Ero "järkevästä" kumppanista 2013 ?

Näitä ero juttuja lueskellessa, päätin että kerron myös omasta tuskasta. Olen muutaman kuukauden päästä 26v ja olemme kihlattuni kanssa olleet kohta 5 vuotta yhdessä. Tällä hetkellä olen iloinen että vielä ei ole tärpännyt, vaikka lapsia haluan aivan mahdottomasti.

Mulla on ollut jo melkein 2 vuotta välillä ajatuksena, että pitäiskö erota. Nyt on ollut viimeiset puol vuotta ihan koko ajan mielessä ja se painaa.

Kihlattuni on hyvä mies, työsä hoitaa hyvin ahkerasti, ruokkii ja rahoittaa elämämme suuremmaksi osaksi, mutta onko se oikea mulle. Meillä menee suht hyvin arki ja tykkäsimme tehdä muutamia asioita yhdessä. Mut nyt on ruvennut ahdistamaan olla hänen seurassaan vaikka yritän kovasti. Vieressä nukkuminen on ahdistanut jo melkein vuoden ja olen aina silloin tällöin vaan siirtyessäni vierashuoneeseen selittänyt että hän on kuorsannut ja en ole saanut unta tai muuta.

Hän ottaa alkoholia joka vkloppu mutta en ole katsonut sitä ongelmaksi vaan ainoastaan sen että kun yhdessä menemme ravintolaan hän ei jaksa koskaan pitkään, mutta kun minä vaan nukun hän saattaa olla pilkkuun asti. Yhdesti olen huomannut että sormus on illan jälkeen ollut rahapussissa ja hän ei sitä silloin osannut selittää miksi hän niin oli tehnyt.

En edes muista milloin kumpikaan olisi sanonut rakastavansa, ja jos itsellä olisi ollut hetki että vois vaikka rakastaakkin, en ole uskaltanut sanoa. Jos tulee ero niin tuntuu että sitä on valehdellut toiselle.

Alkuaikoina olin todella mustasukkanen miehestäni vois jopa sanoa että sairaalloisen mustasukkainen, mutta nyt ei kiinnostais vaikka se panis koko kylää.
Pettämistä ei ole koskaan kummaltakaan puolelta ollut ja hän on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen.

Seksikään ei ole koskaan ollut mitenkään hekumallista ja mies laukeaa mielestäni liian nopeasti. Haluja on minulla ollut aina enemmän enkä ole koskaan kieltäytynyt seksistä jos jopa sieltä olisi tullut aloite.

Meillä ei paljon riidellä mutta silloin kun riidellään se on melkein kun helvetti ois irti. Meidän riidat koskee melkein aina vaan kodin siisteyttä. Ja minä olen se (omin sanoin) sottapytty laiska paska. Olen suhteemme aikana ollut n puolet ajasta kokoaikatöissä, mutta silloin kun on pidempiä työttömiä pätkiä olisi loogista että pitäisin huolta kodista. Mut en vaan saa aikaseks ja siitähän se riemu alkaa. Kun sitten mies huomaa kotiin tullessa että en ole saanut mitään aikaiseksi se suuttuu ja huutaa, minä vain teen perässä sen mitä hän käskee todella nopeasti. Mutta agressio sen kun kasvaa. Tavaroita rikkoo vihoissaan. Koskaan ei ole mies lyönyt tai yleensäkkään nostanut kättä minua vastaan, mutta silti pelkään riitojamme. Ja seuraavana päivänä joko pahoitellaan lahjuksilla tai asiasta ei puhuta ollenkaan, usein ollaan kun ei mitään ois tapahtunutkaan. Pahimmat riidat on alkanut ehkä melkein kolme vuotta sitten, silloin meni läppäriä kakkuvuokaa, cdlevyjä jne.

Mies on hirveän negatiivinen "maailman menosta" politiikasta jne.

Taustatietona sellaista että mieheni menetti äitinsä syöpään hiukan yli 5v sitten. En kerennyt tavata häntä koskaan. N.kaksi vuotta siitä hänen paras lapsuuden kaveri kuoli kolarissa sekä nyt viimeisimpänä kesällä 2011 ensin pikkuveli hirtti ittensä sekä muutaman tunnin päästä isä lähti samalla lailla perässä. Hänellä ei ole perheestään jäljellä enää kuin pari vuotta nuorempi sisko.

