Näitä ero juttuja lueskellessa, päätin että kerron myös omasta tuskasta. Olen muutaman kuukauden päästä 26v ja olemme kihlattuni kanssa olleet kohta 5 vuotta yhdessä. Tällä hetkellä olen iloinen että vielä ei ole tärpännyt, vaikka lapsia haluan aivan mahdottomasti.
Mulla on ollut jo melkein 2 vuotta välillä ajatuksena, että pitäiskö erota. Nyt on ollut viimeiset puol vuotta ihan koko ajan mielessä ja se painaa.
Kihlattuni on hyvä mies, työsä hoitaa hyvin ahkerasti, ruokkii ja rahoittaa elämämme suuremmaksi osaksi, mutta onko se oikea mulle. Meillä menee suht hyvin arki ja tykkäsimme tehdä muutamia asioita yhdessä. Mut nyt on ruvennut ahdistamaan olla hänen seurassaan vaikka yritän kovasti. Vieressä nukkuminen on ahdistanut jo melkein vuoden ja olen aina silloin tällöin vaan siirtyessäni vierashuoneeseen selittänyt että hän on kuorsannut ja en ole saanut unta tai muuta.
Hän ottaa alkoholia joka vkloppu mutta en ole katsonut sitä ongelmaksi vaan ainoastaan sen että kun yhdessä menemme ravintolaan hän ei jaksa koskaan pitkään, mutta kun minä vaan nukun hän saattaa olla pilkkuun asti. Yhdesti olen huomannut että sormus on illan jälkeen ollut rahapussissa ja hän ei sitä silloin osannut selittää miksi hän niin oli tehnyt.
En edes muista milloin kumpikaan olisi sanonut rakastavansa, ja jos itsellä olisi ollut hetki että vois vaikka rakastaakkin, en ole uskaltanut sanoa. Jos tulee ero niin tuntuu että sitä on valehdellut toiselle.
Alkuaikoina olin todella mustasukkanen miehestäni vois jopa sanoa että sairaalloisen mustasukkainen, mutta nyt ei kiinnostais vaikka se panis koko kylää.
Pettämistä ei ole koskaan kummaltakaan puolelta ollut ja hän on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen.
Seksikään ei ole koskaan ollut mitenkään hekumallista ja mies laukeaa mielestäni liian nopeasti. Haluja on minulla ollut aina enemmän enkä ole koskaan kieltäytynyt seksistä jos jopa sieltä olisi tullut aloite.
Meillä ei paljon riidellä mutta silloin kun riidellään se on melkein kun helvetti ois irti. Meidän riidat koskee melkein aina vaan kodin siisteyttä. Ja minä olen se (omin sanoin) sottapytty laiska paska. Olen suhteemme aikana ollut n puolet ajasta kokoaikatöissä, mutta silloin kun on pidempiä työttömiä pätkiä olisi loogista että pitäisin huolta kodista. Mut en vaan saa aikaseks ja siitähän se riemu alkaa. Kun sitten mies huomaa kotiin tullessa että en ole saanut mitään aikaiseksi se suuttuu ja huutaa, minä vain teen perässä sen mitä hän käskee todella nopeasti. Mutta agressio sen kun kasvaa. Tavaroita rikkoo vihoissaan. Koskaan ei ole mies lyönyt tai yleensäkkään nostanut kättä minua vastaan, mutta silti pelkään riitojamme. Ja seuraavana päivänä joko pahoitellaan lahjuksilla tai asiasta ei puhuta ollenkaan, usein ollaan kun ei mitään ois tapahtunutkaan. Pahimmat riidat on alkanut ehkä melkein kolme vuotta sitten, silloin meni läppäriä kakkuvuokaa, cdlevyjä jne.
Mies on hirveän negatiivinen "maailman menosta" politiikasta jne.
