Ero raskausaikana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja BJ
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

BJ

Vieras
Jonnekin on asioita purettava, miksei siis tänne.... Tilanne:

Olemme olleet reilut 4 vuotta yhdessä. Suhde on vaatinut paljon työtä,mutta sitä olemme tehneet. Kuvittelin että tällä hetkellä elän erittäin hyvässä parisuhteessa. Arki on ollut hyvää. Välillä toki rankkaa kun on pieni lapsikin,mutta kaikesta on pystytty keskustelemaan ja homma on tuntunut toimivan. Ajottaiset "luottamuspulat" ovat välillä vaivanneet mieltäni,mutta asioita on jauhettu ja jauhettu niin kauan että on taas se luottamus löytynyt. Mies on vakuuttanut monet kerrat että ei minulle valehtelisi. Se onkin ainoa asia jota olen häneltä vaatinut,rehellisyys.

Nyt alkoi erään tapauksen kautta paljastua asioita. Koko suhteemme ajan hän on valehdellut minulle. Ihan naurettavistakin asioista. Valkoisia valheita ja niiden perään uusia valheita. Jos minua on epäilyttänyt joku asia ja olen siitä kysynyt suoraan, hän on vannottanut silmiin katsoen olevansa rehellinen. Kuulema koskaan ei ole minua pettänyt kenenkään kanssa. Mutta miksi uskoisin sitäkään?
Olen pakottanut itseni luottamaan ensimmäistä kertaa elämässäni johonkin toiseen ihmiseen ja antamaan itsestäni kaiken. Itse en valehtele. En ole suhteemme aikana valehdellut miehelleni kertaakaan (niin uskomattomalta kun se kuulostaakin) , onhan se tuonut paljon vaikeita tilanteita eteen ja keskusteluja jouduttu käymään. Jokainen tekee virheitä ja paskoja asioita,myös minä olen niitä tehnyt paljon,mutta ainakin kaikki on tullut hänen tietoonsa. Oletin että myös toisinpäin asia on näin,vaikka tiedänkin että itse olen rehellisempi ja näissä asioissa ehdottomampi. Silti oletin että minulle hän ei valehtele,vaikka muille valehteleekin kaunistellakseen asioita tai tehdäkseen tilanteen helpommaksi itselleen.

Syyksi hän sanoo ettei ole halunnut loukata minua. Asioista kertominen olisi pahoittanut mieleni ja olisi tullut riita (joka luultavasti olisi käsitelty seuraavaan päivään mennessä,niin pienistä asioista on kyse.) ja hän ei halua riidellä kanssani. Hän ei halua loukata minua,vaan mielummin siloittelee ja kaunistelee asioita. Antaa olettaa olevansa parempi mies kun todellisuudessa on. Haluaa luoda hienoja kulisseja!

En enää tunne miestäni, tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta elää hänen kanssaan. Luottamus on mennyt eikä sitä ainakaan hetkessä saada takaisin. (itse vaadin puolisoltani sen ehdottoman rehellisyyden ja luottamuksen, tiedän että se on todella paljon vaadittu, mutta aion myös siitä pitää kiinni.)

Hän haluaisi kaikin keinoin saada luottamukseni takaisin. Tiedän että hän rakastaa minua ja tytärtämme ja myös tuleva vauva on toivottu. Mutta jo lastenkin takia koen että minun on pakko lähteä tästä suhteesta. Ennen kaikkea haluan olla hyvä äiti lapsilleni. Nyt tässä tilanteessa,tässä suhteessa en siihen pysty!
Vanhemmiltani en tukea saa, eikä kukaan muukaan tunnu ymmärtävän. Jos kerran mies on valmis vielä yrittämään ja haluaa elää yhdessä (ja on kaikinpuolin hyvä isä lapselleen ja hyvä puolisokin),miksi siis MINÄ pilaan kaiken lähtemällä. Pitäisi kuulema vaan antaa anteeksi. Mutta entä jos ei vaan pysty?

Tajuan senkin miten pieneltä asialta tämä varmasti kuulostaa. Yleensä ero tulee kun mies on väkivaltainen, tai muuten kohtelee huonosti. Minun mieheni on kaikinpuolin hyvä mies, lukuun ottamatta sitä että hän valehtelee minulle. Tunnen vain itseni niin hyvin,että tiedän mitä elämältäni haluan. Haluan luottaa täysin siihen ihmiseen jonka kanssa elämäni jaan, ottaa sen kaiken paskan ja ihanuuden mitä elämä tarjoaa vastaan hänen kanssaan. Ja kaiken sen paskan mitä hän keksiikään tehdä. Täydellistä miestä en halua, siedän hyvin paljon "vikoja" ihmisessä, mutta sen vaadin että ne "viat" tulevat minun tietooni.