Me sitten kolmestaan muutimme heidän kotipaikkaan. Silloin oli ehkä ensimmäiset hetket kun mietin eroa, mutta se meni silloin ohi nopeasti. Silloin olisin halunnut erota koska, mieheni ei ole yhtään koira ihminen ja minulla oli seurustelun aloittaessa koira ja on vieläkin. Sitä ajatteli että se oppii sietämään sitä mutta ei se ole muuttunut yhtään. aina vaan rakki sitä rakki tätä. Koirani on kohta 7 vuotta ja se oli ollut sen yli viisi vuotta ollut sisäkoira ja täällä hän joutui sitten ulkokoiraksi varastoon. Ensin en voinut millään hyväksyä sitä mutta ajatukseen tottui. Vihdoin lopulta yli vuoden valittamisen jälkeen rakensimme yhdessä hyvän lämpimän kopin varastoon koiralle ja olin jo melkein tyytyväinen, koska koira tuntui viihtyvän. Mutta ajatus siitä että se ei saa ehkä tarpeeksi seuraa, on pistänyt huomaamaan että koirakin on alkanut tulla epäsosiaalisemmaksi. Siitä on tullut vihainen vieraille kun olen poissa, vaikka aikaisemmin on ollut sellainen jokaisesta tykkäävä hömelö.

Sitten tänne muuttaessa Se sisko oli talon "emäntä" enkä minä ja se tuntuin pahalta, mitään en saanut muuttaa, päättää omanlaiseks, että tuntuis minunkin kodilta. Asia helpottui hiukan kun sisko menetti ns hermot ja päätti muuttaa omilleen kuopioon ja mies osti hänet ulos täältä. Mutta en vieläkään tunne tätä kodikseni ja en voi mitään muutosta tehdä ilman että kysyisin mieheltä ja jos jotain tehdään sisko joko mököttää että jotain on muutettu tai mitään ei oo tehty.

Pillerit lopetin elokuun lopulla 2012 kun oli puhe että nyt haluamme niitä lapsiakin. (mies ei välttämättä halua mutta on suostunut ja itsekkin ehdottanut)

Nyt tuntuu että pitäs varmaan aloittaa ne uudestaan ettei vaan tähän tilanteeseen tulisi mutkia, vaikka ajattelen nyt että ei se minun päätöstä erosta muuttaisi koska pystyisin hyvin olemaan ns yksinhuoltajakin, vaikka lapset kävisivät isänsä luonakin.

En haluaisi toisaalta aloittaa pillereitä koska nyt alkaa kaikki olla tasaista menkkojenkierron suhteen koska kun pillerit lopetin elo-lopulla ekat menkat tuli vasta tammi-alussa ja seuraavat vasta maalis-puolvälissä ja seuraavat touko-alussa, jotka kesti 27pv. Eli kierrot heitti härän pyllyä. Nyt olen käyttänyt vuoto häiriöihin primoluttia ja menkat tulee ajassaan ekaa kertaa. Olen törkeästi miettinyt että haluasin vaikka eron tullessa yhdenyön jutulta lapsen tai jotain koska lapsen kaipuu on suuri.

Nyt ahistaa eniten se että kun otin ero asian puheeksi mies oli yllättynyt ja hyvin surullinen, hänellä ei ole koskaa ollut mielessä ero ja hän toistelee että hän rakastaa. Hän sanoi kerran silti että ei halua pakottaa olemaan hänen kanssaan. sanoin että haluan vielä yrittää, tuntuu vaan että ei se siitä yrittämällä muutu ja oispa se päätös jo tehty.

Pelottaa vaan että jos ero tulee tekeekö hän itselleen jotain, vaikka ei ole koskaa ollut itsetuhoinen. Enemmänkin vihainen että hänestä niin luullaan. Aikaisemmin on riitojen jälkeen mennyt halliin miettimään ja olemme saaneet olla siskon kans peloissaan...


