V
"väsynyt"
Vieras
Meillä on siis tuollainen, erittäin itsepäinen 1-vuotias. Koskaan en ole samanlaista nähnyt ja se huolettaakin minua. Olen kuullut muidenkin ihmettelevä lapsemme käytöstä. Nyt lapsi siis 1 v 1 kk. Hän saa aivan hillittömiä raivareita, siis riuhtoo itseään ja huutaa ihan niin kovin kun kurkusta lähtee (ja hänestähän ääntä lähtee), pelkään että happikin jo loppuu kesken
On muutaman kerran jopa loukannut itsensä (esim. syöttötuolissa) kun suuttuu niin että "heittelehtii"! Koitamme tietysti mieheni kanssa turvata ettei lapsi satuttaisi itseään. Raivarit saattaa tulla ihan mistä tahansa: pukemisesta, vaipanvaihdosta, syöttötuoliin menemisestä, tylsistymisestä, potalle menosta jne. Myös siitä jos näkee tutin eikä sitä saa. Lapsi tylsistyy melko helposti, etenkin iltasella (alkaa varmaan olla väsy) ja tuntuu että koko ajan täytyy keksiä uutta tekemistä. Nukkuu yöllä n. 11 h ja päivällä 1,5 / 2,5 h. On ihan terve lapsi ja kehitys ollut normaalia (kävellyt 1 v saakka, puhuu jo useamman sanan, ymmärtää tosi hyvin mitä hänelle sanotaan jne.) Vaikea edes selittää tilannetta, mutta alamme mieheni kanssa huolestua josko joku nyt pahasti vialla. Kotona meillä on rauhallista, emme huuda ja tappele tms, tosin joskus hermostumme hiukan kun lapsi alkaa huutaa koska se stressaa molempia eikä saa toiselle sanottua viestiä. Lapsi on ainokaisemme ja saa todella paljon tietysti seuraa ja huomiota. Auttakaa please jos jollain neuvoa.