Taustatietona sellaista että mieheni menetti äitinsä syöpään hiukan yli 5v sitten. En kerennyt tavata häntä koskaan. N.kaksi vuotta siitä hänen paras lapsuuden kaveri kuoli kolarissa sekä nyt viimeisimpänä kesällä 2011 ensin pikkuveli hirtti ittensä sekä muutaman tunnin päästä isä lähti samalla lailla perässä. Hänellä ei ole perheestään jäljellä enää kuin pari vuotta nuorempi sisko.
Me sitten kolmestaan muutimme heidän kotipaikkaan. Silloin oli ehkä ensimmäiset hetket kun mietin eroa, mutta se meni silloin ohi nopeasti. Silloin olisin halunnut erota koska, mieheni ei ole yhtään koira ihminen ja minulla oli seurustelun aloittaessa koira ja on vieläkin. Sitä ajatteli että se oppii sietämään sitä mutta ei se ole muuttunut yhtään. aina vaan rakki sitä rakki tätä. Koirani on kohta 7 vuotta ja se oli ollut sen yli viisi vuotta ollut sisäkoira ja täällä hän joutui sitten ulkokoiraksi varastoon. Ensin en voinut millään hyväksyä sitä mutta ajatukseen tottui. Vihdoin lopulta yli vuoden valittamisen jälkeen rakensimme yhdessä hyvän lämpimän kopin varastoon koiralle ja olin jo melkein tyytyväinen, koska koira tuntui viihtyvän. Mutta ajatus siitä että se ei saa ehkä tarpeeksi seuraa, on pistänyt huomaamaan että koirakin on alkanut tulla epäsosiaalisemmaksi. Siitä on tullut vihainen vieraille kun olen poissa, vaikka aikaisemmin on ollut sellainen jokaisesta tykkäävä hömelö.
Sitten tänne muuttaessa Se sisko oli talon "emäntä" enkä minä ja se tuntuin pahalta, mitään en saanut muuttaa, päättää omanlaiseks, että tuntuis minunkin kodilta. Asia helpottui hiukan kun sisko menetti ns hermot ja päätti muuttaa omilleen kuopioon ja mies osti hänet ulos täältä. Mutta en vieläkään tunne tätä kodikseni ja en voi mitään muutosta tehdä ilman että kysyisin mieheltä ja jos jotain tehdään sisko joko mököttää että jotain on muutettu tai mitään ei oo tehty.
Pillerit lopetin elokuun lopulla 2012 kun oli puhe että nyt haluamme niitä lapsiakin. (mies ei välttämättä halua mutta on suostunut ja itsekkin ehdottanut)
Nyt tuntuu että pitäs varmaan aloittaa ne uudestaan ettei vaan tähän tilanteeseen tulisi mutkia, vaikka ajattelen nyt että ei se minun päätöstä erosta muuttaisi koska pystyisin hyvin olemaan ns yksinhuoltajakin, vaikka lapset kävisivät isänsä luonakin.
En haluaisi toisaalta aloittaa pillereitä koska nyt alkaa kaikki olla tasaista menkkojenkierron suhteen koska kun pillerit lopetin elo-lopulla ekat menkat tuli vasta tammi-alussa ja seuraavat vasta maalis-puolvälissä ja seuraavat touko-alussa, jotka kesti 27pv. Eli kierrot heitti härän pyllyä. Nyt olen käyttänyt vuoto häiriöihin primoluttia ja menkat tulee ajassaan ekaa kertaa. Olen törkeästi miettinyt että haluasin vaikka eron tullessa yhdenyön jutulta lapsen tai jotain koska lapsen kaipuu on suuri.
Nyt ahistaa eniten se että kun otin ero asian puheeksi mies oli yllättynyt ja hyvin surullinen, hänellä ei ole koskaa ollut mielessä ero ja hän toistelee että hän rakastaa. Hän sanoi kerran silti että ei halua pakottaa olemaan hänen kanssaan. sanoin että haluan vielä yrittää, tuntuu vaan että ei se siitä yrittämällä muutu ja oispa se päätös jo tehty.
Pelottaa vaan että jos ero tulee tekeekö hän itselleen jotain, vaikka ei ole koskaa ollut itsetuhoinen. Enemmänkin vihainen että hänestä niin luullaan. Aikaisemmin on riitojen jälkeen mennyt halliin miettimään ja olemme saaneet olla siskon kans peloissaan...