Pitkä juttu... Saatan jatkaa jos löydän hetken...
 
"vieras"
Teillä ongelmia ja miehesi varmastikin voisi kirjoittaa sun käytöksestä kanssa kaikenlaista.

Mitä sä odotat "siltä oikealta"? Kuulostaa siltä, että sulla on hyvä mies, joka sinua rakastaa. Ootte vaan kauan olleet yhdessä ja ette kenties ole hoitaneet suhdetta, ainakaan tarpeeksi hyvin. Se, että sua ahdistaa nukkua sun miehesi kanssa kuulostaa siltä, että sulla on omia ongelmia tai tunteita (ehkä parisuhteeseen liittyen?), joita et ole käsitellyt itsesi tai miehesi kanssa.

Rakkauden ensihuuma kestää yleensä maksimissaan 2 vuotta, jonka jälkeen se haalistuu. Kaikilla on ongelmia ja kriisejä parisuhteessa. Itse ja yhdessä voidaan valita ruvetaanko silloin panostamaan enemmän ja rakentamaan suhdetta vahvemmaksi vai juostaanko karkuun(=erotaan). Erossa on se, että uudessa suhteessa ongelmat tulee myös aikanaan...Siksi onkin näitä ihmisiä, jotka muutaman vuoden välein vaihtavat kumppania.

Musta toimimaton suhde ei ole ero syyn, oma ja kumppanin vika jos on toimimaton. Jos on toimimaton, sitten pitää tehdä sen eteen töitä, jotta se olisi toimiva. Musta on "pätevä" eron syy on pettäminen, henkinen/fyysinen väkivalta, vakava mielenterveys/päihde ym. ongelma, jossa ongelmainen ihminen tuhoaa lähi-ihmiset sairaudellaan.

Menkää hakemaan apua pariterapiasta. Teidän suhteessa on varmasti monia asioita, joista on hyvä puhua ja muuttaa esim. miehen kodista pitäisi tehdä myös sun koti.
 
"Vieras"
Miten ihmeessä voit yrittää lasta miehen kanssa, jos et edes tiedä haluatko olla hänen kanssaan, tai haluaako hän olla sinun kanssasi?! Ei vaan voi ymmärtää...
 
[QUOTE="Vieras";28686767]Miten ihmeessä voit yrittää lasta miehen kanssa, jos et edes tiedä haluatko olla hänen kanssaan, tai haluaako hän olla sinun kanssasi?! Ei vaan voi ymmärtää...[/QUOTE]

Samaa mietin itsekkin, mutta juuri se pillereiden aloittaminen uudestaan ei kiinnosta, koska haluan lapsen lähivuosina ja uudestaan saman kiertohäiriön kestäminen ei ole vaihtoehto. Juuri se että ajattelen sitäkin että hankkisin sperman luovuttajan jos ero tulis, minä pärjäisin lapsen kanssa yksinkin.
 
"vieras"
Samaa mietin itsekkin, mutta juuri se pillereiden aloittaminen uudestaan ei kiinnosta, koska haluan lapsen lähivuosina ja uudestaan saman kiertohäiriön kestäminen ei ole vaihtoehto. Juuri se että ajattelen sitäkin että hankkisin sperman luovuttajan jos ero tulis, minä pärjäisin lapsen kanssa yksinkin.
Sä olet vielä nuori ja ehdit löytää lapselle sellaisen isän jonka kanssa haluat olla ja joka haluaa isäksi. Älä tee nyt hätiköityjä johtopäätöksiä lapsen suhteen. Voitte käyttää ehkäisynä vaikka kondomia sen aikaa kunnes saat selvitettyä itsellesi aiotko jatkaa parisuhdetta vai et.

Mutta tuohon tilanteeseen olisi kaikkia osapuolia kohtaan väärin tehdä lapsi.
 
