa yksin ja enää ei tarvi odotella tai soitella perään koskahan hra mahdollisesti suvaitsisi tulla kotiin!Välit meillä nyt suht hyvät,tosin soittelee aamuin illoin,joten ei tässä irti vielä ole päässyt,mutta ei ainakaan enää riidellä tarvi!Raskasta sulla tulee olemaan,mutta yritä jaksaa ja ota päivä kerrallaan,kyllä se aurinko vielä sinullekin paistaa..Onnellista odotusta kuitenkin!

 

[Sirkka]

Vaikeassa paikassa olet, mutta kuten itsekin myöntänet, olet aika paljon itse tilasi junaillut. Jos noin iso asia kuin lapsenteko tehdään yksipuolisella päätöksellä ja miehellä on jo ensimmäisestäkin rankkoja kokemuksia, olet paljolti oman onnesi seppä. Lapsi saa aika huonon ihmisen mallin tuollaisessa perheessä.
Miehesi vaikuttaa hyvinkin masentuneelta, tarvitsisi ehkä ihan lääkinnällistä tai psykoterapeuttista apua ja pua sinäkin tarvitset. Mitä jos hakeutuisitte perheterapiaan esim. mielenterveystoimiston kautta? Ehdotan tätä, koska olen vastaavan itsekin läpikäynyt ja elämä muuttui kovasti parempaan.
Kun olen hoitanut eron jälkeen kahta lasta, en sitä sinulle suosittele. Yhdenkin lapsen hoitaminen on kova juttu, mutta kai sinä sen teet, minkä olet mahaasi itämään saanut, sanoi mies mitä tahansa. Ajatteletko kuitenkin, että pakotat miehesi isäksi ja pakotat hänet maksamaan ja huolehtimaan lopun ikäänsä ihmisestä,jota ei halua?. Aikamoinen särö lapsen ja isän suhtessa ennenkuin on sen kanssa edes eletty.
Ette anna tukea toinen toisellenne. Paljon on jäänyt tapahtumatta, että tähän on tultu.Sinulla on erikoinen mies. Hänen ei ole ryhtynyt juomaan ja hän on se joka koettaa puhua ja tehdä ratkaisua. Ei kovin tavallista. Sinä laitat vain kapuloita rattaisiin.Mietipä sitä hetki ja ota peili pikku kätöseesi.

 

[lillukka]

Miten mahdat jaksaa kahden pienen kanssa, kun et yhdenkään kanssa jaksa? Vaikutat kyllä tavattoman yksinkertaiselta.

 

[sinulle vaimo]

Onko se oikea miehen malli, tehdä ja puhua mitä lystää. Olla välittämättä perheestään. Lapselle näyttää millainen välinpitämätön isän pitää olla. Mitä lapsi tästä oppii.

Vaimolla ei ole helppoa olla palveliijana ja aina ymmärtäväisenä.

Syyksi ei voi sanoa välttämättä, miehen väsymystä, piittaamattomuutta jne. että se johtuisi henkisestä kriisistä.
On niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät välitä mistään kenestäkään, kunhan hänellä on hyvin ja eihän sitä voisi itseltään vaatia osallistumaan perheensä elämään.

Monelle miehelle taitaa äidin helmoista - vaimoon olla jatkumoa ja sitä rataa..

 

[täti]

kokemuksesta voin kertoa, että elämä pystyyn kuolleessa avioliitossa, oli lapsia sitten yksi tai useampi,on lannistavaa..olo kuin kelohongalla. Ei kai tuo miehesi käytös ole aivan uutta ja suoranaista seurausta uudesta raskaudestasi?
samankaltaisia ajatuksia aikoinani pyöritellessäni uskalsin lopulta olla itselleni rehellinen ja todeta, että näin EN halua elää, ja puhumisella emme saaneet mitään muutosta aikaiseksi(sitä kesti vuosia)Lopulta tuskin katsoimme toisiamme, ei ainakaan silmiin. Inhon ja halveksunnan tunsi ja paha olo koko ajan.
Otin lopulta eron enkä ole katunut hetkeäkään. Yksin lasten kanssa eläminen ei ole mitään ruusuilla tanssimista. Mutta nykyisin olen useammin hyväntuulinen, ei vituta koko ajan...olen huomannut olevani hiton hyvä tyyppi ja pidän itsestäni! Oltuani vuosikausia ""huono"" syyllinen vähän kaikkeen voin sanoa että ottamalla eron pelastin itseni !
Voimia ja rohkeutta!

