M
mitmmit
Vieras
Eli homman nimi on se, että tapasin uudessa työpaikassani vuosi sitten miehen, jolla on vaimo ja kaksi lasta. He on olleet yhdessä lähes 10v ja parisuhde on ollut viimeiset vuodet melko kuollut. Mies ihastui minuun heti ja alkoi "piirittämään" minua heti kun aloitin työt. Vuoden aikana olen sitten itsekin ihastunut mieheen, todella pahasti. En kuitenkaan ole aloittanut hänen kanssaan suhdetta, koska naimisissa on... Ollaan käyty pari kertaa jossain kahvilla yhdessä ja töissä ollaan tiiviisti tekemisissä, mutta ei esim. olla harrastettu seksiä ollenkaan ja mitään suhdetta ei todellakaan ole, pelkästään miehen puolelta vuoden kestänyt piiritys ja se, että olen itse alkanut lämpenemään miehelle.
Mies kertoo minulle jatkuvasti, että haluaa minut ja nyt hän on sitten valmis jättämään vaimonsa että voisi alkaa tapailemaan minua. Tilanne on häiritsevä, koska meillä ei tosiaan suhdetta ole keskenään... Mies on silti valmis jättämään vaimonsa sen takia, että saisi edes kokeilla minun kanssani tapailua. Olen sanonut miehelle, että en ala suhteeseen ennen kuin hän on eronnut, mutta en ole mitenkään kannustanut häntä siihen. Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että jos mies nyt kerta haluaa erota minun takiani, niin sitten tekee niin ja aloitan suhteen hänen kanssaan, jos se tapailu suhteeksi kehittyy.
Mitä mieltä te olette, mitä tekisitte tilanteessani?