Eipä mun mies juuri ryypännyt ja rällännyt seurusteluaikana - sitähän tietysti oltiin niin rakastuneita että se riitti päihdyttämään
. Mutta tuo juominen on tullut ongelmaksi vasta myöhemmin ja en tosiaankaan ota siitä itselleni huonoa omaatuntoa, kuten varmasti nyt joku valopää ehdottaa, että se miehen juomisen syy on akassa..
En tiedä sitten mitään ratkaisua sen paremin; asiasta on puhuttu ja puhuttu. Välillä loppuu kokonaan juominen ja sitten kaikki sujuu paremmin - kunnes taas repsahtaa. Ilmeisesti ei kestä sitäkään että kaikki on hyvin. Sellainen juttu tuossa juomisessa on. että siihen kyllä löytyy aina jokin syy ja aina myös seuraa löytyy samoin kuin juotavaakin.
Meillä myös mies tekee öisiä katoamistemppuja kun lapset ja minä jo olemme nukkumassa. Nykyään ei enää edes selittele menojaan. Kyllä siinä vain niin käy, että usko ja luottamus toiseen karisee. Enkä ole varma siitä rakkaudestakaan. Ei sitä varmaan kukaan jaksa rakastaa ja rakastaa, jos toinen pettää lupaukset kerta toisensa jälkeen. Joskus tulee stoppi.
Meillä nyt kaikki katkolla - jos juominen ei lopu lähden lasten kanssa. Enkä enää jää kuukausiksi odottelemaan ja katsomaan pitääkö lupaukset. Olen sitä mieltä että miehen on syytä hakea ammattiapua - minusta ei ole auttajaksi. Ja varmaan meidän olisi syytä hakea ammattiapua myös suhteemme hoitamiseen. Ei meidän keskinäinen suhde enää pelkän alkoholiongelman katoamisella parane - niin paljon loukkaantumisia ja pettymyksiä on vielä kalvamassa ja selvittämättä.
Luulenpa että vielä on melkeinpä raaskaampi aika edessä. Täytyisi jotenkin osata purkaa nekin ongelmat, jotka eivät ole suoranaista seurausta juomisesta, mutta jotka on laitettu samaan piikkiin jo pitkään. Ei voi olla ikuisesti se joka sättii toista, on osattava tunnustaa omatkin virheensä. Mutta jos siitä selviää ja vielä sen jälkeen olemme yhdessä niin tuskin mikään enää erottaa... Tarvitsisi vain aimo annoksen taistelutahtoa, jotta vielä jaksaa siihen ryhtyä.