 

[xxx]

Millä valtuuksilla olet ottanut oikeudeksesi päättää miehesikin puolesta, montako lasta TEILLE tulee?! Ja millä oikeudella teet lapsen, jota isä ei halua? Millä oikeudella varmistat että ensimmäinen lapsennekin on kohta isätön?

En ihmettele yhtään ettei mieheltäsi enää riitä rakkautta sinulle, kun et ota ollenkaan hänen mielipiteitään huomioon elämänne tärkeimmissä päätöksissä. Itse olet soppasi keittänyt, lapsiasi vain käy sääli kun isä on siittäjäksi pakotettu ja äiti on itsekäs päällepäsmäri.

 

[mitä kummaa]

sinulle xxx

Jos olisit lukenut kunnolla vaimon kirjoituksen, hän mainitsi miehensä halunneen kolme lasta, tai ainakin lapsilukumäärää ei jätetä yhteen.

Mistäpä vaimo voisi tietää ettei mies ole ollenkaan tosissaan, kunhan vain puhuu. Vai onko miehen jutustelut vain kevyttä puhetta ilman mitään vastuuta puheistaan.

 

[........]

Kylläpä te nyt lyötte AP:tä.

Millä oikeudella MIES sitten perui lapsipuheensa? Hän itse lupasi 3 lasta vaimolleen - ja rupesi heti ensimmäisen jälkeen perumaan. Minusta naisen on yhtähyvin oikeus pitää kiinni tuosta 3. lapsen lupauksesta.

Kumpiko tässä on pettänyt lupauksensa? Mies ei edes osallistu enää perheensä elämään.

 

[ap]

Olemme aina puhuneet, että lapsia tehtäisiin enemmän kuin yksi. Nytkin mies sanoi, että kyllä toinen lapsi on ok, mutta ei nyt. Siitä alkoi kädenvääntö.

Itse taas ajattelen niin, että esikoisemme on jo kolme ja päällä kolmeakymmentä tässä mennään, niin mulla ei ole mitään järkeä jäädä odottamaan miehen kasvua ajatukseen. Ajattellin hänen sitten kasvavan siihen ajan myötä.

Tiedän, että mieheni täyttää kaikki masennuksen oireet. Mikään hänen käytöksessään ei ole muttunut viime aikoina, kaikki on jatkunut jo pitkään. Sanoinkin odottaneeni tilanteen muuttumista jo puolitoista vuotta. Olen yrittänyt jaksaa tukea häntä, mutta kun mikään ei auta. Olen kestänyt kaiken ja turruttanut itseni tähän tilanteeseen.

Mieheni on tyypillinen äijä, terapiaan häntä ei saa kirveelläkään.

Nämä viimeiset haukkumiset lannistavat yritykseni. Se, että yksin minä olen syypää hänen huonoon oloonsa, ettei hän halua olla minun kanssani. Lastamme hänkin rakastaa.

Periaatteessa en pelkää yksin jäämistä, en sitä helpoksi silti usko ja taloudellinen puoli aina huolettaa. Ja oikeasti pelkään miehenikin puolesta. Miten hänen kävisi, jos hän omilleen vaihtaisi, mielessä häilyy erakoituminen ja alkoholisoituminen. Ja lasten takia olisin ollut valmis kulissiavioliittoonkin, mutta haukkumisia ja murjotusta en halua sietää.

 

[Justiina]

Miesrukka on jäänyt naisjyrän alle ja on masentunut. Ei ole enää voimia kantaa vastuuta vaimosta ja lapsista. No, hyvä kun sinä tiedät, mitä sinä haluat, miten sen kaiken saat ja miten sinä sitten jaksat hoitaa kaiken.

Minä, minun mielestäni, minä sovin, sinä päätin, minusta ei ole järkeä, minä en halua odottaa, minä, minä ja minä.

