Erittäin itsepäinen 1-vuotias

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "väsynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"väsynyt"

Vieras
Meillä on siis tuollainen, erittäin itsepäinen 1-vuotias. Koskaan en ole samanlaista nähnyt ja se huolettaakin minua. Olen kuullut muidenkin ihmettelevä lapsemme käytöstä. Nyt lapsi siis 1 v 1 kk. Hän saa aivan hillittömiä raivareita, siis riuhtoo itseään ja huutaa ihan niin kovin kun kurkusta lähtee (ja hänestähän ääntä lähtee), pelkään että happikin jo loppuu kesken :( On muutaman kerran jopa loukannut itsensä (esim. syöttötuolissa) kun suuttuu niin että "heittelehtii"! Koitamme tietysti mieheni kanssa turvata ettei lapsi satuttaisi itseään. Raivarit saattaa tulla ihan mistä tahansa: pukemisesta, vaipanvaihdosta, syöttötuoliin menemisestä, tylsistymisestä, potalle menosta jne. Myös siitä jos näkee tutin eikä sitä saa. Lapsi tylsistyy melko helposti, etenkin iltasella (alkaa varmaan olla väsy) ja tuntuu että koko ajan täytyy keksiä uutta tekemistä. Nukkuu yöllä n. 11 h ja päivällä 1,5 / 2,5 h. On ihan terve lapsi ja kehitys ollut normaalia (kävellyt 1 v saakka, puhuu jo useamman sanan, ymmärtää tosi hyvin mitä hänelle sanotaan jne.) Vaikea edes selittää tilannetta, mutta alamme mieheni kanssa huolestua josko joku nyt pahasti vialla. Kotona meillä on rauhallista, emme huuda ja tappele tms, tosin joskus hermostumme hiukan kun lapsi alkaa huutaa koska se stressaa molempia eikä saa toiselle sanottua viestiä. Lapsi on ainokaisemme ja saa todella paljon tietysti seuraa ja huomiota. Auttakaa please jos jollain neuvoa.
 
Meillä samanlaista. Ei varmaan auta kuin aika. Ei noin pientä voi alkaa ainakaan kurittaa. Mä pidän sylissä kunnes menee ohi (kestää joskus yli puoli tuntia)
 
Neuvoja en osaa antaa mutta kerron vaan että ei ole teidän lapsi ainoa tuollainen :)
Meillä raivopää ja turhautuu ja tylsistyy kokoajan ja tulistuu nollasta sataan samantien. Nyt 1,5v. Päivät yhtä huutoa. Jos syö tai nukkuu huonosti tai liian vähän ulkoilua niin kahta kamalempaa. Joten unta, ruokaa ja happihyppelyä säännöllisesti.
 
Minä olen nyt antanut tutin, se auttaa toisinaan, mutta kurjaa kun ennen tarvinnut sitä vain nukkuessaan ja nyt olisi se suussa koko ajan :( Annatko "heips" vaan raivota sitten sylissä, vai koitatko jotenkin rauhoitella, annatko tuttia tms?
 
Mulla oli tuollainen yksivuotias. Sai sitten kerran raivarin neuvolassa (jossa oli juuri sanottu,ettei uhmaa vielä voi olla) ja neuvolantäti katsoi raivaria ja sanoi "sinulla on oikein temperamenttinen lapsi" :D
Ihan rauhallinen ja harkitseva kaveri siitä lapsesta kehkeytyi, on nyt jo aikuinen mies.
 
[QUOTE="vieras";23203885]Neuvoja en osaa antaa mutta kerron vaan että ei ole teidän lapsi ainoa tuollainen :)
Meillä raivopää ja turhautuu ja tylsistyy kokoajan ja tulistuu nollasta sataan samantien. Nyt 1,5v. Päivät yhtä huutoa. Jos syö tai nukkuu huonosti tai liian vähän ulkoilua niin kahta kamalempaa. Joten unta, ruokaa ja happihyppelyä säännöllisesti.[/QUOTE]

Niin ja yks mikä saa unohtamaan raivoamisen on ottaa syliin ja mennä ikkunasta katsomaan autoja (meillä menee autotie talon edessä).
 