  • Tykkää
Reactions: ^Jamina^
Olen ajatellut että sitäkin se voi olla että arki vaan on tullut kuviohin, tai että hormonit on vaan sekaisin ja siitä tää kaikki ajatus johtuu. Pitäs varmaan yrittää kaikensa, mutta mies ei usko terapioihin. Ja sitten pelottaa se että tästä tulisi samanlainen isä lapsellemme tulevaisuudessa kuin hänen isänsä ja sukunsa kaikki miehet ovat olleet. narsistisia. hänen isänsä hakkas heidän äiti muutamia kertoja lapset ei koskaan osannut mitään ei neuvoa voinut kysyä kun tuli jo et etkö sinä osaa mitään jne. en halua sellaista lapsellemme ja olen sen sanonut hänelle..

lisää kerron jos haluatte tietää...
 
nyt onnellinen
Olin mieheni kanssa yhdessä lähes 15 vuotta. Hän on ollut aina hyvä mies. Ulkopuolisten silmin täydellinen. Elämämme oli täydellistä, kysyi sitä keltä vaan. Oli iso hieno talo, työpaikat ja rahaakin ihan mukavasti. Minä en vaan tuntenut itseäni tyytyväiseksi. Suhde oli täydellinen kaverisuhde. Useamman vuoden mietin eroa. Seksi ei kiinnostanut eikä mikään yhteinen. Ei meillä mitään yhteistä ollutkaan. Emme käyneet yhdessä missään. Mitään yhteistä harrastusta emme löytäneet. Molemmat meni ja tuli miten tahtoi.
Keväällä päätin, että tahdon jotain muuta. Päätöstä helpotti myös se, että olin tutustunut talvella mieheen jonka kanssa olimme kuin sielunkumppanit.
Eli minä neuvoisin sinua kulkemaan omaa tietäsi ja tekemään niinkuin sydämesi sanoo. Sillä voi toista satuttaa, mutta lopulta olet vastuussasi omasta onnestasi.
 
"vieras"
Minä olin entisen mieheni kanssa seitsemän vuotta. Neljännen vuoden kohdilla alkoi tökkiä, mutta pitkitin ja pitkitin eroa vielä muutaman vuoden. Tuona aikana koin hyvin samanlaisia tunteita, kun sinä nyt. Lopulta lähdin, itse asiassa olin ihan saman ikäinenkin silloin kuin sinä. Lasta ei ollut meilläkään, onneksi. Jos olisi ollut, olisin varmasti jäänyt lapsen takia, koska miehessä ei suoranaisesti ollut mitään vikaa. Me vain olimme kuin kämppikset (ei riitoja, ei seksiä, ei puhuttavaa, ei yhteistä tekemistä). Nyt minulla on aivan ihana mies ja meillä on yhteinen lapsi. Nykyperspektiivistä katsottuna en olisi oikeampaa päätöstä voinut tehdä.

Älä missään nimessä tee nyt lasta kenenkään kanssa. Ehdit kyllä ja vielä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluat olla ja joka haluaa kanssasi lapsen. Vain miehen takia et voi suhteeseenne jäädä, koska sillä tavoin te molemmat tulette vain olemaan onnettomia. Voimia ja viisautta!
 
Mahtava kuulla kannustusta ja päätös on jo melkein tehty, mutta tosiaan nyt heinäkuussa on se hänen veljen ja isän kuoleman kaksi"vuotis"päivä, ja heinäkuun lopulla on miehen synttärit, ennen niitä en vaan pysty sanomaan, sit lähdetään lomalle minun sukulaisiin, vaikka tuntuu että se on ihan tyhmä ajatus enää yhdessä tehä sellasta. Tässä katselen, kun tilanteella ei ole hengenhätä. Mutta päätöksen tulen tekemään VUODEN 2013 puolella




PS MUOKATTU JÄLKEEN PÄIN PYYNNÖSTÄ
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";28686687] Musta toimimaton suhde ei ole ero syyn, oma ja kumppanin vika jos on toimimaton. Jos on toimimaton, sitten pitää tehdä sen eteen töitä, jotta se olisi toimiva. Musta on "pätevä" eron syy on pettäminen, henkinen/fyysinen väkivalta, vakava mielenterveys/päihde ym. ongelma, jossa ongelmainen ihminen tuhoaa lähi-ihmiset sairaudellaan. [/QUOTE]

Kun on kyse parista jolla ei vielä ole lapsia, eli ero päätös koskee vain tuota pariskuntaa, toimimaton suhde todellakin on pätevä syy erota. Elämä on aivan liian lyhyt elettäväksi onnettomassa suhteessa.