Pitkä juttu... Saatan jatkaa jos löydän hetken...
Mulla on ollut jo melkein 2 vuotta välillä ajatuksena, että pitäiskö erota. Nyt on ollut viimeiset puol vuotta ihan koko ajan mielessä ja se painaa.
Kihlattuni on hyvä mies, työsä hoitaa hyvin ahkerasti, ruokkii ja rahoittaa elämämme suuremmaksi osaksi, mutta onko se oikea mulle. Meillä menee suht hyvin arki ja tykkäsimme tehdä muutamia asioita yhdessä. Mut nyt on ruvennut ahdistamaan olla hänen seurassaan vaikka yritän kovasti. Vieressä nukkuminen on ahdistanut jo melkein vuoden ja olen aina silloin tällöin vaan siirtyessäni vierashuoneeseen selittänyt että hän on kuorsannut ja en ole saanut unta tai muuta.
Hän ottaa alkoholia joka vkloppu mutta en ole katsonut sitä ongelmaksi vaan ainoastaan sen että kun yhdessä menemme ravintolaan hän ei jaksa koskaan pitkään, mutta kun minä vaan nukun hän saattaa olla pilkkuun asti. Yhdesti olen huomannut että sormus on illan jälkeen ollut rahapussissa ja hän ei sitä silloin osannut selittää miksi hän niin oli tehnyt.
En edes muista milloin kumpikaan olisi sanonut rakastavansa, ja jos itsellä olisi ollut hetki että vois vaikka rakastaakkin, en ole uskaltanut sanoa. Jos tulee ero niin tuntuu että sitä on valehdellut toiselle.
Alkuaikoina olin todella mustasukkanen miehestäni vois jopa sanoa että sairaalloisen mustasukkainen, mutta nyt ei kiinnostais vaikka se panis koko kylää.
Pettämistä ei ole koskaan kummaltakaan puolelta ollut ja hän on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen.
Seksikään ei ole koskaan ollut mitenkään hekumallista ja mies laukeaa mielestäni liian nopeasti. Haluja on minulla ollut aina enemmän enkä ole koskaan kieltäytynyt seksistä jos jopa sieltä olisi tullut aloite.
Meillä ei paljon riidellä mutta silloin kun riidellään se on melkein kun helvetti ois irti. Meidän riidat koskee melkein aina vaan kodin siisteyttä. Ja minä olen se (omin sanoin) sottapytty laiska paska. Olen suhteemme aikana ollut n puolet ajasta kokoaikatöissä, mutta silloin kun on pidempiä työttömiä pätkiä olisi loogista että pitäisin huolta kodista. Mut en vaan saa aikaseks ja siitähän se riemu alkaa. Kun sitten mies huomaa kotiin tullessa että en ole saanut mitään aikaiseksi se suuttuu ja huutaa, minä vain teen perässä sen mitä hän käskee todella nopeasti. Mutta agressio sen kun kasvaa. Tavaroita rikkoo vihoissaan. Koskaan ei ole mies lyönyt tai yleensäkkään nostanut kättä minua vastaan, mutta silti pelkään riitojamme. Ja seuraavana päivänä joko pahoitellaan lahjuksilla tai asiasta ei puhuta ollenkaan, usein ollaan kun ei mitään ois tapahtunutkaan. Pahimmat riidat on alkanut ehkä melkein kolme vuotta sitten, silloin meni läppäriä kakkuvuokaa, cdlevyjä jne.
Mies on hirveän negatiivinen "maailman menosta" politiikasta jne.
Taustatietona sellaista että mieheni menetti äitinsä syöpään hiukan yli 5v sitten. En kerennyt tavata häntä koskaan. N.kaksi vuotta siitä hänen paras lapsuuden kaveri kuoli kolarissa sekä nyt viimeisimpänä kesällä 2011 ensin pikkuveli hirtti ittensä sekä muutaman tunnin päästä isä lähti samalla lailla perässä. Hänellä ei ole perheestään jäljellä enää kuin pari vuotta nuorempi sisko.