Onko mitään millä lapsen huomion saisi kiinnitettyä? Meillä on kanssa voimakastahtoinen 1 vuotias, mutta ihan noin pitkiä ja voimakkaita raivokohtauksia hänellä ei ole. Meillä auttaa aina se, että kiinnitän huomion johonkin, josta hän on kiinnostunut, esim. mennään kuuntelemaan musiikkia, tanssitaan, katsotaan jotain kiinnostavaa kirjaa tai kuvaa, kutittelen, kieputan sylissä, mennään katsomaan ikkunasta ja kerron mitä kiinnostavaa siellä näkyy tms. Nämä toimii meillä.
 
Meilläkin asui mm...temperamenttinen vauva josta tuli...öö..tulisieluinen taapero. Mä veikkaan että meillä alkoi tuo uhma jo tuossa iässä. Väkisin halutaan jotain ja kun saadaan "väärällä" tavalla niin kohtaus. Neiti heittäytyy lattialle ja huutaa, lyö, potkii, mitä vaan keksii. Kotona ei meillä harrasteta mitään fyysistä joten ihan jostain muualta tulleet lyömiset ym. Meillä raivot tosin jatkuu mutta mitä enemmän neiti osaa itseään ilmaista ja mitä enemmän häntä ymmärretään niin sitä vähemmän hän saa noita hepuleita. Ehkä teilläkin vauvanen kokee ettei häntä kuulla?
 
Ei tuo kertomasi minusta pahalta kuulosta. Temperamenttia saakin olla, sisukkuudella pötkii pitkälle elämässä.
1-v on vielä niin pieni. Tahto ja taidot eivät kohtaa. Uskoisin että teilläkin helpottaa kun lapselle tulee älliä lisää ja alkaa mm. puhua enemmän toiveistaan.
 
Viimeksi muokattu:
En olisi huolissaan. Meillä alkoi kys.käytös jo n.8kk iässä esikoisella. On tulta ja tappuraa. Sitten kausi laantui ja oli aivan valloittava ja ihana. Juuri kun tuota ihastelin niin johan alkoi uusi kausi taas. Nyt vajaa 2v. ja taas pienen tauon jälkeen on alkanut tuo uhmakas käytös. Löi tänään omalla puisella leikkivasaralla itseään otsaan vaikka kielsin... Saa sellaisia raivareita useammankin kerran päivittäin, että huh huh. Ihan normaalia, astetta tulisempi tapaus joka osaa olla myös päivittäin tosi hellyttävä ja ihana.

Onkohan kuinka kauan ollut tuollainen käytökseltään? Onko temperamenttisuutta ollut havaittavissa aiemminkin? Voipi olla tiukka tapaus uhmaiässä, mutta toisaalta sehän on ihan normaalia. Olen lukenut monia ketjuja joissa kysellään että voiko 1v. olla uhma, eli ette ole ainoita 1v.vanhempia joilla samat huolet:) Eihän uhma ala vielä noin pienenä, mutta pilkahtelee esiin juurikin noin. Kai se on jonkinlainen esivaihe... Kaikilla lapsillahan tuota kautta ei juuri edes huomaa, mutta onko se nyt yhtään sen "normaalimpaa" sitten:)

Hampaiden puhkeaminen aiheutti meillä myös aivan järkkyä kiukuttelua ja rähinää. Onko ne puhkeamassa?
 
liikaa seuraa ja huomiota? Tylsistyy siksi herkästi, koska ei ole oppinut itse viihdyttämään itteään? Ei ole tottunut siihen, että asiat menevät muuten kuin oman halun mukaan?