Jos joku haluaa kommentoida, ymmärtää tai ei ymmärrä, ottaisin mielelläni palautetta vastaan. Haluan tämän asian käsitellä, ja haluan jopa antaa sen mahdollisuuden yhteisestä tulevaisuudesta olla olemassa. Tällä hetkellä en vaan pysty sitä kuvittelemaan
 
Tuo ei kuulosta terveeltä ja rakastavalta parisuhteelta. oikea toimiva parisuhde on sellainen, missä luottamusta löytyy, asioista ollaan avoimia ja kaikesta keskustellaan. Toimivassa parisuhteessa ei salailla, eikä tehdä toisille ikäviä temppuja, vaan rakennetaan yhteistä tulevaisuutta yhteen hiileen puhaltaen. Jos suhde on tällaista, kuin teillä nyt, niin voin vain kiitellä onneani ja omaa parisuhdettani. Olisi kamalaa, jos parisuhteen onni olisi onnellisimmillaan tuollaista. En usko, että olet oikeassa suhteessa. Sillä vasta kun voit sanoa niin kuin minä snoin juuri, vasta silloin olet oikeassa tasavertaisessa ja rakastavassa suhteessa.
 
Minä ymmärrän sua; vähän samanlaisessa tilanteessa. Ite olen rehellinen, suorasanainen ja vaadin sitä myös toiselta. Mulla kans ei oo tapana valehdella, ei edes niitä "valkosia valheita".
 
Mistä asioista miehesi sitten on valehdellut? Ehdottoman rehellisyyden vaatimus kuulostaa aika rankalta. Mun on vaikea uskoa ettet olisi itsekään koskaan vastannut tai kertonut jotain asiaa vähän lievennettynä/kaunisteltuna eli valkoista valhetta.

Jos on valehdellut oikeasti sinulle tärkeissä isoissa asioissa ymmärrän hyvin suuttumuksesi.
 
Luottamus täytyy ansaita.
Perheneuvola voisi olla yksi paikka missä solmuja auki.
Miehes tarvis osata riidellä eikä kaunistella asioita.
Millaisia nuo kaunistellut sulle on ollut?
Niin ja avoin keskustelu miehen kanssa,missä miehes "rippittäytyy" sulle.
Pelisäännöt sanelet omalta osaltasi ja katsot pystyykö miehesi niihin.Kuuntelet toki miehen kannan myös pelisääntöihin.
Yhteistyöllä tuosta selviää ja molempien tahdolla haluta yhteistä tulevaisuutta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mä vaan:
Mistä asioista miehesi sitten on valehdellut? Ehdottoman rehellisyyden vaatimus kuulostaa aika rankalta. Mun on vaikea uskoa ettet olisi itsekään koskaan vastannut tai kertonut jotain asiaa vähän lievennettynä/kaunisteltuna eli valkoista valhetta.

Jos on valehdellut oikeasti sinulle tärkeissä isoissa asioissa ymmärrän hyvin suuttumuksesi.

Peesi, plus mistä ap luulee löytävänsä miehen joka ei koskaan valehtele, edes pikkujutuissa. Miehet on sellaisia, ei ne halua riidellä ns. turhasta, joten kaunistelevat asioita joita eivät itse pidä riidan arvoisina, mutta josta tietävät vaimon vetävän herneet aiheetta nenään. Ja kyllä, ihan kaikki miehet valehtelevat, vai oletteko koskaan tavanneet miestä joka uskaltaisi vastata kyllä kysymykseen "näytänkö mä lihavalta tässä paidassa/hameessa/housuissa tmv?"
 
Tiedän ,että ehdottoman rehellisyyden vaatimus on monessa suhteessa mahdotonta ja liikaakin vaadittu. Mutta itse sen vaadin! Tietenkään kaikkea ei tarvitse kertoa, omiakin asioita saa olla! Mutta niistäkin pitää pystyä kertomaan ainakin se, että ne haluaa omina asioinaan pitää. Jos jotain kysytään,valehdella ei saa! Valehtelua ei ole jos sanoo että en aio tästä asiasta sinulle kertoa koska se on yksityisasiani. Valehtelua on jos siihen aletaan sepittää jotain ihme tarinoita jottei totuutta tarvitsisi kertoa.

Isoista asioista hän ei omien sanojensa mukaan ole valehdellut. Mutta esim. jos on työreissulla ollut (jossa käy tosi harvoin) ja kysyn kävikö hän baarissa, on vastannut että ei ole käynyt, vaikka todellisuudessa onkin ollut. Mutta mitään ei kuulema ole siellä tapahtunut,ei vaan ole halunnut että "mökötän" seuraavana päivänä hänen baarireissustaan.
Asoita on alkanut paljastua siitä syystä,että sanoin että ainut mitä hän voi nyt tehdä,on yrittää "puhdistaa pöytä". Eli käytännössä hän on kirjoittanut paperille asioita ja tilanteita joissa on valehdellut. En usko että kaikki siihen paperille tulee,mutta paljon siihen on jo asiaa tullut.
Hän haluaa muuttua ja olla se ihminen jonka elämääni haluan. Hän tiedostaa kyllä miten väärin on toiminut ja katuu sitä. Hän on ollut paras ystäväni ja muuten suhde on toiminut tosi hyvin,asioista kyllä olemme keskustelleen todella paljon! Mutta onko se sitten ollut todellista onnea jos voi ilmetä tällaista??
 

Yhteistyössä