E
elämähukassa
Vieras
Olen nyt tullut päätökseen, että haluan erota yli 8 vuoden suhteesta. Mieheni on kaikin tavoin ihana, hyvä minulle, kunnioittaa, tekee kotitöitä, ajattelee aina meitä ensin, mutta on kuitenkin ihan itsenäinen olento, vahva omissa mielipiteissään...oikein hyvä mies.
En tiedä mikä minua vaivaa
Tämä ei ole päähänpisto, olen pitkään jo miettinyt eroa, mutta en ole tehnyt sitä, koska en tavallaan keksi syytä. Rakastan yhä miestäni paljon, mutta jokin sisälläni puuttuu. Meillä on erilaisia haaveita elämältä, ei suuria eroja, mutta minä haluan ELÄÄ sanan oikeassa merkityksessä, mutta mies on enemmän kotityyppiä, ei kaipaa ihmisiä paljoa ympärilleen, ei välitä matkustella, harrastaa...on aina kovin väsynyt töistä. Ei oikein myöskään huolehdi itsestään, tupakoi ja mielestäni vähän liikaa lipittää olutta iltaisin...
Itse haluan tehdä kaikkea kivaa, juuri edellä mainittuja asioita.. Ajatus siitä, että loppuelämämme viettäisimme illat ja viikonloput kotona tai joskus mökillä..yhteisenä "harrastuksena" kauppareissut ja grillaaminen, saa minut todella ahdistumaan. En vaadi hurjia tekoja ja menoja, mutta haluan elää enemmän..
Ero on siinäkin mielessä todella pelottava, koska olen vähän päälle 3kymmentä ja lapseton. Pelottaa, että jää lapset saamatta...pelottaa etten löydä ketään sellaista, jonka kanssa lapsia haluan, joka olisi yhtä hyvä isä kuin tämä kenestä nyt olen eroamassa. Tiedän, että miehiä löytyy, mutta löytyykö hyvää sellaista..
Tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi, kun en voi olla tähän tyytyväinen, kun tämä ei vain riitä minulle Haluaisin miehelleni ainoastaan vain kaikkea hyvää, mutta voinko jatkaa, jos tämä ahdistus ei tästä häviä.. Yritin ehdottaa ensin asumuseroa ja sitten katsoa miltä kaikki tuntuu. mies ei ollut tähän, ainakaan vielä, kovin halukas...
Mitä te ajattelette tilanteesta..olenko mä tekemässä suuren virheen vai oikean ratkaisun?
En tiedä mikä minua vaivaa
Tämä ei ole päähänpisto, olen pitkään jo miettinyt eroa, mutta en ole tehnyt sitä, koska en tavallaan keksi syytä. Rakastan yhä miestäni paljon, mutta jokin sisälläni puuttuu. Meillä on erilaisia haaveita elämältä, ei suuria eroja, mutta minä haluan ELÄÄ sanan oikeassa merkityksessä, mutta mies on enemmän kotityyppiä, ei kaipaa ihmisiä paljoa ympärilleen, ei välitä matkustella, harrastaa...on aina kovin väsynyt töistä. Ei oikein myöskään huolehdi itsestään, tupakoi ja mielestäni vähän liikaa lipittää olutta iltaisin...Itse haluan tehdä kaikkea kivaa, juuri edellä mainittuja asioita.. Ajatus siitä, että loppuelämämme viettäisimme illat ja viikonloput kotona tai joskus mökillä..yhteisenä "harrastuksena" kauppareissut ja grillaaminen, saa minut todella ahdistumaan. En vaadi hurjia tekoja ja menoja, mutta haluan elää enemmän..
Ero on siinäkin mielessä todella pelottava, koska olen vähän päälle 3kymmentä ja lapseton. Pelottaa, että jää lapset saamatta...pelottaa etten löydä ketään sellaista, jonka kanssa lapsia haluan, joka olisi yhtä hyvä isä kuin tämä kenestä nyt olen eroamassa. Tiedän, että miehiä löytyy, mutta löytyykö hyvää sellaista..
Tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi, kun en voi olla tähän tyytyväinen, kun tämä ei vain riitä minulle
Haluaisin miehelleni ainoastaan vain kaikkea hyvää, mutta voinko jatkaa, jos tämä ahdistus ei tästä häviä.. Yritin ehdottaa ensin asumuseroa ja sitten katsoa miltä kaikki tuntuu. mies ei ollut tähän, ainakaan vielä, kovin halukas...Mitä te ajattelette tilanteesta..olenko mä tekemässä suuren virheen vai oikean ratkaisun?
