Hei,
laitan minäkin nyt kokemukseni laitteesta näin synnytyksen jälkeen, kun tästä ketjusta oli itselleni kovasti hyötyä raskaana ollessa.
Aloitin harjoittelun vasta rv 37+4, koska en saanut aikaiseksi tilata laitetta aiemmin... Aluksi pääsin tuskaisesti noin viiteen senttiin. Palloa oli tosi vaikea saada pysymään sisällä ja pidin koko ajan kädellä vastaan. Tämä vaikeutti harjoittelua, koska siinä asennossa oli vaikea rentoutua. Vähän yli parin viikon treenailulla pääsin parhaimmillani vähän yli 8 cm:n halkaisijaan. Tämä tuntui jo todella ikävältä, tuntui että kaikkia luita alapäässä pungetaan erilleen ja paikat halkee. Isompana pallo oli kuitenkin helpompi pitää sisällä ja pääsin harjoittelemaan ponnistamista. Koin itselleni parhaaksi asennon, jossa seisoin lattialla ja nojasin sängyn päälle nostamaani jumppapalloon. Ponnistamisen harjoitteleminen antoi varmuutta siihen, että lapsenkin sieltä varmasti saa ulos.
Viimeisinä neljänä päivänä ennen syntymää en enää harjoitellut, kun tuntui, että alapäässä on ihan tarpeeksi kaikenlaisia ikäviä tuntemuksia ilmankin silikonipalloa jalkovälissä.
Harjoittelu siis sinänsä oli vaikeampaa ja epämukavampaa kuin olin ajatellut. Hiukan turhauttavaa oli sekin, etten tuntunut pääsevän tuosta 8 cm:stä ollenkaan eteenpäin.
Synnytyksessä ponnistusvaihe meni todella mallikkaasti. Itse synnytys oli kestänyt siihen mennessä jo 27 tuntia, avauduin todella hitaasti vaikka viimeiset 12 tuntia menoa vauhditettiin melkoisella määrällä oksitosiinia.
Ponnistin toiveideni mukaan jakkaralla. Lapsi (syntyi siis lopulta rv 41+0) tuli ulos noin kymmenellä ponnistuksella viidessätoista minuutissa. Ei episotomiaa, ei repeämiä välilihaan. Viisi tikkiä vaatinutta nirhaumaa virtsaputken suulle ja sisempiin häpyhuuliin.
Suosittelen laitetta lämpimästi kaikille!
laitan minäkin nyt kokemukseni laitteesta näin synnytyksen jälkeen, kun tästä ketjusta oli itselleni kovasti hyötyä raskaana ollessa.
Aloitin harjoittelun vasta rv 37+4, koska en saanut aikaiseksi tilata laitetta aiemmin... Aluksi pääsin tuskaisesti noin viiteen senttiin. Palloa oli tosi vaikea saada pysymään sisällä ja pidin koko ajan kädellä vastaan. Tämä vaikeutti harjoittelua, koska siinä asennossa oli vaikea rentoutua. Vähän yli parin viikon treenailulla pääsin parhaimmillani vähän yli 8 cm:n halkaisijaan. Tämä tuntui jo todella ikävältä, tuntui että kaikkia luita alapäässä pungetaan erilleen ja paikat halkee. Isompana pallo oli kuitenkin helpompi pitää sisällä ja pääsin harjoittelemaan ponnistamista. Koin itselleni parhaaksi asennon, jossa seisoin lattialla ja nojasin sängyn päälle nostamaani jumppapalloon. Ponnistamisen harjoitteleminen antoi varmuutta siihen, että lapsenkin sieltä varmasti saa ulos.
Viimeisinä neljänä päivänä ennen syntymää en enää harjoitellut, kun tuntui, että alapäässä on ihan tarpeeksi kaikenlaisia ikäviä tuntemuksia ilmankin silikonipalloa jalkovälissä.
Harjoittelu siis sinänsä oli vaikeampaa ja epämukavampaa kuin olin ajatellut. Hiukan turhauttavaa oli sekin, etten tuntunut pääsevän tuosta 8 cm:stä ollenkaan eteenpäin.
Synnytyksessä ponnistusvaihe meni todella mallikkaasti. Itse synnytys oli kestänyt siihen mennessä jo 27 tuntia, avauduin todella hitaasti vaikka viimeiset 12 tuntia menoa vauhditettiin melkoisella määrällä oksitosiinia.
Ponnistin toiveideni mukaan jakkaralla. Lapsi (syntyi siis lopulta rv 41+0) tuli ulos noin kymmenellä ponnistuksella viidessätoista minuutissa. Ei episotomiaa, ei repeämiä välilihaan. Viisi tikkiä vaatinutta nirhaumaa virtsaputken suulle ja sisempiin häpyhuuliin.
Suosittelen laitetta lämpimästi kaikille!