 

[ap]

Lillukalle: ehkä kuulostan yksinkertaiselta. Kyllähän tuo lapsentekojuttu kuuluu aika lapselliseen ""mä haluun"" sarjaan, mutta sekin on järkeilty. Se on itsekkyyttä, ei lapsellisuutta. Korkein akateeminen tutkinto häämöttää, toivoakseni en ole aivan simppeleimmästä päästä kuitenkaan.

Kyse ei ole siitä, ettenkö jaksa lapsen kanssa. Lapsi on elämäni valo ja rakastan hänen kanssaan puuhailua ja olemista. Taloudessamme asuva mies vain tuntuu välillä ihan oudolta, kun hän ei osallistu millään tavoin elämäämme. Se rasittaa.

 

[Miehestä viis]

Älä anna sen häiritä. Pääasia on, että sinä saat kaiken haluamasi.

 

[ap]

Ja Justiinalle: en ole ollut aina minä, ennen olimme me. Kuulostan varmasti aika jyrältä, mutta olen ajautunut tähän tilanteeseen ja väkisin alkanut ajattelemaan, että mitä minä haluan.

 

[Elli]

Uskomattoman ilkeää porukkaa täällä tänään.

Minusta AP kuulostaa omilla jaloillaan seisovalta järkevältä naiselta, joka on pohtinut jo asiaa. Lapsellisuutta olisi käyttää ""sinää"" eli toisin sanoen syyttää miestä kaikesta. Nyt hän käyttää ""minä"" muotoa - joka kertoo vastuunkantamisesta ja pohdinnasta.

Ehkä sinun AP on laitettava kova kovaa vastaan - saithan jo ""Justiinan"" maineen. Eli miehen on muututtava (onko se työ liian raskas hänelle? Työpaikan muutos. Ja kyse saattaa olla masennuksesta - eli terapiaan.) - eihän tässä muu auta jos haluatte suhteenne pelastaa.

 

[anna]

'Itse taas ajattelen niin, että esikoisemme on jo kolme ja päällä kolmeakymmentä tässä mennään, niin mulla ei ole mitään järkeä jäädä odottamaan miehen kasvua ajatukseen. Ajattellin hänen sitten kasvavan siihen ajan myötä.'

Ei ole mitään järkeä??? Kelpaisiko järkisyyksi toisen aikuisen ihmisen tasavertaisena kunnioittaminen eli hänenkin toiveiden aidosti huomioiminen? Ai että on parempi ottaa huonoon avioliittoon toinenkin lapsi kärsimään?

'Ajattelin hänen kasvavan...'
Aika sopivia oletuksia ihan vaan sinun päämääriäsi tukemaan?

'Sanoinkin odottaneeni tilanteen muuttumista jo puolitoista vuotta. Olen yrittänyt jaksaa tukea häntä, mutta kun mikään ei auta. Olen kestänyt kaiken ja turruttanut itseni tähän tilanteeseen.'
Ja sitten päätit keskenäsi hankkia lapsen? Todella rakentavaa. Oliko tämä se akateemisten opintojesi sinulle takaama loogisen päättelyprosessin tuottama 'älykäs lopputulos'?

On yks asia, että pariskunnalla on keskinäisiä ja henkilökohtaisia ongelmia. Mutta ikinä en oo ymmärtänyt, että sellaisten keskelle pitää viattomia lapsia tuottaa, nimenomaan kun toinen ei sitä tahdo.

 

[ap]

Olet Anna kyllä ihan oikeassa, kuten muutkin.

Lähtökohta on meillä ollut aina se, että lapsen ei ole hyvä kasvaa ainoana. Kuvittelin vielä viime viikonloppuun saakka, että meillä on vielä toivoa, että mieskin ajattelee, että parempaa on tulossa. Näin me viime kesänä puhuimme ja mieheni sanoi, ettei aio jättää meitä koskaan, vaikka huonojakin aikoja on. Tällöin olin jo jättänyt ehkäisyn pois, raskaaksi tulonikin kesti kahdeksan kuukautta ja vaati yhden keskenmenon. Mieheni oli tukena keskenmenossa ja muuta. Luulin hänen siis olevan jo mukana ""juonessa"". Nyt hän sitten ilmoitti, ettei hänestä ole perheenisäksi.