Minä ja ex-mieheni erosimme reilu puoli vuotta sen jälkeen kun olimme menneet naimisiin (suhde kestänyt 4,5v) ja olen onnellinen, että emme pitkittäneet eroa vain sen takia että eroaminen ei 'näytä hyvältä'. Jälkikäteen ajateltuna ei toki olisi kannattanut ollenkaan mennä naimisiin, mutta siinä kohtaa oli vielä liian pieni osaamaan toimia erilailla vaikka tietyt ongelmat toki olivat olleet olemassa jo ennen naimisiin menoa.

Parisuhdeterapia, keskustelut ja suhteen parantaminen auttavat, jos puolisoilla on yhä tahtoa rakastaa ja elää yhdessä, mutta olen täysin vakuuttunut, että jossain kohtaa sitä vain tietää, milloin suhdetta ei enää kannata tekohengittää. Minä ja exäni olemme yhä kavereita ja eroaminen oli parhaita päätöksiä joita olen elämässäni tehnyt, olemme molemmat nyt tahoillamme paljon onnellisempia. En edes haluaisi kuvitella elämääni nyt, jos olisimme jollain keinoin yrittäneet parantaa tuota kuolevaa suhdetta ja jääneet roikkumaan yhdessä. Olemme exäni kanssa niin erilaisia ja tahdomme elämältä niin eri asioita, että eroaminen vain sen takia, että suhde ei toiminut oli ainoa mahdollinen ratkaisu.

Nyt olen avioliitossa aivan ihanan miehen kanssa, sovimme loistavasti toisillemme ja tämän suhteen eteen olen valmis tekemään niin paljon työtä kuin se vain vaatii. Olemme olleet mieheni kanssa nyt yhdessä seitsemän vuotta ja meillä on ihana lapsi. Exäni opetti minulle paljon siitä millaisessa parisuhteessa haluan ja en halua elää ja olen kiitollinen hänelle siitä, sillä osittain sen ansiosta olen nyt niin onnellinen kuin olen.
 
hmmm---
Eiköhän ole provo koko viesti, tai sitten ap on todella yksinkertainen ihminen. Ensinnäkään, kukaan ei kirjoittaisi noin tarkkoja yksityiskohtiaan elämästään (laita nyt vielä pliis henkilötunnus, kun kerran syntymäajankin kirjoitit, ja isän ja veljen tarkat hirttäytymispäivät). Myös jutut menee ristiin, ensin sanoit ettet edes muista, milloin miehes olis sanonu rakastavansa, mutta kun otit puheeksi eron, niin yhtäkkiä rakastaakin sitten koko ajan. Ja sitten vielä mietit lasten hankkimista tuommoisen kanssa. Ja suku on narsistista jne. Eiköhän jokainen normaali ihminen tajuaisi, että suhde on tuhoon tuomittu, etenkin kun teillä on noin lyhyt suhde takana ja jo nyt kaikki tuntuu vaikealta. Mene sinne ^JessicaJamina^ keksimään parempi provo, itse en tähän usko.
 
Eiköhän ole provo koko viesti, tai sitten ap on todella yksinkertainen ihminen. Ensinnäkään, kukaan ei kirjoittaisi noin tarkkoja yksityiskohtiaan elämästään (laita nyt vielä pliis henkilötunnus, kun kerran syntymäajankin kirjoitit, ja isän ja veljen tarkat hirttäytymispäivät). Myös jutut menee ristiin, ensin sanoit ettet edes muista, milloin miehes olis sanonu rakastavansa, mutta kun otit puheeksi eron, niin yhtäkkiä rakastaakin sitten koko ajan. Ja sitten vielä mietit lasten hankkimista tuommoisen kanssa. Ja suku on narsistista jne. Eiköhän jokainen normaali ihminen tajuaisi, että suhde on tuhoon tuomittu, etenkin kun teillä on noin lyhyt suhde takana ja jo nyt kaikki tuntuu vaikealta. Mene sinne ^JessicaJamina^ keksimään parempi provo, itse en tähän usko.
Anteeks että toiset on avoimenpia kuin toiset, pitäs varmaan olla hiljaa ja kärsiä ajatuksistaan. ja mielelään kertoo tärkeät asiat jotka liittyy tilanteeseen.