Meidän 11kk on hyvin joustava ja rauhallinen muksu, vaan silti saisi raivareita ellen välilä harhauttaisi ja välillä taas antaisi turhautua vaan.
 
meillä juuri samanikäinen ja samoin käyttäytyvä pojanvesseli! rasittavaa välillä joo, mutta älä huoli :) esikoinen oli samanlainen tuonikäisenä, joten en pidä sitä mitenkään outona. Huomion kiinnittäminen muualle auttaa, samoin tutti, mut esim puettaessa huutaa selkä kaarella ja heittelee itseään, ja puen siitä huolimatta. Heti kun vaatteet päällä, rauhoittuu. Usein auttaa et puen ikkunan edessä ja katotaan samalla ulos. ja toki täytyy pitää pojasta lujasti kiinni "heittelemisen" aikana ettei lyö päätään jne. Temperamentti vaikuttaa, mut myös kaikki muu tähän ikään kuuluva kuten hampaiden puhkeamisesta tuleva ärtyneisyys jne. Tsemppiä, alä ole huolissasi!
 
Täälä myös. Temperamentti oli kyllä vauvanakin nähtävissä mm. rintaraivarit oli ihan ylimitoitettuja. Mutta ei silti ole mitenkään tylsistyvää sorttia mutta itselleen tärkeissä asioissa raivo on valtava jos ei saa tahtoaan läpi. Meillä raivo ei ilmene niinkään fyysisenän käytöksenä, kunhan huutaa tuolissa tai selällään lattialla, jos yrittää koskea niin huuto yltyy kaksinkertaiseksi. Nyt ikää 2v ja pitää olla ihan todella todella johdonmukainen kaikessa. Esim väärää syömistä kerran väärään aikaan antamalla hän saattaa olla lähes viikon syömättä jos on päättänyt että haluaakin syödä jäätelöä. Ei suostu syömään mitään muuta ja raivoaa vaan. Tosin me olemme niin kovapintaisia että periks ei sellaisissa anneta, ruokaa syödään ruoka-aikana ja leipää iltapalalla, herkkuja sillon kuin muutkin. Samoin kaikessa, jos kerran antaa huudolle periksi jossain tärkeässä asiassa kutene sim. että autossa on jaksettava istua kaupan pihaan asti, niin opettelu pois siitä että seuraavillakin kerroilla pysähdytään ja pääsee pois istuimesta syliin hetkeksi, on sitä että kolme viikkoa ajetaan autolla kyydissä täysiä rääkyvä lapsi. Nämä molemmat siis tyhmyyksissä kokeiltuja esimerkkejä. Tarkalla johdonmukaisuudella menee ihan ok.

Onneksi meillä on hyvä nukkuja tuo lapsi, jos hän vielä kärsis väsystäkin niin yhdistettynä luonteeseen olis aika raskas!
 
Unohdin mainita että tää alkoi meillä n. 9 kk iässä. Ihan vauvasta asti ollut vaativampi, sylissä oli syntymästään asti koko ajan koska muualla ei kertakaikkiaan suostunut olemaan tai alkoi kaamee huuto :( Sitterissä tms. ei viihtynyt ollenkaan kattelemassa äidin touhuja. Mutta tuohon temperamenttiin: Olen huomannut että sen mitä osoittaa mieltään niin osoittaa enemmän myös iloisuuttaan kuin ikätoverinsa, mm. nauraa tosi paljon ääneen, pusuttelee, halii ja on muutenkin tosi persoonallinen diiva :D
 
Mie oon kanssa sitämieltä, että ei syytä huoleen.
Meillä kanssa tää kuopus on omanlaisensa raivotar... tempperamenttia löytyy ja kiukkumyrsky alkaa kun salamaniskusta milloin mistäkin syystä.

Mie oon sitä mieltä, että ainakin osittain tuo johtunee varmaan siitä että vaikka lapsi ymmärtää selkeästi puhetta ja osaa jo sanojakin sanoa, niin hän ei vielä osaa kertoa asiaansa niin, että sen ymmärtäisi heti, pian ja hetkessä... ainakaan siis sellaisia isompia ja vaikeatajuisempia asioita, eli en tarkoita nyt jonkun lelun tai tutin haluamista.
Ja kun asiaa ei saa perille, tai lapsi voi kokea niinkin, että kuitenkaan en saa asiaani selvitettyä, niin varmin tapa osoittaa mieltään on heittäytyä, huutaa, kirkua, potkia, sätkiä ja tehdä siis käytännössä vanhemmat hulluiksi täysin hullulla raivoamisella pikemminkin kun koittaa kauniisti osoittaa asiaa / esinettä, jonka haluaisi saatika että koittaisi jotain ihan asia-asiaa selvittää sanallisesti.
 
