Erilaiset unelmat puolisoilla

["Onneli"]

Kun minä löysin mieheni tai hän löysi minut, keskusteltiin siitä, mitä mieltä kumpikin on naimisiinmenosta ja lastenhankinnasta, sen enempää ei keskusteltu tulevaisuudesta. Yhteen muuttaessamme asuimme molemmat kerrostalossa. Ensimmäinen yhteinen koti (se missä mies asui aikaisemmin yksin) oli levottomalla alueella ja siitä mies valitti välillä siitä rötöstelystä ja sanoi ettei siellä voi asua. Muutimme parin vuoden päästä hyvämaineiselle kerrostaloalueelle, jossa oli paljon rauhallisempaa muuten, mutta seinänaapureiden äänet kuuluivat paremmin. Sen jälkeen mies on alkanut valittaa kuinka paljon vihaa kerrostaloasumista ja vääntää kaikki elämän ongelmat siihen liittyviksi. Omakotitalossa olisi kaikki paremmin. En minäkään niistä äänistä pidä ja ottaisin mielelläni oman pihan, mutta minusta meidän asuntomme on kiva ja naapureista kuuluvat äänet varsin siedettäviä. Nyt on alkanut vaikuttaa siltä, että mies haluaisi hinnalla millä hyvänsä omakotitalon jostakin mahdollisimman kaukaa muusta ihmisasutuksesta. Meillä ei ole varaa rivariin saati sitten omakotitaloon. Mies katselee kuitenkin vanhoja taloja, etsien ne kaikista halvimmat ja varmaan homeisimmat tapaukset. Vielä ei ole tullut vastaan mitään sellaista, mihin saataisiin lainaa (mies on vielä työtönkin tällä hetkellä), mutta ehkä joskus vielä tulee. Minun työpaikkani on kaupungissa ja työmatkoista tulisi varmasti niin pitkiä ja hankalia, että minun olisi pakko hankkia ajokortti ja auto, mitä en missään tapauksessa halua. Jos itse saisin valita, asuisin myös pienessä omakotitalossa, mutta ehdottomasti kaupunkialueella (ehkä pienessä naapurikunnassa). Mies haluaisi korpeen. Kumpaankaan ei ole varaa eikä luultavasti tule olemaankaan, joten minä saan varmaan kuunnella valitusta seuraavat 30 vuotta. Ei kiva. Välillä ajattelen etten jaksa ja otan eron, mutta tykkään kuitenkin tosi paljon miehestäni ja silloin kun on mukavaa, on tosi mukavaa. Pieni lapsikin meillä on, joka rakastaa isäänsä.

Olisi kiva kuulla miten muilla on mennyt, onko tullut eroja erilaisten unelmien takia ja minkälaisia kompromissejä olette löytäneet. Meillä tilannetta helpottaisi jos saisimme hankittua pienen kesämökin maalta. Siihen saattaa olla joskus varaa, mutta ei välttämättä.

 

["Niin"]

Minä olen meillä se haaveilija ja mies taas se jolla on jalat tukevasti maassa. Ärsyttävintä mutta toimivinta on se, että mies suostuu esim. omakotitalon ostamiseen, mutta vain tietyillä ehdoilla, esim. teillä tuo että sen pitää olla kaupungissa. Osaa perustella hyvin asiansa ja jos jostakin olen eri mieltä niin mies pyytää minua sitten keksimään jonkin ratkaisun ongelmaan joka hänellä on mielessä. Näin minä saan edelleen jatkaa sitä haaveilua, omakotilahaavetta ei ole täysin kuopattu, mutta tietyt ehdot siinä on että molemmat olisi tyytyväisiä.

Monesti pariskunnilla se menee sellaiseksi eipäs juupas-väittelyksi tai toinen on "vanhempi" joka päättää että EI. Sen takia on parempi mitä enemmän aiheesta keskustellaan ja että sinä olet avoin muutoksille, kunhan ne tapahtuu tiettyjen rajojen sisällä.

Meillä on myös pattitilanne asunnon suhteen, mutta jopa minä käsitän sen että ei vain ole mahdollista juuri nyt muuttaa.

 

["Onneli"]

Juu, minä olen se unelmien torppaaja... Ihan oikeasti se on fakta, että me emme tule koskaan saamaan kunnollista omakotitaloa, ellei sitten kohdalle osu lottovoitto. Unelmia ei varmaankaan pitäisi ampua kokonaan alas, mutta pelottaa kun mies on ihan tosissaan noiden vanhojen talojen kanssa. Niistä taloista haaveilee, mutta jos puhun kesämökin hankkimisesta jonka mies myös haluaisi, hän sanoo ettemme tule kuitenkaan koskaan saamaan sellaista. Kannattaa siis haaveilla kolme kertaa kalliimmasta omakotitalosta, kun ei ole mökkiin varaa:O

Se on tosi kurjaa ja ärsyttävää, että mies valittaa, vaikka tietää että minulle tulee sitää paha mieli ja yhteiselämä ahdistaa. Meidän huono rahatilanteemmekin johtuu siitä, että miehellä ei ole vakituista työpaikkaa, eikä välttämättä semmoista enää saakaan ennen eläkeikää eli minulla ei ole osaa eikä arpaa siihen, että meillä ei ole varaa omakotitaloon.

 

[uusperheen äitikkä]

Voih. Meillä seurustelun alkuun puhuttiin yhteisistä lapsista, vaikka kummallakin onkin jo kaksi entuudestaan,. nyt jo kaikki kouluikäisiä. Puhuimme omakotitalosta ja muutimmekin yhteen, asuimme reilun vuoden omakotitalossa, aluella joka ei juuri ollut minun makuuni, mutta se ei siellä asumista estäyt, vuoden yhteiselon aikana kävi selväksi että elämänarvomme ovat sittenkin aivan erilaiset. Minä en halua lahjoa lapsiani materiaalilla vaan haluan viettää aikaa lasten ja perheen kanssa, kaikki ei ole kiinni merkkituotteista ja s****nallisesta määrästä tavaraa, vaan vähemmälläkin pärjää. toista mieltä oli mies, miehen lapset ja sukulaiset. Toki oli monta muutakin asiaa, jotka johtivat siihen että nyt kummallakin o oma osoite. Olen joutunut kuoppaamaan myöskin vaiva haaveeni. ja yhteisen omakotitalon, kun vain mainitsenkinasioista, mies heittää vitsiä ja nauraa minulle. Tuhoon tuomittua, ehkä.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Olen joutunut kuoppaamaan myöskin vaiva haaveeni. ja yhteisen omakotitalon, kun vain mainitsenkinasioista, mies heittää vitsiä ja nauraa minulle. Tuhoon tuomittua, ehkä.

Sehän se.

 

[Millenia]

Kompromissi. Jos se melu niin häiritsee, niin ettekö voisi ensin muuttaa vaikka vuokralle rivitaloon? Semmoisia sopivan rauhallisia, mutta kuitenkin kaupungin tuntumassa olevia lähiöitä luulisi löytyvän. Ei kyllä kuullosta hirveän hyvältä, että mies on työtön ja tosissaan katselee taloja, huoh.