Tarkoitin sanoa että ennen keskusteluamme, en muista milloin edes olimme sanoneet rakastavamme.. mutta keskustelun jälkeen hän sanoi että rakastan minä sinua mutta en halua pakottaa olemaan kanssani jos et sitä halua.

Olen pahoillani jos kirjoittamani teksti ei ole täydellistä pilkulleen. Jokainen saa ajatella onko tämä nyt totta vai ei (EIHÄN SE HEIDÄN ELÄMÄÄ LIIKAUTA) mutta minun elämässä nämä asiat painaa paljon.

Olen Kiitollinen niistä tukevista ja ohjaavista vieteistä josta on ollut apua. Jopa se että olen pelkuri ja karkaisin suhteesta on hyvä palaute mutta tämä teksti ei anna mulle mitään apua, vai onko se sinun mielestä oikein että en antaisi edes mahdollisuutta ajatellä järjellä näitä asioita koska tunteet ei aina ole pysyviä. Joskus käy ajatuksena vaan että luovutanko liian helposti/ aikaisin.
 
Viimeksi muokattu:
haloo
Mahtava kuulla kannustusta ja päätös on jo melkein tehty, mutta tosiaan 9-10.7 on se hänen veljen ja isän kuoleman kaksi"vuotis"päivä, ja 21.7 on miehen synttärit, ennen niitä en vaan pysty sanomaan, sit lähdetään lomalle minun sukulaisiin, vaikka tuntuu että se on ihan tyhmä ajatus enää yhdessä tehä sellasta.
minkä ihmeen takia kerrot kaikenmaailman päivämäärät ja kaupungit täällä? Kuka vaan voi tunnistaa teidät. Se ei ole oikein miehelle!
 
Nettinoviisi
Voisi tosiaan olla hyvä idea muuttaa päivämäärät pelkiksi kuukausiksi/vuodenajoiksi. Miksi olet edes näin laittanut, ei kai tarkka pvmäärä vaikuta mihinkään? Myös muut tunnistettavat tiedot kannattais miettiä uusiksi... Tekstejäsi voit muokata jälkikäteen!

Jaksamista kuitenkin päätöksentekoon! Mielestäni toimimattomassa suhteessa eläminen ei ole ihmisen mielenterveydelle hyväksi, elämä on muutenkin liian lyhyt tuhlattavaksi. Luuletko että miehesi oikeasti rakastaa sinua, eikä ole vain riippuvainen suhteesta? Omat tunteesi heijastuvat kuitenkin koko parisuhteeseen ja vaikuttavat käytökseesi, jos rakkautta ei ole puoleltasi, miehellesi ei varmaan tule yllätyksenä halusi erota. Sinuna ottaisin kuitenkin huomioon sen että miehesi on käytännössä elättänyt sinua (ainakin osan ajasta?) ja hän varmasti tarvitsee tukea ja turvaa kun läheisten kuolemien vuosipäivät sattuvat kohdalle. Kuulostele ilmapiiriä ja yritä ottaa varovaisesti mahdollinen ero puheeksi. Varmasti olisi helpompaa jos asiaa olisi pohjustettu ennen kuin "nostat kissan pöydälle" ja ilmoitat lähteväsi suhteesta.

Mieti lapsiasiaa myös mahdollisen tulevan isän kannalta, ja lapsen tietenkin. Lapsella on oikeus tietää taustansa eikä tuntemattoman kanssa lisääntyminen ole järkevää myöskään mahdollisten yllättävien perinnöllisten sairauksien takia. Nykyinen miehesi ei taida haluta isäksi, joten tilanteessasi ei olisi mielestäni järkevää häntä siihen "pakottaakaan". Varsinkin jos ero on jo mielessäsi vireillä.