 

[Ruusa]

Älä heitä vielä kirvestä kaivoon. Miehelläsi voi olla hetkellinen kriisi, joka menee ohi. Anna hänelle aikaa ja vapautta. Minusta tuntuu, ettei hän teitä jätä. Ei tuollaiset fiilikset kuulosta kovin pysyviltä. Jokaisesta voi välillä tuntua, ettei itsestä ole suhteeseen tai vanhemmaksi, mutta feelings come and go. Ota rauhallisesti.

 

[älä lannistu]

Miehenhän pitäisi olla tasavertainen kumppani, joka myöskin osallistuu perheensä elämään, eikä vain elä omaa elämäänsä sohvalla maaten ja vaimoa syyllistäen.

Monellakin vaimoa moralisoivalla on ennemminkin hätä ja sääli miestä kohtaan, mitenkänkähän mies pärjää jos vaimo jättää. Vaimonhan pitää kestää kaikki kiukuttelu. Ap onkin jo ajatellut miehensä syrjäytyvän ja alkoholisoituvan hänen takiaan, jos jättää miehensä.
Monet naiset ovat samassa tilanteessa ja syyllisenä ovat suhteessa, koska tuntevat olevansa vastuussa miehensä hyvinvoinnista ja millään muulla ei ole väliä. Vaimot riutuvat suhteessa josta ei saa mitään positiivista vastakaikua.

Ymmärrän täysin ap:n hätää ja epätoivoa, johon kuuluu myöskin kyseenalaistaminen miehen käytös.

 

[ap]

En ole vielä kirvestä kaivoon heittänyt. Haluaisin ihan oikeasti selvittää, missä miehen aatokset menee. Lauantainen purkaushan oli känniläisen heittoja, enkä voi olla ihan sata varma, mitä mies ajattelee. Toki syytöksissä on vinha perä ja jotain täytyy tehdä, olemme kummatkin väsyneitä tilanteeseen.

En vain saanut miestäni eilen puhumaan ja tänäänkin hän pakeni töihin sanomatta moi.

 

[Rousseau]

""Lähtökohta on meillä ollut aina se, että lapsen ei ole hyvä kasvaa ainoana.""

Aika kummallinen käsitys, mihin se perustuu? Itse olen kasvanut ainoana ja ihan hyvä minun on aina ollut. Voi muilla tietysti olla päinvastaisiakin kokemuksia, mutta en usko, että kenenkään elämä menee pilalle jos ei ole sisaruksia ollut.

 

[polarbear]

Mitähän jos koittaisitte yhdessä sopia jotkin puitteet, jotka sopivat molemmille? Tyyliin mies osallistuu siihen ja tuohon kotityöhön niin ja niin paljon ja sinä sitten vastavuoroisesti olet halukas seksiin niin ja niin paljon. Koitatte löytyykö sellainen vaihtosuhde erilaisille asioille, joka sopii molemmille. Kieltämättä vähän mekaanista alkuun, mutta saattaa avata jotain jumeja.

Jos mies on terapian tarpeessa, muttei itse halua sitä, niin väkisin asiasta vänkkääminen on turhaa.

Ihmetyttää myös, että olisi helpotus, jos mies lähtisi. No miten se olisi eri asia, jos laitat miehen kävelemään, lopputulos on sama??? Koita nyt päättää, jos ilman miestä olisi parempi, toimi sinä!

Järjestät yhteistä aikaa ja pidätte hauskaa ja nautitte toisistanne. Parisuhdekeskustelu on kovin harvan miehen mielestä mielenkiintoista tai hauskaa, joten sitä voi thedä silloin, kun muutenkin menee huonosti.

Aloita vaikka seuraavan sopivan tilaisuuden tullen sanomalla, että nyt haluat häneltä kunnon panon, olet ollut liian kauan ilman häntä. Harva asia piristää miestä niin kuin kunnon seksuaalinen himo.

 

[Lotus]

""Päätökseni hankkia toinen lapsi...""
Mä kyllä olen kuvitellut, että niiden lasten hankinnasta päätetään yhdessä eikä vain toinen päätä, siis nainen päätä, sillä miehellehän ei luonto ole edes luonut mahdollisuutta päättää...
On syytä olettaa, että monessa muussakin asiassa jutut taphtuu niinkuin sinä haluat niiden tapahtuvan, joten onko peiliin katsomisen paikka, aiia ihan kokonaisvaltaisesti eikä vain tässä lapsiasiassa???