Tutun kuulosta on :). Meillä tytär on 11 kk ja ollu aina aivan tajuttoman tempperamenttinen. Saa raivarin kun vaihtaa vaippaa, raivostuu kun ei saa koskea johonkin, kun laittaa syöttötuoliin, pukee vaatteita, ei saa lelua käteensä tietyssä asennossa, jos ei heti osaa jotain juttua ja harjottelee sitä itsepintasesti vaikka kuinka kauan ja kiljuu kurkkusuorana. Välillä ite lähinnä mietin sitä, kuinka noi meijän naapurit suhtautuu, nimittäin täs meijän kerrostalossa tuntuu seinät olevan paperia. Raivostuu jopa siitä, jos ei kaikki tapahdu just, sillä yhellä punasella sekunnilla.

Yleensä kun tyttö raivostuu alkaa kitisemään, sit kiihdyttää ittensä tajuttomaan raivoon huutaa naamapunasena ja tuntuu että, sillä henkiki salpautuu. Vetää ihan viimeseen asti sen huudon, hakkaa otsaansa lattiaan, menee ihan jäykäks, läpsii mua naamaan, raapii, nipistelee, repii tukasta ja yrittää purra. Joskus oon ite kauhistunu tota tyttären raivoa, mutta minkäs teet. Pidän sillon sylissä ja yritän saada rauhottumaan. Muutamat sukulaiset on ihmetelly tyttären käytöstä ja sillon lähinnä raivostuttaa se kummastelu ja kysely. Meillä tytär myös saa raivarin siitä, jos meen vessaan, tulee itkee ja huutaa vessan oven taakse ja hakkaa kädellä ovee. Jos teen kotitöitä, niin riippuu housunlahkeessa, huutaa, kitisee, hakkaa päätään tai sit läpsii käsillään päätään. Yleensä siinä vaiheessa keskeytän hommat ja otan tytön syliin.

Mutta, sitten on kuitenkin ilonen, aurinkoinen ja täynnä energiaa. Leikitään paljon yhessä ja teen ja järjestän päivisin tytölle kaikkee toimintaa, ettei käy aika pitkäks. Varsinkin tykkää rajuista rymy leikeistä :D. Osaa olla todella hellyttävä halii, pusuttelee ja silittelee paljon. Nauramisesta tykkää paljon ja kaikki hölmöt jutut, tuntuu tytärtä naurattavan paljonkin, sitten on myös sitä että, nauraa paljon tekonaurua :D.
 
Saman ikäinen neiti täälläkin ja tutulta kuulostaa. Viihtyy kyllä itsekseenkin paljon tai seurailee ja leikkii vanhempien sisarustensa kanssa. Raivokohtaukset tulevat useimmiten silloin kuin ei saa ottaa jotain tai kädestä pitää ottaa pois jotain. Saattaa heittäytyä lattialle selälleen, potkii ja paukuttaa. Raivostuu vaipanvaihtotilanteissa jos haluaisi juuri silloin mennä, samoi pukiessa. Voi tuota uhmaksikin kutsua sillä oma tahto alkaa vahvasti kehittyä ja sitä testailuahan se on. Hyvin tuo ainakin rauhoittuu kun nostaa syliin ja lohduttaa, antaa tutin, etsitään uusi mielenkiinon kohde jne. Normaaliahan tuo on mutta ehkä olisi hyvä alkaa antamaan lapselle myös sitä tilaa ja itsenäistä leikkimistä, ettei koko ajan ole joku ihan vieressä. Huomaisi sen että on ihan turvallista ja mukavaa yksinseenkin leikkiä ja puuhailla, silti on äiti tai isä lähellä.
 

Yhteistyössä