Toivottavasti et tee hätiköityjä päätöksiä joita joudut katumaan myöhemmin. Mutta tosiasia on että yksinelo on leppoisampaa kuin rakkaudeton parisuhde. Jaksamista jatkoon!
 
"Vieras"
Jos sulle on ihan sama, vaikka mies panisi koko kylää, alkaa peli mielestäni olla menetetty. Siks toisekseen tuo sormuksen pois ottaminen yms. viittaa pettämiseen.

Ja mitä helv.., sulla oli seurakoira, JONKA LAITOIT ELÄMÄÄN VARASTOON YHTÄKKIÄ?
Ja siitä tuli vihainen vieraita kohtaan? En löydä tähän edes sanoja..
Koira on varmaan helvetin onnellinen, kun on erotettu laumastaan yhtäkkiä. Tosin tämä sai epäilemään, että tämä on provo. No, mielestäni vaikka koiran pois antaminen tai lopetus olisi ollut armollisempi ratkaisu.

Mutta, eihän se, että mies on hyvä ja kunnollinen, ole syy jatkaa suhdetta. Suhteeseen tarvitaan paljon muutakin; kemiaa, ns. sielunkumppanuutta. Kuulostaa, että olette vaan tottuneet olemaan yhdessä ja hyppy tuntemattomaan pelottaa. Kuvitteletko lapsen korjaavan jotain? Jos tunteesi ovat tuollaiset ennen lasta, niin vauvan kanssa ne ovat varmaan miljoona kertaa pahemmat miestäsi kohtaan (tai sanoisinko välinpitämättömämmät). Ns. järkeviä kumppaneita on maailma täynnä, mutta niitä, joiden kanssa on kemiaa ja jonka kanssa haluaa jakaa koko loppuelämänsä, on sitten vähemmän.

Ja mikä ihmeen villitys naisilla on yrittää lasta ja miettiä eroa samaan aikaan?
 
voisi tosiaan olla hyvä idea muuttaa päivämäärät pelkiksi kuukausiksi/vuodenajoiksi. Miksi olet edes näin laittanut, ei kai tarkka pvmäärä vaikuta mihinkään? Myös muut tunnistettavat tiedot kannattais miettiä uusiksi... Tekstejäsi voit muokata jälkikäteen!

Jaksamista kuitenkin päätöksentekoon! Mielestäni toimimattomassa suhteessa eläminen ei ole ihmisen mielenterveydelle hyväksi, elämä on muutenkin liian lyhyt tuhlattavaksi. Luuletko että miehesi oikeasti rakastaa sinua, eikä ole vain riippuvainen suhteesta? Omat tunteesi heijastuvat kuitenkin koko parisuhteeseen ja vaikuttavat käytökseesi, jos rakkautta ei ole puoleltasi, miehellesi ei varmaan tule yllätyksenä halusi erota. Sinuna ottaisin kuitenkin huomioon sen että miehesi on käytännössä elättänyt sinua (ainakin osan ajasta?) ja hän varmasti tarvitsee tukea ja turvaa kun läheisten kuolemien vuosipäivät sattuvat kohdalle. Kuulostele ilmapiiriä ja yritä ottaa varovaisesti mahdollinen ero puheeksi. Varmasti olisi helpompaa jos asiaa olisi pohjustettu ennen kuin "nostat kissan pöydälle" ja ilmoitat lähteväsi suhteesta.

Mieti lapsiasiaa myös mahdollisen tulevan isän kannalta, ja lapsen tietenkin. Lapsella on oikeus tietää taustansa eikä tuntemattoman kanssa lisääntyminen ole järkevää myöskään mahdollisten yllättävien perinnöllisten sairauksien takia. Nykyinen miehesi ei taida haluta isäksi, joten tilanteessasi ei olisi mielestäni järkevää häntä siihen "pakottaakaan". Varsinkin jos ero on jo mielessäsi vireillä.

Toivottavasti et tee hätiköityjä päätöksiä joita joudut katumaan myöhemmin. Mutta tosiasia on että yksinelo on leppoisampaa kuin rakkaudeton parisuhde. Jaksamista jatkoon!


kiitos
 

Yhteistyössä