Me sitten kolmestaan muutimme heidän kotipaikkaan. Silloin oli ehkä ensimmäiset hetket kun mietin eroa, mutta se meni silloin ohi nopeasti. Silloin olisin halunnut erota koska, mieheni ei ole yhtään koira ihminen ja minulla oli seurustelun aloittaessa koira ja on vieläkin. Sitä ajatteli että se oppii sietämään sitä mutta ei se ole muuttunut yhtään. aina vaan rakki sitä rakki tätä. Koirani on kohta 7 vuotta ja se oli ollut sen yli viisi vuotta ollut sisäkoira ja täällä hän joutui sitten ulkokoiraksi varastoon. Ensin en voinut millään hyväksyä sitä mutta ajatukseen tottui. Vihdoin lopulta yli vuoden valittamisen jälkeen rakensimme yhdessä hyvän lämpimän kopin varastoon koiralle ja olin jo melkein tyytyväinen, koska koira tuntui viihtyvän. Mutta ajatus siitä että se ei saa ehkä tarpeeksi seuraa, on pistänyt huomaamaan että koirakin on alkanut tulla epäsosiaalisemmaksi. Siitä on tullut vihainen vieraille kun olen poissa, vaikka aikaisemmin on ollut sellainen jokaisesta tykkäävä hömelö.
Sitten tänne muuttaessa Se sisko oli talon "emäntä" enkä minä ja se tuntuin pahalta, mitään en saanut muuttaa, päättää omanlaiseks, että tuntuis minunkin kodilta. Asia helpottui hiukan kun sisko menetti ns hermot ja päätti muuttaa omilleen kuopioon ja mies osti hänet ulos täältä. Mutta en vieläkään tunne tätä kodikseni ja en voi mitään muutosta tehdä ilman että kysyisin mieheltä ja jos jotain tehdään sisko joko mököttää että jotain on muutettu tai mitään ei oo tehty.
Pillerit lopetin elokuun lopulla 2012 kun oli puhe että nyt haluamme niitä lapsiakin. (mies ei välttämättä halua mutta on suostunut ja itsekkin ehdottanut)
Nyt tuntuu että pitäs varmaan aloittaa ne uudestaan ettei vaan tähän tilanteeseen tulisi mutkia, vaikka ajattelen nyt että ei se minun päätöstä erosta muuttaisi koska pystyisin hyvin olemaan ns yksinhuoltajakin, vaikka lapset kävisivät isänsä luonakin.
En haluaisi toisaalta aloittaa pillereitä koska nyt alkaa kaikki olla tasaista menkkojenkierron suhteen koska kun pillerit lopetin elo-lopulla ekat menkat tuli vasta tammi-alussa ja seuraavat vasta maalis-puolvälissä ja seuraavat touko-alussa, jotka kesti 27pv. Eli kierrot heitti härän pyllyä. Nyt olen käyttänyt vuoto häiriöihin primoluttia ja menkat tulee ajassaan ekaa kertaa. Olen törkeästi miettinyt että haluasin vaikka eron tullessa yhdenyön jutulta lapsen tai jotain koska lapsen kaipuu on suuri.
Nyt ahistaa eniten se että kun otin ero asian puheeksi mies oli yllättynyt ja hyvin surullinen, hänellä ei ole koskaa ollut mielessä ero ja hän toistelee että hän rakastaa. Hän sanoi kerran silti että ei halua pakottaa olemaan hänen kanssaan. sanoin että haluan vielä yrittää, tuntuu vaan että ei se siitä yrittämällä muutu ja oispa se päätös jo tehty.
Pelottaa vaan että jos ero tulee tekeekö hän itselleen jotain, vaikka ei ole koskaa ollut itsetuhoinen. Enemmänkin vihainen että hänestä niin luullaan. Aikaisemmin on riitojen jälkeen mennyt halliin miettimään ja olemme saaneet olla siskon kans peloissaan...
Pitkä juttu... Saatan jatkaa jos löydän hetken...
